Kokoomustrollit solvaavat Marinia tauotta.

Anonyymi

Orpo ja kumppanit Kokoomuksessa kuvittelevat kansaa niin typeräksi, ettei se älyä miten Kokoomus trollaa suurella rahalla ja suurilla trolliarmeijoilla taukoamatta palstalla sekä muilla kskustelupalstoilla, kuten myös hallitsemiensa medioiden jutuissa. Marinia solvataan ja mustamaalataan taukottomalla valehdellen, pyrkimyksenä tämän henkinen horjuttaminen, sekä hallituksen hajoittaminen, jotta Kokoomus pääsisi jälleen valtaan rosvoamaan kansalta ilman rajaa.

ONNEKSI kansa on sen verran fiksua että tajuaa millainen syöpä Kokoomusmafia on, ja juuri siksi syöpäpuolueen valtaisa trollaus kääntyy sitä itseään vastaan.

Jatkaakaa trollausta syöpäsolut, jotta Kokoomuksen syöpävaikutus pysyy hyvin kansan tietoisuudessa.

40

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tätähän se on porvaripolitiikka Suomessa nykyään. Porvaripersut myös mukana kokoomuksen sisarpuolueena talouspolitiikaltaan.

      • Anonyymi

        Kokoomuksen suuri palkkatrolliarmeija solvaa kaikkialla Marinia ja kirjoittelee vähä-älyisiä juttuja esittäen olevansa pesuja. Uskovat kaiken satavan Kokoomuksen laariin, mutta erehtyvät, koska ei tämä kansa koostu idiooteista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täällä ksnsassakin tiedetään kenelle kuuluu ulkopolitiikan hoito Suomessa. Pääministerimme elää siinä samassa omassa kuplassaan missä on ollut koko ajan...LUULLEN, TOIVOEN, PYYTÄEN JA ANOEN.
        Itsevaltiaan osan hän on oppinut ja sen kyllä huomaa, ei kestä minkään sortin ohjausta tai neuvoja, ylimielinen vastailemaan kun ei muuta osaa...elää niissä tyttömäisissä päiväunissa...luullen ja toivoen.

        Että näin ... PERUSTUSLAIN mukaan tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Yleisesti kuviteltiinkin, että pääministeri ja presidentti ovat keskustelleet Navalnyista ennen julkitulojaan. Politiikan toimittajien etätilaisuudessa torstaina kävi ilmi, että keskusteluyhteyttä juuri tämän asian tiimoilta ei ennakkoon ollut. Niinistö sanoi, että ”meillä ei ollut minkäänlaista etukäteiskeskustelua”.

        Pääministeri Sanna Marin puolestaan sanoi IS:lle, että keskustelua käytiin itse asiassa jo sunnuntaina ulkoministeriössä, ja hän kuvitteli, että keskustelu olisi käyty myös presidentin kanslian kanssa. Pääministerin esikunnasta vahvistetaan IS:lle, että Marin ja presidentti keskustelivat asiasta vasta pääministerin twiitin jälkeen.
        MEILLÄ ON TODELLA HUONO JA OSAAMATON PÄÄMINISTERI !

        Ulkoministeriö voi vahvistaa onko se keskustellut asiasta Niinistön kanssa. Tarkkuutta sinne Ulkoministeriöön pääministerin ja presidentin informoinissa käydyistä keskusteluista. Suomen valtion virastoilla on parannettavaa viestinnässän todetaan ylen aamu-uutisissa myös koronakriisin alkumetreihin liittyen. Meillä on hyvä pääministeri joka on hoitanut Suomen asioita esimerkillisesti vakavan koronakriisin aikana.

        Toi Marin sekaantuminen oli ihan tahallinen ja suunniteltu teko....puhuun vain väärikäsityksestä ja sekaannuksesta. Tyypillistä sosialitista toimintaa tytöltä jolla on suuret unelmat ja halu näyttää.
        Niinistön viime keväänä antama NYRKKI ohjaus Marinille oli liikaa, häntä ei saa mennä neuvomaan vaan hänen on ITSE ( esikuntansa avustuksella ) tietysti tultava samaan johtopäätelmään... EI KESTÄ YHTÄÄN OHJAUSTA TAI NEUVOJA !
        Marinia kalvaa suunnattomasti se että tämä presidentin NYRKKI on otettu joka sairaanhoitopiirin ja kunnan koronahoito valikkoon mukaan (sisäpolitiikkaa ) ja olisi kuulunut pääministerin toteutettaviin toimiin.
        MARIN ELÄÄ TOSIAAN TOIVOSSA, LUULOSSA JA SEKAANUKSESSA MUKANA...tyttönen isojen asioiden seassa.

        HAHA. Kokoomus on hokenut vuosia, että on ihan sama mikä länsimaa syyttää Venjää mistä tahansa, on Suomen ryhdyttävä sanktioihin vaikka todisteita ei olisikaan. Ja, venäläinen diplomaatti karkoitettiin Kokoomuksen vaatimuksesta Skripalkohun vuoksi, kun britit keksivät joka päivä uuden erilaisen selityksen siitä miten Venäjä myrkytti Skripalit. Kokoomuksen prsidentti oli täysillä mukana lietsomassa venäjävihaa ja vaati diplomaatin karkoitusta. Nyt nuo samat luihut edes kehtaavat moittia Marinia, joka vain twiittasi Navalnyin tapaukseesta, eikä esim. vaatinut diplomaattien karkoituksia ilman järjellisiä perusteita, kuten Kokoomus teki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toi Marin sekaantuminen oli ihan tahallinen ja suunniteltu teko....puhuun vain väärikäsityksestä ja sekaannuksesta. Tyypillistä sosialitista toimintaa tytöltä jolla on suuret unelmat ja halu näyttää.
        Niinistön viime keväänä antama NYRKKI ohjaus Marinille oli liikaa, häntä ei saa mennä neuvomaan vaan hänen on ITSE ( esikuntansa avustuksella ) tietysti tultava samaan johtopäätelmään... EI KESTÄ YHTÄÄN OHJAUSTA TAI NEUVOJA !
        Marinia kalvaa suunnattomasti se että tämä presidentin NYRKKI on otettu joka sairaanhoitopiirin ja kunnan koronahoito valikkoon mukaan (sisäpolitiikkaa ) ja olisi kuulunut pääministerin toteutettaviin toimiin.
        MARIN ELÄÄ TOSIAAN TOIVOSSA, LUULOSSA JA SEKAANUKSESSA MUKANA...tyttönen isojen asioiden seassa.

        Persun salaliittoteoria taas voimissaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täällä ksnsassakin tiedetään kenelle kuuluu ulkopolitiikan hoito Suomessa. Pääministerimme elää siinä samassa omassa kuplassaan missä on ollut koko ajan...LUULLEN, TOIVOEN, PYYTÄEN JA ANOEN.
        Itsevaltiaan osan hän on oppinut ja sen kyllä huomaa, ei kestä minkään sortin ohjausta tai neuvoja, ylimielinen vastailemaan kun ei muuta osaa...elää niissä tyttömäisissä päiväunissa...luullen ja toivoen.

        Että näin ... PERUSTUSLAIN mukaan tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Yleisesti kuviteltiinkin, että pääministeri ja presidentti ovat keskustelleet Navalnyista ennen julkitulojaan. Politiikan toimittajien etätilaisuudessa torstaina kävi ilmi, että keskusteluyhteyttä juuri tämän asian tiimoilta ei ennakkoon ollut. Niinistö sanoi, että ”meillä ei ollut minkäänlaista etukäteiskeskustelua”.

        Pääministeri Sanna Marin puolestaan sanoi IS:lle, että keskustelua käytiin itse asiassa jo sunnuntaina ulkoministeriössä, ja hän kuvitteli, että keskustelu olisi käyty myös presidentin kanslian kanssa. Pääministerin esikunnasta vahvistetaan IS:lle, että Marin ja presidentti keskustelivat asiasta vasta pääministerin twiitin jälkeen.
        MEILLÄ ON TODELLA HUONO JA OSAAMATON PÄÄMINISTERI !

        Ei ehkä muuten kovin huono, mutta nuori ja nuoren "kuolemattomuudella" ja ylimielisyydellä hoidellaan asioita. Kuka taannoin närkästyikään kun presidentti muka tuli tontilleen. Ylimielinen, kyllä, selviä Trumpin otteita muutenkin. Hiukan hirvittää, että hän hieman lyhyesti ajattelevana olisi Suomen asevoimien ylipäällikkö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ulkoministeriö voi vahvistaa onko se keskustellut asiasta Niinistön kanssa. Tarkkuutta sinne Ulkoministeriöön pääministerin ja presidentin informoinissa käydyistä keskusteluista. Suomen valtion virastoilla on parannettavaa viestinnässän todetaan ylen aamu-uutisissa myös koronakriisin alkumetreihin liittyen. Meillä on hyvä pääministeri joka on hoitanut Suomen asioita esimerkillisesti vakavan koronakriisin aikana.

        Minä olen ollut luulosta, että Marin on pääministeri?

        Sanna Marin kävi voittoisat neuttelut EU-tukipaketista. Suomi maksaa 6600 milj.euroa ja saa takaisin 3200 milj., Joka sittemmin on kutistunut 3000 milj. ja nyt tammikuussa 2700 milj. euroon, joka sekin on väliarvo matkalla alaspäin.
        Joku muu nettomaksaja saa nekin 500 milj, Ruotsiko?.

      • Anonyymi

        Miksi ette syytä ihmisiä sellaisista asioista jotka ovat laittomia? Marin rikkoi taas perustuslain marssimisjärjestystä kuten silloin kun hän luovutti Pääministerin sijaisuuden Ruotsin pääminiserille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ulkoministeriö voi vahvistaa onko se keskustellut asiasta Niinistön kanssa. Tarkkuutta sinne Ulkoministeriöön pääministerin ja presidentin informoinissa käydyistä keskusteluista. Suomen valtion virastoilla on parannettavaa viestinnässän todetaan ylen aamu-uutisissa myös koronakriisin alkumetreihin liittyen. Meillä on hyvä pääministeri joka on hoitanut Suomen asioita esimerkillisesti vakavan koronakriisin aikana.

        Tiedonkulku tökkii mutta parannusta tulossa.
        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007756411.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna Marin kävi voittoisat neuttelut EU-tukipaketista. Suomi maksaa 6600 milj.euroa ja saa takaisin 3200 milj., Joka sittemmin on kutistunut 3000 milj. ja nyt tammikuussa 2700 milj. euroon, joka sekin on väliarvo matkalla alaspäin.
        Joku muu nettomaksaja saa nekin 500 milj, Ruotsiko?.

        Ne valtiot, joilla ei ole kunnollista kansalaistensa verotusta saavat EU:ssa ilmaista rahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täällä ksnsassakin tiedetään kenelle kuuluu ulkopolitiikan hoito Suomessa. Pääministerimme elää siinä samassa omassa kuplassaan missä on ollut koko ajan...LUULLEN, TOIVOEN, PYYTÄEN JA ANOEN.
        Itsevaltiaan osan hän on oppinut ja sen kyllä huomaa, ei kestä minkään sortin ohjausta tai neuvoja, ylimielinen vastailemaan kun ei muuta osaa...elää niissä tyttömäisissä päiväunissa...luullen ja toivoen.

        Että näin ... PERUSTUSLAIN mukaan tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Yleisesti kuviteltiinkin, että pääministeri ja presidentti ovat keskustelleet Navalnyista ennen julkitulojaan. Politiikan toimittajien etätilaisuudessa torstaina kävi ilmi, että keskusteluyhteyttä juuri tämän asian tiimoilta ei ennakkoon ollut. Niinistö sanoi, että ”meillä ei ollut minkäänlaista etukäteiskeskustelua”.

        Pääministeri Sanna Marin puolestaan sanoi IS:lle, että keskustelua käytiin itse asiassa jo sunnuntaina ulkoministeriössä, ja hän kuvitteli, että keskustelu olisi käyty myös presidentin kanslian kanssa. Pääministerin esikunnasta vahvistetaan IS:lle, että Marin ja presidentti keskustelivat asiasta vasta pääministerin twiitin jälkeen.
        MEILLÄ ON TODELLA HUONO JA OSAAMATON PÄÄMINISTERI !

        Haavisto ja Marin sooloilee. Ketään ei kuunnella.

        Mutta Suomen Presidentti on onneksi kokenut ja älykäs valtion johtaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen ollut luulosta, että Marin on pääministeri?

        No niin on. Sdp ja myös kepu valitsivat joukoistaan osaavimmat henkilöt pääministerin hommiin. Kun nämä tyrivät niin kesken kauden valittiin sattumapääministerit, joiden osaaminen ei ollut ehkä parasta a-ryhmää.

    • Anonyymi

      Äläpä nyt persu kehtaa pistää omia koohotuksianne muiden piikkiin.

    • Anonyymi

      Marinin uho talouden tuho.

      • Anonyymi

        Porvarituubaa.

      • Anonyymi

        Minusta Marinin kannattaisi ihan oikeasti ottaa opikseen tästä. Kyllä vanhemmalla pitkän linjan valtiomiehellä voi olla ajattatelukykyä ja kokemusta, joka koko ajan oikeassa olijalta ehkä puuttuu.

    • Anonyymi

      Kokoomus on ollut pääpiru lietsomassa venäjävihaa ja on tuhonnut valtaisan määrän bisneksiä suomalaisilta yrityksiltä. Muiden Euroopan maiden yritykset ovat rynnänneet Venäjälle takomaan valtaisia voittoja, kun Kokoomuksen sairastuttama Hölmölä ja sen firmat ovat pyllistäneet takapuolensa idän suurille rahoille ja mulkoilleetvain rumasti sinne päin.

      Hölmölän väki todella on niin hölmöä ettei tajua millainen tuholainen Kokoomus on.

      • Anonyymi

        Kokoomus ei tajua että Venäjä on nykyään yltiökapitalistinen maa.

    • Anonyymi

      Ne trollaavat joilla on siihen rahaa. Kokoomuksella sitä on, kun suurpääoma on jakanut sitä auliisti etujensa ajamisesta, kuten erittäin helposta veronkierrosta. Lisäksi Kokoomusmafia on vetänyt valtaisat provikat lukemattomista valtion omaisuuksien hävittämisistä, sekä siitä kun on ostanut valtiolle paskaa kullan hinnalla. Näin Kokoomusmafia on toiminut jo yli 20 vuotta ja huijannut valtilta kymmneissä miljardeissa. Ei sille muutaman sadan henkilön trolliarmeijan palkat tunnu missään.

      • Anonyymi

        Luulen, että kokoomuslaisilla on parempaakin tekemistä kuin lukea täällä roskaväen kirjoituksia.

    • Anonyymi

      Ihan itse tuo Marin oman tyhmyytensä aina paljastaa.

    • Anonyymi

      Kyllä se kansa aika tosityhmää onkin kun uskoivat Rinteen vappusataseen tai työllisyyslupauksiin. Kummastakin Kokoomus sanoi etukäteen ettei onnistu. Ovat pilvilinnoja.

      Eikä onnistunut.

      Usko pois, totta Kokoomus puhuu nytkin. Kuulut vain niihin vappusatas-länkyttäjiin mutta opiksesi et ole ottanut.

    • Anonyymi

      Meilläkin on trolleja joka nurkassa.

      • Anonyymi

        Missä nurkassa Psyko-Sanna on?

    • Anonyymi

      Kokoomuksessa on paniikki, kun kannattajat eivät siedä Kokoomuksen persuuntumista, ja kokoomuslaiset vaan lisäävät sitä trolleillaan.
      Älyvapaata toimintaa - kaikkea se paniikki teettääkin - minkä taaksensa jättää, sen edestänsä löytää!

    • Anonyymi

      Typerät persuilijat yrittävät taas syyttää muita omista tekemistään, kuten aina. Kuvittelevat vielä typeryyksissään, ettei heidän ala-arvoisia ja huonosti kirjoitettuja typeryyksiään muka tunnistettaisi. Säälittävät tollot.

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti.

      • Anonyymi

        Persut ovat riidankylväjiä, aina jotakin vastaan.

      • Anonyymi

        Eivät ne ole ala-arvoisia tai säälittäviä ja niiden on tarkoituskin olla tunnistettavia.
        Ne ovat ikäviä totuuksia Marinista ja hallituspuolueista mutta työyävieroksuva roskaväki ei halua niitä nähdä.

        Omassa kuplassa on kivampi asua, muiden siivellä, työtätekevien ruokapöydästä syöden.

    • Anonyymi

      Ei tarvitsisi jos Marin hoitaisi hyvin tehtävänsä ja pitäisi alaisensa ruodussa. Marin myös itse rikkoo sopimuksia.

      • Anonyymi

        Mitä ihmeen sopimuksia Marin taas rikkoo? Suomessa poliitikot twiittailevat mielipeiteitään, mutta tässä tapuksessa änkyrä Niinistö halusi auttaa puoluettaan alkamalla riehua kuinka Marin astui hänen tontille Navalnyi twiitissään. Kokoomus on kuvitellut olevansa Suomessa ainoa joka voi virallisesti arvostella Venäjää kellon ympäri. Nyt nuo vainoharhaiset luulevat että puolueen status USA:n ykköskätyrinä kärsi kun Marinkin alkoi moittia Venäjää.

        Ei pidä tviittailla, jos ei ole järkeä. Olisiko hyvä laittaa tviittaus-kielto päälle.

        Menehän Kokoomustrolli hoitoon. Luuletko että Niinistöllä on Suomessa yksinokeus kommentoida Venäjästä? Aina ovat kokoomuslaiset poliitkot medioissa ja somessa kuorossa räksyttäneet Venäjälle riippumatta siitä kuka on presidentti.

    • Anonyymi

      Marin on typerä. Hän on avustajiensa johdateltavissa.

    • Anonyymi

      On ihan sama mitä Marin tekee ja miten tekee, pitää Kokkoomuksen trolliarmeija valtavaa mustamaalaus-älämölöä somessa ja kaikissa valtamedioissa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      378
      3700
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      209
      1813
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1384
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      151
      1270
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      165
      913
    6. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      883
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      57
      870
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      850
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      49
      830
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      829
    Aihe