Bolshunov vaarallinen muille hiihtäjille

Yritti lyödä Mäkea sauvallakin 2 kertaa muttei osunut. Piikki olisi voinut tehdä pahaa jälkeä.

Kansainvälisen hiihtoliiton tehtävä on antaa Bolshunoville elinikäinen kilpailukielto.
1860
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

ei edes kiilaaminen oikeuta väkivaltaa.

Äänestä
  • säännöt sanoo että kiilaamisesta pitää tehdä protesti. Ei että kiilaajaa saa lyödä sauvalla ja kaataa hänet ryntäämällä päälle.

    Äänestä

Miksi Halla-aho ei ole paheksunut venläisen käytöstä ?

Äänestä

Tuomariston mielestä suomalaishiihtäjä ei tehnyt tilanteessa mitään väärää.

Kansainvälisen hiihtoliiton kilpailujohtaja Pierre Mignerey ja kilpailun tuomaristo tuomitsevat jyrkästi Bolshunovin käytöksen. Toisen hiihtäjän iholle käyminen on harvinaista.

Sääntöjen mukaan ensimmäisenä oleva urheilija saa valita ladun, vaikka hän tietäisi jonkun toisen olevan hänen takanaan.

Bolshunov kimpaantui Mäen ratkaisusta. Hän löi suomalaista kahdesti sauvalla ja ryntäsi vielä maalissa taklaamaan.

Tällaista emme halua nähdä, se ei liity millään tavalla maastohiihtoon. Tämä on niin harvinaista, ettei tällaista tilannetta ole kuvailtu edes sääntökirjassa. Kutsumme sitä vain epäurheilijamaiseksi käytökseksi.

Äänestä

Oliko kyseessä estäminen kun suomalainen hyppäsi venäläisen eteen? Eli selvä sääntöjen rikkominen.
Toki venäläisen hiihtäjän raivon purkaus joka maalialueella kohdistui eteen kiilanneeseen suomalaiseen oli väärin ja tuomittava tapaus.
Mutta kyllä suomalaisen hiihtäjän urheilullisessa käytöksessä on parantamisen varaa.
Kyllä hiihtokilpailut pitää voittaa tyylipuhtaasti hiihtämällä eikä kilpakumppanin eteen hyppimällä.

Äänestä

Hiihdon säännöissä ei ole estämistä (ellet nyt sitten käänny ja käy kiinni toiseen hiihtäjään).

Se joka menee edellä saa blokata ja kuuluukin blokata takana tulevan hiihtäminen. Poikkeuksen tekee havutus.

Jos tulet perässä, niin varaudu siihen, että edellä oleva voi kiilata sinun haluamallesi uralle. Pitää osata tehdä strategisia ratkaisuja jo ennen ohittamisyritystä. Aivan samalla tavalla formula1 kisoissa hitaampi auto yrittää blokata nopeamman ajolinjaa kisassa.

Äänestä
  • Onpa tyhmät säännöt. Luulisi, että kiilaaminen ja estäminen eivät olisi sallittuja.

    Äänestä

Persut voisivat hiukan pyytää malttia kumppaniltaan.

Äänestä
  • Persut ei ole osapuoli, eikä liity tähän mitenkään.

    Äänestä

Bolshunov vaarallinen muille hiihtäjille.
Toimiikohan hän Venäjällä bussikuskina? Olis hyvä siinä.
T. Ajoin bussia sinistä.

Äänestä
  • Se oli suomalainen joka kiilasi, bussikuski?

    Äänestä

Väkivaltainen doupattu mielipuoli. Ei ihme jos alkaa steroidiraivo kesken suorituksen jos jokin menee pieleen.

Äänestä

Kyläkilpailu tasoisten ei pitäisi arvokilpailuissa olla ladun tukkona kunnon hiihtäjien edessä. Olisi Bolsu vetänyt suomalaista kunnolla päihin niin ehkä ensikerralla tietäisi missä rääpäle hiihtäjien paikka on.

Äänestä
  • Suomalisista ei ole kuin itkemään ja valittamaan. Siihen päättyi aikoinaan Suomen hiihto menestys kun dobingista kärähtivät, ei mitään merkttävää menstystä ole sen jälkeen ollut.Elikkä vuosikymmeniä voitot perustuivat dobingiin.

    Äänestä

  • Mihin ne ladut katosivat, eikö latu-uria ollut useita?

    Äänestä

Tuohan oli vain lajityyppistä käyttäytymistä venläiseltä.
Halusi kuulemma keskustella Jonin kanssa, putinin tyylillä ja röyhkeydellä.

Pitäähän juomapulloja silmällä ettette saa novichokkoktailia.

Äänestä
  • Totuus on Mäki otti 2 kaistalta suunnan 3 kaistallr ja olo koko ajan edellä ennen havutusta .
    Eli tämä tyhmän takaaolevan oli turha yrittää työntää itseään tälle kaistalle luistellen ..
    Olisi lykänyt itseään suorin suksien tai olisi menty 3 kaistalle , Johan sen tuomarit totesi ja myös Venäjän valmennus johto ,kun eivätkä he tehneet rotessia .
    Kun tajusivat ,että sillä ei ole mitään läpimeno mahdollisuutta .Vaikka olivat nimitelleet Mäkeä mm siaksi ja syylliseksi koko lainaan ,siis itse olivat idiootteja.
    Nyt FIS on vain oltava kylmän virallinen sääntöjen mukaisesti tuomita antaessaan 6 kuukauden kilpailukielto ja Venäjän hiihto liitolle 100000 euron
    sakkot hiihtäjän ja päävalmentajan ,isähuollisijan sekä toisen hiihtäjän käytöksen takia . Hän tönäisi Hakolaa ?

    Tietysti voisi koko Venäjän maajoukkue laittaa 12 kuukauden kilpailukieltoon , rahouttais tilannetta .?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totuus on Mäki otti 2 kaistalta suunnan 3 kaistallr ja olo koko ajan edellä ennen havutusta .
    Eli tämä tyhmän takaaolevan oli turha yrittää työntää itseään tälle kaistalle luistellen ..
    Olisi lykänyt itseään suorin suksien tai olisi menty 3 kaistalle , Johan sen tuomarit totesi ja myös Venäjän valmennus johto ,kun eivätkä he tehneet rotessia .
    Kun tajusivat ,että sillä ei ole mitään läpimeno mahdollisuutta .Vaikka olivat nimitelleet Mäkeä mm siaksi ja syylliseksi koko lainaan ,siis itse olivat idiootteja.
    Nyt FIS on vain oltava kylmän virallinen sääntöjen mukaisesti tuomita antaessaan 6 kuukauden kilpailukielto ja Venäjän hiihto liitolle 100000 euron
    sakkot hiihtäjän ja päävalmentajan ,isähuollisijan sekä toisen hiihtäjän käytöksen takia . Hän tönäisi Hakolaa ?

    Tietysti voisi koko Venäjän maajoukkue laittaa 12 kuukauden kilpailukieltoon , rahouttais tilannetta .?

    Korjaan Mäki otti linjan 1 kaistalta suoran suunnan 3.kaistalle .
    Eli Venäläisen olisi tosiaan pitänyt joko suorin suksien pitänyt edetä 3 kaistan oikeaa reunaa tai ottaa suunta 2 kaistalle .joka oli vapaa .

    Kyllä se on vaan niin ,että edellä olevalla on oikeus valita kaista ,törkeää työntää sinne suksissa takaa !

    Anteeksi pyyntö Venäläisiltä tuli vain sen takia kun pelkäävät ,että FIS uskaltaa rankaista sääntöjen mukaan .Toivottavasti uskaltavat .

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yritti lyödä Mäkea sauvallakin 2 kertaa muttei osunut. Piikki olisi voinut tehdä pahaa jälkeä.

Kansainvälisen hiihtoliiton tehtävä on antaa Bolshunoville elinikäinen kilpailukielto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu