Keskusta antaa voimakkaan tuen viruksen hillitsemiseksi mm

Selvää on, että rajat on meidänkin mielestä se kohta, josta tiukennukset kannattaa vahvimmin aloittaa, sanoi tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko. Johon nyt varmaankin kaikki yhdymme, että saada rajoille nyt hiljaisempaa. Se vain tekee mm rakennusteollisuudelle hallaa, mutta se ei nyt auta. Käytännössä puhutaan Viron, Ruotsin ja Norjan rajaliikenteestä. Mailla on ollut erilaiset linjaukset siitä, miten tiukasti ne rajanylitystä valvovat. mm Marin viittasi eiliseen EU-huippukokoukseen, jossa useampi valtio korosti vapaan liikkuvuuden sijaan sitä, että rajatarkastuksia otetaan käyttöön, liikennettä keskeytetään jopa kokonaan. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun mukaan käytännössä toimien tavoitteena on testaamiskapasiteetin korottaminen.
– Rajatiukennuksia on tehtävä, jotta terveysturvallisuustoimet kaikkien matkustajien ohjaamiseksi testiin on mahdollista, Kiuru sanoi matkalla Säätytaloon.
Tulevat rajoitukset eivät olisi pysyviä vaan ne olisivat voimassa 30 vuorokautta. Täsmällisistä keinosta keskustellaan nyt.
Kiristyslistalla voi olla myös rajayhteisön oikeus liikkua vapaasti rajan yli Lapissa. Tämä koskisi etenkin Tornion ja Haaparannan rajaa. – Muuntovirus on uusi tumma pilvi, johon joudutaan aikaa käyttämään, Kaikkonen sanoo.
– Täytyy varmaan rajaliikennettä tavalla tai toisella rajoittaa. Testaus on tietysti toinen, siihen pitää edelleen panostaa Kaikkonen.

Jos pohjana siihen: "Muuntovirus aiheuttaa nyt sellaisen huolen paitsi Suomessa ja tottakai ympäri Eurooppaa, ja me tullaan muuta Eurooppaa jäljessä niin nyt on korkea aika meidänkin tehdä jo aika tiukkojakin toimia", Ohisalo kertoi päivällä Säätytalon neuvotteluihin saapuessaan.
-NIIN, MEIDÄN ON NYT PAKKO TOIMIA, JA NYT EI RUOTSIN ESIMERKIN MUKAISESTI. Taustalla on se, että toistaiseksi Suomessa on muuntovirusta vähemmän kuin muualla. Virossa ja Ruotsissa koronan ilmaantuvuusluvut ovat kymmenkertaiset Suomeen verrattuna.

Leviämisvaiheen rajoitukset kaikille?
Toinen kokonaisuus on se, mitä Suomessa tehdään.
Hallituksesta on väläytetty, että tiukimmat, koronan leviämisvaiheen rajoitukset, voitaisiin ottaa käyttöön ennakoivasti myös muilla alueilla, vaikka tartuntamäärät eivät olisi yhtä korkealla.
Tämä vaikuttaisi muun muassa perustasolla olevien alueiden harrastustilojen aukioloon sekä ravintoloiden aukioloaikoihin. Ravintoloita ei kuitenkaan voitaisi sulkea muuten kuin tapauskohtaisesti, jos ne rikkovat sääntöjä.
-
Siinä muutama poiminto päivän tapahtumista koronaan koskien. Myös me olemme puitteisamme olleet linjalla, ettei nyt kuljeta toisissamme mm lasten kanssa, joka sai taas tänään vahvistuksen että linjamme ollut oikea. Juuri oltiin Skype yhteyksissä lapsiin jne, ja kuvasta näki miten paljon oli nekin pari lastenlasta kasvaneet joitten kanssa keskusteltiin. Lapset oikein kasvaa humahtaa siinä murrosiän alla, miksei päälläkkin. kaikki heillä hyvin, kuten täälläkin, odotellaan vain, kuten ehkä koko planeetta, että korona hellittäisi, asioita sen suhteen on jemmassa paljon.

Siinäpä sitä kerraksi !
Päätettiin huommisena lähteä mökille Nauvoon joka myös saanut lumipeitteen, näytti vain aikamoista enimmäkseen etelätuulta olevan, joka nyt enemmän -tuuli normaalia siellä.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Lisään majurin jatkeeksi, kun alaansa...
Yhdysvaltain senaatti on hyväksynyt presidentti Joe Bidenin nimittämän Lloyd Austinin puolustusministeriksi.
Eläkkeellä oleva kenraali Austin on maan ensimmäinen musta puolustusministeri.
Nimitys hyväksyttiin senaatissa äänin 93–2.
Kyseessä on toinen Bidenin hallitusnimityksistä, joka hyväksyttiin senaatissa. Keskiviikkona vahvistettiin Avril Hainesin nimitys kansalliseksi tiedustelujohtajaksi. Hän on puolestaan ensimmäinen nainen tehtävässä.

Tuli vain yksi mutta...
Austin jäi eläkkeelle Yhdysvaltain asevoimista vuonna 2016 palveltuaan 41 vuoden ajan.
Austinin nimitystä mutkisti hänen asemansa äskettäin eläköityneenä kenraalina.
Lain mukaan puolustusministerin pitää olla siviili tai olla eläköitynyt ainakin seitsemän vuotta aiemmin.
Tällä on pyritty pitämään armeija siviilien hallinnassa ja estämään se, että asevoimien vaikutusvalta kansallista turvallisuutta koskevissa päätöksissä kasvaisi liian suureksi.
Arvostelijoiden mukaan entisen kenraalin nimitys uhkaa tätä periaatetta.

Edustajainhuone ja senaatti hyväksyivät torstaina poikkeusluvan, joka sallii Austinin toimia ministerinä.

Näin on tehty vain kahdesti aiemmin: vuonna 1950 Korean sodan aikana luvan sai George C. Marshall ja Trumpin kaudella vuonna 2017 Jim Mattis.
Taustaa myös aseteollisuudessa
Toisaalta kysymyksiä ovat herättäneet Austinin kytkökset aseteollisuuteen.
Hän istui yhden maailman suurimman asevalmistajan, Raytheonin, hallituksessa ja oli osakkaana sijoitusyhtiössä, joka on ostanut pienempiä puolustusalan yrityksiä.
Nimitys jatkaa siten trendiä, että puolustusministereillä on tiiviit suhteet aseteollisuuteen.
Donald Trumpin esnimmäiseksi puolustusministerikseen nimittämä Jim Mattis istui sotateollisuusyhtiö General Dynamicsin hallituksessa ja häntä seurasi Mark Esper, joka oli aiemmin Raytheonin päälobbaaja.

Äänestä

Joko kepu on taas ehdottanut puolustusvoimille , että pitäisi laiskojen kepulaisten marjat käydä poimimassa.

Äänestä

Myös lisään, kun hyvä aloitus pohjana.
Tanskan demarit erimaata:
Pääministeri: Tavoitteena nolla turvapaikanhakijaa.
Tanskan sosiaalidemokraattinen pääministeri Mette Frederiksen sanoo, että hallituksen tulevaisuuden tavoitteena on nolla turvapaikkahakemusta.
– Emme voi luvata nollaa turvapaikanhakijaa, mutta voimme asettaa sen visioksi, pääministeri Frederiksen sanoi Tanskan parlamentille.
– Meidän pitää olla varovaisia, ettei maahamme tule liikaa ihmisiä, sillä muuten sosiaalinen yhteenkuuluvuutemme ei säily. Se on jo uhattuna, pääministeri perusteli.
Syyskuussa Tanskan hallitus nimesi erityisen maahanmuuttoon erikoistuneen suurlähettilään ajamaan ajatusta leirien perustamisesta Euroopan unionin ulkopuolelle Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-itään osana uutta eurooppalaista turvapaikkajärjestelmää.

Vuonna 2019 Tanska ilmoitti ensimmäisenä länsieurooppalaisena maana, että turvapaikanhakijoita voitaisiin palauttaa Syyriaan pääkaupungin Damaskoksen provinssin alueelle.
Ihmisoikeusaktivistit ja pakolaisten etuja ajavat järjestöt arvostelivat päätöstä.
Turvapaikanhakijoita ei kuitenkaan tuolloin karkotettu alueelle, koska Tanskan hallitus ei halunnut tehdä yhteistyötä Syyrian presidentin Bashar al-Assadin hallinnon kanssa. Syyriassa on käyty sisällissotaa vuodesta 2011.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005048017.html

Äänestä

Herra majuri !
Elämä on arvokas totuutta katsoessa silmiin. Hyvä kuvaus ja kiitos avarakatseisuudesta ja nöyryydestä! Olet aito oma Hyvä itsesi!

Äänestä

" Annika Saarikko. Johon nyt varmaankin kaikki yhdymme"

Johan on majurilta visiot.. . Sepä siitä ja saunaan. Ja ensin saunotaan ja sitten syödään vasta.

Äänestä

Hes. 12:2 "Ihmislapsi, sinä asut uppiniskaisen suvun keskellä, niiden, joilla on silmät nähdä, mutta eivät näe, ja korvat kuulla, mutta eivät kuule; sillä he ovat uppiniskainen suku. ~ Mark. 8:18 Silmät teillä on ja ette näe? ja korvat teillä on, ja ette kuule? ettekö myös muista?

Äänestä
  • Ei kuule Marin. Elää yhä jossain Pride valtakunnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kuule Marin. Elää yhä jossain Pride valtakunnassa.

    Sannalle olisi oppimista, ei pakoilla, kun se kuitenkin edessä.

    Vaikka hädissään näytti "osaamistaan" luvaten että kaikki Suomalaiset rokotettu kesään mennessä. Tämä ihan muuta kuin Pride marsilla opittua.
    https://www.google.com/search?channel=fs&source=univ&tbm=isch&q=halonen marin pride kuva&client=ubuntu&sa=X&ved=2ahUKEwj8-4fbxbHuAhWGuIsKHZqsDpUQjJkEegQIARAB&biw=1078&bih=537&dpr=1.71

    Israelissa jo kohta joka kolmas asukkaista on saanut ensimmäisen koronarokoteannoksen. Maa pyrkii rokottamaan koko väestönsä maaliskuun loppuun mennessä.

    Perjantain lukujen mukaan Israelissa yli 28 prosenttia asukkaista oli saanut vähintään ensimmäisen koronarokoteannoksen, kun Suomessa rokotettuja oli 1,65 prosenttia.

    Pfizerin ja Biontechin rokotetta annetaan kaksi annosta. Israelissa ensimmäisen pistoksen oli saanut lähes 2,5 miljoonaa ihmistä ja vaaditun toisen pistoksen jo lähes 900 000 ihmistä. Israelissa on noin 9 miljoonaa asukasta.

    "Pilvi sai viime lauantaina olkavarteensa pistoksen, jota moni maailmassa kovasti odottaa. Israelin Jaffassa asuva Winter kävi ottamassa koronarokotuksen rokotuspisteessä, joka sijaitsee messualueella Tel Avivin pohjoispuolella.

    – Kaikki meni sujuvasti, eikä jonoja ollut. Myöhemmin sain tekstiviestin, jossa vahvistettiin jälkimmäinen pistosaika, Pilvi sanoo."

    Sekin varmaan suvakeille väärin kun ei Palestiinalaisia ensin rokottaneet.

    Palestiinalaiset tekisi rokotteiden osista pommeja.

    Vanhat neulat raketeilla Israelin kaupunkiin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Majurinne kirjoitti:

Selvää on, että rajat on meidänkin mielestä se kohta, josta tiukennukset kannattaa vahvimmin aloittaa, sanoi tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko. Johon nyt varmaankin kaikki yhdymme, että saada rajoille nyt hiljaisempaa. Se vain tekee mm rakennusteollisuudelle hallaa, mutta se ei nyt auta. Käytännössä puhutaan Viron, Ruotsin ja Norjan rajaliikenteestä. Mailla on ollut erilaiset linjaukset siitä, miten tiukasti ne rajanylitystä valvovat. mm Marin viittasi eiliseen EU-huippukokoukseen, jossa useampi valtio korosti vapaan liikkuvuuden sijaan sitä, että rajatarkastuksia otetaan käyttöön, liikennettä keskeytetään jopa kokonaan. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun mukaan käytännössä toimien tavoitteena on testaamiskapasiteetin korottaminen.
– Rajatiukennuksia on tehtävä, jotta terveysturvallisuustoimet kaikkien matkustajien ohjaamiseksi testiin on mahdollista, Kiuru sanoi matkalla Säätytaloon.
Tulevat rajoitukset eivät olisi pysyviä vaan ne olisivat voimassa 30 vuorokautta. Täsmällisistä keinosta keskustellaan nyt.
Kiristyslistalla voi olla myös rajayhteisön oikeus liikkua vapaasti rajan yli Lapissa. Tämä koskisi etenkin Tornion ja Haaparannan rajaa. – Muuntovirus on uusi tumma pilvi, johon joudutaan aikaa käyttämään, Kaikkonen sanoo.
– Täytyy varmaan rajaliikennettä tavalla tai toisella rajoittaa. Testaus on tietysti toinen, siihen pitää edelleen panostaa Kaikkonen.

Jos pohjana siihen: "Muuntovirus aiheuttaa nyt sellaisen huolen paitsi Suomessa ja tottakai ympäri Eurooppaa, ja me tullaan muuta Eurooppaa jäljessä niin nyt on korkea aika meidänkin tehdä jo aika tiukkojakin toimia", Ohisalo kertoi päivällä Säätytalon neuvotteluihin saapuessaan.
-NIIN, MEIDÄN ON NYT PAKKO TOIMIA, JA NYT EI RUOTSIN ESIMERKIN MUKAISESTI. Taustalla on se, että toistaiseksi Suomessa on muuntovirusta vähemmän kuin muualla. Virossa ja Ruotsissa koronan ilmaantuvuusluvut ovat kymmenkertaiset Suomeen verrattuna.

Leviämisvaiheen rajoitukset kaikille?
Toinen kokonaisuus on se, mitä Suomessa tehdään.
Hallituksesta on väläytetty, että tiukimmat, koronan leviämisvaiheen rajoitukset, voitaisiin ottaa käyttöön ennakoivasti myös muilla alueilla, vaikka tartuntamäärät eivät olisi yhtä korkealla.
Tämä vaikuttaisi muun muassa perustasolla olevien alueiden harrastustilojen aukioloon sekä ravintoloiden aukioloaikoihin. Ravintoloita ei kuitenkaan voitaisi sulkea muuten kuin tapauskohtaisesti, jos ne rikkovat sääntöjä.
-
Siinä muutama poiminto päivän tapahtumista koronaan koskien. Myös me olemme puitteisamme olleet linjalla, ettei nyt kuljeta toisissamme mm lasten kanssa, joka sai taas tänään vahvistuksen että linjamme ollut oikea. Juuri oltiin Skype yhteyksissä lapsiin jne, ja kuvasta näki miten paljon oli nekin pari lastenlasta kasvaneet joitten kanssa keskusteltiin. Lapset oikein kasvaa humahtaa siinä murrosiän alla, miksei päälläkkin. kaikki heillä hyvin, kuten täälläkin, odotellaan vain, kuten ehkä koko planeetta, että korona hellittäisi, asioita sen suhteen on jemmassa paljon.

Siinäpä sitä kerraksi !
Päätettiin huommisena lähteä mökille Nauvoon joka myös saanut lumipeitteen, näytti vain aikamoista enimmäkseen etelätuulta olevan, joka nyt enemmän -tuuli normaalia siellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu