Aihe

Kyllä minä sen huomasin

Anonyymi

Hei, sinä erilainen ystäväni. En saanut näitä ajatuksiani koskaan sanotuksi sinulle.
Mutta, melkein heti huomasin, sinun olevan erilainen kuin muut. Sinussa on kaikki viittaa selvästi siihen, että sinulla on aspergerin oireyhtymä.
Ehkä et itse sitä tiedosta, etkä myönnä. Eikä se ole mitenkään edes välttämätöntä.
Mutta, asiaatuntevana, aika pian, nämä asperger piirteet huomasjn sinusta. Kasvoillasi näkemäni erikoiset ilmeet yms.

Tuo oireyhtymä tekee kuitenkin sinusta, positiivisesti erilaisen. Olet rehellinen ja suora. Olet luotettava, et kieroile ja juoni kenenkään seläntakana, kuten miehet, joilla tätä.oireyhtymää ei ole. Tässä varmaan syy ja peruste, miksi ihastuin sinuun.
Olet myös herkkä ja älykäs. Ainoa miinuspuoli sinussa on se, että olet jäänyt pakkomielteisesti polkemaan paikallesi samoihin juttuihin. Joista et näy pääsevän irti millään. Eikä sinun tarvitsekaan päästä. Sinun pitää olla oma itsesi, kuten muidenkin.

Esimerkiksi tapasi kiinnostua ja kiihoittuakin, juuri tietyn näköisistä ja ikäisistä naisista on muuttumaton. Pakkomielteinen työasioistasi puhuminen.
Maaninen kiinnostus muutamiin muihinkin samoihin asioihin elämässäsi.
Niistä haluat vaan keskustella, et yleensä mistään muusta. Hämmennyit täysin, jos sinulle alkoi puhumaan muista asioista. Vaihdoit nopeasti takaisin sinulle mieluisiin puheenaiheisiin. Mutta, ymmärrän kyllä, et mahda sille mitään, koska se kuuluu tähän oireyhtymään. Se on osa sinun persoonaasi.

Mutta, koska minulla ei ole tätä oireyhtymää. Olen erilainen. Uskon, että se on syy, miksi yhteytemme alkoi minusta tuntumaan, pikkuhiljaa saman toistolta.
Kuin ympyrältä josta ei päästy koskaan ulos. Ei päästy eteenpäin.
Annathan anteeksi, että näin ajattelen. Kaikesta huolimatta, en muistele sinua missään mielessä pahalla.
Vaan päinvastoin. Muistelen sinua kaikella hyvällä ja rakkaudella ja toivon vilpittömästi elämääsi kaikkea hyvää. Välillä jopa ikävöin sinua ja sitä aikaa, kun kuuluit kiinteästi elämääni ja minä sinun elämääsi.
Toivon, ettet jäisi yksinäiseksi. Koska tiedän sinun kaipaavan jollain tasolla seuraa. Vaikka viihdytkin paljon omissa oloissasi.

70

557

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Keittiö psygologit päässeet taas vauhtiin.

      • Anonyymi

        Mikäli ei ole mitään muuta kommentoitavaa. Sivullisena ei kannattaisi puuttua muiden keskisiin juttuihin, joista ei mitään tiedä. Kannattaa myös huomioida. Kaikki ei ole keittiöpsykologeja. Ammatillista pätevyyttäkin joillakin löytyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä. Typerää kun tällä palstalla sivulliset aina kuvittelee aloitusten koskevan heitä ja sitten vastaillaan summamutikassa älyttömiä.

        Ei ainakaan aloittajalta sellaista pätevyyttä löydy. Luulisi ammattilaisten osaavan pitävän nämä jutut omana tietonansa.
        Anonyyminä voi aina väittää mitä haluaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä. Typerää kun tällä palstalla sivulliset aina kuvittelee aloitusten koskevan heitä ja sitten vastaillaan summamutikassa älyttömiä.

        Ei kai tuo kommentti välttämättä siihen liittynyt, että hän kuvitteli itseään koskevan. Onhan täällä nähty näitä maalitteluja ja puoli-idioottien yksioikoisia analyysejä, kai jo niidenkin vuoksi mitä tahansa kirjoitusta voi kyseenalaistaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ainakaan aloittajalta sellaista pätevyyttä löydy. Luulisi ammattilaisten osaavan pitävän nämä jutut omana tietonansa.
        Anonyyminä voi aina väittää mitä haluaa.

        Tuossahan ei selvästi ole ole kyse potilas-asiasta. Vaan yksityisestä suhteesta.
        Eikä tuossa ole luottamuksellista, tunnistettavaa tietoa potilaasta, eikä toisesta henkilöstäkään julki tuotu. Joten ei tarvitse pitää omana tietonaan.
        Ei kannata ottaa aina niin henkilökohtaisesti, eikä kalikkojen kalahtaa.
        T: Paljonkin ko. alan pätevyyttä omaava.

        Niin kuin anonyymeillä yleensä.

        Mä en usko sun alan kokemukseen. Oot maksimissaan lähihoitaja tai joku sairaanhoitaja ja nehän vasta kuvittelevatkin olevansa psykologeja kun käyneet pari kurssia psykologiaa.

        Ette tiedäkään miten paljon opintoja psykologin opintoihin sisältyy. Hyvin paksuja opuksia jatkuvalla syötöllä enklannin kielellä.

        Kuvailu ei muutenkaan kuulosta lainkaan aspergerilta.

        Minusta kuulostaa. t. 7v Asperger puolisona, nyt eronnut

      • Anonyymi

        Niitä tulee yleensä haaskalle provoaloitusten perään kiljumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai tuo kommentti välttämättä siihen liittynyt, että hän kuvitteli itseään koskevan. Onhan täällä nähty näitä maalitteluja ja puoli-idioottien yksioikoisia analyysejä, kai jo niidenkin vuoksi mitä tahansa kirjoitusta voi kyseenalaistaa?

        Luinko sanan kyseenalaistus provopalstalla? Ehkä ihmiskunnalla on jotain toivoa. Samaa mieltä myös näistä ääliöiden analyyseista lähtökohtaisesti. Mies kirjoittaa itselleen selvästi.

    • Anonyymi

      Oulusta terve eikös niim rölli🥴

      • Anonyymi

        Kiva, kun lähetät mulle oikeitakin viestejä

        Kulta

    • Anonyymi

      Voi diagnoosi, en vaan voi jutella kenellekään mitään, ei mulla ainakaan ole mitään Aspergerin oireyhtymää. Vaikka ilmeni muuttuvat kun, tunnetilojen myötä.

    • Anonyymi

      Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikö tähän oireyhtymään liitetä se, ettei osaa tulkita toisten eleitä ja ilmeitä? Sellainen ihminen, joka aistii herkästi ihmisten tunnetilat ja kuviot, ei ole asperger. Tietääkseni. Joku fiksu (niitäkin täällä on käynyt) voi korjata.

      • Anonyymi

        Oikeasti kyseessä on sukupuoleltaan nainen (AP), joka etsii loogista selitystä miksi hän menetti tunteensa johonkin mieheen. Kuka tahansa keskivertoisen sosiaalisen älykkyyden omaava mies yhtyy tähän.

        Mode voisi saman tien siirtää tämän viestin Naisen Logiikka aihe osiolle.

        Anteeksi virheeni. Korjaan; OIkeutusta tunteista päästämiselle.

      • Anonyymi

        No tämä Erityisherkkyys on tätä toisten tunteiden aistimista, empaatikko.

    • Anonyymi

      Mä tunnen muutaman assin, joten älä molaa niitä! Monet assit on tosi hyviä ihmisiä. Mä luulen hyvinkin paljon, että meillä kellään ei ole kaikki ok, sikspä mä en ikinä hauku muita, kaikilla on jotain vikaa, täydellistä ei ole.. ensin käsi omaan poveen.

    • Anonyymi

      No, kai se sitten se on kun niin sanot.

      Em ole jaksanut piätäni vaivata ennee mikä minulla on.

      Rehell7sesti eläkkeellä.

      Mutta kuitennii , hyvä kun sanoit.

      Rakastan kaikkia yhä edelleen , ainakin tässä kuun vaihteessa.

    • Anonyymi

      On muitakin vaihtoehtoja: persooonallisuustyypit. Menee nyt jollekin muulle kun ei täsmää ei sitten millään.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Narsistinen psykopaatti vauhdissa. Heille ominaista on muiden analyysi. Itsehän ovat niitä parhaita tyyppejä kaikin puolin siis omastamielestään.. Kukaan persoonaltaan ehjä ei ole pakonomaisen kiinnostunut toisen tarkkaamisesta ja diagnosoinnista. Se on ihan ammattilaisten tehtävä. Narsistit on mielestään siinäkin asiantuntijoita niinkuin kaikessa muussakin.

      • Anonyymi

        Kyllä narsistit oikeasti on hyviä tiedollisen puolen asioissa. Tästä on tutkittua tietoa. Tosin empatiassa on puutteita usein. Ensinnäkin aika harvan omakuva eli minä on kokonainen ennenkuin siihen pääsee. Paljon on kyse onnesta ja sijoittumisesta oilein. Projisoit itsekin jos luet tekstisi läpi. Ei ole helppoa ennenkuin on helppoa...

      • Anonyymi

        Olet niin oikeassa .kun ihminen voi .

        Kaikki narsistit ovat psykologin päteviä? Kyllä siihen ammattiin sisältyy hyvin paljon kaikenlaista opiskelua..

      • Anonyymi

        Lisäätkö hermannipelle nyt löylyä omaan kiukaaseesi ja alat maalittaa tätä selvästi ex-työkaveria jota esittäen aloituksen kirjoitit narskuksi vai oletko ihan joku ulkopuolinen tampio?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet niin oikeassa .kun ihminen voi .

        Ei trolli ole koskaan oikeassa, älähän rienaava teoriamummo suotta innostu.

    • Anonyymi

      Onneksi minun elämässäni on ollut jonkun verran suoria, rehellisiä ja luotettavia ihmisiä, jottei tarvitse kaikkia epäillä aspergereiksi 😂

      • Anonyymi

        Mietinpä itse juuri samoin

    • Anonyymi

      Idiootti nähnyt vaivaa

    • Anonyymi

      Kyllä ehdottomasti näin.

    • Anonyymi

      Ajattelin ennen,
      tänään on toisin,
      tänään en ajattele.

      Olen, elän,
      nautin siitä mitä teen,
      oli se mitä tahansa.

      Se on minua,
      minun elämääni,
      niitä jälkiä,
      joita minä haluan
      koittakaa nauttia perjantaista😊

      • Anonyymi

        Nauti sinäkin 😊

      • Anonyymi

        Jep. Ei väliä.seuraavat levelit ajattelussa😊👍

    • Anonyymi

      Pyysikö hän sinulta alentavasävyisen psykoanalyysin? Hän saattaa olla rohkea, sinä sen sijaan olet raukkamainen pelkuri.

      • Anonyymi

        Mielestäni tuo oli kanssa alentava, kirjoittaja halusi vain kunnolla ja nostaa itseään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielestäni tuo oli kanssa alentava, kirjoittaja halusi vain kunnolla ja nostaa itseään!

        * kukkoilla🐓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        * kukkoilla🐓

        En pidä 🐓ilijoista. Aidot ja hyväntahtoiset on minun juttuni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielestäni tuo oli kanssa alentava, kirjoittaja halusi vain kunnolla ja nostaa itseään!

        yhy yhy yhyy, aloitus on provo senkin hidas elämä.

    • Anonyymi

      Myönnä itse ettet ole laillistettu psykologi .

      • Anonyymi

        Edellinen oli aloittavalle

    • Anonyymi

      Asperger- ihmiselle asiat pitää esittää konkreettisesti, kautta rantain vitsiä vääntäen asia ei mene perille. Tietenkään toista ei voi muuttaa, vain itseään. Asperger puhuu tunteista fraasien, samastaa seksin rakkauteen, möläyttelee. Mutta se on osoitettu virheelliseksi, että Assi olisi tunteeton tai empatiakyvytön, voi tuntea hyvinkin vahvasti. Ongelma tunteiden tunnistamisessa, muiden ja omien. Sekä tunneilmaisussa. Positiivista sitten suoruus ja rehtiys.

      Autismin kirjo on nykytermi, noin 1 % väestöstä, siis vain noin 54 000 ihmistä. Asperger, autismi ovat olleet paljon esillä, tulee käsitys että olisi yleisempää. Kyseiset piirteet lievempinä aivan tavallisia ihmisten luonteen piirteitä. Introvertti ei ole sama asia.

      • Anonyymi

        Minusta on yksinkertaisen ihmisen merkki, että lähtee diagnosoimaan toista ihmistä parin piirteen perusteella aspergeriksi. Sinänsä minusta ei ole mitenkään kurjaa, että joku on asperger, ihmisiä on moneksi ja siinäkin on oma mielenkiintoinen persoonansa. Kurjaa on, jos toinen ei oikeasti ole aspergeriksi diagnoitavissa, ja esitetään tällaisia oletuksia. Sellaisesta ihmisestä, jonka voimakkaampia piirteitä saattaa olla jotkut sellaiset, mitkä diagnoosi sulkee ulkopuolelle. Ei se tee kenestäkään aspergeria, jos on vaikkapa introvertti ja taipuvainen suorapuheisuuteen.

    • Anonyymi

      Sain bingon ja siitä riittää.

    • Anonyymi

      Onko paljon pyydetty, että pitkiin vuodatuksiin (ei jaksa edes lukea) laitettaisiin edes, onko miehelle tai naiselle. Täällä on paljon molempia, sekä joku, joka kirjoittelee vaihdellen sukupuolta. Pakko taas tämänverran selvittää, kun osui silmään.

      • Anonyymi

        Täällä vain selvittelet muiden juttuja.

    • Anonyymi

      Olet minulle rakas. Hyvää viikonloppua, yritä olla välittämättä.
      Sairas nainen ei saa väsyttää sinua ilkeilyllään. Olet niin ymmärtäväisesti yrittänyt hänen sairauttaan ymmärtää, että lopettaisi. Nostattaa ihmisiä sinua vastaan. Samaa tekee jokaiselle, jonka saa hampaisiinsa, Hän on ÄÄRIMMÄISEN SAIRAS, PAHA IHMINEN, YHTEISKUNNAN HYLKY. TÄMÄ ON TULOS, KUN MIELISAIRAAT ON JÄTETTY AVOHOITOON, kenelle tahansa voi tulla tilanne, että täysi hulluus alkaa häiriköimään, vainoamaan.

      Ystävä, olet hyvä ihminen, lempeä, ymmärtäväinen, liikaa olet yrittänyt stalkkerin suhteen.

      • Anonyymi

        Kirjoitatko mies ihan aktuaalisesti omaan aloitukseesi näin kuin joku laupias samarialainen? No yksi mummo kusee tästä hyvästä hunajaa ja saa lisää materiaalia paskapuheisiinsa tuöpaikallaan. uta guta guu

    • Anonyymi

      Kiitokset, tuota ei psykiatrikaan osannut sanoa, kun kävin. Mahtavaa miten palstalla on se tietämys.

      • Anonyymi

        Lisään, vielä, että en ole taas vähään aikaan nauranut näin paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisään, vielä, että en ole taas vähään aikaan nauranut näin paljon.

        Kyllähän stalkkeria naurattaa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän stalkkeria naurattaa .

        Kanna vastuu .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kanna vastuu .

        Stalkkaan korkeintaan verenpainettani ja sitäkin liian harvoin.

    • Anonyymi

      Kylläpäs on kalikka kalahtanut mielensäpahoittaja sivullisiin kipeästi.
      Ap.n tarkoituskin väännetty tässä vastausketjussa moneen kertaan, pelkäksi exäleen v..tuiluksi ja ilkeilyksi. Vaikka hän kirjoittaa sangen kauniisti ja lempeästi ystävästään ja vain hänelle. Eikä näille muille, jotka ovat takertuneet ja seonneet negatiiviseen sävyyn tähän aloitukseen.

      Mainitaan keittiöpsykologit ym. Uskotaan harhaisesti tietävänsä kirjoittajasta kaikki. Yksi nimittää aloittajaa, jopa suorastaan sairaaksi.
      Mikähän tälläinen nimittelijä sitten itse on? Kun toteaa jonkun tuntemattoman mieleltään sairaaksi, pelkän palstakommentin perusteella. Asettuen myös raivoisasti puolustuskannalle. Muka tuntien nämä ihmiset, joista aloituksessa kirjoitettu. Nousee puolustamaan ja tukemaan pilkatuksi luulemaansa ihmistä.
      Siitä huolimatta, ettei tiedä yhtään kenestä ja mistä on kysymys noiden kahden ihmisen välillä. Vain yksi kokemusasiantuntija on mukana. Joku jolla on ollut 7 vuotinen suhde asperger henkilön kanssa. Ainoa joka ymmärtää aloittajaa.

      Miksi tähän ketjuun on yleensä tuotu psykologia ja psykologit? Eihän asperger ole edes mikään mielenterveys ongelma. Vaikka ko.oireyhtymän psykologian asiantuntijat muita helpommin tunnistavatkin.
      Asiantuntijoiden pätevyyttä epäileville voin kertoa. Aina voi ja saa epäillä psykologien ja psykiatrienkin pätevyyttä. Mutta tälläinenkin tapaus on tiedossa, että ihan aitoa ja vuosia virassaan ollutta, pätevää psykologia, tietynlaiset ihmiset ovat nimitelleet harhaiseksi ja mielisairaaksi. Alan asiantuntemus ja lausunnot vaan joskus loukkaa joitakin pahasti ja niihin suhtaudutaan herkästi henkilökohtaisina loukkauksina. Kuten saatuihin mt-diagnooseihinkin, niistäkin jotkut loukkaantuu verisesti. Lääkärit saa kuulla kunniansa.

      • Anonyymi

        Korjaan kommenttiini. "Mielenterveysongelma"Tuli vahingossa välilyönti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjaan kommenttiini. "Mielenterveysongelma"Tuli vahingossa välilyönti.

        Alottaja ei missään nimessä ainakaan minun mielestäni kirjoituksensa perusteella puhu kauniisti ja lempeästi ystävästään. Jos puhuu kauniisti jostain niin puhuu hänen kivoista piirteistään. Se, että diagnosoi itsekseen jonkun piirteitä ei ainakaan omiin silmiin näytä kivalta. Ite en tommosta tekis, vaikka jollain olis joku diagnoosiikin, pelkkää pilkkaa.

      • Anonyymi

        Älä sössötä. Aloittaja se itse diagnosoi muka "ystäväänsä". Ei ole normaalia käytöstä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä sössötä. Aloittaja se itse diagnosoi muka "ystäväänsä". Ei ole normaalia käytöstä.

        Tuon tarmon kun itse kukin käyttäisi oikeiden vääryyksien korjaamiseen, eikä jumittelisi provoilijoiden pässinä narussa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ketju meni täysin sekaisin, erään sotkiessa. Aloittajan aloitus oli asiallinen, harvoja täällä pitkään aikaan olleita asiallisia kirjoituksia. Lukijan paha erehdys, huolimattomuus. Usein on pyydetty lukemaan kirjoitus, ennen kommentointia. Jatkuva palstahäiriköinti pitkine novelleineen ei ole puolustus, ettei vaivaudu lukemaan koko juttua. Ketjua rumasti asiattomasti kommentoineet saavat hävetä.

      • Anonyymi

        Ei ne osaa hävetä kun niillä on niin luja usko internettiin,hyvin meni tämäkin vedätys läpi

    • Anonyymi

      Tälläinen kirjoitus anonyymipalstalla kertoo kaiken kirjoittajan luonteesta. Voiko turhempaa ihmistä olla?

    • Anonyymi

      On tuossa pointteja. Tuollaiset oireet voi yhdistää myös alkoholismiin.

    • Anonyymi

      Ensinkin Aspergerin syndrooma on autistisella kirjolla. Siihen kuuluu aistiyliherkkyyttä, vaikeus lukea muiden ilmeitä, sekä tulkita ironiaa jne. Lisäksi hlö usein tarvitsee yksinäistä aikaa latautuakseen koska sosiaalisuus väsyttää. Heillä on usein erityisiä mielenkiinnonkohteita, joista puhuvat paljon. Joillakin on jäykkyyttä, taipumus syrjäytyä jne.

      Sinun kuvauksesi on palikkamainen ja mielestäni osuu moneen tavalliseen suomalaiseen mieheen. Et ota huomioon myöskään muita selityksiä, kuten persoonallisuushäiriöita... Ja.. haistan myös hybristä, joka on epämiellyttävää.

      Ps. Psykologian maisterin opintoihin sis. 180 +120 op. Psykiatri ja psykoterapeutti ovat vielä vaativammat opinnot (ensin lääkis. Psykoterapiaan käy myös muu soveltuva korkeakoulututkinto pohjalle). Jotakuta kiinnosti, siksi mainitsen.. Näillä voi kyllä väittää olevansa asiantuntija..

      • Anonyymi

        Hyvin kirjoitettu. Vahvasti luulisin, että alan oikea asiantuntija ei tulisi tälläiselle palstalle diagnosoimaan yhtään ketään. Hänellä on ihan oikeat yhteydet ihmisiin ja ihan ammattietiikkaan kuuluu ettei diagnooseja levitetä ulkopuoliselle.

    • Anonyymi

      Aloittaja kuulostaa henkilöltä, jolla on vaikeuksia päästä yli ihastumisestaan. Hän lähestyy asiaa järkeilyn kautta: koska kohteella on tiettyjä positiivisia erityispiirteitä, tällä täytynee olla myös vastaavia negatiivisia piirteitä. Keskittymällä oletettuihin negatiivisiin piirteisiin hän yrittää perustella itselleen, miksi elämä assin kanssa olisi loppujen lopuksi varmastikin hyvin ikävää.

      Elämä suorapuheisen ja kieroilemattoman henkilön kanssa on helppoa. He ottavat kyllä palautettakin vastaan, joten esimerkiksi toiveet vaihtaa keskustelun aihetta tai monipuolistaa niiden sisältöjä käsitellään ihan normaalisti ja neutraalisti, ja niihin voidaan reagoida välittömästi. Jos kyseessä on rakas ihminen, toiveisiin reagoidaan poikkeuksetta välittömästi.

      Muutenkin nuo väitteet paikalleen jumittumisesta ovat huonoja oletuksia suorapuheisista ihmisistä. Moni suorapuheinen on myös tehokas ja haluaa, että asiat etenevät.

      • Anonyymi

        Väite paikalla jumittamisesta saattaa liittyä tuohon, millä tekstisi aloitit. Hyvä kirjoitus.

        Minusta on yksinkertaisen ihmisen merkki, että lähtee diagnosoimaan toista ihmistä parin piirteen perusteella aspergeriksi. Sinänsä minusta ei ole mitenkään kurjaa, että joku on asperger, ihmisiä on moneksi ja siinäkin on oma mielenkiintoinen persoonansa. Kurjaa on, jos toinen ei oikeasti ole aspergeriksi diagnoitavissa, ja esitetään tällaisia oletuksia. Sellaisesta ihmisestä, jonka voimakkaampia piirteitä saattaa olla jotkut sellaiset, mitkä diagnoosi sulkee ulkopuolelle. Ei se tee kenestäkään aspergeria, jos on vaikkapa introvertti ja taipuvainen suorapuheisuuteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väite paikalla jumittamisesta saattaa liittyä tuohon, millä tekstisi aloitit. Hyvä kirjoitus.

        Minusta on yksinkertaisen ihmisen merkki, että lähtee diagnosoimaan toista ihmistä parin piirteen perusteella aspergeriksi. Sinänsä minusta ei ole mitenkään kurjaa, että joku on asperger, ihmisiä on moneksi ja siinäkin on oma mielenkiintoinen persoonansa. Kurjaa on, jos toinen ei oikeasti ole aspergeriksi diagnoitavissa, ja esitetään tällaisia oletuksia. Sellaisesta ihmisestä, jonka voimakkaampia piirteitä saattaa olla jotkut sellaiset, mitkä diagnoosi sulkee ulkopuolelle. Ei se tee kenestäkään aspergeria, jos on vaikkapa introvertti ja taipuvainen suorapuheisuuteen.

        Introverttien "diagnosoinnissa" asseiksi, varsinkin palstalla, tulisi olla vielä normaalia varovaisempi, koska harva introvertti näyttää palstalla tai edes muussa sosiaalisessa kanssakäymisessä kaikkia piirteitään.

        Introverteistä esimerkkinä minä esimerkiksi jätän usein noudattamatta erilaisia normeja, jotka ovat muille ihmisille tärkeitä. Ulos päin asia voi näyttää siltä, että jätän ne noudattamatta tietämättömyyttäni tai ymmärtämättömyyttäni. Kuitenkin jos minulta kysyisi asiasta, pystyisin helposti osoittamaan että olen paitsi ymmärtänyt kyseisen normin olemassaolon myös päättänyt tietoisesti jättää noudattamatta sitä. Kyseessä ei siis voi olla kyvyttömyys lukea sosiaalisia tilanteita.

        Toisaalta en juuri välitä siitä, pitääkö joku minua assina vai ei. Kaipaan arvostavaa kohtelua siinä missä kaikki muutkin, ja sellaista kohtelua assitkin ansaitsevat.

        Jokainen on oman itsensä paras asiantuntija siinä mielessä, ettei kenelläkään ole oikeutta suhtautua esimerkiksi assiin pelkästään tämän diagnoosin kautta. Mitä itse olen asseja tavannut, he kertovat oikein mielellään, kun jokin asia ei ole heille mieluista. Jos sitä kunnioittaa, niin kuin tulisi tehdä kaikkien muidenkin kohdalla, on aika samantekevää onko ihmisellä assidiagnoosi vai ei.

    • Anonyymi

      Tunnen yhden Assin ja saattaa olla kuvailtu henkilö. En tietenkään tiedä, mutta tuli sellainen olo kuvailun perusteella.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisa ja Mikko eroaa!

      https://www.seiska.fi/kotimaa/maisa-torppa-ja-mikko-rakas-hakivat-avioeroa-erikoinen-erosotku/1158170 Mitäs tähän sanotte? Mä en voi muuta kuin naura
      Kotimaiset julkkisjuorut
      370
      20970
    2. Poliisit vei pakolla Virolaisen Joogayrittäjän Koronatestiin

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisilta-poikkeuksellinen-toimenpide-julkaisi-korona-altistumisketjusta-epaillyn-joogayrittajan-kuvan/8080476#gs
      Maailman menoa
      676
      14880
    3. Kohujulkkis Maisa Torppa ja erosekoilu räjäytti somen: "Valehtelee viimeiseen asti" "Työtön äiti..."

      Maisa Torpan ja Mikko-rakkaan erospekulointi saa tunteet kuumenemaan: https://www.suomi24.fi/viihde/kohujulkkis-maisa-torppa-ja-erosekoilu-rajaytti-so
      Kotimaiset julkkisjuorut
      214
      14633
    4. Hallitus sekaisin kuin seinäkello, olis kuitenkin pitänyt ottaa se Nyrkki

      Yle: Toisen asteen rajoitukset saavat hallituksen rivit rakoilemaan. "Nuorisojärjestöt vaativat koronanyrkkiä: Onko tilanne kenenkään hallussa?" Ris
      Maailman menoa
      622
      8809
    5. Johanna Tukiainen menetti vauvansa Solnan sosiaalihuollolle - myös vuokra-asunto liipasimella!

      Tänään 4.3. ilmestynyt Seiska tietää kertoa saman minkä näädät ovat tienneet jo 3 viikon ajan. Näätien tiedothan koskivat Tukiaisen vauvan huostaanot
      Kotimaiset julkkisjuorut
      679
      5510