Kirkosta eronneita n. 48000 viime vuonna

Sain pariakin kautta tietoa DVV:n lomakkeella kirkosta eronneiden määrästä. Tilasto ei ollut selkein mahdollinen, mutta sen perusteella eroajien määrä olisi noin 48000 tai vähän päälle viime vuonna. Eroakirkosta-palvelun osuus olisi siis laskenut.

15

287

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mistä saisi tiedon lahkoihin liittyneiden ns. upotuskastetuiden lukumääristä?

      • Ei oikein mistään helposti, kun emme tiedä paljonko on keskinäistä liikennettä tyyliin Baptistikirkko <-> Vapaakirkko. Kaikkiaan varmasti mitättömän pientä verrattuna liikkeeseen evlut <-> ei uskontokuntaa.


    • Anonyymi

      Eli vuodesta 2020 tuli lopulta ihan ok vuosi. Kasteiden romahdus mukaan luettuna jopa varsin hyvä vuosi.

    • Anonyymi

      DVV:n kautta eroamiset lisääntyivät ilmeisesti paljon suosituksen jälkeen marras-joulukuussa. Tänä vuonna siis yhä suurempi osuus eronnee DVV:n kautta. Hyvä jos ek.fi erot nousevat 800 000:aan tämän vuoden aikana.

      • Anonyymi

        DVV kuviossa voi vielä käydä miten vaan. Voi olla että valtaa alaa tai voi olla että hyytyy hankalampana käyttää alku kohun jälkeen.


      • Sitäkin, mutta lisäksi joulukuussa DVV:n sivua parannettiin selvästi. Tulee vähemmän porukkaa joka käy DVV:llä mutta palaa takaisin ja eroaa EK:n kautta.


    • Onko mitään keinoa tietää, kuinka moni eroaja on mennyt DVV:n sivuille EK:n sivujen kautta?

      • On meillä lokitus tuosta, pitäisi vaan jaksaa kaivaa tiedot.


    • Anonyymi

      Kuten arvelin oli siis normaalin eroamisvuoden ylittävää tasoa jos 45000/v on perustaso. Noin 20% eroo DVV kautta.

      Hienoa kun hyvä erovuosi varmistui. Melkoista vauhtia porukkaa kirkosta vaan lähtee edelleen vaikka yhä isompi osa ei ole koskaan liittynytkään. Kerrassaan iloinen ja uutinen tämä taas kerran maailman tilasta.

      Se mietityttää kun useimmat eroajat ei liity mihinkään joka ajaisi uskonnottomien etua. Mitä sille voisi tehdä? Heitä ei taida kiinnostaa uskonto pätkääkään. Ei sen vertaa että jaksaisi edes vastustaa uskonnon levittäjiä.

      No hitaasti kai uskonnoilta häviää rahaa ja sitä kautta joutuvat marginaaliin.

    • Anonyymi

      Hieno tulos siis taas kerran !

    • Anonyymi

      Jos saisi tämän asian yleiseen tietoon, että kukaan ihminen ei tarvitse kirkkoa, olisi kirkosta eronneita kymmenen kertaa enemmän vuosittain. Vain todellisuudesta tietämättömät kuuluvat uskontoihin.
      Eivät ihmiset kuulu kirkkoon sen tähden, että uskoisivat kirkon jumalaan.

    • Anonyymi

      Tänään tulevat kirkon luvut viime vuoden eroista. Näin kertoi juuri Radio Suomen uutisissa Heikki Lukinmaa, joka usein valitsee uutisiin uskontoa, kristinuskoa, käsitteleviä juttuja.

      Muistelen nähneeni hänen kirjoituksensa Kirkko ja kaupungin mielipidesivulla. Vaikuttaa että miehellä on henkilökohtainen kristillinen vakaumus.

      Uutisessa ennakoitiin eroamisen vähentyneen viime vuonna, niin kuin varmaan onkin, kuten tälläkin palstalla on jo todettu. Mainitsi luvun 33 000 viime vuodelle siis kaiketi ek.fi:n ilmoitratat erot. Nyt sitten näyttää tuo ek.fi luku kelpaavan, kun se on pienentynyt DVV:n kasvatettua osuuttaan eroista.

      Vertailulukuna uutisessa oli 39 000. Käsittääkseni se oli keskiarvo vuotuisista eroista, mutta miltä ajalta, ja mistä tilastosta?

      • Anonyymi

        Tarkennus/lisäys: Lukinmaa sanoi klo 4:n uutisissa että erojen odotetaan vähentyneen viime vuonna, ja että marraskuun loppuun mennessä oli eronnut 33 000, ja että kolmen viime vuoden aikana erosi vastaavana aikana keskimäärin 39 000. Mainitsi arveltavan että kirkon rooli koronaepidemiassa olisi vähentyneiden erojen syy. Melko rohkea oletus, ja ilmeisen omahyväinen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tarkennus/lisäys: Lukinmaa sanoi klo 4:n uutisissa että erojen odotetaan vähentyneen viime vuonna, ja että marraskuun loppuun mennessä oli eronnut 33 000, ja että kolmen viime vuoden aikana erosi vastaavana aikana keskimäärin 39 000. Mainitsi arveltavan että kirkon rooli koronaepidemiassa olisi vähentyneiden erojen syy. Melko rohkea oletus, ja ilmeisen omahyväinen.

        Joo, ja oletuksenhan osoittaa minusta vääräksi jo se, että eroaminen tipahti heti pandemian alettua eikä kirkko ollut tehnyt silloin mitään.


    • Anonyymi

      Jäsenmäärän vähenemä 50 363 henkilöä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      188
      4790
    2. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      30
      3670
    3. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      39
      2572
    4. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      157
      2247
    5. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      49
      1548
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1308
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1161
    8. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1142
    9. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      39
      1083
    10. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1021
    Aihe