"Korona muutti kuntatalouden lähiajan näkymät ennustettua myönteisimmiksi – Kuntatalous vahvistui 700 miljoonalla eurolla
Selvitys: Jopa 20–30 kuntaa nousee kriisikunnan uhasta hyvinkin pitkäksi aikaa.
25.01.2021 06:00
Korona vahvisti väliaikaisesti kuntataloutta 700 miljoonalla eurolla. Näin selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön KAKSin tilaamasta selvityksestä.
Kuntien verotulojen alenema oli noin 670 miljoonaa euroa ja toimintakatteen heikennys noin 530 miljoonaa euroa. Koronatukien kanssa kuntien nettohyöty oli 21. tammikuuta tilinpäätösennustetilanteen mukaan yli 700 miljoonaa euroa.
Koronaan suunnattu tukijärjestelmä vahvistaa kuntataloutta aidosti, joskin tilapäisesti. Joidenkin kuntien tilanne paranee selvityksen mukaan jopa niin paljon, että ne nousevat kriisikuntauhasta todennäköisesti hyvinkin pitkäksi aikaa. Tämä koskee jopa 20–30 kuntaa."
https://www.kaleva.fi/korona-muutti-kuntatalouden-lahiajan-nakymat-ennus/3293342
Selvitys: Jopa 20–30 kuntaa nousee kriisikunnan uhasta hyvinkin pitkäksi aikaa.
25.01.2021 06:00
Korona vahvisti väliaikaisesti kuntataloutta 700 miljoonalla eurolla. Näin selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön KAKSin tilaamasta selvityksestä.
Kuntien verotulojen alenema oli noin 670 miljoonaa euroa ja toimintakatteen heikennys noin 530 miljoonaa euroa. Koronatukien kanssa kuntien nettohyöty oli 21. tammikuuta tilinpäätösennustetilanteen mukaan yli 700 miljoonaa euroa.
Koronaan suunnattu tukijärjestelmä vahvistaa kuntataloutta aidosti, joskin tilapäisesti. Joidenkin kuntien tilanne paranee selvityksen mukaan jopa niin paljon, että ne nousevat kriisikuntauhasta todennäköisesti hyvinkin pitkäksi aikaa. Tämä koskee jopa 20–30 kuntaa."
https://www.kaleva.fi/korona-muutti-kuntatalouden-lahiajan-nakymat-ennus/3293342
Vastaukset 22
Vanhimmat
mikä oli se kunta tai kaupunki joka sai koronatukea yhtä tartunnan saanutta vastaan n.800 000 euroa?
Varkaus. Lähes 880 000e per tartunta (Yht. 5,3 miljoonaa - Marraskuu 2020).
6 tartunnan saanutta (marraskuu 2020) lapaseen reilu 5 miljoonaa. Ei ihan huonosti (880 000e/kpl) Helsingin saadessa vain reilu 32 000e per tartunnan saanut.
Kärsämäki n.600 000euroa tartunnat 0? Ei ihan huonosti sekään.
Entäs valtiontalous?
Sähköä töpselistä ja rahaa seinästä huulipunien jälkiä saa siivoilla vielä monet tulevat hallitukset. Sitten leikataan jne. kun alkaa tyttösten velkavekseleiden takaisinmaksu.
Viime vuoden loppuun mennessä kunnille oli jo lapioitu yht. 1,5 miljardia koronatukea valtionosuuksina kokonaisumman ollessa 3 miljardia erilaisten koronatukien muodossa. Sairaanhoitopiireille 600milliä jne.
sitä ennen kerkiää isisnaisten kotiuttajat vielä kipata useat eurot sähköautojen latauspisteille yms. elintärkeään kun menoja katetaan velalla jo muutenkin. Ihan pihalla tyttöset mitä rahan käyttöön tulee ajankohdassa missä korona kurittaa valtiontaloutta jo yksin niin raskaasti että siinä olisi jo yksin ihan tarpeeksi. Ja rahan suhteen normaalisti fiksut kepulaiset seuraa katseella vierestä hoh hoijjaa..
Hätäkös tässä Suomen saadessa EU:lta elvytyspaketin?
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007754596.html
Ja+kohta+Saarikko+kävelee+naama+punaisena+tapaamisesta+Ohisalon+kanssa+kun+vihreitä+ei+kiinnosta+pätkän+vertaa+kepujen+uhkaukset+kaataa+hallitus+jos+vihreät+ei+potki+Haavistoa+viraltaan.+Sitten+kepulaiset+taas+ihmettelee+minkä+ihmeen+takia+kannatus+huitelee+edelleen+10%:n+hujakoilla+pelkona+että+se+menee+jopa+sen+alle?
saattaahan se olla että mm kepulit kippasi kannatusalhossaan kunnille hiukan koronaekstraa persupelko perseessä kuntavaalien alla?
Ei vain taida riittää ? https://www.is.fi/politiikka/art-2000007761119.html
EI lähde kepu hallituksesta yhtään mihinkään vaikka on jo useasti uhkaillut sekoiluun asti. Tuki Haavistolle perusteluina kepuhan ei hallitusta mokoman takia kaada ja kun kun kuntavaaliehdokkaita perui samasta syystä ehdokkuutensa yms. mieli muuttui nopeasti Saarikon uhkaillessa kaataahallituksen jos vihreät ei potki Haavistoa pihalle. Seuraavaksi se sama Saarikko kertoo ettei kepu isänmaan eteen uhrautuja missään nimessä hajota hallitusta vaikka Haavisto jatkaa virassaan.
mitä lähemmäs kuntavaalit tulee sitä enemmän natsikortit heiluu yms. halpaa kun ei ole oikein eväitä muuhun.
Armonvuosi 2020 (kunnille).
Haapajärvi taisi jo aikaisemmin selvitä kuntaliitosselvityksistä koronan varjolla? Saa kärsämäki pyyhkiä kylmää hikeä otsaltaan jos tai kun koronatukien ansiosta persaukiset naapurit ei kaadu syliin kuntaliitoksien muodossa? Ainakaan ihan heti.
siihen mennessä ropelit pyörittää jo sen verran massia kärsämäen kassaan että on vara elättää naapuritkin?
Kyl haapajärvellä lähtölaskenta alkanu!!! Kaikki homeessa eikä rahat riitä tehä uutta....ahnehti selännettä tehessä ja nyt kastu housut......
Kuntayhtymät (kepujen) pelkkiä kuntien taisteluaareenoita ja mitä keput ovat tarjoamassa niiden tilalle? No valtavan paljon edellisiä suurempia kuntayhtymiä sillä erolla ettei pienimmät kunnat niissä pääse enää edes tappelemaan isompien kuntien ja kaupunkien kanssa maakuntamallin mennessä läpi siinä missä niillä on nykyisin edes jonkin verran sanavaltaa kuntayhtymissään. Sen jälkeen esim. Haapajärvi antaa pörriäisille maksua vastaan homeiset seinänsä maakunnan hallinnon lyödessä laudat oviin ja ikkunoihin?
jaa, onko Kärsäkunnalla tuuli-yhtiö?
Kuntiin lapioitiin velkarahaa viime ja vielä tämä vuosi, jotta kunnallisvaalit menisi hyvin eikä totuus hallituksen katastrofaalisesta taloudenhoidosta tule taviskansalaisille esiin. Saarikko, Kaikkonen, Kurvinen & co muut nuoret kepulaiset pääsivät puoluejohtoon ja osa ministereiksi asti uskoen että heidän kymmenen hyvää hallitusohjelman kohtaa toteutetaan. Siinä on se huono puoli, että Oy Suomi Ab tekee siinä ohessa konkurssin..
kyllä siinä niin käy, että Halla-aho pääukoksi, alkaa asiat lutviutumaan, ensiksi mamuile jyrkkä stop, myös maassa olijat lusmuilijat joilla on oleskelukielto, mutta ei ole palautettu saa UM alkaa niitä "yöllä palauttaa, sitten Hurstin avulle, kuten kunnillekin korona-avustusta 600´000e, sitten mamuista tulevan eston säästö jaetaan suomen korona-työttömien perheille avustuksina, kuntasektorilla otetaan kriitinen kanta Keskustan vuosikymmeniä tehtyihin sullemulle ja kaikki mulle pullo-pse päätöksiin ja kaikki mitä esittävätn het torpataan, mentaalilla #potut pottuina,
niin piti palata vielä sanomaan,että Halla-ukko on nyt miehen naköinen, kun on partaa,kuten minullakin, naisille ei kasva leuka partaa, mutta jotkut parrattomat miehet näyttävästi ajavat partaansa, naisshormoonilla karvat kasvaa vain alapäähän ja tukkaan pälvikaljua miehille, joilla on sitä akkahormoonia ja juoruiluihin taipumusta 24/7