QAnonin valheet

Teen tästä oman aloituksen tälle palstalle, vaikka aihe ei suoranaisesti liity NATO:on, koska niin monet NATO:n vastustajat tällä palstalla ovat näitä QAnonin valheiden ja kaiken maailman salaliittoteorioiden uskojia.

Mitään QAnonin lupaamaa Great Awakeningia 20.1.2021 ei sitten tapahtunut, vaikka kaiken piti mennä toisin. Trump poistui näyttämöltä ja Biden astui virkaansa ilman välikohtauksia. Tiltulle oli luvattu, että Trump yllättäen julistaa kapinalain voimaan, sähköt katkeavat ja viestintä tapahtuu vain hätäkanavien kautta, kongressin edustajista pidätetään jopa 75%, massateloitukset alkavat samoin kuin maanlaajuiset kapinat ja lopuksi Trump jatkaa vallassa presidenttinä. Tiltu odotti tuota vesi kielellä ja nyt pettymys on valtava, kun paljastuikin, että kaikki olikin vain pelkkiä Q:n valheita, joilla hän kusetti tiltua, niin kuin viimeiset kolme vuotta aikaisemminkin.

Sellaista se on, kun on salaliittohörhö ja seuraa valemediaa ja jopa uskoo siihen. Osoittaisin sääliä ja tukisin parantumista, mutta en tietenkään ennen kuin tiltu ymmärtää valtavan virheensä ja katuu USA:n demokraattisesti valitun vallan kaappaamisen ja massamurhien hyväksymistään.
27<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Noin niitä "apinoita" koijataan, kun ei omat aivot, vajavaisen koulutuksen takia, kykene muodostamaan mediakriittistä kuvaa kokonaisuudesta.
Sitä on maailmassa monenlaista sukan kuluttajaa ... valitettavasti niillä on pääsy myös tälle foorumille. :-)

1Äänestä
Aloittaja

Useimmat Qanonin hörhöilyyn uskoneet toki ovat yksinkertaisia, aiemminkin kaikenmaailman salaiittohörhöilyjä uskoneita tolvanoita, mutta QAnoniin on langennut myös koulutettuja, aivan muuten normaaleja ihmisiä. Tuo on rikkonut lukemattomia sukulaisuus- ja ystävyyssuhteita, kun ihmiset eivät ole jaksaneet kuunnella QAnon-hörhöilyyn perustuvia järjettömiä höppuheita ja huomanneet, ettei niiden esittäjille mene minkäänlainen järkipuhe ja faktat perille, vaan ne aina väännetään muka jotenkin tukemaan esim. tätä "suurta Herätystä". Toivotaan kuitenkin QAnonin uhreille pikaista paranemista.

1Äänestä
  • Katoppa, ku lähti ulkoministeriön tuorehko uutinen, disinfon levittämisestä, kuin talkkari jäiseltä peltikatolta ... kun mode mainittiin. :-)

    Odottele modenmulkku ihan rauhassa, vuoros tulee vielä ....

    1Äänestä

No me täyspäiset suomalaiset kyllä parhaamme yritämme, tuonkin asian suhteen ....

"Disinformaation torjuminen on ihmisoikeusteko

Ulkoministeriö 25.11.2020 14.30
Uutinen

Väärää ja haitallista informaatiota levitetään tarkoituksellisesti yhä enemmän, erityisesti sähköisissä tietoverkoissa. Disinformaation levittämisen tarkoitusperät ovat moninaisia: horjuttaa uskoa demokraattisiin instituutioihin, kylvää väestöryhmien välistä epäsopua, syyllistää ja syrjiä vähemmistöjä, hiljentää tutkijoita ja toimittajia, voittaa vaalit, saada henkilökohtaista tai taloudellista etua. Lista on valitettavan pitkä ja laajeneva.

Avoimen ja turvallisen Internetin puolesta toimiva, hallitustenvälinen Freedom online coalition -järjestö on julkaissut Suomen ja Iso-Britannian vetovastuulla olleen kannanoton disinformaation levittämisestä ja ihmisoikeuksista. "Järjestön tavoitteena on torjua disinformaation käyttöä ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltion heikentämiseen", kertoo kannanoton valmisteluista vastannut ihmisoikeussuurlähettiläs Rauno Merisaari."

Mode odottelee vaan kaikessa rauhassa ... kutsua kuulusteluihin. :-)

Äänestä

Qanon on demien propaganda työkalu joka peittää salaliittoteorioillaan demien suorittaman massiivisen vaalihuijauksen Bideenin saamiseksi presidentiksi

Äänestä
  • Jep, jep .... ja maa onkin pannukakku, sekä kuunatseilla on kuun pimeällä puolella oikein tukikohta .... ..

    HUUUUUUUUUTONAURUA!.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Juttunne menevät aina vain sairaimmiksi. Paranemisia.

    1Äänestä

  • Ymmärrätkö itsekään mitä kirjoitit?

    Äänestä

  • Toivottavasti edes osa huumoria räpelleyksessäsi. Täytyy myös toivoa, että Corona kehittää uuden variaation itsestään ja mielellään sellaisen, joka hoitaisi sinun ja aatetovereittesi korvien välin normaaliksi. Nykytilassaan ne ovat vaaraksi yhteiskunnalle.

    Olen parikin kertaa kysynyt OM-sivustolla olleesta uutisesta (23.12.2020), jossa kerrottiin valvontakameran kuvaamasta vaalilippujen vaihdosta, jossa vasemmistolaiset (lue: demokraattiset) vaalivirkailijat vaihtoivat oikein äänestäjien liput vääremnöksiin. Itse sivuston päätoimittaja oli uutisen kirjoittanut. Kysynkin: jos kerta pienehkön nettisivuston pitäjät tietävät moisesta tapahtumasta, miksi Trumpin koneisto ei ilmeisestikään moisesta ollut kuullut? Vai olisiko semmoinen mahdollista, että koko juttu oli täyttä valetta??? Kuulostaa kylläkin oudolta, sillä Trumpin kannattajat ovata tunnetusti rehellistä ja rehtiä porukkaa, jolle vääristely ja valehtelu on vastenmielistä, Kuten Trumpille itsellekin.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Juttunne menevät aina vain sairaimmiksi. Paranemisia.

    Ameriikka käänsi selkänsä Bidenille. USA:n kansalliskaarti käänsi selkänsä Joe Bidenin saattueelle Washingtonissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ameriikka käänsi selkänsä Bidenille. USA:n kansalliskaarti käänsi selkänsä Joe Bidenin saattueelle Washingtonissa.

    DC oli tyhjä valatilaisuuden aikana. Autiot kadut ja tilaisuudessa ei ketään. Mitä tämä kertoo?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    DC oli tyhjä valatilaisuuden aikana. Autiot kadut ja tilaisuudessa ei ketään. Mitä tämä kertoo?

    Kertoo vai siitä, että USA oli varautunut estämään kaltaises huurupäiden häiriköinnin, arvokkaassa tilaisuudessa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Ameriikka käänsi selkänsä Bidenille. USA:n kansalliskaarti käänsi selkänsä Joe Bidenin saattueelle Washingtonissa.

    USA on kääntänyt selkänsä Trumpille ja vain n. kolmasosa heistä enää sanoo, että Trump onnistui presidenttinä. Kansalliskaarti ei pelännyt, että Bidenin juhlaväki hyökkäisi, mutta sen sijaan Trumpin fasistiset kannattajat olivat uhonneet hyökkäävänsä juhlaväen kimppuun.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    DC oli tyhjä valatilaisuuden aikana. Autiot kadut ja tilaisuudessa ei ketään. Mitä tämä kertoo?

    Se kertoo siitä, että fasistit olivat uhonneet hyökkäävänsä Bidenin virkaanastumistilaisuuteen ja noihin väkivaltaisuuksiin varauduttiin.

    Äänestä

Aloitus sopii tänne erinomaisesti, eihän täällä yleensä muutenkaan varsinaisesti Natosta keskustella, vaan haukutaan toisia köykäisin argumentein.

Äänestä
  • Aloittaja

    Aloitus sopii tänne, koska niin monet NATO:n vastustajat vastustavat NATO:a ja Bideniä, joka parantaa USA:n suhteet NATO-maihin, QAnonin argumenteilla.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Aloitus sopii tänne, koska niin monet NATO:n vastustajat vastustavat NATO:a ja Bideniä, joka parantaa USA:n suhteet NATO-maihin, QAnonin argumenteilla.

    Bidenin ensimmäinen päivä ja 52 tuhatta uutta työtöntä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Bidenin ensimmäinen päivä ja 52 tuhatta uutta työtöntä.

    En jaksa tarkistaa lukujasi, mutta ne ovat Trumpin epäonnistumisen peruja.

    Äänestä

Luin saman QAnonista. Nyt siellä luki 1 529 000/h uusia työttömiä.

Äänestä
  • Mitä, onko FuQ -lössi saanut kenkää duunista?
    Ei heille juuri lasten hiekkalapioa kookkaampaa työkalua uskalla tarjotakaan.

    Äänestä

Qanon on FBIn psyop kertoo usalaiset lähteet

Äänestä
  • Aloittaja

    QAnon itse kertoi valheita. Ikävää, että niin monet uskoivat niihin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


moloch_horridus kirjoitti:

Teen tästä oman aloituksen tälle palstalle, vaikka aihe ei suoranaisesti liity NATO:on, koska niin monet NATO:n vastustajat tällä palstalla ovat näitä QAnonin valheiden ja kaiken maailman salaliittoteorioiden uskojia.

Mitään QAnonin lupaamaa Great Awakeningia 20.1.2021 ei sitten tapahtunut, vaikka kaiken piti mennä toisin. Trump poistui näyttämöltä ja Biden astui virkaansa ilman välikohtauksia. Tiltulle oli luvattu, että Trump yllättäen julistaa kapinalain voimaan, sähköt katkeavat ja viestintä tapahtuu vain hätäkanavien kautta, kongressin edustajista pidätetään jopa 75%, massateloitukset alkavat samoin kuin maanlaajuiset kapinat ja lopuksi Trump jatkaa vallassa presidenttinä. Tiltu odotti tuota vesi kielellä ja nyt pettymys on valtava, kun paljastuikin, että kaikki olikin vain pelkkiä Q:n valheita, joilla hän kusetti tiltua, niin kuin viimeiset kolme vuotta aikaisemminkin.

Sellaista se on, kun on salaliittohörhö ja seuraa valemediaa ja jopa uskoo siihen. Osoittaisin sääliä ja tukisin parantumista, mutta en tietenkään ennen kuin tiltu ymmärtää valtavan virheensä ja katuu USA:n demokraattisesti valitun vallan kaappaamisen ja massamurhien hyväksymistään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu