Millaiset eväät uuden puolueen perustamiselle - miten 74,2 miljoonaa Donald Trumppia äänestänyttä tähän puolueen perustamiskutsumukseen reagoivatkaan?
Nyt uuden us-presidentti Joe Bidenin ja poistuvan Trumpin äänillä on suuri ero -
Biden sai ääniä, koska ei ollut Donald Trump (UPI-johtaja Mika Aaltola Yle' ssä). Trump taas sai ääniä juuri siksi, että oli ja on Trump.
Trumpin äänet olivat henkilökohtaisempia kuin Bidenin
Henkilökohtaisuudella tässä tarkoitetaan tuntemusta, mukanaoloa kuin henkilöarvostusta - oli Trumpin teot sitten muualta arvioituina mitä tahansa järjettömyyden ja järjellisyyden väliltä.
Trumpin takana on tunnetta (joskus sanotaan, ettei tunne ja järki mahdu ...?) - eikä tässä edes kannata pohtia oikeellisuutta, vaan juuri tunnetta minkä Trump loi kymmenille miljoonille amerikkalaisille vetoamalla The Greatest America.
Voisimme siis päätellä, että juuri nyt Trumpilla on erinomainen mahdollisuus perustaa kolmas uusi voima kahden pääpuolueen harmiksi
Uusi trumppistinen patriotismiin ja isänmaallisuuteen liittyvä kansanliike voi saada miljoonia jäseniä ja näin mahdollisuus päästä vedenjakajalle seuraavista kongressivaaleista?
Eikä Trumpin armahtama Steve Bannonkaan jää toimettomaksi - sopivasti hänet vapautettiin ideoimaan uusi kansanliike - tuon ideomisenhan Bannon osaa?
Tosi-tv tähti Trump ei jääne toimettomaksi - juuri 74,2 miljoonan amerikkalaisen takia
Vaimo Melanie Trump maalasi jo rauhaa, hyvää ja rakkautta ikään kuin pohjaksi uudelle - ehkä Melanien puhe oli jo Bannonin ideoima - Nyt laatumedian osin jopa paatoksellinen esitystapa trumppismin "pahasta olosta" voi lietsoa heräävää valkoista ikeeseen joutunutta kansanjoukkoa, jossa elää uuden tuleminen haaveena.
Saattaa olla, että hollywoodismia tullaan käyttämään hyväksi ladattaessa uutta tunnetta kansakunnan yhtenäistämisen piippuihin?
Jaksaako Trump, mikä on vaimon Melanien rooli ja miten asemoituu vävy Jared Kushnerin nokkeluus - unohtamatta Trumpin tytärtä Ivanka Trumpia!
..
HS: "Mediatiedot: Trump on puhunut uuden patrioottipuolueen perustamisesta"
~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007750424.html -
...
22481
Perustaako Donald Trump isänmaallis-patrioottisen kansanliikkeen?
11
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Bannonkin sopivasti sai armahduksen! ;-)
- Anonyymi
Amerikassa ei kyllä käytetä tuota Fatherland käsitettä, koska sehän on vapautettu siirtomaa eikä heidän "esi-isien maa" kuten tuo enemmän Euroopassa käytetty Isänmaa sana viittaa
- Anonyymi
Jos Amerikkalaiselle edes sanoo edes sanan Fatherland - Isänmaa, hän on ihan varma että olet Natsi
- Anonyymi
*sanoo tuon sanan
- Anonyymi
Hommaako Ilkka Trumpille venäläisen rahoituksen? Tuttua hommaa hänelle.
- Anonyymi
Ei kuulu sulle. Suhun ei luoteta
- Anonyymi
Kaikki 74,2 miljoonaa eivät äänestäneet Trumppia, vaan republikaania. Suurin osa heistä tulee äänestämään edelleen republikaania, vaikka Trump perustaisikin oman puolueen. Erityisesti Capitolin mellakan jälkeen. Hard core trumpisteja on ehkä vajaa 30% kansasta. Trumpin puolue veisi kannattajia lähinnä republikaaneilta. Se puhdistaisi puolueen ääriaineksista, mitä suuri osa puolueesta kannattaa. Mutta puolueen jakaantuminen sataisi tietenkin demokraattien laariin.
- Anonyymi
Toivon, että perustaa sen puolueen. Silloin demokraatiti ovat vahvoilla seuraavissa vaaleissa.
- Anonyymi
Uusi puolue on jo saanut nimen (Pat)Riot Party. Tunnuslaulu on Jailhouse Rock.
- Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/42470bff-a33d-4156-a11b-5c9766072938
"Trumpia syytetään väkijoukon lähettämisestä kongressirakennukseen tammikuun alun mellakassa."
Tuosta ei kovin lievää tuomiota voi tulla kun ne mellakoitsijat saa varmaan vuosia vankeutta. Mitäs läksit 😖
Onko vankilassa puolueita? Ellei ole niin kohta on. Sitten siellä vankilassa järjestetään vaaleja joissa Trump tulee aina toiseksi, parasta siedätyshoitoa hänelle toivon.- Anonyymi
Karkaus- ja pakopuolue voittaa aina 😁 😆 😅 😂 🤣
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k502224Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11904Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut79901- 68853
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me112795Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt46789Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu9743Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49739vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22723Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖20720