Suomella on edessään ilmastonmuutoksen tuomat haasteet. Myös väestön ikääntymisen aiheuttama kestävyysvaje painaa päälle. Suomen kilpailukyvyssäkin olisi parannettavaa. Nykypersujen kanta tuntuu olevan se, että vanhassa vara parempi. Kun esim. energiapolitiikassa vaadittaisiin nopeita , päättäväisiä ja innovatiivisia toimia, roikkuvat persut ydinvoimassa, kivihiilessä ja turpeessa loppuun asti (ja sen yli?).
Väestön ikääntyminenkin edellyttää toimenpiteitä nyt heti!
Maahanmuuttoa on lisättävä viivytyksettä ja merkittävästi. Kestää nimittäin sukupolven tai kaksi ennen kuin väestörakenne on saatu balanssiin. Maahanmuuton vastustus on persujen politiikan päälinja.
Persupolitiikka heikentää Suomen kilpailukykyä. Kysymys kuuluu mikä on haittapersuilin hinta isänmaalle?
Haittapersuilun hinta isänmaalle?
2
131
Vastaukset 2
- Anonyymi
Valitettavasti tuo toteamasi pitää täysin paikkansa. Pelkään että kalliiksi käy Suomelle, jos haittapersut päästetään tekemään tuhoaan politiikan päätöspaikoilla. Haittapersujen johdolla putoaisimme kehityksen kelkasta: polttaisimme täällä vielä hiiltä ja dieseliä, kun kilpailijamaat käyttäisivät jo uutta teknologiaa. Työikäisten määrä laskisi niin että lopuksi vanhuksia hoitaisi laitoksessa toiset vanhukset. Maaseutukin tyhjenisi täysin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22822Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha535756- 80677
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561