Navalnyi olisi täydellinen katastrofi työväestölle

Anonyymi

Vuonna 2000 liike-elämässä kärvistelevä Navalnyi lähti mukaan politiikkaan. Venäjän yhdistynyt demokraattinen puolue Jabloko oli perustettu 1994, ja Navalnyi arvioi puolueen puutteista huolimatta sen olevan paras väylä saada poliittista vaikutusvaltaa Venäjällä. Jablokon tunnetuimpia poliitikoita ovat olleet Boris Nemtsov ja shakkisuuruus Garry Kasparov, jonka kytkökset Yhdysvaltoihin ja erityisesti tiedustelupalvelu CIA:han eivät ole pysyneet salassa.

Navalnyista kehkeytyi myös rasisti: eräällä videollaan hän puhuu ”laittomista maahanmuuttajista” ja vertaa heitä hammasmätään. Alusta asti Navalnyin poliittinen tavoite oli selkeä: piti aikaansaada markkinaliberaalin talousoikeiston ja äärioikeiston liitto, jolla haastaa Venäjän valtaapitävät oligarkit. Navalnyi muun muassa osallistui Venäläiseen marssiin 2005, jossa oli mukana erilaisia tsaarin monarkiaa ihailevia konservatiivisia piirejä sekä juutalais- ja siirtolaisvihamielisiä tahoja. Homma meni niin pitkälle, että lopulta Navalnyi erotettiin Jablokosta 2007 natsisympatioiden vuoksi.

Nöyryyttävän erottamisen jälkeen Navalnyi alkoi toteuttaa unelmaansa, jossa yhdistyisivät kansallismielinen äärioikeisto sekä liberaali, markkinataloutta kannattava pikkuporvaristo ja yritysmaailma. Navalnyista kehkeytyi myös rasisti: eräällä videollaan hän puhuu ”laittomista maahanmuuttajista” ja vertaa heitä hammasmätään, josta terve venäläinen hammaskalusto on puhdistettava. Kaukasialaiset siirtolaiset ovat Navalnyin mukaan ”torakoita”, jotka tulisi tuhota oikeamielisen Venäjän tieltä.

Navalnyin politiikka ”katastrofi”

Vuoteen 2011 mennessä Navlanyi oli solminut liittolaissuhteita useiden fasististen järjestöjen kanssa. Hänen maineensa äärioikeistolaisena populistina ja Putinin hallinnon varteenotettavana oppositiovoimana alkoi olla vahvimmillaan. Samaan aikaan Nalvanyi sai voimakkaita tukijoita länsimielisistä tahoista. Hän oli jo 2000-luvun alkupuolella solminut suhteita Boris Jeltsinin ja Jegor Gaidarin piireihin. Erityisesti jälkimmäistä pidetään Neuvostoliiton jälkeisen Venäjän vahvan talouden uusliberalistisen ”shokkiterapian” arkkitehtinä. Nalvanyin kampanjoita rahoittamaan tulivat muun muassa vahvat Alfa Bankin länsimieliset oligarkit Vladimir Ashurkov ja Mikhail Fridman.

Työväenluokan kannalta Navalnyin hallinto olisi täydellinen katastrofi. Clara Weissin mukaan lännessä Navalnyi on nähty välikappaleena, joka yhdistämällä Venäjän äärioikeiston voimat ja Putinin oligarkian vastaiset kapitalistit nousisi valtaan sen jälkeen kun Putin olisi pakotettu väistymään. Navalnyin taustavoimia eivät tyypin fasistiset ja rasistiset poliittiset kumppanit ja tavoitteet tunnu haittaavan: riittää, että Navalnyi vastustaa Putinin valtaa, on länsimielinen ja kannattaa äärimmilleen vietyä vapaata kapitalismia. Weiss arvioi, että onnistuessaan Navalnyin politiikka merkitsisi vain omaisuuden ja vallan uusjakoa Venäjän oligarkkien kesken. Työväenluokan kannalta Navalnyin hallinto olisi täydellinen katastrofi.

9

136

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ns. "demokratia" on myrkkypilleri jota USA tarjoaa niille maille jotka se haluaa tuhota. Piste.

    • Anonyymi

      Ns. länsimielisen liberalismin kannatus Venäjällä on vain n. 3% ja vaikka siihen yhdistettäisiin äärinationalistit, antisemitistit, rasistit ja muut hullut ei kannatus nousisi edes lähellekään 20%:iin. Kommunisteillakin on suurempi kannatus Venäjällä yhä.

    • Anonyymi

      Navalnyi on yksi onneton pikku pyrkyri joka USA:han ja Venäjän joihinkin oligarkkeihin tukeutumalla yrittää päästä valtarakenteisiin. Vähän sama kuin Junes Lokka esittäisi itsensä Suomen todellisena oppositiojohtajana.

    • Anonyymi

      Jabloko = lännen vasallipuolue jota USA:n juutalaiset rahoittavat

    • Anonyymi

      Kylläpä käy Pietarin persuilla pöhinä.

    • Anonyymi

      Navalnyi on lähinnä psyykkinen tapaus. Minulla ei muuta.

    • Anonyymi

      On välttämätöntä että edes joku uskaltaa toimia vastoin Putinin perskärpästen tahtoa. Navalnyi saa maailmalta kaiken tuen, niin kuin on nähty, eikä muutama Pietarin trolli saa suomalaisiakaan luopumaan Navalnyin tukemisesta.
      Putin toivoo joka ilta rukouksessaan että meteoriitti putoaisi navalnyin päähän. Muulla tavoin ei Putin nyt uskalla mieheen edes koskea.
      Hyvä Navalnyi, olet parasta mitä Venäjä on saanut satoihin vuosiin!

    • Anonyymi

      Navalnyista haluttaisiin saada Venäjän johtoon samanalainen lännen sätkynukke kuin Ukrainan Poroshenko oli demokraattisesti valitun, mutta lännelle vähemmän mieluisan, Janukovitsin jälkeen.
      Poroshenko oli oligarkki jota ukrainalaiset eivät olisi vaaleilla ikinä valinneet mutta lännen provokaatioilla kammettiin paikalleen.

    • Neuvostoliittolaisten troolausaloitus yrittää hämärtää sen seikan, että Venäjälle kaivataan toimivaa demokratiaa, oikeaa monipuoluejärjestelmää ja korruption kitkentää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      74
      1216
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      81
      1109
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1075
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      955
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      908
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      844
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      714
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      530
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      495
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      470
    17. 43
      467
    18. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      436
    19. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      38
      435
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe