Uusi tartuntatautilaki, apu vai vesitys

Anonyymi

Milloin uusi tartuntatautilaki valmistuu, ja onko se työkalu korona pandemian torjunnassa.
Auttaako tartuntatautilaki viruksen tukahduttamisessa, vai onko lain tarkoitus korvata yritysten tappiot taudin takia?

Pandemian aikana on nähty ja koettu kolme eri vaihetta:
1. Perusvaihe
2. Kiihtymisvaihe
3. Leviämisvaihe.

Jokaisen vaiheen aikana tarvitaan erilaisia työkaluja, erilaista lainsäädäntöä taudin ehkäisyssä.
Miten tartuntatautilaki ssa huomioidaan korona-viruksen eri vaiheet eri alueilla.

Jos perusvaiheessa ei varauduta, niin edetään kiihtymisvaiheeseen. Jos kiihtymisvaiheen aikana ei tehdä tarvittavia rajoituksia, niin tauti etenee leviämisvaiheeseen, jolloin tartunta- ketjuja ei enää voida jäljittää ja uudet, vaikeat muunnokset saattavat ottaa vallan "normi-covid-19" virukselta.

Syyskuusta asti tartuntatautilakia on yritetty saada päivitettyä, mutta eihän se onnistu: kun tartuntautilaissa eikä perustuslaissa ole huomittu covid-19 viruksen uusia muunnoksia ja kuolemanvaaraa, niin perustuslaki estää sitä sun tätä uuden tartuntatautilain hyväksymisessä.

On olemassa valmiuslaki (jota ei voida ottaa käyttöön, kun on se tartuntatautilaki ja on perustuslaki...)
Ja kun valmiuslaissa on jo sanottu mitä tulee tehdä — niin mitä sitä enää sitä "turhaa" tartuntatautilakiin?

Tärkeintä näyttävät olevan korvaukset yrittäjille, jos viruksen leviäminen yritetään tartuntatautilain mukaan estää. Pitääkö korvaukset huomioida tartuntatautilaissa, että korvausten maksatukseen ei tarvitse hakea eduskunnalta lupaa? Tuleeko tartuntatautilaista *yrittäjien korvauslaki" vai onko lain tarkoitus antaa alueellisille päättäjille valmiuksia, kolmannessa eli leviämisvaiheessa, tukahduttaa pandemia tai ainakin estää taudin leviäminen.

Mitä mieltä ovat oppositiopuolueet pitäisikö tartuntatautilain mukaan mennä terveysturvallisuus vai talous edellä?

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei nämä mitään saa aikaan sillä surkein hallitus kautta aikoin.Kokoomus ja Persut olisi sulkenut rajat perustuslakia muuttamalla mutta ei kaupan tyttö uskalla sitä tehdä jotern nuuskaralli ja kaikki Lontoon reissut sallittu kun kerran suomalainen saa käydä hakemassa viirusta mistä haluaa eikä edes pakkokarantreeniin voi laittaa kun tulee matkoilta.Ihme vaan norja teki toisin vaikka siellä ihan samat perustuslailliset oikeudet kansalaisilla kuin meilläkin.

    • Anonyymi

      Onhan uusi tartuntatautilaki saatu nyt. Näyttää siltä, että viranomainen voisi määrätä vaikka kokonaisen paikkakunnan kaikki ihmiset pakolliseen terveystarkastukseen. Päätelkää itse onko tämä mielipuolista holhousvaltiota, ja kuvitelmaa siitä, että kaikki asiat hallitaan viimeistä atomia myöten.

      14 §
      Vapaaehtoiset terveystarkastukset ja rokotukset
      Kunnan on järjestettävä yleisiä rokotuksia ja terveystarkastuksia tartuntatautien ehkäisemiseksi. Rokotukseen tai terveystarkastukseen osallistuminen on vapaaehtoista.

      15 §
      Kohdennetut terveystarkastukset
      Aluehallintovirasto voi määrätä järjestettäväksi toimialueensa jollakin paikkakunnalla tai tietyssä työpaikassa, laitoksessa, kulkuneuvossa tai vastaavassa paikassa oleskeleville terveystarkastuksen, jos tarkastus on yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi tarpeen. Terveystarkastukseen osallistuminen on vapaaehtoista.

      Terveystarkastuksen suorittaa lääkäri tai asianmukaisen koulutuksen saanut muu terveydenhuollon ammattihenkilö lääkärin valvonnassa. Tarkastuksen osana voidaan ottaa välttämättömiä näytteitä ja tehdä muu tutkimus, josta ei aiheudu merkittävää haittaa tutkittavalle.

      Työntekijällä on oikeus käydä 1 momentissa tarkoitetussa terveystarkastuksessa tai tutkimuksissa työaikana, jollei se ole vaikeudetta mahdollista muuna aikana. Se aika, joka työntekijän päivittäisestä säännöllisestä työajasta käytetään mainittuun tarkoitukseen, luetaan työssäoloajaksi.

      16 § (26.3.2021/224)
      Pakollinen terveystarkastus
      Aluehallintovirasto voi päättää, että 14 ja 15 §:n mukaiseen terveystarkastukseen osallistuminen on pakollista, jos se on yleisvaarallisen tartuntataudin tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi välttämätöntä. Päätös voi kohdistua yksittäiseen tai useaan henkilöön.

      Virkasuhteinen kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri voi tehdä yksittäistä henkilöä koskevan päätöksen pakollisesta terveystarkastuksesta, jos se on yleisvaarallisen tartuntataudin tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi välttämätöntä.

      • Anonyymi

        Tartuntatautilain uudistus oli tarpeen tehdä sekä nykyistä covid-19 virustaudin leviämisen ehkäisemiseksi että mahdollisesti tulevien pandemioiden varalle.

        Oppositio syyttää hallitusta, etsii virheitä, kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Esimerkiksi hallitusta on syytetty siitä, että kansallista rokoteohjelmaa ei muutettu siten, että rokotuksia olisi ensisijaisesti siirretty alueille, joilla tartuntoja on eniten.
        Todettiin: "Se juna meni jo".

        Viruksen leviämisalueet ja kiihtymisalueet vaihtuvat ilmaantuvuus lukujen osalta riippuen siitä, onko turvaohjeita ja määräyksiä noudatettu. Hallituksen päätökset ovat olleet rokoteryhmän asiantuntemukseen perustuvat, eikä rokotusohjelman muuttaminen olisi ollut helppoa eikä oikeudenmukaistakaan, kun riskiryhmiä ja terveydenhuollon henkilöstöä ei ole rokotettu.

        Hallitus on Suomessa hoitanut asiantuntevasti ja hyvin vaikeaa maailmanlaajuista virustauti. Opposition jarrutuksesta huolimatta hallituksen linja TERVEYS ENSIN on pitänyt.


    • Anonyymi

      Pakko hallituksen on yrittää jotain kevätjuhla liikkeitä tehdä, koska hallitus on Leviämisvaiheessa ja kansalaiset Kiihtymisvaiheessa.
      Hillotolpasta irti päästäminen on vaikeaa.

    • Anonyymi

      Uusi lakiversio kuulostaa siltä, että hallintoalamaisia halutaan kohdella kuin karjaa, jota tutkitaan ja rokotellaan miten huvittaa. Onko tohtori Mengele jo odottelemassa terveysasemalla, että juutalaiset kiltisti marssivat tutkimuksiin.

    • Anonyymi

      Laissa on tällaista kiemurtelua ja luikertelua, että on olevinaan periaatteena: rokotukseen osallistuminen on vapaaehtoista, mutta sitten löytyy pykälä pakollisesta rokotuksesta, joka voidaan kohdistaa tiettyyn väestöryhmään, vaikkapa niihin juutalaisiin. Olen jo ennen tätä koronajupakkaa ollut sitä mieltä, että julkinen sektori on rikollinen paskasakki, joka olisi syytä pilkkoa atomeiksi ja siivota jonnekin. Mutta näiden kiemurteluiden ansiosta mielipiteeni kovenee edelleen. Eikö valtiovalta osaa tehdä mitään kiemurtelematta ja kieroilematta.

      47 §
      Pakollinen rokotus
      Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää järjestettäväksi pakollinen rokotus, jos kattava rokottaminen on välttämätöntä väestön tai sen osan hengelle ja terveydelle vakavaa vahinkoa aiheuttavan yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Pakollinen rokotus voidaan rajoittaa myös tiettyyn väestön osaan, ryhmään tai ikäluokkaan.

      Kunnan on järjestettävä 1 momentissa tarkoitettu pakollinen rokotus.


      https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2016/20161227?search[type]=pika&search[pika]=tartuntatautilaki

    • Anonyymi

      Erikoista, ettei lain muutoksen sisällöistä ei kovin paljon uutisoitu etukäteen.
      Erikoista, ettei oppositio estänyt uutta versiota.
      Erikoista, että presidentti allekirjoitti.

      En yhtään ihmettele, jos alkaa lisääntyä poliitikkojen uhkaileminen ja pahoinpitely, kun tämä juttu alkaa levitä laajemmin ihmisten tietoisuuteen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1887
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1574
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1296
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1234
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1232
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1196
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1170
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1161
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1160
    Aihe