Koko ajan vaistosin, että Trumpin ja ns. valkohattujen yritys kaatuu, vaikka toisin halusin. Korruptio on pesiytynyt niin syvälle että se kattaa kaikki kerrokset, kaikki. Lonkerot ulottuvat joka paikkaan. Ihan hyvä yritys Trumpilta ja kumppaneilta, ehkä tästä jäi jotain siementä seuraavalle yrittäjälle, Onneksi Trump säilyi sentään hengissä( Kennedy,Martin L King)
Deep state.
Anonyymi
34179
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Deep state on fantasiaa.
En epäile etteikö kulissien takaista "hallitusta" olisi, toinen asia on kuinka se todistetaan.
Hedelmät näkyvät mutta juuret ovat piilossa pimeässä verhon takana. On sitä yritetty vuosikymmeniä ja satoja paljastaa mutta ei ole onnistunut, eikä taida onnistua nytkään.
Yksi asia sen kaiken tulee paljastamaan, kuningas Jeesuksen Kristuksen takaisin paluu.
Hän on luvannut tulla takaisin ja sen hän myös tekee. Aikaa hän ei sanonut mutta käski tarkkailla ajan merkkejä tarkasti.
Deep state on Kosher mafia. Ne tappoi Kennedyn
Eikö kaikki demokraatit olekaan mätiä omenia?
Mutta oli se Trump sitten hyvä tai paha jätkä, niin QAnon psyop loi hänestä CIA:n kulttiaivopesulle ominaisen ISÄ AURINKOISEN kultin, joka oli jo kommunistisessa Kiinassa käytössä vielä 70-luvulla Mao Tse Tsungin muodossa.
Maokin oli tuon hymyilevän naamarinsa takana kuten tyrannijohtaja onkin... Täysi peto, joka tapatti omaa kansaansa miljoonittain.
Mutta tämä Q-kultti on kyllä itsessään hyvin huvittava, koska se on kuin joku new-age lahko, jossa odotetaan suurta pelastajaa, joka pelastaa koko maailman ja muu seurakunta laitetaan luottamaan suunnitelmaan ja lämmittämään poppareita mikrossa 4-5 vuotta.
Mutta CIA:n kulttiaivopesulle ominaistahan on aina se, että kulttijohtajaa tai tätä MESSIASTA, joka sellaiseksi nostetaan ei koskaan saa kyseenalaistaa, vaan tämä kulttijohtaja tai päällikkö on aina PELASTAJA.
Mutta jo yksistään jo ajatellaan, että jonkin yksittäisen ihmisryhmän saisi aivopestyä tuollaisella Q-ideologialla kuin pikkulapseksi, joka uskoo vain yhden henkilön pelastavan koko maailman tämän pahan eliitin kynsistä. Niin tuollaisen psyop sadun syöttäminen pajunköytenä näille ihmisryhmille on jo CIA:lta ja NSA:lta melkoinen taidonnäyte itsestään.
Mutta onhan CIA:lla jo useiden vuosikymmenien kokemus ihmismielen ohjelmoinnista ja Mk-Ultra projektikin pyöri pääosin Saksasta kopioiduilla malleilla, koska myös Saksassa toimi oma mielentutkimusohjelmansa 40-luvulla.
T.V.
Aika asiaa.
Eilen kun katsoin Leveliä, jossa Slim Mill ja Paranormaali blogin Wespa suorassa Youtube livelähetyksessä Bidenin virkaanastujaisia seuratessaan odottivat edelleen näiden jenkkien valeuutisten salaliittoteorian höpöhöpöjuttujen lupaamaa vallanvaihdon estämistä QAnon patrioottien voimin, niin ei voinut kuin pudistaa päätään, miten aivopesu luo aivan oman todellisuuskäsityksen. Leveli on hyvää läppää, ja asiallista keskustelua Päivi Räsäsen ym. haastatteluilla, mutta tuo Trumpin messiaaksi ja hyvisten johtajaksi laittaminen kulttiaivopesulla on kyllä järkkyä kamaa. Huh, huh, miten sokeaa uskoa saadaan aikaan. Muutama omastakin lähipiiristä on MV-lehden liian tiiviin lukemisen kautta tehnyt Trumpista jonkun maailmanpelastajan. Venäjän sijaan Kiinasta on nyt tehty pahis, joka ohjailee maailmaa ja jopa Yhdysvaltoja =))
"En epäile etteikö kulissien takaista "hallitusta" olisi, toinen asia on kuinka se todistetaan."
Onhan se olemassa, eikä sitä tarvitse todistaa. Koostuu ihan normaaleista virkamiehistä, jotka tekee uraa vuosikymmeniä ja hoitaa valtion asioita yli vaalikausien. Ei siinä ole mitään kummallista.
Deep state -puhe lähtee vaan siitä, että Trump ei saanut tehdä ihan mitä haluaa, koska virkamiehet, armeijan johtajat yms. pistivät vastaan.
"Diipparit" on jotain valtioneuvoston virkamiehiä, jotka kattelee vähän siinä, että hulluimmat ideat ei mene läpi. Koskee yhtä hyvin vihervasureita tai persuja tai mitä tahansa aatetta. Diipparit on pitkälti syy, miksi yhteiskunta toimii ja on niin vakaa kuin se nyt on. Että esim. janimäkelänjanin tai anon tai huhtiksen typerien twiittien pohjalta ei tehdä politiikkaa täysin ailahtelevasti.
Mitenhän hoidettaisiin asioita ilman diipparien puuttumista, jos asioista päättäisi henkilö, joka saa maskien valmistamiseen valtion tukea ja samaan aikaan vastustaa niiden käyttöä.
Raija Toiviaisella on tosiaan viisainta jättää jo taakseen kaikenlainen halu käräyttää Päivi Räsänen.
Kannattaa tutustua Rockefeller ja Rotschildin sukuihin...
Mitä roskaa sinä puhut? Qanon ole CIAn luomus vaan äärioikeiston Venäjän tuella.
Trumpin jatkuva valehtelu ja muu tyriminen todellakin veivät huomion muiden poliitikkojen tekemisistä.
niin kotimaisin voimin jankkaaminen joistain olemattomasta itänaapurin tapahtumista saa vietyä huomion muualle
Trump oli yksi historian korruptoituneimmista Presidenteistä.
Harvan uran edistämiseen luodaan sentään messiaanista salaliittokulttia. Olisipa hienoa seurata kärpäsenä katossa kun tää porukka kokoontuu ja miettii juonikäänteitä.
Trump saattaa säilyä hengissä jos yhteiskynta suojelee häntä hänen omilta, nyt vihaisilta, kannattajiltaan, tai lähtee maanpakoon.
Maailmanhallinnon kontrollin yksi tärkeä asia on 5g tai 6g. Myös käyttöjärjestelmät ihon alla voivat sitä kautta päivittää. Modernan rokote on käyttöjärjestelmä. Nuo toimii lähisäteilyn vaikutuksesta. Kovin kaukaa etäältä ei pysty seuraamaan ja päivittämään, jos ei ole joka talon päällä 5 g härdelliä tai edes pihassa. Lisäksi katulyhtyihin tullee seurantapömpelit, jos ihmiset vaan vastaanottavat sellaiset. Jos maan kansat eivät demokraattisesti sellaisia kannata, niin ei pysty laittamaan. Muuten piinaverkon satavarmasti rakentavat.
No kulkee foliohattu päässä niin ei ole hätäpäivää.
sitten vielä se pienydinvoimala kerrostalon alakertaan ja sähköpolkupyörät kaikille kun autoja ei pysty talven takia käyttämään. maskeissa kuljetaan kesät talvet ja syödään hasaa laillisena ja lapsavioliitot rules eikä muuten tehdä mitään hyggeillään vaan luukuissamme, sinne kaikki siihen maailmaan.
Katsokaapa Bidenin kabinettia. Sielä on aika monta juutalaista. Valtiovarainministeri Janet Yellen, Ulkoministeri Anthony Blinken, Sisäministeri Avril Haines, Oikeusministeri Merrick Garland, Ympäristöministeri John Kerry, Elinkeinoministeri Isabel Guzman, Kauppa ja teollisuusministeri Eric Lander, Valkoisen talon henkilöstöpäällikkö Ron Klain. Kaikki juutalaisia
Mitä sitten? Nehän on viisaita, eniten Nobeleitakin haalineet.
Teidän täytyy lukea tämä ketju (linkki siihen tässä alla) siltä kohdin kuin se koskee anti-semitistejä. KKK on vieläkin voimissaan Jenkeissä. Se ei pidä juutalaisista, vaikka ne ovat viisaita niin kuin edellinen kirjoittaja sanoo. Se minua ihmetyttää mitä ideologiaa nuo sitä edeltävä kirjoittaja kertoo meille keitä Bidenin porukoissa oikein häärää. Tuossa ketjussa jonka luin on epäilys, että nuo false flag iskut alkavat taas uudestaan kun Trump on poissa pitämässä heidät kurissa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16739373/ritirati-ralla-aho
Niin, Biden ei ole se Israelin ja Juutalaisten vihollinen joksi hänet viimemetreillä määriteltiin, samaan aikaan kun julistettiin että Trump on Israelin suurin ystävä.
Trumpin toimet Israelin osalta on vain kulissia, huolimatta siitä että hänellä on vävy joka on Juutalainen.
Miksi tää Juutalaisuus yhtäkkiä tulee ongelmaksi Bidenin kohdalla, muttei ollut sitä, päinvastoin, Trumpin kohdalla? Haluatko valaista?
Ne jakelevat niitä kavereilleen ja auttajilleen.
"Haluatko valaista?"
Turha kysellä mitään loogista vastausta. Ei ole mitään logiikkaa, vaan kyseessä on kultti.
Suomessakin on trumpisteja ja kuuanoja, jotka on niin syvällä siinä, ettei mikään järkipuhe enää auta. Voihan sitä yrittää.
Ennemmin lähtisin siitä, että uskontojen uhrien tuki on se paikka, josta apua kannattaisi lähteä hakemaan.
Mitä arvelette tässä keskustelussa: ovatko kultit Ilm. 11:2:n mainitsema pakanakansa?
https://raamattu.fi/raamattu/KR38/REV.11/Ilmestyskirja-11
Kultismissa ja okkultismissa on paljon yhteisiä piirteitä, mutta eivät ole yks yhteen.
Koskaan ei opita, ei ikinä.
Ei se suoraan ole okkultismia, mutta tiettyjä piirteitä siinä on.
Niin hulluja juttuja, liskot, alienit ja kaikki muu. Okkultismi on salatiedettä, että siitä ei saisi puhua kaikille. Nykyään noi laittaa kaikki suurimmatkin salaisuudet nettiin kaikille youtubeen (googlen kautta varmaan maailman suurin firma).
Vanhaan hyvään aikaan nämä tyypit edes yritti vähän peitellä asioita. Oli marginaalilehdet, marginaalin saitit. Nyt ne vaan veteli googlen kautta kaikki, ennen kuin ne vähän aikaa sitten on saanut banneja. Big business oli ihan ok.
Ei rapparitkaan paljasta kaikkia salaisuuksiaan youtubessa. Nää kuuihmiset vaan teki vuosikausia videoita, eikä yhtään kiinnostanut, että onkohan siinä diipparien bisnes taustalla. Niin noloa touhua
Eiköhän niillä tän tarinan "valkohatuilla" ollut kuitenkin punainen hattu.
Pahimmat salkkarit näkyy olevankin täällä.
Saksan+huippuvirologi+ennustaa+kesälle+koronapommia+–+jopa+100+000+tartuntaa+päivässä.+---Ja+USA:ssa+600+000+kuollutta+pian,+oli+virallinen+tiedote+Bidenilta?
-Noidenhan+on+pakko+olla+vale.+Miksikö?+---No+koronahan+oli+Trumpin+syytä+vaaleissa+ja+sillä+teemalla+voitettiin+se+1%,+joka+tarvittiin+Trumpin+syrjäyttämiseksi.+Siis,+nythän+kun+Trump+ei+ole+enää+vaikuttamassa,+ei+tietenkään+samalla+logiikalla+jatkaen+ole+mahdollista,+että+maailmalla+Corona+virus+sairaudet+leviäisivät+enää.+---Muutenhan+valehtelujen+loppumisesta+puhuminen+alkaisi+näyttää+kansa+silmissä+oudolta!
Tällä+sarkastisella+lausahduksella+en+halua+arvostella+ketään.+Toki+ymmärrän,+ettei+virusta+voida+pysäyttää.+Mutta+miksi+sitä+ei+haluttu+ymmärtää+Trumpin+aikana?+Se+oli+tarkoituksellista+mielipidemanipulointia+epärehellisin+perustein+Trumpin+kaatamiseksi.+Projektissa,+joos+kaikki+rumat+keinot+olivat+sallittuja?
Mitä sinä oikein luet? Trump tiesi koronan vakavuuden ihan alissa ja vähätteli tilannetta ja tuki koronakapinallisia.
Jaa mitä?? niin ette tajunneet että astujaiset on videoitu aikaisemmin
DC:n alue on kaartin ja armeijan hoidettavana.. siis ei mitään sotaa vaan kun ei ole pressaa niin jonkun pitää huolehtia
kun on se lusikka vaan ollut
Ainoa totuus mikä vaan paranoo, on että Joe Biden siristää silmiään ja paskoo vaippaansa aina stressaantuneena. Ja se haizoooo, haizoooo...