Itsehän uskon melko vahvasti. Jotkin asiat ovat vielä täysin ihmisen mielen ja käsityksen ulottumattomissa, mutta... Jotain hämärää tässä elämässä ja maailmassa on, hyvin mielenkiintoista. Toisaalta olen vähän "sekopääkin" joten se selittää monet ajatuksenjuoksut ja mielenloikahdukset, mutta kuitenkin. :)
Uskotko universumin ns. tietoisuuteen?
Anonyymi
24<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Sun pitäisi erottaa että on olemassa hyvä ja paha todellisuus.
Toki erotan. Olen positiivisen energian kannalla kaikkinensa, paha ei synnytä kuin lisää pahaa.. Tietenkään en täydellinen ole siinäkään ajattelussa ihan aina.
Tietenkin.
Kuulostat häneltä kaikkine tasoineen.. Noitani loistava😼
Wicca on kyllä mielenkiintoinen elämänkatsomus myös, vai onko se peräti ihan uskonto, no mutta kuitenkin.
Muakinnjoskus teininäbkiinnosti tällaiset kulhailut :)
Kannattaa varmaan perehtyä uudestaan sitten, henkistä kasvua tuottaviin aiheisiin... :)
Elämme ylösnousemuksen/transformaation/oivalluksen aikaa. Evoluutio kehittyy ja meille tulee esimerkiksi telepaattisuus vakioksi elämäämme.
Mutta olemme sillä saralla myöskin yhteydessä ulkoplaneettojen elämään sekä toiseen ulottovuuteen.
Toisinaan kyllä, uskon että on olemassa paljon sellaista mitä emme arkielämässä havaitse. Jotain suurempaa ja selittämätöntä. Joskus taas arki ja huolet saavat mielen niin kapeutumaan ettei jaksaisi uskoa oikein mihinkään. Ehkä rakkauteen jossain muodossa.
Pitäisi muistaa arjen kiireidenkin lomassa hetkeksi rauhoittua ja vaan mietiskellä, tiedän onhan se helpommin sanottu kuin tehty. Rakastuneena toki tuntuu että kaikki elämän aspektit näkyvät kirkkaampana ja selkeämmin, mutta sellaisen positiivisen näkökannan kautta.. Oli kyse romanttisesta rakkaudesta tai rakkaudesta lastaan kohtaan, onhan se kantava voima.
On olemassa kosminen kollektiivinen tajunta.
Mitä etänä pystyy havaitsemaan, kun on tarpeeksi virittäytynyt.
En epäile hetkeäkään.
Ei aukene. Ei sitten millään.
No ei se kaikille aukene, ei tarvitsekaan.
Uskon siihen että mulla on kakka housussa. Se on pakko, kun haisee nenään asti.
Taidat olla vain 3D tietoinen, kun me muut olemme jo 5D tietoisia?
Ikävä vaiva. Mutta sekään ei ole niin luotaantyöntävää kuin jatkuva lapsellisuus..
Uskon ystävyyteen ja muihin pienempiin asioihin.
https://youtu.be/kvoRWCHkbZ8
Jokainen uskoo mihin haluaa, linkkejä en täällä availe.
Kyllä, ihminen voi kokea siitä häivähdyksen flowssa, intuitiossa, synkronismissa, karmassa ja syvemmin yliaistillisessa yhteydessä, jota etsitty uskonnoissa, buddhalaisuuden tyhjyyden kokemus, kristittyjen pyhän hengen kosketus ja taolaisuuden kaikkeen levinnyt Tao. Näiden kaikkien avulla tavoiteltu yhteyttä tuohon universaalitietoisuuteen. Ja kollektiivisessa tiedostamattomassa arkkityyppinä, saavutettavissa unien avulla. Myös atomeilla on muisti.
Näin juuri. On tämä ihmeellistä!
huuhaata
Siis Absoluuttinen tietoisuus, jo muinoin idässä tiedettiin aineen radioaktiivisuuus Ja se että Suuren karhun seitsikko, Plejadien seitsikko sekä Sirius ovat läheisessä psyykkisessä magneettisessa yhteydessä omaan aurinkojärjestelmäämme.
The Consciousness of The Atom, Alice A. Bailey