Aihe

Olisiko aika uudelle Kirkon sisäiselle herätysliikkeelle?

Anonyymi

Luterilaisen kirkon sisällä on viisi herätysliikettä. Rukoilevaisuus, Herännäisyys, Evankelisuus, Lestadiolaisuus ja Viidesläisyys. Viidesläisyyden, eli Kansanlähetyksen perustamisestakin alkaa olla jo sata vuotta. Nykyajan haasteet vaatisivat ehkä uuden herätysliikkeen. Mitä se voisi olla? Onko ideaoita, ehdotuksia?

65

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näin voisi helposti ajatella, mutta johtaisiko uuden herätysliikkeen perustaminen johonkin hyödylliseen kun nykyisissäkin herätysliikkeissä voi kenenkään estämättä toimia Jumalan valtakunnan asian työssä, lukuunottamatta Körttiläisyyttä.

      En usko uusien järjestöjen perustamisen auttavan vaan herääminen ja uudistuminen alkaa yksilöstä, omalta paikalta. En usko Jumalan tarvitsevan uutta järjestöä vaan meidän uudistumistamme enemmänkin.

      Muttatutkimattomia ovat Herran tiet joten eipä sanota tähänkään mitään varmaa. Näin periaatteen tasolla vain tällaisia aatoksia...

      • Anonyymi

        Uudet ajat vaativat uusia painopisteitä. Se on miksi näkisin että tarvitaan uusi herätys

      • Anonyymi

        Uusi herätys ei ole mikään uusi kirkko. Se on vain puro joka kasvaa tai tyrehtyy. Kyllä uutta hertysliikettä kannattaa yrittää perustaa vaikka joka päivä ja Jumala antaa sille kasvun jos se on jumalasta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudet ajat vaativat uusia painopisteitä. Se on miksi näkisin että tarvitaan uusi herätys

        Mikä vika painopisteissä on? Painopistehän on Jeesuksen ristintyössä, mitä siirtymiä sinä sitten kaipaat? Jotain "toista evankeliumia"?

        Minusta painopiste pitäisi olla siinä että millä eri tavoilla Jeesusta kidutettiin ennenkuin hän kuoli

      • Tämä on ollut Golgatan jälkeen varmaa;
        "Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

        KRISTINUSKO ALKOI, KUN TEMPPELIN VÄLIVERHO REPESI
        "Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä.
        Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat."

        Se liittyy tähän Jeesukselle annettuun tehtävään:
        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan."

        Temppelin väliverhon takana oli se paikka, jossa Jumala puhui papeille. Koska Jeesuskaan ei saanut valittua kansaa pois pappien valheista, Jumala hylkäsi lopullisesti papit, ja ihmisten rakentamat jumalanhuoneet, kun Hesekielin ja Malakin ennustukset toteutuivat:

        "Minun laumani on hajonnut, kun se on jäänyt paimenetta, ja minun lampaani ovat joutuneet petojen suihin, kun ne ovat joutuneet erilleen laumastaan
        Minun lampaani harhailevat pitkin vuoria, pitkin korkeita kukkuloita, ne ovat hajaantuneet joka puolelle maata, eikä kukaan kaipaa eikä etsi niitä.
        "Sen tähden, paimenet, kuulkaa Herran sana.

        Näin sanoo Herra Jumala: Minun lampaani ovat joutuneet petojen saaliiksi. Minun lampaani ovat joutuneet kaikenlaisten petojen suihin, koska kukaan ei ole niitä kainnut, koska paimeneni eivät ole tunteneet murhetta niistä. Paimenet ovat pitäneet huolta vain itsestään, minun laumastani he eivät ole huolehtineet. Sen tähden, paimenet, kuulkaa Herran sana.

        Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, minä panen paimenet vastaamaan, minä vaadin heidät tilille lampaistani. Enää he eivät saa olla laumani paimenia, enää he eivät saa huolehtia minun laumastani eivätkä omasta hyvinvoinnistaan. Minä pelastan lampaani heidän hampailtaan, enää ne eivät joudu heidän ruoakseen.

        "Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen.
        Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet." "Te papit, teitä koskee tämä sana:
        .
        -- Minä teen teidän sukunne kelvottomaksi papin tehtävään. Minä paiskaan uhrieläintenne suolet sontineen teidän silmillenne, viskaan juhlienne jätteet kasvoillenne, ja teidät itsennekin heitetään tuohon samaan tunkioon."

        "Huomatkaa nyt: tuon sanan minä olen lähettänyt teille siksi, että liitto, jonka tein Leevin kanssa, pysyisi voimassa, sanoo Herra Sebaot.
        Minun liittoni oli tällainen: Elämän, rauhan ja menestyksen minä annoin hänelle, ja hän kunnioitti ja palveli minua, lähestyi minua vavisten.
        Luotettava opetus oli hänen sanoissaan, eikä vääryyttä ollut hänen huulillaan. Vakaasti ja vilpittömästi hän vaelsi minun tietäni, ja monet hän palautti takaisin synnistä. Papin suun tulee jakaa tietoa, hänen huuliltaan odotetaan opetusta. Hän on Herran Sebaotin sanansaattaja.
        Mutta te olette poikenneet tieltä, teidän opetuksenne on saanut monet lankeamaan. Te olette rikkoneet liittoni, jonka tein Leevin kanssa, sanoo Herra Sebaot.

        Niin minäkin teen teidät halveksituiksi ja saatan teidät häpeään kaiken kansan silmissä. Te ette pysyneet minun teilläni, vaan opettaessanne katsoitte, keitä kuulijat olivat."

        Tästä alkoi koko maailmassa Jumalan lähettämä raju eksytys. Kun Jumala hylkäsi kelvottomat papit, ja siirsi heidät parempaa palkkaa maksaan Saatanan ammattiliittoon, koska:
        "Palkkapaimen ei ole oikea paimen."
        Jumala oli armollisempi pappeja kohtaan kuin mitä oli Suomen posti pakettilajittelijoita kohtaan.
        Ilmeisesti siksi, koska tiesi heidän hyvin hoitavan ihmiskunnan pitämisen hänen lähettämässä RAJUSSA EKSYTYKSESSÄ.
        - - -
        Kun Saatana Golgatalla näki Jeesuksen kuolleen, Hän hyppäsi kiireesti Golgatalta Jerusalemin temppelin harjalle ja sieltä alas temppeliin, repi väliverhon, koska hän oli nyt sen uusi omistaja, kirjoitusten mukaan:

        "Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala."

        Enää ei hänen pappien tarvitse kuunnella Jumalan ÄLKÄÄ-puheita:
        Älkää tehkö, Älkää luulko, Älkää hokeko, Älkää ruvetko, Älkää olko, Älkää tuomitko, Älkää pelätkö, Älkää menkö, Älkää varatko jne.

        Nyt he saavat toimia omien halujensa mukaan, saadakseen ympärilleen mahdollisimman paljon niitä, joilla on sama halu, koska palkkapaimenen pitää palkallaan elää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Uudet ajat vaativat uusia painopisteitä. Se on miksi näkisin että tarvitaan uusi herätys

        Ongelma on kuitenkin se, että jos ja kun näyttöä saarnattavan opin todenperäisyydestä ei vieläkään ole, uuden herätysliikkeen tavoittavuus jäisi marginaaliseksi. Näyttöä kaipaamattomille taas nykyinenkin tarjonta riittänee oikein hyvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä vika painopisteissä on? Painopistehän on Jeesuksen ristintyössä, mitä siirtymiä sinä sitten kaipaat? Jotain "toista evankeliumia"?

        Panopisteelle olisi varmaan suorastaan tunkua.

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Tämä on ollut Golgatan jälkeen varmaa;

        "Jumala puhui papeille..."
        Tuo saattaa todellakin olla tuntemuksena totta. Polteltiinhan temppeleissä tunnetusti suitsukkeena kannabista. Siitä sai vedellä sitä pyhää henkeä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä vika painopisteissä on? Painopistehän on Jeesuksen ristintyössä, mitä siirtymiä sinä sitten kaipaat? Jotain "toista evankeliumia"?

        Mikä sinun painopisteesi on?

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Ongelma on kuitenkin se, että jos ja kun näyttöä saarnattavan opin todenperäisyydestä ei vieläkään ole, uuden herätysliikkeen tavoittavuus jäisi marginaaliseksi. Näyttöä kaipaamattomille taas nykyinenkin tarjonta riittänee oikein hyvin.

        Mikä näyttö sinulle kelpaisi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä näyttö sinulle kelpaisi?

        Kuten olen sata kertaa sanonut, alioikeudessa käypä riittää täysin. Kiistattomat tekniset todisteet ovat tietysti parhaita.

    • Anonyymi

      Teuvo,,, se ääni jonka kuulet lähtee punaisilla pillereillä. Rispedion on nimi.Mun äitikin käyttää ja elämä on helpompaa. Sinä yksin taistelet kaikkia vastaan tuomitsemalla kaiken. Et poloinen ymmärrä että ihmisen maku ei koskaan lähde sieltä missä ihminen on. Kukaan ei sinuakaan jaksaisi tuossa tuomiohengessa.Mitään hyvää et kykene näkemään ja taistelet kuin talvisodan sven tuuva harmaata kalliota vastaan. Voisit lopetta vaikka tiedänkin että et pysty , kohta dementia vie sinut tai ennemmin infarkti koska uhosi aiheuttaa sinulle runsaasti adrenaliiniä. Mies yli 80 ja omakuva kuin Johannes Kastajalla. Teuvo,,,,aikasi on jo mennyt.

      • Anonyymi

        Joo! Punapilleri herätys!

      • Anonyymi

        Matrixissakin se tarjosi sitä punaista pilleriä

      • KIITOS PYHÄN HENGEN HERJAUKSESTASI!

        "Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin.
        Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri. Samoinhan tekivät heidän isänsä profeetoille."

      • Niillä se lähti sinulta, kun pelosta vavisten torjuit tämän saamasi tehtävän vuonna 1984.
        Silloin, kun minä vielä vihasin Jumalaa:

        Oulun piispalle, Paavolan kirkkoherralle ja Paavolan Rauhanyhdistykselle, tuolle vanhoillislestadiolaisten peitejärjestölle:

        "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Sillä minä olen tullut nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan; ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa, koska Rauhanyhdistyksen opilla: 

        Tuomitaan; omitaan Jumalan valtakunta ja Kristuksen sovitusverikin, ja unohdetaan mitä  Raamattu sanoo näistä asioista, ja koska tämä oppi ei ole Raamatusta, on sen opin alla tapahtuvat tilaisuudet poistettava seurakuntien virallisista ilmoituksista. Raamattu sanoo myöskin:

         "Paimenia kohtaan syttyy minun vihani ja johtomiehiä minä rankaisen; sillä Herra Sebaot pitää huolen laumastansa."

        Siksi pelästyit myös ahtaan portin edessä, ja tulit heitetyksi Saatanalle, ja 10 vuotta olet kulkenut Veeällien hoitomiehenä perässäni Saatanan veren voimalla herjaamassa Pyhää Henkeä.

      • >Mies yli 80 ja omakuva kuin Johannes Kastajalla.

        Onko Teukka noin kamalan vanha? Ei hän sitten enää kauan paasaa ennen kuin siirtyy yhden miehen Taivaaseensa (tai mihin nyt ikinä uskookin).

      • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >Mies yli 80 ja omakuva kuin Johannes Kastajalla.

        Onko Teukka noin kamalan vanha? Ei hän sitten enää kauan paasaa ennen kuin siirtyy yhden miehen Taivaaseensa (tai mihin nyt ikinä uskookin).

        On siinä ruutikallolla ihmettelemistä, kun ei tiedä, mitä jo ennalta on ilmoitettu:

        "Puhukoot nuo vanhat, puhukoot viisauden sanoja ne, joilla on takanaan paljon vuosia."
        Mutta henki ihmisen tekee viisaaksi, Kaikkivaltiaan henkäys.
        Ei ikä yksin tuo viisautta, eivät vanhatkaan aina tiedä, mikä on oikein.
        Niinpä nyt sanon: kuulkaa minua, nyt on minun vuoroni kertoa, mitä minä tiedän.

        En tarkoita, että kykenisimme ajattelemaan mitään omin päin, mitään mikä olisi peräisin meistä itsestämme. Meidän kykymme on saatu Jumalalta,"

        Kehotan sinua olemaan mahdollisimman kaukana totuudesta, ettei totuuden tuliset sisusta ei palamaan, koska ruuti on räjähdysaine.

        Parempi nimi olisi Ryytikallo. Sillä ryytimaassa kasvatetaan mausteita.

    • Kansa lähetys on evankelioikaa kanssa,evnkkaelioimaan kansoja.
      Näinhän Jeesus sanon omille menkää kaikeen maailmaan,viemää hyvä sanomaa ja niin edelleen.

      • Tutkippa Raamattusi tarkemmin.

        Jumala ei lähettänyt lähetyssaarnaajia Vanhan liiton aikana.

        Eikä Jeesus Uuden liiton aikana, koska näin on ilmoitettu:

        "Jokaisen kansanjoukosta etsin miestä, joka vahvistaisi muurin, seisoisi lujana sen aukossa ja torjuisi maataan uhkaavan tuhon, mutta sitä miestä en löytänyt.

        "Minä etsin heidän joukostaan miestä, joka vahvistaisi muurin, seisoisi lujana sen aukossa ja torjuisi maataan uhkaavan tuhon, mutta sitä miestä en löytänyt. Tuhannen joukosta minä löysin yhden, mutta koko määrästä en ainoatakaan naista." 

        Tämän kansan joukosta hän löysi 32 vuotta sitten miehen, jota kaikki vihaavat.

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Tutkippa Raamattusi tarkemmin.

        Olen tutkinut sun kirjoitsus koskee vanhan liiton aikaan kirjitettua kirjaa.Ei Koske uutta liittoa jon asetti viimeissä ehtoolisessa ennen kuolemaansa. Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.1.Kor 11:25

        "Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.Matt10:16
        Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
        ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."Matt.28:19-20 . Tämä on uuden liitona aijaa jo.

      • Anonyymi
        kotiko kirjoitti:

        "Viisas kuin käärme" on kiinnostava vertaus. Käärmehän varoittaa aina tappavasta puremastaan jollain tavalla

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Viisas kuin käärme" on kiinnostava vertaus. Käärmehän varoittaa aina tappavasta puremastaan jollain tavalla

        Käärme varoitta sen vuoksi jeesus mainitsi käärmeen joka uskotteli paratiisissa,ihmiselle tulet tietämään hyvä ja pahan,ei se tyhä ollut, sai ihmisen lankeamaa pois Jumalan yhteytestä. Seuraukset näkyvä ihmiskunnassa.

        Se käärme ei ollut kaikki käärmeet. Se käärme oli paholainen joka oli ottanut käärmeen muodon. Kaikki käärmeet eivät ole paholaisia. Keskiajalla kuviteltiin noin ja tapettiin paljon käärmeitä

        Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut. Se sanoi naiselle: "Onko Jumala todella sanonut: 'Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta'1.Moos3:1
        Niin Jumalan saoi hyvä ja pahan tiedon puusta älkää sykö ettet kuolisi,sinä päviä jolloin syötte olette kuoleman omat,paholainen valehteli toisin.

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Tutkippa Raamattusi tarkemmin.

        Jumala ei lähettänyt lähetyssaarnaajia Vanhan liiton aikana.

        Eikä Jeesus Uuden liiton aikana, koska näin on ilmoitettu:

        "Jokaisen kansanjoukosta etsin miestä, joka vahvistaisi muurin, seisoisi lujana sen aukossa ja torjuisi maataan uhkaavan tuhon, mutta sitä miestä en löytänyt.

        "Minä etsin heidän joukostaan miestä, joka vahvistaisi muurin, seisoisi lujana sen aukossa ja torjuisi maataan uhkaavan tuhon, mutta sitä miestä en löytänyt. Tuhannen joukosta minä löysin yhden, mutta koko määrästä en ainoatakaan naista." 

        Tämän kansan joukosta hän löysi 32 vuotta sitten miehen, jota kaikki vihaavat.

        >Tämän kansan joukosta hän löysi 32 vuotta sitten miehen, jota kaikki vihaavat.

        Siinäpä saavutus, johon ei eläin pysty. Ei edes rotta!

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Viisas kuin käärme" on kiinnostava vertaus. Käärmehän varoittaa aina tappavasta puremastaan jollain tavalla

        >Käärmehän varoittaa aina tappavasta puremastaan jollain tavalla

        No ei todellakaan varoita, jos on saalistusaikeissa. Mikään eläin ei varoita, sehän olisi järjetöntä ja edessä nälkäkuolema.

      • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >Tämän kansan joukosta hän löysi 32 vuotta sitten miehen, jota kaikki vihaavat.

        Siinäpä saavutus, johon ei eläin pysty. Ei edes rotta!

        KIITOS, Kristukselta saadun Hengen herjauksesta:
        "Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin. Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri. Samoinhan tekivät heidän isänsä profeetoille."

      • kotiko kirjoitti:

        Olen tutkinut sun kirjoitsus koskee vanhan liiton aikaan kirjitettua kirjaa.Ei Koske uutta liittoa jon asetti viimeissä ehtoolisessa ennen kuolemaansa. Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.1.Kor 11:25

        "Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.Matt10:16
        Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
        ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."Matt.28:19-20 . Tämä on uuden liitona aijaa jo.

        Käski Jeesus kirota kaikki, jotka eivät häneen usko, ja poistamaan tällaiset ihmiset?

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Käski Jeesus kirota kaikki, jotka eivät häneen usko, ja poistamaan tällaiset ihmiset?

        Ei poistamaa se tapahtuu viimeisellä tuomolla,koota ythee kuin kuivatoksat sitotaa nippu ja hetetään tuleen mepalavat poroksi,tämä on uskomattomien kohta.

      • kotiko kirjoitti:

        Ei poistamaa se tapahtuu viimeisellä tuomolla,koota ythee kuin kuivatoksat sitotaa nippu ja hetetään tuleen mepalavat poroksi,tämä on uskomattomien kohta.

        Saatanan tahtoa täällä kuitenkin noudatetaan:

        "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.
        Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
        Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä.
        Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi.
        Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme
         -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.
        Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

        Ja niin alkoivat  Saatanan seurakuntien perustamiset ja ristiretket
        .
         "Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat,varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen."
        Näin syntyivät ruumiiden vallassa olevat kuoleman kirkot, rosvojen luolat, Saatanan tappovälineen RISTIN alle. 
        "Siksi Jumala lähetti rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen,ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden."

        Paholaisen tahtoan noudattavat ne jotka eivät tunen Jeesusta kristusta,Jeesuksen tuntevat eivät kuunten paholaisen ohjeita,meitä ohjaa pyhä henki.
        Julistamme voiton sanomaa joka on voittat kuoleman vallan,jeesushan sanoi joka uskoo minua uskovat teitäkin. Niin olemme Jeesusen valtuuttamia kristittyjä hänessä voimme kaikki.

        Paholaisen vallassa ovat kaikki kaltaisesi, joilla ei ole Jeesuksen Henkeä, vaan ainoastaan nimi ja Saatanan heille lahjoittama veri:

        "Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'
        Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'

        Minuta ei ole paholaiselle mitään,koksa olen Jeesusken veren suojassa,olen täysin turvattu,se ei pelastu joka huutta hera herra vaan se joka tekee minun taivaalisen isäni tahdon. Varo vaan etttei se sulle sitä sao,en tunnen sinua men pois minun kasvojeni edestä.Aika yli mielinen kiruotkse on minua et tunne lainkaa enmpää kuin Jeesusta kaan.

        Siellä olet ja pysyt, koska Saatanan Jeesuksesta vuodattama veri on sinultakin ahtaan taivaan ahtaan portin sulkenut.

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Siellä olet ja pysyt, koska Saatanan Jeesuksesta vuodattama veri on sinultakin ahtaan taivaan ahtaan portin sulkenut.

        Veren voima on,sille synti ei voi mitää,kos ne on pois pyyhitty,se tie on kaita ja poistti ahdas joka vie elämää,harva ne jotka sen löytävät.
        Kuka voi riistä hänen omiaa isäni kädesta,ei mikään mahti maalilmassa.

        Jeesuksesta vuodattamasta verestä se kehitti siitä veren voiman, jolla pystyi sulkemaan taivaan ahtaan portin, ja pitämään kaikki syntiin houkuttelemansa ihmiset ikiomanaan.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >Tämän kansan joukosta hän löysi 32 vuotta sitten miehen, jota kaikki vihaavat.

        Siinäpä saavutus, johon ei eläin pysty. Ei edes rotta!

        Mutta sinä pystyt.

    • Anonyymi

      ArtoTTT

      Mitähän Paavo Ruotsalainen sanoisi nykymenosta kirkossa?

      • Tuskin mitään, kun saisi sydärin jo pelkästä nykytekniikasta.

      • Paavo Ruotsalainen voisi tämän päivä mässäilijöille turhuuden turhutta,ette sitä mukaanne kuittenkaan saa.

      • TeuvoSuni

        Hänkö on sinun jumalasi?

    • Anonyymi

      Teuvo,,,en minä sinua vihaa.Sinun kanssa vaan on vaikea olla samaa mieltä. Kerro joku hyvä kristillinen porukka jonka hyväksyt. Kuka kelpaa , mihin voi etsivä mennä.Seurakunta pitäisi olla. Yksin ei kukaan jaksa. Kai sinäkin käyt jossain seurakunnassa. Missä.

      • Anonyymi

        Missä kaksi tai kolme kokoontuu, sielä Jeesus on läsnä heidän keskuudessaan. Kirkko on Ecclesia

      • Anonyymi

        Kun Teuvon listaa katsoo, ei sellaista liene hänellä mielessään. Kun hänen listaansa katsoo, ja muutenkin näitä kuvittelemiaan itsestään saamiansa "kutsumuksiaja profetoita", niin hänhän on juuri niinkuin Paavali kuvasi korinttilaisille eräitä Raamatussa jotka itse itseään mainostelivat suurilla näyillään ja kutsumiskokemuksillaan! Ihme etteei miehellä minkäänlainen hälytyskello soi vaikka lukisi näitäkin kohtia?

        ----------------------------

        "Minun täytyy kerskata; se tosin ei ole hyödyllistä, mutta minä siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin. Tunnen miehen, joka on Kristuksessa: neljätoista vuotta sitten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen - oliko hän ruumiissaan, en tiedä, vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää. Ja minä tiedän, että tämä mies - oliko hän ruumiissaan vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää - temmattiin paratiisiin ja kuuli sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua. Tästä miehestä minä kerskaan, mutta itsestäni en kerskaa, paitsi heikkoudestani. Sillä jos tahtoisinkin kerskata, en olisi mieletön, sillä minä puhuisin totta; mutta minä pidättäydyn siitä, ettei kukaan ajattelisi minusta enempää, kuin mitä näkee minun olevan tai mitä hän minusta kuulee. " (2.Kor. 12. luku)

        ---------------------------------

        Tätätä lainausta edeltävässä 2.KOr. 11. luvussa Paavali kertoo pitävänsä tällaisia kerskailemisia mielettömyytenä ja ylpeytenä, mutta koska korinttolaiset ovat langenneeet tällaisilla kerskailevien itse-itsensä-profeetoiksi kutsuneiden villitsijöiden pauloihin, ja antaneet vietellä itseään ilmestyksillä ja näyillä, niin Paavali vetoaa vasten omaa tahtoaan heihin, että onhan HÄNKIN jotain nähnyt muttei SILLÄ ole kerskaillut vaan pitänyt ne omana tietonaan sillä kyse ei ole Paavalista vaan Kristuksen evankeliumista!

        Paavalin aikana nousi myös inhottava lahkokunta, Gnostilaisuus kirkon sekaan jossa oli hirmuisesti näitä ilmestyksiä ja näkyjään mainostelevia "profeettoja" jotka eivät pysyneet seurakunnan yhteisessä opissa ja rakkaudessa. Ilmeisti Paavali noissa varoituksissaan viittaa juuri heihin. Ja sanottakoon että Gnostilainen teologia on HYVIN samankaltaista monessa suhteessa verrattuna nykyaikaiseen vapaiden suuntienhurmoshengelliseen teologiaan.

        Juuri tuollaisesta maaperästä ja tuollaisista villiintyneistä yksilöistä nousee myös näitä "uusia jeesuksia"!

        Luterilaisia ei voida sanoa villiintyneiksi sillä he ovat hengellisesti kuolleita enimmäkseen. Herää kysymys, miksi tuollaisessa kuolleessa, harhaoppisessa ja suorastaan antikristillisessä kirkossa pitäisi syntyä uusi herätys.

        Jeremia:
        4:3 Sillä näin sanoo Herra Juudan miehille ja Jerusalemille: Raivatkaa itsellenne uudispelto, älkääkä kylväkö orjantappurain sekaan.

        No juuri siksi että sitä tarvitaan. Aika tyhmä kysymys. Luterilainen kirkko on ecclesia. Se ei ole mikään lahko.

        Syntyisi siis herätys, joka pukisi päälleen kaikki luterilaisen kirkon harhaopit ja kahleet ja jäisi ateististen liberaalipappien orjaksi, En usko, että Jumala lähtee mukaan tuollaiseen touhuun.

        Miten olis Trolliherätys? Trollaaminen (trolling) tulee verbistä joka tarkoittaa vetouistelua. Tällä sanalla viitataan Ihmisten kalastamiseen netissä. Pietari ja hänen veljensä Andreas olivat ammatiltaan kalastajia. Jeesus sanoi heile: Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia. Matt. 4:19

        Kaikki herätysliikkeet ovat Saatanan nukutusliikkeitä, joiden perusta on Paratiisin ensimmäisessä herätyskokouksessa:

        "Onko Jumala todella sanonut, ei suinkaan, vaan. . ."

    • Anonyymi

      Jeesus puhui ihmisten kalastamisesta taivaaseen. Se on ihan hyvä asia. Kalasteleeko luterilainen kirkko ateistisine liberaalipappeineen ihmisiä taivaaseen vaiko helvettiin.

      En ole koskaan yrittänyt vetää ihmisiä mihinkään seurakuntaan. JOkainen saa itse valita tiensä.

      Luterilaiset uskovaiset voisivat perustaa oman seurakuntansa tai sitten he voivat jatkaa luterilaisen seurakunnan orjuudessa ja harhoissa.

    • Anonyymi

      Pillit pussiin ja viimeinen sammuttaa valot.

    • Anonyymi

      Luterilainen kirkko lähettää jo pienet lapset helvettitielle ja jos joku yrittää kalastella heitä taivastielle, luterilaiset raivopäät hyökkäävät kimppuun ja haukkuvat lahkolaiseksi ja uudestikastajaksi.He eivät hyväksy, että joku toinen pääsee taivaaseen ja he itse eivät pääse. Tämä on mahdollista, koska luterilainen kirkko ei ole Jumalan kirkko.

    • Anonyymi

      Olen miettinyt samaa. Me herätysliikkeiden ulkopuolella kasvaneet kansankirkon uskovaiset jäsenet tarvitsisimme oman yhteisömme. Voisimme ottaa körttien perinteet, rukoilevaisten vanhat kirkkokäsikirjat, lestadiolaisilta laulut, sleyltä messut, viidesläisiltä matalakirkollisuuden(vai onko niillä semmosta). No onhan meillä toki ihan oman kirkkommekin perinteet. Virsiä ainakin pitäisi laulaa enemmän yhdessä. Mutta liika liturgia ja kirkkokuorot ja esiintymiset pois, ainakin messuissa.Sitten voisimme pitää myös seuroja joissa luetaan Raamatun sanaa. Miltäs kuulostaa?

    • Tuolloli juttuu myös kärmeist. Mummielest kärmeet on herttasii ja söpöi. Ne auttaa yöllä kamismaalla, kummää kamaloitan kelmejä. Sit me pidetään yhlessä evästauko ja lounastetaan herkkukorppuu, juolaan herkkuteetä ja rupatellaan rattosasti.

      Kaameet puheet kärmeistä on silkkaa panetteluu.

    • ”Nykyajan haasteet vaatisivat ehkä uuden herätysliikkeen…”

      Kyse on liikkeestä, eli kun yksi ja toinen innostuu jostain, lähdetään mukaan siihen. Kuka tahansa voi aloittaa tällaisen liikkeen, se onkin toinen juttu, kuinka monta innostunutta sitten lähtee mukaan.

      Tälle ajalle on ominaista, että näitä liikkeitä tulee ja menee vaikka kuinka, ne ovat yleiskristillisiä, eli eivät sidottuja mihinkään kirkkokuntaa. Samoin niissä pitää olla jotain modernia ihmistä innostavaa.

      Siitä vain kokeilemaan.

      • Anonyymi

        No en nyt kyllä olisi hetikään samaa mieltä. "siitä vaan kokeilemaan" -heitto tuntuu siltä että suhtaudutaanko hengellisiin asioihin hällä-väliä -asenteella, että antaa mennä vaan. meni syteen tai saveen...?

        Kyse on kuitenkin uskonasiasta. Ensin pitäisi minusta kysyä että mitä oikein aiotaan opettaa tai minkälaisen opinkäsityksen alla sitä lippua lähdetään kantamaan? Sitten vielä että onko taaas yhden uuden liikkeen perustamisessa mitään järkeä kun olemassaolevienkin puitteissa olisi vaikka kuinka paljon tekemätöntä työtä.

        Minusta tuntuu että onko näissä jatkuvissa "uusissa liikkeissä" kyse kuinka paljon siitä että on ihmisiä jotka ovat sopeutumaytomia toimimaan yhteistyössä muiden kanssa kun tarjolla ei ole johtajan paikkaa? Taikka jotain niin vahvoja persoonia ettei tule oikein kenenkään kanssa toimeen jos "korkein" tarjolla oleva tehtävä olisi kolehdinkantaminen?

        En nyt meinaa että kaikkien pitäisi ruveta kolehdinkantajiksi mutta tällaisiakin vaan nousee jostain syystä mieleen kun on tullut nähtyä yhtä sun toista.

        niin vielä se että havaintojeni mukaan monella on se etteivät he kärsi vikoja ja puutteita liikkeissä ja siksi perustetaan kaiken aikaa uusia kun etsitään sitä "täydellisen puhtaaksi elämässä tullutta seurakuntaa", mutta minusta tulisi riittää että seurakunnalla tai herätysliikkeellä on oikea oppi jossa se pysyy. Kyllä niitä varelluksenvikoja löytyy meistä kaikista enemmän kuin ulospäin näkyy, mutta sepä asia ei tässä maaailmanajassa muutu, Raamatun ilmoituksen mukaan, vaan vasta sitten kun tulee uusi taivas ja uusi maa.

    • Anonyymi

      On aika perustaa kirkon ulkopuolinen seurakunta uskovaisille ihmisille, jotka haluavat totella Jumalaa, mennä aidosti kasteelle ja pyytää Jumalaa toimimaan aidosti armovirkojen ja armolahjojen kautta ja Jumalan sanan kautta seurakunnassa, jonka pää on Jeesus Kristus eikä paavi tai piispa.

      • Anonyymi

        Näitähän on jo pilvin pimein ja jatkuvasti sikiää uusia, usein seurakunnan jakautuessa riitojen vuoksi. Mikä on siis ongelma?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näitähän on jo pilvin pimein ja jatkuvasti sikiää uusia, usein seurakunnan jakautuessa riitojen vuoksi. Mikä on siis ongelma?

        Luterilaisessa kirkossa on paljon ongelmia, joista pääsee eroon vain eroamalla siitä.

        Uuden seurakunnan perustaminen yleensä ainakin alkuvaiheessa ratkaisee monet ongelmat. Herätykset kyllä usein sammuvat noin 30 vuodessa mutta se on sitten oma asiansa. 30 vuoden päästä tämä maailma on jo aivan erilainen hengellisessä mielessä.

    • Anonyymi

      Kuinka usein kirkon herätysliikkeiden toimintaan tulee mukaan sellaisia, joilla ei ole mitään herätysliiketaustaa ja etenkin sellaisia, jotka ovat ihan omakohtaisesti päättäneet tulla mukaan, eikä jonkun herätysliikkeeseen kuuluvan mukana/suostuttamana?

    • Anonyymi

      Heh..perustetaan nyt varmuuden vuoksi herätysliikkeen herätysliike jne...

      Kyllä se niin poijaat ja tytöt on että teidän taikauskosta meni ajat sitten viimeinen käyttöpäivä joten opetelkaa ajatukseen että uskonharrastuksenne vetelee kuolonkouristuksia ja tilalle tulee uusia uskomuksia ja aatteita näin se ihminen kehittyy.

    • Anonyymi

      Miksei noista mikään kelpaa sinulle?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stockmannista kirpputori

      Laatutavaratalosta kirppariksi, niin se maailma muuttuu. Pöly ja tunkkaisuus leijailee sieraimiin kun astuu Stockalle kirppariin, ennen tuoksui parfyy
      Maailman menoa
      121
      4773