Käännöskukkanenko?

Koska vapaa-ajattelijoissa on uskontoon ja Raamattuun perehtyneitä ihmisiä ja muutenkin koulutettua väkeä, ajattelin esittää seuraavan kysymysksen täällä. Olisin voinut lähettää sen Aristoteleen kantapää-ohjelmaankin, mutta sitä olisi saatettu pitää rienauksena.

Kun lapsena useankin kerran, mm, Isä Meidän-rukouksen yhteydessä, kuulin lauseen "Astui ylös Taivaisiin", tuli mieleeni aina hassu näky, jonka takia joskus oli vaikea pysyä vakavana. Siinä Jeesus on toinen jalka maan kamaralla ja toinen pilven lonkareen päällä ja asusteen oleva Lähi-idälle tyypillinen kaapu hyvin tiukalla pakostakin paljaaksi jäävien säärten yläpuolella. Siis hyvin sarjakuvamainen näky.

Mistä tulee tuollainen ilmaus? Vanhahtavassa kielessähän kirjoitetaan ylös (skriva up) ja tehdään kaikenlaista edes ja ylös (uptagen, förestånd jne), joten onko tuokin siis jonkin sortin "ruotsismi" tai "saksasmi"? Kysyy läntisestä sivistyksestä jälleen kerran perin juurin hämmentynyt Siperian uralilanen.
18109
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Turha odottaa vapareilta mitään tietoja. Vaparius on pelkkää ennakkoluuloa ja vihaa.

Äänestä
  • Jos siellä kuitenkin olisi joku poikkeuskin tuohon sääntöön?

    Äänestä

  • Riensit sieltä sitten kommentoimaan ennakkoluuloisella vihakommentilla. Hyvin meni.

    Alkuperäiseen kysymykseen sen sijaan: Raamattu ja rukouksia lienee alunperin käännetty suomeen juurikin ruotsista ja saksasta, ja osa ilmaisuista on voinut jäädä siltä pohjalta muodostuneina. Mutta ko ilmaisussa voinee kyseessä olla myös ihan puhtaasti tarkoitus korostaa suuntaa tyyliin taivas ylhäällä, helvetti alhaalla.
    Joku kielitieteisiin paremmin perehtynyt varmaan osaa vastata paremmin.

    2Äänestä

Ei ole tietoa minulla. Googlauksen perusteella ainakin Kielikello kertoo että ensimmäinen ylös kirjattu (hehe) versio on Agricolalta ja sivun https://agricolaverkko.fi/vintti/julkaisut/julkaisusarja/kktk/abc.html mukaan tuo on ollut jo silloin "Ylesastui taiuasen". Voisi olettaa että ruotsi ja saksa ovat vaikuttaneet, kuten tuossa jo joku kertoikin.

Normaalisti sanoisin että täytyypä lounastaa jonkun käännöstieteen tutkijan kanssa, mutta nyt ei onnistu se.

Äänestä
  • Ettekös te voisi tilata Teamsin kautta molemmille pizzat ja syödä ne sitten samaan aikaan siinä kun pohditte aloituksen kysymystä? Eihän elämä ole kuin järjestelykysymys.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ettekös te voisi tilata Teamsin kautta molemmille pizzat ja syödä ne sitten samaan aikaan siinä kun pohditte aloituksen kysymystä? Eihän elämä ole kuin järjestelykysymys.

    Toki joo, mutta tällaisen selvittäminen on luontevampaa lounaalla. Ei oikein paljon sivua työasioita.

    Äänestä

Kannattaa kysyä asiantuntijoilta eikä vapareilta. Vaparit ovat ammentaneet oppinsa pornolehdistä, joita he ovat suositelleet lukemaan raamatun sijasta.

Äänestä
  • Eivätkös he vaihtaneet ne Raamattuihin? Vaikka ne pornolehdet olisi kuinka repeleille luettuja olleet, niin on siitä jo niin kauan, että mahtavatko ainakaan nuoremmat vaparit enää muistaa, mitä niissä oli. Sen jälkeen ovatkin lukeneet Raamattuja, tietenkin salaa.

    Äänestä

Jeesuksen taivaaseen astumisesta et ole kuullut Isä Meidän-rukouksessa vaan kirkon uskontunnustuksessa, jossa sanotaan: `astui ylös taivaisiin´.

Raamatussa Kristuksen taivaaseen astuminen on mainittu:

Markuksen evankeliumissa:
16:19 Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle. 
16:20 Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.

Luukkaan evankeliumissa:
24:51 Ja tapahtui, että hän siunatessaan heitä erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen.
24:52 Ja he kumarsivat häntä ja palasivat Jerusalemiin suuresti iloiten. 
24:53 Ja he olivat alati pyhäkössä ja ylistivät Jumalaa.

Apostolien teoissa on tarkempi selostus:
1:9 Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään. 
1:10 Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa;
1:11 ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän.

Efesolaiskirje 4 viittaa Kristuksen taivaaseen astumiseen,
jopa "kaikkia taivaita ylemmäksi".
Jeesus Kristus on Herra. Hän on herrojen Herra ja
kuningasten Kuningas. 1. Tim.6:16,15.
Efesolaiskirje:
4:7 Mutta itse kullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.
4:8 Sentähden on sanottu: "Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille."
4:9 Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin?
4:10 Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki
4:11 Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,
4:12 tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,
4:13 kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,

Äänestä
  • Raamattu on käsittääkseni käännetty nykyään niin paljon alkukielistä kuin mahdollista. Mutta kai siinäkin on vaikuttaneet temit, jotka aikanaan jo Agircola otti käyttöön?

    Äänestä

Minua on myös samainen lause askarruttanut, kun puhutaan taivaaseen menosta.
Miksi tässä on käytetty monikkomuotoa "taivaisiin"?
Vai onko olemassa monta taivasta?
Jaotellaanko ihmiset eri taivaisiin ja millä perusteella? Voivatko perheenjäsenet joutua eri paikkaan taivaissa?
No niin, saa vastata.

LippuHelvettiinKiitos

Äänestä
  • Eikö joskus ollut joku oppi, että taivaita on useassa kerroksessa kuten väkikin niissä? Että vähän paremmat pääsevät korkeampiin taivaisiin kuin vähemmän ylevät? Liittyikö peräti oppiin planeettojen harmoniasta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö joskus ollut joku oppi, että taivaita on useassa kerroksessa kuten väkikin niissä? Että vähän paremmat pääsevät korkeampiin taivaisiin kuin vähemmän ylevät? Liittyikö peräti oppiin planeettojen harmoniasta?

    Dantelta ja nimetty tosiaan planeettojen mukaan: https://fi.wikipedia.org/wiki/Jumalainen_näytelmä

    Oikeasti ei käsittääkseni ainakaan mikään isompi uskonsuunta ole tuollaista opettanut. Lähimmäs osuu Jehovan todistajat, joiden oppiin kuuluvat erillenen "voideltujen taivaallinen hallitus" ja "maapäällinen paratiisi".

    Äänestä

  • Monessa yhteydessä Raamattu kertoo taivaista - siis monikossa.
    5. Mooseksen kirja:
    10:14 Katso, taivaat ja taivasten taivaat, maa ja kaikki, mitä siinä on, ovat Herran, sinun Jumalasi.

    Eräs kuuluisimmista Raamatun kohdista on 2. Kor. 12. jossa Paavali kertoo kokemuksestaan, jonka hän sai kun hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen ja kuuli sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua. Erinomaisten ilmestysten tähden Paavali oli vaarassa ylpistyä, jonka vuoksi Jumala antoi hänen lihaansa pistimen - saatanan enkelin rusikoimaan, ettei hän ylpeilisi.
    2.Korinttolaiskirje:
    12:1 Minun täytyy kerskata; se tosin ei ole hyödyllistä, mutta minä siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin.
    12:2 Tunnen miehen, joka on Kristuksessa: neljätoista vuotta sitten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen - oliko hän ruumiissaan, en tiedä, vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää.
    12:3 Ja minä tiedän, että tämä mies - oliko hän ruumiissaan vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää -
    12:4 temmattiin paratiisiin ja kuuli sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua.
    12:5 Tästä miehestä minä kerskaan, mutta itsestäni en kerskaa, paitsi heikkoudestani.
    12:6 Sillä jos tahtoisinkin kerskata, en olisi mieletön, sillä minä puhuisin totta; mutta minä pidättäydyn siitä, ettei kukaan ajattelisi minusta enempää, kuin mitä näkee minun olevan tai mitä hän minusta kuulee.
    12:7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
    12:8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.
    12:9 Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
    12:10 Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.

    Matteus 22ssa saddukeuksia - jotka sanoivat  ettei ylösnousemusta ole - kiinnosti tietää kenen vaimo ylösnousemuksessa on se, joka leskeksi jäätyään on  avioitunut uudelleen ja vieläpä useamman kerran.
    Jeesuksen vastaus:
    Matteus:
    22:23 Sinä päivänä tuli hänen luoksensa saddukeuksia, jotka sanovat, ettei ylösnousemusta ole, ja he kysyivät häneltä
    22:24 sanoen: "Opettaja, Mooses on sanonut: 'Jos joku kuolee lapsetonna, niin hänen veljensä naikoon hänen vaimonsa ja herättäköön siemenen veljelleen.'
    22:25 Keskuudessamme oli seitsemän veljestä. Ensimmäinen otti vaimon ja kuoli; ja koska hänellä ei ollut jälkeläistä, jätti hän vaimonsa veljelleen.
    22:26 Niin myös toinen ja kolmas, ja samoin kaikki seitsemän.
    22:27 Viimeiseksi kaikista kuoli vaimo. 
    22:28 Kenen vaimo noista seitsemästä hän siis ylösnousemuksessa on oleva? Sillä kaikkien vaimona hän on ollut."
    22:29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.
    22:30 Sillä ylösnousemuksessa ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niinkuin enkelit taivaassa.
    22:31 Mutta mitä kuolleitten ylösnousemukseen tulee, ettekö ole lukeneet, mitä Jumala on puhunut teille, sanoen:
    22:32 'Minä olen Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala'? Ei hän ole kuolleitten Jumala, vaan elävien."

    Äänestä

VT:ssä noustiin tikapuilla taivaaseen ja jos joku ei siinä näe komiikkaa niin ei näe sitten missään.

Äänestä
  • Tuo on kyllä yksi minuakin huomattavasti huvittanut juttu

    Äänestä

Tuollaisten turhanpäiväisten asioiden miettimiseen ei kannata tuhlata rahaa eikä aikaa. Suosittelen ihan että Ap ottaa Raamatun ja laittaa takan lämpimäksi.

Äänestä

Jaa'a, enpäs nyt osaa suoralta kädeltä sanoa. Raamatunselitysoppi eli eksegetiikkahan on teologian alalaji

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Koska vapaa-ajattelijoissa on uskontoon ja Raamattuun perehtyneitä ihmisiä ja muutenkin koulutettua väkeä, ajattelin esittää seuraavan kysymysksen täällä. Olisin voinut lähettää sen Aristoteleen kantapää-ohjelmaankin, mutta sitä olisi saatettu pitää rienauksena.

Kun lapsena useankin kerran, mm, Isä Meidän-rukouksen yhteydessä, kuulin lauseen "Astui ylös Taivaisiin", tuli mieleeni aina hassu näky, jonka takia joskus oli vaikea pysyä vakavana. Siinä Jeesus on toinen jalka maan kamaralla ja toinen pilven lonkareen päällä ja asusteen oleva Lähi-idälle tyypillinen kaapu hyvin tiukalla pakostakin paljaaksi jäävien säärten yläpuolella. Siis hyvin sarjakuvamainen näky.

Mistä tulee tuollainen ilmaus? Vanhahtavassa kielessähän kirjoitetaan ylös (skriva up) ja tehdään kaikenlaista edes ja ylös (uptagen, förestånd jne), joten onko tuokin siis jonkin sortin "ruotsismi" tai "saksasmi"? Kysyy läntisestä sivistyksestä jälleen kerran perin juurin hämmentynyt Siperian uralilanen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu