Nainen apostolina kauhistuttaa äärilaitaa

Raamatussa Paavali lähettää tervehdyksensä arvostetuille apostoleille Andronikokselle ja Junialle, joka oli nainen.
Historioitsijoiden mukaan Junia oli Andronikoksen vaimo.

Äärikristityt eivät tietenkään voi sietää sitä, että nainen voi olla apostolina, vaikka Helluntaikirkkoakin johtaa jo naispastori.

Historioitsijoiden , taiteilijoiden ja varhaisten kirkko-isien mielestä Junia on nainen ja naiseksi hänet kerrotaan Raamatussakin.
Kaikissa Raamatun alkuteksteissä Junia kerrotaan olevan nainen.

Vasta 1200-luvulla jotkut naisvihaajat yrittivät muuttaa hänet mieheksi, nimeltään Junias.

Miehen nimeä Junias ei esiinny missään antiikin lähteessä.
Sen sijaan naisen nimi Junia oli yleinen Roomassa.

Varhaiset taiteilijatkin kuvasivat apostoli junian naisena ja sädekehä pään ympärillä.
ttps://fi.wikipedia.org/wiki/Junia#/media/Tiedosto:Andronicus,_Athanasius_of_Christianoupolis_and_Junia.jpg

121

635

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Apostoli Junia"? Ei taatusti ollut apostoli.

      Apostoleita olivat ainoastaan Jeesuksen opetuslapset sekä sitten myös Jeesuksen Itsensä Damascon tiellä kutsuma Saulus Tarsolainen eli "Paavali", "pakanain apostoli".

      Muita apostoleja ei Raamatussa ole.

    • Anonyymi

      Minä en löydä UT:sta nimeä Junia tai Junias.
      Voisiko aloittaja antaa tuon raamatunkohdan, Paavalin kirjeistä?

      Ikinä kuullutkaan. Liekö joitain apokryyfikirjojen sepitteitä.

      • Anonyymi

        Etsin. Löytyi. Tuo raamatunjae ei nimeä Junia apostoliksi, vaan pyhäksi, joka oli apostolien kunnioittama.

        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Junia

        Room. 16: 7
        Tervehdys Andronikukselle ja Juniaalle, heimolaisilleni ja vankeustovereilleni, joilla on suuri arvo apostolien joukossa ja jotka jo ennen minua ovat olleet Kristuksessa.

        Apostolit pitivät näitä vankeustovereitaan suuressa hengellisessä arvossa. Nämä olivat todellisia alkukristittyjä, mahd. sitä joukkoa, joka seurasi Jeesusta jo tämän eläessä.

        Ortodoksi.netistä varmaan löytyy lisää tietoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ortodoksinen kirkko kutsuu myös Juniaa apostoliksi:

        https://ort.fi/pyhat-apostolit-andronikos-ja-junia

        "Pyhät apostolit Andronikos ja hänen vaimonsa Junia mainitaan Roomalaiskirjeessä (16:7). Paavali tervehtii heitä heimolaisinaan ja vankilatovereinaan, jotka ovat arvossa pidettyjä apostolien joukossa ja Kristuksen omia jo ennen häntä. He olivat syntyneet juutalaisina ja omaksuneet kristinuskon Jerusalemissa..."
        ~

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tervehdys Andronikukselle ja Juniaalle,"

        Tuo oli väärin kirjoitettu Hehehheheeh :)

        Alla alkutekstien mukainen käännös kirkkoraamatussa:

        Room.16:7 Terveisiä Andronikokselle ja Junialle, heimolaisilleni ja vankilatovereilleni, jotka ovat arvossa pidettyjä apostolien joukossa ja ovat olleet Kristuksen omia jo ennen minua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ortodoksinen kirkko kutsuu myös Juniaa apostoliksi:

        https://ort.fi/pyhat-apostolit-andronikos-ja-junia

        "Pyhät apostolit Andronikos ja hänen vaimonsa Junia mainitaan Roomalaiskirjeessä (16:7). Paavali tervehtii heitä heimolaisinaan ja vankilatovereinaan, jotka ovat arvossa pidettyjä apostolien joukossa ja Kristuksen omia jo ennen häntä. He olivat syntyneet juutalaisina ja omaksuneet kristinuskon Jerusalemissa..."
        ~

        Jep, siellähän se lukee vanhemman kirkkokunnan sivulla:

        "Pyhät apostolit Andronikos ja hänen vaimonsa Junia mainitaan Roomalaiskirjeessä (16:7)"

        ttps://ort.fi/pyhat-apostolit-andronikos-ja-junia

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Ortodoksi.netistä löytyy paljon sellaista, etenkin krkkohistoriaan liittyvää tietoa, josta nk. tavalliset protestantit, uskovaisetkaan eivät ole kuulleetkaan. Koska meille ei ole kerrottu.

        Vielä vähemmän nk. vapaidensuuntien uhrit, joilta tietoisesti salataan kristinuskon faktatietoa ja esitetään asiat toisin, eli valheellisesti. Miksi? Koska näiden toiminta perustuu huijaukseen. Kaikenlaiset kadunkasvatit alkavat esiintyä "pastoreina" ja tietenkin demonisoivat vanhat, arvostetut kirkot ja näiden korkeasti koulutetut teologit, joiden rinnalla näiden vapaahuijareiden oma tietämättömyys ja petos paljastuu välittömästi.

        Ja sehän ei käy.

        Siksi "paavi on antikristus" ja joku "voideltu pastori" Jumalasta seuraava!

        Ei kutsu Juniaa apostoliksi vaan Andronikoksen vaimoksi. Siten ja siksi vähäisempi kuin apostoli. Pelkkä vaimo vain.

        Ortodoksit ovat kaikkein vanhin kirkkokunta katolisten kanssa, joten siellä tiedetään Junia naisapostoliksi.
        Olivat ensin yhtä ja jakaantuminen alkoi jo 200-luvulla.

        Suomessa luterilaiset, helluntailaiset ja muut vapaat suunnat on oma luterilainen lahkonsa, joka syntyi vasta 1500 vuotta myöhemmin ja heillä on oma Lutherin Raamattukin

        Kyllä kutsuu molempia apostoleiksi

        Alla suora lainaus ortodoksien sivulta:

        "Pyhät apostolit Andronikos ja hänen vaimonsa Junia mainitaan Roomalaiskirjeessä (16:7)"

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Ortodoksit ovat kaikkein vanhin kirkkokunta katolisten kanssa, joten siellä tiedetään Junia naisapostoliksi.
        Olivat ensin yhtä ja jakaantuminen alkoi jo 200-luvulla.

        Suomessa luterilaiset, helluntailaiset ja muut vapaat suunnat on oma luterilainen lahkonsa, joka syntyi vasta 1500 vuotta myöhemmin ja heillä on oma Lutherin Raamattukin

        Älä jaa misinformaatiota. Suuri skisma kirkon jakaantuminen tapahtui vasta 1378–1417. Kyseessä oli teologinen ja poliittinen kiista katolisen kirkon sisällä, joka johti kristikunnan hajaannukseen ja katolisen ja ortodoksisen kirkon syntyyn Rooman ja itäisten patriarkaattien suhteiden katkettua. Sitä ennen kiista oli enemmänkin kieli ja valta kysymys. Kristikunnan itäisissä osissa latinaa halveksittiin ja pidettiin barbaarien kielenä, kun taas kreikan kieli koettiin sivistyksen kielenä. Lännessä puolestaan paavi oli alkanut vaatia itselleen erityisasemaa piispojen joukossa. Tätä perusteltiin sillä, että seurakunta sijaitsi Roomassa joka oli ollut valtakunnan alkuperäinen pääkaupunki ja sillä että paavia arvostettiin hallintovirkamiehenä myöskin Rooman lähialueilla.

        Jakaantuminen alkoi jo 200-luvulla, mutta yhdessä oltiin rinnakkain vielä yli tuhat vuotta.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Ortodoksit ovat kaikkein vanhin kirkkokunta katolisten kanssa, joten siellä tiedetään Junia naisapostoliksi.
        Olivat ensin yhtä ja jakaantuminen alkoi jo 200-luvulla.

        Suomessa luterilaiset, helluntailaiset ja muut vapaat suunnat on oma luterilainen lahkonsa, joka syntyi vasta 1500 vuotta myöhemmin ja heillä on oma Lutherin Raamattukin

        Helluntailaisuus ei ole luterilainen lahko, vaan sen vastainen.
        Miksi suoraan valehtelet?

        Helluntailaisuus syntyi (kehitettiin anabaptismista) USA:ssa ja siellä on luterilaisia melko vähän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaisuus ei ole luterilainen lahko, vaan sen vastainen.
        Miksi suoraan valehtelet?

        Helluntailaisuus syntyi (kehitettiin anabaptismista) USA:ssa ja siellä on luterilaisia melko vähän.

        Lisään: helluntailaisuuden perustajat olivat vapaamuurareita ja Ku klux klanin täysivaltaisia jäseniä, esim. Charles Fox Parham. Hän oli muutakin: pikkupoikia hyväksikäyttänyt pedofiili.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ortodoksi.netistä löytyy paljon sellaista, etenkin krkkohistoriaan liittyvää tietoa, josta nk. tavalliset protestantit, uskovaisetkaan eivät ole kuulleetkaan. Koska meille ei ole kerrottu.

        Vielä vähemmän nk. vapaidensuuntien uhrit, joilta tietoisesti salataan kristinuskon faktatietoa ja esitetään asiat toisin, eli valheellisesti. Miksi? Koska näiden toiminta perustuu huijaukseen. Kaikenlaiset kadunkasvatit alkavat esiintyä "pastoreina" ja tietenkin demonisoivat vanhat, arvostetut kirkot ja näiden korkeasti koulutetut teologit, joiden rinnalla näiden vapaahuijareiden oma tietämättömyys ja petos paljastuu välittömästi.

        Ja sehän ei käy.

        Siksi "paavi on antikristus" ja joku "voideltu pastori" Jumalasta seuraava!

        mato unohtui lopusta !

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Jep, siellähän se lukee vanhemman kirkkokunnan sivulla:

        "Pyhät apostolit Andronikos ja hänen vaimonsa Junia mainitaan Roomalaiskirjeessä (16:7)"

        ttps://ort.fi/pyhat-apostolit-andronikos-ja-junia

        Ei mainita mitään, että Junia olisi vaimo. Täyttä huuhaata Junia on miesapostoli.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei mainita mitään, että Junia olisi vaimo. Täyttä huuhaata Junia on miesapostoli.

        Munat pitää olla vaimollakin, muutenhan se on kauhistus!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kutsuu molempia apostoleiksi

        Alla suora lainaus ortodoksien sivulta:

        "Pyhät apostolit Andronikos ja hänen vaimonsa Junia mainitaan Roomalaiskirjeessä (16:7)"

        Kutsuu vain Andronikosta apostoliksi ja Juniaa tämän vaimoksi.

    • Anonyymi

      Apostoleilla oli useita naistukijoita, jotka avustivat apostoleja. He olivat kunnioitettuja apostolien keskuudessa. Jeesus ei "katso ihmiseen". Jeesusta seuraavan väen keskuudessa oli paljon naisia, kuten Uudestatestamentista voimme lukea.

      • "Apostoleilla oli useita naistukijoita, jotka avustivat apostoleja."

        Varmaan niin ja apostoli Juniallakin oli omat arvostajansa Paavalista lähtien, kuten Raamatussa kerrotaan.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        "Apostoleilla oli useita naistukijoita, jotka avustivat apostoleja."

        Roomalaiskirje 16:7

        Tervehdys Andronikokselle ja Juniakselle, heimolaisilleni ja vankitovereilleni, jotka ovat arvossa pidettyjä apostolien joukossa ja jotka jo ennen minua ovat olleet Kristuksessa.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        "Apostoleilla oli useita naistukijoita, jotka avustivat apostoleja."

        Varmaan niin ja apostoli Juniallakin oli omat arvostajansa Paavalista lähtien, kuten Raamatussa kerrotaan.

        Alkuseurakunnan aikaan oli muitakin aposteloja kuin vain Jeesuksen nimittämät ja Paavali. Mm. Barnabas oli apostoli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkuseurakunnan aikaan oli muitakin aposteloja kuin vain Jeesuksen nimittämät ja Paavali. Mm. Barnabas oli apostoli.

        Naiset olivat avustajia pesivät heidän paitojaan ja muuta palvelustehtävää suorittivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naiset olivat avustajia pesivät heidän paitojaan ja muuta palvelustehtävää suorittivat.

        Ai kuten Maria jota tämän sisar Martta moitti kun Maria ei pysynyt kyökin puolella tekemässä keittiöhommia vaan istuutui Jeesuksen eteen kuuntelemaan opetusta?

    • Anonyymi

      Apostoli tarkoittaa opetuslasta. Tottakai Raamatussa on naisia opetuslapsina. Kyllä 72 opetuslapseen mahtuu naisia, varsinkin kun Paavalin mukaan Jumalan lapsissa ei ole miestä eikä naista.

      • Anonyymi

        Apostoli on Hengen antama virka "Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi". Niin kuin kaikilla Jeesuksen seuraajilla ei ole profeetan virkaan, niin myöskään kaikki Jeesuksen seuraajat eivät ole apostoleja.

      • Anonyymi

        Apostoli ei tarkoita "opetuslasta" vaan on erillinen, hengellinen, Jeesuksen Itse suoraan näille lahjoittama virka, jota ei siis ole ollut kuin Jeesuksen opetuslapsilla ja Paavalilla.

        Tuo yksi edellä näyttää kuunnelleen helluntailaisia, jotka keksivät ihan omia juttujaan, selittävät Raamattua oman hyötynsä näkökulmista. Huijarisaarnaajat antavat nimetä itseäänkin "voidelluiksi apostoleiksi" ja tuohan on suoraa valetta.

        Sanassa on suoraan mainittu Bananabaan, joka ei kuulunut Jeesuksen nimeämiin apostoleihin, olleet apostoli. Herralle ja paastotessaan Pyhä Henki sanoi: "Erottakaa minulle Barnabas ja Saulus siihen työhön, johon minä olen heidät kutsunut". Apostoli on Pyhän Hengen antama virka. Vielä tänäkin päivän Henki toimii samoin kuin alkuseurakunnan aikaan ja erottaa oman työhönsä myös apostoleja: Mutta kun apostolit Barnabas ja Paavali sen kuulivat,
        Aiotko vääntäät tämänkin selvän Sanan paikan kieroon vastaaman harhojasi?

    • Anonyymi

      Ortodoksisuus usein käyttää sanontaa: "luetaan joukkoon" / "apostolien vertainen".

      Eli vaikkei Junia olisikaan ollut nimenomainen apostoli, ehkä kirkko, hänen kristillisen toimintansa ja apostolien oman tunnustuksen vuoksi otti / nimesi hänet "apostolien vertaiseksi".

      Varsinaisia apostoleiksi kutsuttuja ei UT:n mukaan ja käsittääkseni todellakaan ollut muita kuin opetuslapset ja Paavali.

      • Anonyymi

        Ketkä olivat ne apostolit, jotka Paavali mainitsee Roomalaiskirjeessä? Olivatko kaikki "varsinaiset apostolit" muuttaneet Roomaan?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ketkä olivat ne apostolit, jotka Paavali mainitsee Roomalaiskirjeessä? Olivatko kaikki "varsinaiset apostolit" muuttaneet Roomaan?

        Apostelejahan ei saanut olla kuin 12 ja ainoastaan Jeesuksen nimittämät apostolit olivat oikeita apostoleita.

        Sitten tuli Jeesuksen pahin vihamies Paavali, joka nimitti itsensä apostoliksi vastustuksesta huolimatta ja nimesi myös muita apostoleita, joista Junia oli nainen.

        Nykyisin helluntaiherätyksessa on myös menestysteologeja, jotka ovat ylentäneet itsensä apostoleiksi.

        Junia on mies, ei nainen.

    • Anonyymi

      Mitähän kaikkea sitä löytäsimmekään ortodoksien opista jost aRaamattu ei tiedä mitään !

      entäas katolisesta paavin laitoksesta, voi herrankengät.

      • Niinpä.

        Eniten alkukirkosta poikkeavaa on kuitenkin protestanteissa, joilla on Lutherin Raamattu.
        Suomessa heihin kuuluu lähes kaikki kristityt, helluntailaiset mukaan lukien.

        Mormonit ovat kristittyjä ja hekin ovat paljon lähempänä alkukirkon oppia kuin luterilaiset ja helluntailaiset.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Niinpä.

        Tarviiko sitä joka käänteessä osoittaa tyhmyytensä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tarviiko sitä joka käänteessä osoittaa tyhmyytensä?

        Sitä minäkin olen ihmetellyt.

        Lähes kaikki kristityt tietää Junian olleen nais-apostoli ja se on oikeasti historiankirjoista luettavissa.
        Se lukee myös selkeästi Raamatussa.

        Muutamat harvat helluntailaiset vaan osoittavat tyhmyytensä, kiistämällä selkeän asian.
        Eihän siihen voi olla muuta syytä kuin tyhmyys, varhaiskasvatuksen epäonnistuminen tai henkilökohtaiset epäonnistumiset nais-suhteissa.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Sitä minäkin olen ihmetellyt.

        Lähes kaikki kristityt tietää Junian olleen nais-apostoli ja se on oikeasti historiankirjoista luettavissa.
        Se lukee myös selkeästi Raamatussa.

        Muutamat harvat helluntailaiset vaan osoittavat tyhmyytensä, kiistämällä selkeän asian.
        Eihän siihen voi olla muuta syytä kuin tyhmyys, varhaiskasvatuksen epäonnistuminen tai henkilökohtaiset epäonnistumiset nais-suhteissa.

        Junia on mies, ei nainen.

        1234567---

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Niinpä.

        Eniten alkukirkosta poikkeavaa on kuitenkin protestanteissa, joilla on Lutherin Raamattu.
        Suomessa heihin kuuluu lähes kaikki kristityt, helluntailaiset mukaan lukien.

        Mormonit ovat kristittyjä ja hekin ovat paljon lähempänä alkukirkon oppia kuin luterilaiset ja helluntailaiset.

        Mormoonit, j.todistajat ja adventistit eivät ole kristittyjä, vaan omat, erilliset uskontonsa.

        Itse liittäisin tuohon joukkoon myös helluntailaiset, sellainen, antikristillinen aggressio kun heillä on ollut jo 500 vuotta, anabaptismista alkaen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mormoonit, j.todistajat ja adventistit eivät ole kristittyjä, vaan omat, erilliset uskontonsa.

        Itse liittäisin tuohon joukkoon myös helluntailaiset, sellainen, antikristillinen aggressio kun heillä on ollut jo 500 vuotta, anabaptismista alkaen.

        Mormonit ovat kristittyjä.

        USA:ssa mormonit ovat muidenkin kristittyjen mielestä kristittyjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mormonit ovat kristittyjä.

        USA:ssa mormonit ovat muidenkin kristittyjen mielestä kristittyjä.

        >> Mormonit ovat kristittyjä. USA:ssa mormonit ovat muidenkin kristittyjen mielestä kristittyjä. <<

        Sekö sinun mielestäsi ratkaisee, kuka on kristitty, jos amerikkalaiset ovat sitä mieltä?

        Eiköhän sen asian sentään määrittele raamattu, eikä amerikkalaiset. Tai edes muut uskovat.

        Kuten eivät Jehovan todistajatkaan, myöskään mormonit eivät ole raamatullisia kristittyjä, vaikka molemmat Jeesuksen nimeä hyödyntävätkin.

        Mormoneilla on temppelissään salaisia vihkimyksiä, jollaisia raamattu ei tunne:

        https://www.youtube.com/watch?v=EpTrNXQXChI

        Heillä on myös oma Mormonien kirja, jossa on raamatulle täysin vieraita sepustuksia ja henkilöitä.

        Lisäksi he ovat moniavioisia.

        "Lisäksi he ovat moniavioisia."

        Moniavioisuus on juurikin se Raamatun yleisin avioliittomalli.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        "Lisäksi he ovat moniavioisia."

        Moniavioisuus on juurikin se Raamatun yleisin avioliittomalli.

        Jumalan oma käsky raamatussa on yksiavioisuus. Synnin takia oli useita vaimoja vanhassa liitossa. Uudessa liitossa ei ole kukaan enää ollut moniavioisessa liitossa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumalan oma käsky raamatussa on yksiavioisuus. Synnin takia oli useita vaimoja vanhassa liitossa. Uudessa liitossa ei ole kukaan enää ollut moniavioisessa liitossa.

        Ei pidä paikkaansa
        Kaikki Jumalan tärkeimmät miehet ovat Raamatussa moniavioisia ja tärkeimmällä Jumalan suosikilla on valtava haaremikin, jolla Raamatussa ylvästellään.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa
        Kaikki Jumalan tärkeimmät miehet ovat Raamatussa moniavioisia ja tärkeimmällä Jumalan suosikilla on valtava haaremikin, jolla Raamatussa ylvästellään.

        Raamatussa Jumala kieltää moniavioisuuden luomalla ihmisen mieheksi ja naiseksi ja samalla asetti avioliiton pyhäksi sakramemtiksi joka voi olla vain kahden eri sukupuolta olevan henkilön välillä. Näin paratiisissa Jumala tuli luonneeksi sekä ihmisen että tuntemamme avioliiton.

    • Anonyymi

      >> Historioitsijoiden mukaan Junia oli Andronikoksen vaimo. <<

      Raamatussa lukee:

      "Tervehdys Andronikukselle ja Juniaalle, heimolaisilleni ja vankeustovereilleni, joilla on suuri arvo apostolien joukossa ja jotka jo ennen minua ovat olleet Kristuksessa. "

      Andronikus ja Junia olivat raamatun mukaan siis uskovia, Paavalin heimolaisia ja vankeustovereita, ja lisäksi heillä (siis molemmilla) oli suuri arvo apostolien joukossa.

      Missään kohtaa ei kuitenkaan sanota, että he olisivat olleet myös apostoleja itsekin. Se, että on "suuri arvo apostolien joukossa", ei todellakaan tarkoita, että hekin olisivat olleet apostoleja. Sillä siis ei ole mitään merkitystä, onko Junia nainen vai ei, vai oliko Junia Andronikuksen vaimo, koska raamattu ei puhu kummastakaan heistä apostolina. Heitä arvostettiin apostolien keskuudessa. Sitä "suuri arvo apostolien joukossa" tarkoittaa.

      • Olivat apostoleita ja Junia oli nainen.

        Lutherin raamatussa asiaa on yritetty turhaan vääristää, kuitenkaan onnistumatta siinä.

        Kaikissa vanhemmissa käännösissä Junia on nainen ja apostoli.

        Alla lainausta Wikipediasta:

        "Kaikki varhaisimmat käännökset katsovat, että kyseessä oli nainen. Muutamassa varhaisessa käsikirjoituksessa on kopiointivirhe, jossa nimi on muuttunut naisen nimeksi Julia. Ennen 1200-lukua kaikki kommentaattorit lukuun ottamatta Epifaniosta katsoivat, että kyseessä oli nainen. Epifanioksen poikkeuksellista tulkintaa selittää se, että hän oli tunnetusti avoimen naisvihamielinen. Epifanioksen epäluotettavuudesta puhuu myös se, että hän tulkitsi samassa Roomalaiskirjeen luvussa olevan Priscillan (myös Prisca) miehen nimeksi, vaikka Prisca oli kiistatta nainen. (Mm. Belleville 2002 ja Epp 2002.)"

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Olivat apostoleita ja Junia oli nainen.

        Lause ei tarkoita, että he olisivat olleet mikään "apostoli-pariskunta" muiden apostolien joukossa, koska raamattu selvästi puhuu vain arvostamisesta. Mutta kaikesta saa harhaoppia aikaan, kun ei raamatun kokonaisilmoitus johtamisesta ole ihan hallussa ja kun halutaan naisasialiikkeen leviävän kristinuskoonkin.

        Okkultismin väitteiden mukaan naisasialiikettä, kuten naispappeuden nousua, ohjataan henkivalloista käsin. Sielunvihollisen osuus asiassa on siis vahvistettu okkultistien omalla suulla. Se onkin erittäin uskottava selitys, miksi naispappeus on niin yleistynyt ja uskovat hairahtuneet, koska raamatusta käsitys ei ainakaan ole lähtenyt liikkeelle.

        >> Okkultismin väitteiden mukaan naisasialiikettä, kuten naispappeuden nousua, ohjataan henkivalloista käsin. Sielunvihollisen osuus asiassa on siis vahvistettu okkultistien omalla suulla. <<

        "Vesimiehen aikakausienergioiden vapauttavat vaikutukset ovat osittain toteutuneet, esim. naispappeus", kertoo eräs okkulttinen nettisivusto.

        Näitä ns. Vesimiehen ajan energioita ohjataan okkultistien mukaan nimenomaan henkimaailmasta käsin.

        Naispappeus on siis henkivaltojen vaikutusta kristikunnassa.

        "Okkultismin väitteiden mukaan naisasialiikettä, kuten naispappeuden nousua, ohjataan henkivalloista käsin. "

        Ainoastaan okkultismiä harjoittava salaliittoteoreetikko voi luulla noin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        >> Okkultismin väitteiden mukaan naisasialiikettä, kuten naispappeuden nousua, ohjataan henkivalloista käsin. Sielunvihollisen osuus asiassa on siis vahvistettu okkultistien omalla suulla. <<

        "Vesimiehen aikakausienergioiden vapauttavat vaikutukset ovat osittain toteutuneet, esim. naispappeus", kertoo eräs okkulttinen nettisivusto.

        Näitä ns. Vesimiehen ajan energioita ohjataan okkultistien mukaan nimenomaan henkimaailmasta käsin.

        Naispappeus on siis henkivaltojen vaikutusta kristikunnassa.

        "Naispappeus on siis henkivaltojen vaikutusta kristikunnassa."

        Tuo on sitä puhtainta okkultisnmia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> Okkultismin väitteiden mukaan naisasialiikettä, kuten naispappeuden nousua, ohjataan henkivalloista käsin. Sielunvihollisen osuus asiassa on siis vahvistettu okkultistien omalla suulla. <<

        "Vesimiehen aikakausienergioiden vapauttavat vaikutukset ovat osittain toteutuneet, esim. naispappeus", kertoo eräs okkulttinen nettisivusto.

        Näitä ns. Vesimiehen ajan energioita ohjataan okkultistien mukaan nimenomaan henkimaailmasta käsin.

        Naispappeus on siis henkivaltojen vaikutusta kristikunnassa.

        Naisten syrjiminen on puhtaasti asennevamma, jolle jotkut hakevat turhaan hyväksyntää Raamatusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisten syrjiminen on puhtaasti asennevamma, jolle jotkut hakevat turhaan hyväksyntää Raamatusta.

        Ennenvanhaan oli itsestään selvää, että mies oli pappi, eikä ollut mitään syrjimistä. Oli siis järjestys, jota ei nykyään ole. Sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala.

        1234567---

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Olivat apostoleita ja Junia oli nainen.

        Lutherin raamatussa asiaa on yritetty turhaan vääristää, kuitenkaan onnistumatta siinä.

        Kaikissa vanhemmissa käännösissä Junia on nainen ja apostoli.

        Alla lainausta Wikipediasta:

        "Kaikki varhaisimmat käännökset katsovat, että kyseessä oli nainen. Muutamassa varhaisessa käsikirjoituksessa on kopiointivirhe, jossa nimi on muuttunut naisen nimeksi Julia. Ennen 1200-lukua kaikki kommentaattorit lukuun ottamatta Epifaniosta katsoivat, että kyseessä oli nainen. Epifanioksen poikkeuksellista tulkintaa selittää se, että hän oli tunnetusti avoimen naisvihamielinen. Epifanioksen epäluotettavuudesta puhuu myös se, että hän tulkitsi samassa Roomalaiskirjeen luvussa olevan Priscillan (myös Prisca) miehen nimeksi, vaikka Prisca oli kiistatta nainen. (Mm. Belleville 2002 ja Epp 2002.)"

        Väittäköön kuka mitäkin, mutta Junia on mies.

        1234567---

    • Anonyymi

      Lukutaitoiset voivat lukea asian itse okkulttisilta sivuilta. Maininta löytyy viimeisestä Avaruusperhe-kappaleesta linkin takaa. Joka ei halua itse lukea linkistä, tässä suora lainaus kyseisestä kappaleesta:

      "Nykyään Maa-planeetalla vallitsee tilanne, jossa vääristyneiden sukupuoliroolien varjolla on alistettu heikompiaan, naisia ja valitettavasti myöskin lapsia. Kaikenlaisten arvoasteikkojen ja niiden kautta toteutuvien kaavamaisuuksien tuloksena monissa uskonnollisissa (kristinuskontoja myöten) ja niihin verrattavissa vastaavissa hierarkkisissa systeemeissä, on naisia pidetty alempiarvoisina. Heidän kohtelunsa on ollut ihmisarvoa alentavaa. Naiskehoiset ovat joutuneet olemaan ajan ja yhteiskunnan moraaliseettisten arvojen sanelemien mallien mukaan alistettuja. Varsinainen perhesuunnittelu alkaa vasta nyt olosuhteiden pakon sanelemana nostaa päätään. Vesimiehen aikakausienergioiden vapauttavat vaikutukset ovat osittain toteutuneet, esim. naispappeus...."

      https://tahtitieto.fi/1_10_valosuojaus.html

      Vesimiehen aika-uskomukset kuuluvat okkultismiin ja sivuston kirjoittaja onkin okkultisti ja ufologi. Vesimiehen aikaan kuluva henkivaltojen taustavaikutus erityyppisen "vapaamielisyyden" nostamisessa on tunnettu juttu ollut okkultismissa kauan.

      Ja totisesti tätä henkivaltojen vaikuttamaa mätää hedelmää nautitaankin nyt laajasti myös kristikunnassa, ihan niin kuin raamattu ennustaakin, että viimeisinä aikoina jotkut alkavat seurata riivaajien oppeja.

      • "ihan niin kuin raamattu ennustaakin, että viimeisinä aikoina jotkut alkavat seurata riivaajien oppeja"

        Muuten hyvin arvostelit okkultismia, mutta viimeinen lause oli sullakin täyttä okkultismia.

    • Anonyymi

      Kertokaapas miksi Jeesus ei valinnut Apostoleikseen puolet naisia ja toisen puolen niitä miehiä?

      Eikö Hänellä olisi ollut hyvä tilaisuus antaa esimerkki tuleville polville, miten on?

      • Se ei ollut ainoa paha asia, jonka Jeesus teki, jos yleensäkään teki.

        Vaimonsa Maria on oli joidenkin tietojen mukaan myös opetuslapsi, mutta se ei käynyt alkukristityille.
        Jeesushan ei ollut kristitty, vaan hän edusti loppuun saakka kristittyjen vihaamaa juutalaisuutta.

        Jeesus oli juutalainen ja juutalaisten uskonkirjat tietää asian paremmin.
        Juutalaisten Talmudin mukaan Jeesuksella oli vain viisi opetuslasta: Matthai, Nakai, Nezer, Buni ja Todah.

        Alla Wikipediasta lainattua:
        "....Samassa yhteydessä mainitaan Jeesuksella olleen viisi opetuslasta: Matthai, Nakai, Nezer, Buni ja Todah. Talmudissa kerrotaan myös Jeesuksen olleen juutalaisen naisen ja Pantera-nimisen roomalaisen sotilaan avioton lapsi."

      • Anonyymi

        Eiköhän ollut loogista sen ajan ihanteiden mukaan ettei Jeesus ottanut lukutaidottomia naisia. naisella ollut mitään arvoa. 2000v sitten ja aiemmin oli patrioottien aika. Vaimo oli miehen omaisuutta siinä missä kamelit ja aasit vai millä ne kulki. Sanotaan että Jeesus nosti naisen arvoa mutta oliko todella näin?

        Sanotaan että Raamattua pitää noudattaa tarkkaan. Nykyään kuitenkin naisella on tasa arvo. Kumman ajan ihanteita pitää noudattaa?

        Tässä sitä tasa-arvoa: Vallanalaisuus on tämä: Jumala on Kristuksen pää, Kristus seurakunnan pää ja mies vaimon pää.

        Jos nainen on miehen alamainen niin silloin mies on aina kuoleman oma. Lue alla oleva kirjoitus! Kirjoituksesi mukaan sinun pitää maaksi jälleen tuleman. Ja se oli sitten siinä...

        Mietippä vielä kerran sillä sanoistasi sinut lopulta tuomitaan.

        Totuus nyt kuitenkin on se, että jokainen Kristuksen oma on vain ja ainoastaan Jumalalle alamainen eikä kellekään muulle. Ei toiselle ihmiselle eikä henkivallalle eikä enkelille.

    • Anonyymi

      Tämä naisvastaisuus tulee paholaiselta.

      Sillä jo luomiskertomuksessa ja lankeamisessa naiselle, joka katui ja miehelle joka ei katunut annettiin kaksi eri osaa.

      Naiselle sanottiin, että hänen tulee kärsiä. Mutta hänen jälkeläinen polkee käärmeen pään rikki.
      Paholaiselle sanottiin, että naisen ja hänen välille tulee viha ja käärmeen pää poljetaan rikki.
      Miehelle sanottiin, että hänen tulee kärsiä. Lopuksi hän kuolemalla kuolee.

      Eli naiselle ei langetettu kuolemantuomiota vaan miehelle ja käärmeelle.
      Siksi syntyi uusi Adam eli Kristus ja hän lunastaa naiselle ikuisen elämän.

      Jokainen, joka ei kadu syntejään ja tee parannusta niin kohtaa lopulta kuoleman.
      Jokainen, joka katuu syntejään ja tekee parannuksen saa Kristuksen tähden ikuisen elämän.

      Joten hyväksy Kristus pelastajaksesi niin alat tekemään vain hyviä tekoja, jotka miellyttävät Jumalaa. Lakihenkisyydellä ei tavoiteta Jumalan rakkautta.

      • "Eli naiselle ei langetettu kuolemantuomiota vaan miehelle ja käärmeelle.
        Siksi syntyi uusi Adam eli Kristus ja hän lunastaa naiselle ikuisen elämän."

        Jaa, että meinaat Jeesuksen olleen käärmeen siittämä Eevan lapsi.

    • Todennäköisesti kaikki helluntailaiset uskovat nyt Junian olleen naisapostoli?

      • Anonyymi

        Uskokoon kuka mitäkin, mutta Junia on miesapostoli. Se vain hämää kun löytyy naisilta ja miehiltä samoja nimiä, kuten Kaino, Armi. Kuolinilmoituksissa toinen nimi on paljastanut nämä miehiksi. Jo edes mennyt Kaino jonka tunsin oli nainen.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskokoon kuka mitäkin, mutta Junia on miesapostoli. Se vain hämää kun löytyy naisilta ja miehiltä samoja nimiä, kuten Kaino, Armi. Kuolinilmoituksissa toinen nimi on paljastanut nämä miehiksi. Jo edes mennyt Kaino jonka tunsin oli nainen.

        1234567---

        Ιουνιας, feminiinen tosin sanoen Junia oli nainen. Aivan samalla tavalla kuin Priskilla ja Akylas olivat aviopari, pari siis mies ja nainen, niin Junia oli Andronikuksen vaimo.
        Tervehdys Andronikukselle ja Juniaalle, heimolaisilleni ja vankeustovereilleni, joilla on suuri arvo apostolien joukossa ja jotka jo ennen minua ovat olleet Kristuksessa.
        Paavali kirjoitti aivan samalla tapaa avioparista, Prsikillasta ja Akylaasta: Tervehdys Priskalle ja Akylaalle, työkumppaneilleni Kristuksessa Jeesuksessa, jotka minun henkeni puolesta ovat panneet oman kaulansa alttiiksi ja joita en ainoastaan minä kiitä, vaan myös kaikki pakanain seurakunnat,

        Aviovaimoille oli kyllä töitä yllinkyllin pitää huolta miehensä paidan puhtaudesta ja ruokkimisesta, nainen voi palvella monin eritavoin, mutta apostolit olivat miehiä, samoin kuin papitkin.
        Raamattu tuntee naisprofeettoja esim. Hulda., Mirjam, Deboda, Hanna. Filippuksella neljä tytärtä neitsyttä, joilla oli profetoimisen lahja.

        Papit ja apostolit olivat miehiä. Naispastoreita ei Raamattu tunne.

        Se on sinun oma huoru-raamattusi, joka ei tunne apostoleja.
        Kirjoitat omia valheitasi. Esimerkiksi Priskilla oli sekä teltantekijä että Sanan opettaja. Numerorivi, menepä pesemään antin paitoja.

        Sulla on tullut joskus nais-kammo, josta et ole päässyt eroon.
        Eihän tollanen naisvastaisuus muutoin olisi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on sinun oma huoru-raamattusi, joka ei tunne apostoleja.
        Kirjoitat omia valheitasi. Esimerkiksi Priskilla oli sekä teltantekijä että Sanan opettaja. Numerorivi, menepä pesemään antin paitoja.

        Hyvin sanottu.

        Tuohon ei ole lisättävää.

    • Anonyymi

      pekulla ei taida olla paljoa ansiotyötä, saatko jotain eläkettä kun niin usein ketkuilet foorumilla?

    • Anonyymi

      Naisasiamies Pe.ku taas vauhdissa! :D

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Andronikus oli mies ja jos Junia oli mies niin silloinhan he olivat miesmiespariskunta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Andronikus oli mies ja jos Junia oli mies niin silloinhan he olivat miesmiespariskunta.

        Juu, siinä tapauksessa jos olisi ollut mies, niin se olisisi ollut miesten välinen avioliito.

    • Anonyymi

      Miehiä molemmat olivat, mistään avioparista ei ole kyse.

      • Anonyymi

        Näkemykseesi pitäydyn myös.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näkemykseesi pitäydyn myös.

        1234567---

        Numerorivi, sinulla on oikeus uskonvapauteen, uskotella, niin kuin tykkäät. Mutta minä uskon Jumalan Sanaa: Ανδροκινος=Andronicus =" man of victory" eli mies. Ιουνιας eli Junia ="youthful" (nuorekas) siis Junias oli nainen ja Andronikus mies, oletettavasti aviopari.

      • Anonyymi

        Junia on nimi joka lienee ollut sekä miehen ja naisen nimenä.

        Junia oli mies ja tämän toisen miehen työpari.

        Markku Veilo on tästä pitänyt vuosia taaksepäin puhetta ekstemporeena sivuopetuksena varsinaisen silloisen illan pääopetusaiheen ulkopuolelta.

        Muistiin jäi hänen perustelunsa.

        Vieno on ollut miehen ja naisen käytössä.

        Mika on Thaimaassa naisen nimenä.Suomessa Mika on miehekkäiden miesten nimenä. Poikkeukset poislukien.

        Jeesuksen jälkeen Mika lienee ihailluin miehen nimi?

        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Mika

    • Anonyymi

      Kysymys on nähdäkseni vain ja ainoastaan luetun ymmärtämisestä väärin.

      Kyse ei ole siitä, että he olisivat itse apostoleja.

      Kyse on siitä, että apostolit arvostivat heitä, eli he eivät itse olleet apostoleja, vaan heitä arvostettiin apostolien taholta.

      7 Tervehdys Andronikukselle ja Juniaalle, heimolaisilleni ja vankeustovereilleni, joilla on suuri arvo apostolien joukossa ja jotka jo ennen minua ovat olleet Kristuksessa.

      Siis tämä sekoittaa: "joilla on suuri arvo apostolien joukossa".

      Tämä siis olisi selkeämpi ilmaus: "joita apostolit arvostavat".

      Raamatussa ei missään muualla puhuta noista kahdesta apostoleina, joten tuollaiselle väitteelle heidän apostolidestaan ei saada vahvistausta muualta !

      • Anonyymi

        Junia ja Andronikus kuuluivat apostolin joukkoon: tervehtikäät Andronikusta ja Juniaa, minun lankojani ja kanssavankejani, jotka ovat kuuluisat apostolien seassa, jotka myös olivat ennen minua Kristuksessa.əivan samoin: salute Andronicus and Junias, my kindred, and my fellow-captives, who are of note among the apostles, who also have been in Christ before me.

        No, sitten ei Junia voi millään olla nainen, sillä nainen ei voi toimia apostolin palvelutehtävässä Raamatun opetuksen mukaan !!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Junia ja Andronikus kuuluivat apostolin joukkoon: tervehtikäät Andronikusta ja Juniaa, minun lankojani ja kanssavankejani, jotka ovat kuuluisat apostolien seassa, jotka myös olivat ennen minua Kristuksessa.əivan samoin: salute Andronicus and Junias, my kindred, and my fellow-captives, who are of note among the apostles, who also have been in Christ before me.

        Eli niin tai näin !!!!

        Nainen ei voi olla / toimia apostolina !!!

        Se on kaiken perusta !!!

      • Anonyymi

        "Kysymys on nähdäkseni vain ja ainoastaan luetun ymmärtämisestä väärin."

        Höhlä,
        Ei ne puhuneet siellä suomen kieltä, eikä alkutekstitkään ole suomeksi.

        Pitää katsoa alkutekstejä ja varhaisia Raamatunkäännöksiä, joissa Junia on selkeämmin nainen, apostoli ja Andronikuksen aviopuoliso.

        Lue ja tutki nyt kunnolla se, mitä olen jo tässä ketjun lopussa kirjoittanut !

        Nainen EI VOI TOIMIA srk vanhimpana, ne tehtävät ovat vain ja ainoastaan miehille !!!

    • Anonyymi

      Tuon näkemykseni tueksi on Raamatussa sen sijaan sanottu SELVÄSTI se, että:

      Seurakunnan palvelutehtävät/virat, ovat vain ja ainoastaan miehen tehtäviä !

      Eli apostolin tehtävä on vain ja ainoastaan miehen tehtävä, EI naisen !

      En viitsi edes tästä sen enempää Raamattua lainailla, sillä kaikki ne Raamatunkohdat on tällää jo satoja kertoja tiedoksi tuotu !

      • Anonyymi

        Jos tuollaista tulkintaa harrastaa, niin seurakuntaankaan ei voi kuulua muita kuin miehiä:
        1. KOR 14
        "Mitä tämä siis tarkoittaa, veljet, Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen tulkinta. Kaiken on tapahduttava yhteiseksi parhaaksi."

        Jaaha, nyt lyödään sitten yli, kun Totuus ei kelpaa !

        Tuo lainauksesi tarkoittaa ja on aivan sitä samaa, mistä puhutaan tässä:

        1. Kor. 14:34 olkoot vaimot VAITI teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.

        Eli mukana ovat mutta VAITI eli ÄÄNETI, siellä Seurakunnan kokouksessa !

        Kaikki siis sopii Raamatussa yhteen, mutta kaltaisesi kieroon vääntäjät vain haluavat kaikin keinoin selviäkin asioita vääristellä !!!

        Joten voisitko lopettaa Raamatun terveen opetuksen vastaiset valehtelusi, kiitos !!!

        Koineen sana "sigatoosan" on sellaisenaan suomennettuna "antakaa olla hiljaa" ja "he gynaikes en tais ekkleesiais sigatoosan" on suomeksi "ne naiset siellä kokouksissa antakaa olla hiljaa". Missään kohtaan ei käsketä olemaan vaiti, vaan kehotetaan antamaan naisten olla hiljaa. Ja konteksti huomioiden puhe on kirjeessä edelleen profetoinnista eli Korintossa naisia ei saanut väkisin pakottaa profeetoimaan vastoin omaa tahtoaan toisin kuin mitä seudun pakanauskonnossa oli tapana.

        Älä valehtele !

        Miksi yrität vedättää tietämättömämpiä ?

        Novum kääntää sen sanan: olla vaiti /vaieta !

        Koko sanoma on selvä suoraan kreikasta käännettynä:

        Vaimot teidän seurakunnassa olkoot vaiti, ei sillä ole sallittua heidän puhua !!!

        Sitten se vielä jatkuu, "vaan alistukoot, kuten laki sanoo" !

        Jos oppia tahtovat, kysykööt miehiltään, HÄPEÄLLISTÄ näet on naisen seurakunnassa puhua !

        Joten ei pidä keksiä omasta päästä käännösvaihtoehtoja ja selityksiä, joita Raamatussa ei todellakaan ole !

        Tuota sinunkin uskomaasi satua eli valhetta on jo liikaakin levitelty muka totuutena, vaikka sille ei löydy Raamatusta minkäänlaista vahvistusta !

        Joten voisitko siis sinäkin pysyä siinä, mitä Raamattu oikeasti sanoo, etkä lisäilisi siihen omiasi / muiden keksimiä selityksiä ?!

        Mutta niinhän se näiden levitettävien valheittenne kanssa menee, että ne jotka itse ne haluavat uskoa, ne niihin uskovat, vaikka kuinka ei Raamatusta niille vahvistusta löydy !

        Tuosta tuskin enää naiskammo voi pahentua.
        On jo niin äärimmäistä.

        Ei se mtään valetta ollut, vaan ihan täyttä totta.

        "Sitten se vielä jatkuu, "vaan alistukoot, kuten laki sanoo" !"
        Ja tässä tapauksessako vielä Mooseksen lakikin on kristityillä? hehhehh :)

    • Anonyymi

      Tämä koko ketju on oiva esimerkki siitä, kun aletaan saivartelemaan asioista ja yksittäisistä jakeista ja sanojen merkityksistä, vaikka asia selviäisi jo helposti pelkästään pitäytymällä Raamatun perus Totuuksiin !!!

      Siis nainen ei Raamatun mukaan voi toimia apostolina !!!

      Se nyt vain on ihan perus Totuus !

      • Anonyymi

        Meuhkasit vaimoista, et osaa lukea, etkä ymmärrä edes sitä vähään, minkä pystyt tavaamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meuhkasit vaimoista, et osaa lukea, etkä ymmärrä edes sitä vähään, minkä pystyt tavaamaan.

        Jospa sinä ITSE lukisit edes vähän enemmän sitä Raamattuasi :

        3 Ja kun viini loppui, sanoi Jeesuksen äiti hänelle: "Heillä ei ole viiniä".
        4 Jeesus sanoi hänelle: "Mitä sinä tahdot minusta, vaimo? Minun aikani ei ole vielä tullut."

        Oliko siis Maria Jeesuksen vaimo ???

        Joten tutki nyt edes vähän enemmän sitä Raamattuasi ja sitten tule uudestaan väittämään näitä asioita ymmärtäväsi !

    • Anonyymi

      Eli yli 70 viestiä täysin turhaa vääntämistä asiasta, joka on aivan selvä !!!

      1. Tim. 3:2 Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,

      1. Tim. 3:12 Seurakuntapalvelija olkoon yhden vaimon mies, lapsensa ja kotinsa hyvin hallitseva.

      5 Minä jätin sinut Kreettaan sitä varten, että järjestäisit, mitä vielä jäi järjestämättä, ja että asettaisit, niinkuin minä sinulle määräsin, joka kaupunkiin vanhimmat,
      6 jos missä olisi joku nuhteeton, yhden vaimon mies, jonka lapset ovat uskovia, eivät irstaudesta syytettyjä eivätkä niskoittelevia.

      Niin ja Jeesus ei asettanut apostoliksi yhden yhtä naista !!!

      Eikä edes pöytäpalvelusta toimittamaan, eli ns. diakonin palvelutehtävään asetettu yhden yhtä naista, vaan vain miehet kelpasivat !!!

      Apostolien teot 6
      1 Niinä päivinä, kun opetuslasten luku lisääntyi, syntyi hellenisteissä nurinaa hebrealaisia vastaan siitä, että heidän leskiänsä syrjäytettiin jokapäiväisessä avunannossa.
      2 Niin ne kaksitoista kutsuivat kokoon opetuslasten joukon ja sanoivat: "Ei ole soveliasta, että me laiminlyömme Jumalan sanan toimittaaksemme pöytäpalvelusta.
      3 Valitkaa sentähden, veljet, keskuudestanne seitsemän miestä, joista on hyvä todistus ja jotka ovat Henkeä ja viisautta täynnä, niin me asetamme heidät tähän toimeen.
      4 Mutta me tahdomme pysyä rukouksessa ja sanan palveluksessa."
      5 Ja se puhe kelpasi kaikelle joukolle; ja he valitsivat Stefanuksen, miehen, joka oli täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä, ja Filippuksen ja Prokoruksen ja Nikanorin ja Timonin ja Parmenaan ja Nikolauksen, antiokialaisen käännynnäisen,
      6 ja asettivat heidät apostolien eteen, ja nämä rukoilivat ja panivat kätensä heidän päällensä.
      7 Ja Jumalan sana menestyi, ja opetuslasten luku lisääntyi suuresti Jerusalemissa. Ja lukuisa joukko pappeja tuli uskolle kuuliaisiksi.

      • Juu, Paavali kirjoitti Junian olevan naisapostoli ja apostolit olivat seurakunnan kaitsijoiden yläpuolella.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Juu, Paavali kirjoitti Junian olevan naisapostoli ja apostolit olivat seurakunnan kaitsijoiden yläpuolella.

        Joopa joo Peku !

        Koko aloituksesi tarkoitus oli vain aiheuttaa riitelyä !

        Oletko nyt ylpeä itsestäsi ?

        Olet lähinnä säälittävä tapaus !

        Hanki itsellesi elämä, että ei tarvitse kiusata ihmisiä täällä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joopa joo Peku !

        Koko aloituksesi tarkoitus oli vain aiheuttaa riitelyä !

        Oletko nyt ylpeä itsestäsi ?

        Olet lähinnä säälittävä tapaus !

        Hanki itsellesi elämä, että ei tarvitse kiusata ihmisiä täällä !

        Jumala ei katso henkilöön, mutta ne jotka palvelevat toista jumalaa katsovat, ja heidän raivonsa ja naisvihansa näkyy ketjussa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joopa joo Peku !

        Koko aloituksesi tarkoitus oli vain aiheuttaa riitelyä !

        Oletko nyt ylpeä itsestäsi ?

        Olet lähinnä säälittävä tapaus !

        Hanki itsellesi elämä, että ei tarvitse kiusata ihmisiä täällä !

        Höpön löpön

        Jeesuksellekin kaikki oli samanarvoisia, eikä ollut alamaisia.
        "Galatalaisille 3:28 FINPR
        Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa."

        Naisapostoli Junia ei ollut ainoa korkeassa uskonnollisessa arvossa.
        Junia oli Andronikoksen vaimo Nereuksen sisar
        Mitenpä Junia olisi ollutkaan mies, kun hänen kerrottiin olevan yhdelle vaimo ja toiselle sisar.

        Saman arvoisena pidettiin Pyhä Priscillaa

        Seurakuntia johti naiset Euodia ja Syntyche.

        Korkeaarvoisi profeettoja olivat naiset Debora ja Huldah

        Alla varhaisen taiteilijan maalauksessa apostoli Junia.
        ttps://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/8/89/Andronicus,_Athanasius_of_Christianoupolis_and_Junia.jpg

        Jeesus ei todellakaan asettanut apostoliksi yhden yhtäkään naista.

        Höpön löpön itsellesi !

        Olet NIIIIN pihalla / ulkona kaikesta !

        Nuo kaikki tapaukset on käsitelty jo ajat sitten ja moneen kertaan !

        Mutta velheisiin mielistyneet niitä loputtomasti vain jankkaavat, ikäänkuin niistä tulisi totta sen jankkaamisen kautta ja avulla !

        Ei se mitään valhetta ole kun se lukee Wikipediassa ja historian kirjoissakin.

        Ei Wikipedia, eivätkä "historian kirjat" ole mikään Jumalan Sana !

        Vaikka moni näköjään täällä uskoo niihin enemmän kuin Raamattuun !

        Siitä Raamattu sanoo:

        1. Tim. 6:20 Oi Timoteus, talleta se, mikä sinulle on uskottu, ja vältä tiedon nimellä kulkevan valhetiedon epäpyhiä ja tyhjiä puheita ja vastaväitteitä,
        21 johon tunnustautuen muutamat ovat uskosta hairahtuneet

        Siis historiaa ja Wikipediaan ovat ihmiset kirjoittaneet omasta "totuudestaan" käsin, jos sitä ei uskovaksi itseään nimittävä vielä ymmärrä, niin heikoissa on ymmärrys !

        Ja samat asiat luki selkeästi vanhoissa Raamatuissakin, mutta Suomessa on Lutherin Raamatut, joihin on pyrity väärentämään asia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siis historiaa ja Wikipediaan ovat ihmiset kirjoittaneet omasta "totuudestaan" käsin, jos sitä ei uskovaksi itseään nimittävä vielä ymmärrä, niin heikoissa on ymmärrys !

        Ainoastaan pieni osa helluntailaisista vastustaa naisten toimimista pastoreina.

        Se on se pieni miesvähemmistö, joka on todennäköisesti epäonnistunut henkilökohtaisissa naissuhteissaan.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Ainoastaan pieni osa helluntailaisista vastustaa naisten toimimista pastoreina.

        Se on se pieni miesvähemmistö, joka on todennäköisesti epäonnistunut henkilökohtaisissa naissuhteissaan.

        Melkoisen "olkinuken" heitit !

        Mutta haluatko siis sanoa, että enemmistö tietää ja on oikeassa ????

        Eli tuollaisen tulkinnan mukaan, katolisella kirkolla on puhtain oppi ja opetus !

        Siis: Jäseniä: 1,285 miljardia !

        Kun kerran enemmistö on oikeassa sinun mukaasi !

        Jeesus ei hakenut määriä vaan laatua !

        Mauno Mattila kuuluu SRK aan missä on 17 naispappeus ainakin Heimo sanoo. Minusta se on edistyksellistä.

        Voisitko suomentaa ?

        " missä on 17 naispappeus " ???

        Mihin seurakuntaan MM kuuluu ?

        Kuka ihmeen Heimo sanoo ?

        Siis eihän tästä sinun viestistäsi saa varmaan kukaan muu selkoa, kuin sinä itse.

    • Anonyymi

      pekulla ei ole oikein muuta elämää kuin jyrsiä helluntaita primääristi ja kaikkea sen lisäksi joka liikahtaa.

      semmoseksi se elämä voi mennä, jälellä on kaljottelu ja vielä viisaammaksi ryhtyminen.

      • Anonyymi

        Palstan lahkolaisilla helluntailaisilla ja viidesläisillä ei taas ole muuta elämää kuin haukkua luterilaisia. Hyvä, että Peku antaa kimmokkeita takaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palstan lahkolaisilla helluntailaisilla ja viidesläisillä ei taas ole muuta elämää kuin haukkua luterilaisia. Hyvä, että Peku antaa kimmokkeita takaisin.

        Taidat itse olla haukkuja-tyyppiä, kun kirjoittelet tuollaista tuubaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palstan lahkolaisilla helluntailaisilla ja viidesläisillä ei taas ole muuta elämää kuin haukkua luterilaisia. Hyvä, että Peku antaa kimmokkeita takaisin.

        Eihän nyt luterilaisia kukaan hauku, mutta lutterin systeemin epäraamatullista menoa kylläkin arvioidaan jatkossakin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Palstan lahkolaisilla helluntailaisilla ja viidesläisillä ei taas ole muuta elämää kuin haukkua luterilaisia. Hyvä, että Peku antaa kimmokkeita takaisin.

        Juu, kiitoksia

        Se on hyvä kun joku kertoo äärioikeistolle, mitä Raamatussa lukee.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eihän nyt luterilaisia kukaan hauku, mutta lutterin systeemin epäraamatullista menoa kylläkin arvioidaan jatkossakin.

        Niin, Lutherin Raamattu on myös helluntailaisilla.
        Se on käytössä myös Suomen katolisilla ja ortodokseilla.
        Tarkoittaa sitä, että helluntailaiset ovat luterilaisten alalahko.

        Roomalaiskatolisilla ja ortodokseilla on ihan erit Raamatut kuin protestanteilla, mutta niitä ei ole käännetty suomeksi.

        on on ajokorttikin on melkein kaikilla, siltikin monet ajelee miten sattuu!

        onko äkvälässä sellaista ajotyyliä huomattu?

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Niin, Lutherin Raamattu on myös helluntailaisilla.
        Se on käytössä myös Suomen katolisilla ja ortodokseilla.
        Tarkoittaa sitä, että helluntailaiset ovat luterilaisten alalahko.

        Roomalaiskatolisilla ja ortodokseilla on ihan erit Raamatut kuin protestanteilla, mutta niitä ei ole käännetty suomeksi.

        Surullista kun suomen kielelle käännetyt Raamatut ei käytännössä perustu alkuteksteihin, vaan Lutherin käännöksiin.

        Helluntailaisille markkinoitu Raamattu kansalle-käännös ei ole oikeastaan käännös lainkaan, kun siinä on vaan kopioitu ja muuteltu luterilaisen kirkon 1992-käännöstä.

        Ilmeisestikin kaikki palstalla kirjoittelevat helluntailaiset uskovat nyt Junian olleen naisapostoli, kun vastaväittetäkään ei ole tullut.

    • Anonyymi

      Mitä tapahtuu upsalassa

      • Anonyymi

        Naispappeus on feminismiä. Jeesus lähetti haudan naiset, jotka olivat tavallisia rivikristittyjä, kertomaan ylösnousemuksen ilouutisen seurakunnan johtajille eli työntekijöille.

        Onneksi Suomessa toimii Lähetyshiippakunta joka ei hyväksy naispappeutta. Siitä voisivat helluntai kirkot ja muut vapaiden suuntien kirkot ja seurakunnat ottaa oppia.

        Lähetyshiippakunta on kirkon liepeissä roikkuva loinen, jolla ei ole paljoa toimintaa, eikä rahaa.

    • Anonyymi

      Kiitos PE.KU .Olet loistava , taitava ja tietävä kirjoittaja . On kiva lukea kun yksin

      pystyt pitää koko helluntaikirkon isottelijat ruodussa . Kunnia siitä .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      105
      1099
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      61
      1062
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      830
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      144
      808
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      695
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      103
      601
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      89
      581
    8. 78
      551
    9. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      53
      547
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      528
    Aihe