Ratikan linja - asuntojen hinnat

Kannattaisi nyt tehdä laskelma vuokralle tarjottuina olevien asuntojen hinnoista ratikan reitillä. Laskea keskihinta per neliö. Ja tehdä sama laskelma uudelleen vuoden ja kahden vuoden kuluttua. Saisimme prosentin paljonko ratikka vaikuttaa vuokra-asuntojen hintoihin.
28182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Kuka nyt ratikkalinja varrella haluaisi asua. Meteli kuuluu kilometrien päähän.
Plus ambulanssit, palokunta ja ruumisauto liikenne.

Äänestä
  • Ei ole kuulunut tähän mennessä mitään edellä mainituista ratikkaan liittyen.

    Äänestä

Sinähän voisit pitkäaikaistyöttömänä tutkia asiaa, mikäli kaljanlatkimiselta joudat. Taitaa sinun aivokapasiteetti olla kuitenkin liian pieni tuohon hommaan. Itseä ei niin vuokrat kiinnosta, kun on velaton omistusasunto ja muutama sata tonnia säästötilillä pahan päivän varalta.

Äänestä
  • Jos sinulla olisi oikeasti "muutama sata tonnia" niin et niitä kaikkia säästötilillä makuuttaisi lähes ilman korkoa vaan sijoittaisit ne tuottavasti, vaikkapa asuntokeinotteluun...

    Äänestä

Olipa lehdessä taas otsikko, että Hervannassa ratikkalinjan päätepysäkin ympärillä pienet asunnot tekevät kauppansa, niin että hakijoita on jonoksi asti. Siihen on se sama vanha selitys: eivät ne pienet luukut mitään haluttuja ole, mutta ihmisten on niihin tyytyminen, kun isompiin ei rahat riitä. Eikä näiden Hervantajärven kämppien vetovoima ole se ratikka, vaan yksinkertaisesti se, että opiskelijat haluavat asuntonsa läheltä opiskelupaikkoja. Kuinka paljon näiden pienien koppien ostajista mahtaa olla asuntosijoittajia bisnesmiehiä, jotka vuokraavat niitä sitten eteenpäin?

Äänestä
  • Suomessa on yksin asuvia yli 1,2 miljoonaa. Jolloin yksiöt ja kaksiot on haluttuja, ei neliöiden iso määrä.

    Äänestä

  • Saathan sinäkin, mikälie neuvoa muita.

    Äänestä

Kohta tampereen Pravdassa on ilouutinen. Ratikkareitin varrella miljoonan arvoisia asuntoja. Nyt kaikki Ylöjärveläiset ja Pirkkalalaiset ostamaan tontteja kun vielä halvalla saa.
Satikka on uusi Sampo.

Äänestä

Itse olen aina ajatellut, että markkinat määräävät hinnan, mutta ilmeiseti näin ei ole...

Äänestä
  • Ratikkahysteerikoilta kun kysytään, niin kukaan ei halua asua ratikkareitin varrella, mutta ratikkareitin varrella olevien asuntojen hinnat nousee liikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ratikkahysteerikoilta kun kysytään, niin kukaan ei halua asua ratikkareitin varrella, mutta ratikkareitin varrella olevien asuntojen hinnat nousee liikaa.

    Asuntojen hinnat ja vuokrat ovat Suomessa eurooppalaisittain vertailtuna korkeita. Sijaitsipa asunto missä tahansa. Valtio ja kunnat ovat vuosikausien ajan tukeneet verovaroin tätä asuntokeinottelua.

    Äänestä

  • Grynderit määräävät hinnat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Grynderit määräävät hinnat.

    Ostovoima määrää hinnan. Jos hinnan määräisi pelkästään grynderi, yhtään asuntoa ei saisi alle miljoonalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ostovoima määrää hinnan. Jos hinnan määräisi pelkästään grynderi, yhtään asuntoa ei saisi alle miljoonalla.

    Ostovoima määrittää, minkä kokoiseen asuntoon sinulla on varaa. Asunnot kutistuvat kutistumistaan, koska ihmiset eivät pysty ostamaan riittävän isoja asuntoja. Ja rakennuttajat vedättävät ostajia tekemällä näitä pieniä koppeja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ostovoima määrittää, minkä kokoiseen asuntoon sinulla on varaa. Asunnot kutistuvat kutistumistaan, koska ihmiset eivät pysty ostamaan riittävän isoja asuntoja. Ja rakennuttajat vedättävät ostajia tekemällä näitä pieniä koppeja.

    Pieniä asuntoja ei tehtäisi, jos niille ei olisi kysyntää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pieniä asuntoja ei tehtäisi, jos niille ei olisi kysyntää.

    Pieniä asuntoja ei tehtäisi, jos ihmisillä olisi varaa ostaa iso asunto. Ei kenenkään unelmakämppä ole 20 neliön juoppoputka vaan niihin päädytään, kun isompaan ei ole varaa.

    Äänestä

Tampereella on ylitarjontaa , et saa hyvään hintaan vuokrattua.
Kysynnän ja tarjonnan laki, vihdoinkin täällä on rakennettu riittävästi .

Äänestä
  • Liikaa rakennettu. Pitäisi jo ilmastollisista syistä rakentaa vain tarpeeseen. Tyhjiä asuntoja lojuu turhaan kuluttamassa energiaa ja siten saastuttamassa ympäristöä..

    Äänestä

  • Mitään muita tuotteita ei valmisteta varastoon. Kuinka asuntoja sitten voidaan valmistaa sellaisella periaatteella?

    Äänestä

Vihreiden mukaan ihmisten pitäisi asua teltoissa ja syödä ruokansa kylmänä.
Kumma ettei näitä hippiäisiä metsissä näy mutta keskustan huumepuistossa pyörii paljonkin likaisia hampputukkia levittämässä aidiisia.

Äänestä
  • Mistä olet kuullut tuollaisia tietoja?

    Äänestä

  • Eivät narkkarit ole vihreitä vaan persuperheistä pudonneita.

    Äänestä

  • Ehkä täytyy alkaa muutamien vuosikymmenten tapaan vallata näitä tyhjiä ökykalliita asuntoja vähäosaisten asunnoiksi....
    Asuntoja taitaa kuitenkin olla köyhemmilläkin, joten valtausjoukkoja ei ole syntynyt.
    Asuntoja siis riittää kaikille eikä uusia ökytaloja tarvita enää.

    Äänestä

Voi kiitos, miten asuntosijoittajat tulisivatkaan toimeen ilman tämän älykköpalstan ihan uusia ja nerokkaita neuvoja, vielä kerran suuri kiitos ja jaksuhalit nerolle.

Äänestä

Oman asunnon ostaminen ei tee vielä asuntosijoittajaksi. Varsinkin jos siitä on vielä pankkilainaa jäljellä....

Äänestä
  • Pahinta on, että vuosittain syydetään miljarditolkulla veronmaksajien varoja asuntokeinottelijoille vuokralaisten asumistukina
    Tarpeellisempiakin kohteita valtion varoille olisi kuin rikastuttaa asuntosijoittajien tilipusseja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pahinta on, että vuosittain syydetään miljarditolkulla veronmaksajien varoja asuntokeinottelijoille vuokralaisten asumistukina
    Tarpeellisempiakin kohteita valtion varoille olisi kuin rikastuttaa asuntosijoittajien tilipusseja.

    Nekin rahat olisi parempi käyttää sosiaaliseen asuntotuotantoon kuin asuntokeinottelijoiden voittojen kasvattamiseen.

    Äänestä

Joku myy areenakannen tornin asuntoa, jonka on ilmeisesti ostanut sijoitusmielessä ennen rakennuksen valmistumista.. Yli 500.000 e. On kai jo reilun kuukauden ajan ollut myynnissä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kannattaisi nyt tehdä laskelma vuokralle tarjottuina olevien asuntojen hinnoista ratikan reitillä. Laskea keskihinta per neliö. Ja tehdä sama laskelma uudelleen vuoden ja kahden vuoden kuluttua. Saisimme prosentin paljonko ratikka vaikuttaa vuokra-asuntojen hintoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu