Kuu on jo kadonneen sivilisaation polttamasta jätteestä koostuva tuhkapallo.
Eräs kuukivi paljastui kivettyneeksi puunpalaksi. Ei syystä toisesta palanut kokonaan ja päätyi tuhkakuormaan. Astronautti meinasi tukehtua riisuttuaan pukunsa aluksessa. Keuhkoissa hienojakoista pölyä, tuhkaa.
Eräs kuukivi paljastui kivettyneeksi puunpalaksi. Ei syystä toisesta palanut kokonaan ja päätyi tuhkakuormaan. Astronautti meinasi tukehtua riisuttuaan pukunsa aluksessa. Keuhkoissa hienojakoista pölyä, tuhkaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Meinaatko siis että kaikille muille maille annettiin muutaman gramman kokoinen pikkukivi ja sitten Alankomaille iso köntti kivettynyttä puuta?
Tekniikan maailma: "Kuukiven” (tai puukiven) lahjoitti Alankomaiden entiselle pääministeri William Dreesille Yhdysvaltain suurlähettiläs J. William Middendorf II vuonna 1969. Siis samaan aikaan, kun Apollo-astronautit aloittelivat omaa maailmanympärikierrostaan.
Tuolloin yli 80 vuoden ikään ehtinyt Drees oli lähes kuuro ja sokea, ja veti kiven alkuperästä todennäköisesti oman johtopäätöksensä, Dreesin pojanpoika kertoi uutistoimisto AP:lle 2009. Kellään ei ollut syytä kyseenalaistaa mieleltään skarpin entisen pääministerin tarinaa.
Rikkinäinen puhelin jatkui muutamaa vuotta Dreesin kuoleman jälkeen, kun kivi lahjoitettiin Hollannin kansallismuseolle 1992. Museo otti yhteyttä Nasaan, josta kerrottiin näytettä näkemättä, että ”on mahdollista”, että kivi on peräisin Kuusta.
Tämä vahvistus riitti siihen, että kivi asetettiin näytteille museoon, jossa sitä esiteltiin aitona kuukivenä kahdenkymmenen vuoden ajan kenenkään sitä tarkemmin tutkimatta."
https://tekniikanmaailma.fi/kuukivet-suomi/