Miksi PS hyökkää Keskustaa vastaan?

https://yle.fi/uutiset/3-11754247
"Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan kevään kuntavaaleissa ei ole kyse pelkästään paikallisten asioiden hoitamisesta.

Halla-aho sanoo, että keskustan mahdollisella heikolla vaalituloksella voi olla vaikutusta pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen jatkolle."

PS näyttää nyt olevan gallup-hypessä. Halla-ahon lausunto on paradoksaalinen. Hän ei halua viher-vasemmistolaista hallitusta mutta ei suinkaan suuntaa hyökkäystään vihreitä ja vasemmisto vastaan. Ehei sillä se olisi tuhoon tuomittua sillä lets´s face it. Hallitus on tehnyt erinomaista politiikkaa koko viime koronavuoden. Todisteeksi käy vallan mainiosti yhdet euroopan leivimmistä tartunta- ja kuolintilastoista. Tulipaloa ei siis ole sammutettu väärin vaikka jotkut fanaattisimmat hallituksen vastustajista olisivat sitä mieltä.

Mikäli Halla-aho suuntaa keihäänkärjen hallituspolitiikkaa kohtaan olisi se siis tuhoon tuomittua vaalitaktiikkaa ja Halla-aho vaikenee visusti koronasta kampanjassaan.

Miksi sitten maalittaa keskustaa? Halla-aho taktikoi, että keskusta on ainoa josta on saatavissa irtoääniä. Keskustassa on useita jotka Haavisto-casessa kokivat puolueen menetelleen väärin kun antoivat Haavistolle synninpäästön. Myös viime kesäiset ja syksyiset puoluejohdon vaihtumiseen liittyvät peijaiset saivat usean keskustalaisen nieleskelemään.

Tämä on myös taktiikkana tässä, että Halla-aho haluaisi, että kuntavaalit mittaisivat samalla hallituksen kannatusta.

Mielestäni Halla-aho on väärässä. Kuntavaaleilla on aina ollut ja tulee olemaan erittäin paikallinen leima ja luonne jossa ihmiset useimmiten äänestävät tuttua ja turvallista ehdokasta. Silloin ei ajatella hallitusasetelmia.

Mielenkiintoinen vaalikevät on siis tulossa.

53

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikäli Halla-aho onnistuu ja PS on vaalien jälkeen suurin kuntapuolue niin mikä muuttuu?

      Hallituspuolella ei mikään. Seuraavat vaalit sen jälkeen tulevatkin sitten olemaan ne tärkeät EK-vaalit huhtikuussa -23. Keskusta ei nimittäin tule eroamaan hallituksesta vaikka se ei olisikaan suurin kuntapuolue. Sen ei yksinkertaisesti kannata. Hallituksessa se edelleen voi jatkaa politiikkaansa keskustan kannattajien hyväksi. Hallituksen ulkopuolella ei.

      • "Mikäli Halla-aho onnistuu ja PS on vaalien jälkeen suurin kuntapuolue niin mikä muuttuu?"

        Olen samaa mieltä. Keskustan on parempi olla hallituksessa kuin sen ulkopuolella. Siinä mielessä tilanne ei ole muuttunut keväästä 2019 jolloin Keskusta koki pahimman vaalitappion miesmuistiin. Siitä huolimatta se tuli hallitukseen silloin.

        Huono tulos kuntavaaleissa ei siis tarkoita automaattisesti yhtään mitään hallituksen kannalta.

      • Anonyymi

        Halla-aho teki itsestään nyt sen tyhmän persun, kuntavaaleihin valtakunnan politiikalla kaatamaan hallitusta! Kannattaa muistaa myös ne Närpiön tomaatit ja opettajien vainoamiset!
        Keskusta ei lähde hallituksesta vaikka persut saisi Perähikiän valtuuston yhden tyhmän persun lisää! Keskusta on vastuun kantaja. Ei loikkaa käpykaartiin kesken taistelun. Suomella on iso taistelu pandemian hoidossa sekä terveyden että talouden osalla. Nyt tarvitaan vastuun ottajia hallituksessa. Eikä riidankylväjiä.

      • Anonyymi

        Jatkaisi sitä kaikkien suomalaisten hyväksi eikä vain pienen porukan.

      • Anonyymi
        aito-arska kirjoitti:

        "Mikäli Halla-aho onnistuu ja PS on vaalien jälkeen suurin kuntapuolue niin mikä muuttuu?"

        Olen samaa mieltä. Keskustan on parempi olla hallituksessa kuin sen ulkopuolella. Siinä mielessä tilanne ei ole muuttunut keväästä 2019 jolloin Keskusta koki pahimman vaalitappion miesmuistiin. Siitä huolimatta se tuli hallitukseen silloin.

        Huono tulos kuntavaaleissa ei siis tarkoita automaattisesti yhtään mitään hallituksen kannalta.

        Hillotolpasta ei luovuta. Ei luovuta, ei....

    • Anonyymi

      Arska, hallitus ei ole onnistunut, ei alkuunkaan.

      Korona on meillä aisoissa, ei hallituksen vaan kansalaisten itsensä hyvän käytöksen ansiosta. Hallitus on lähinnä sekoillut ja reagoinut viiveellä.

      Kansa kuuntelee, uskoo ja tekee mitä suositellaan, ja jättää tekemättä hölmöimmät suositukset. Jouluna pyrittiin kieltämään matkustelu ja sukulaisten tapaaminen, mutta kansa meni niin Lappiin kuin muuallekin, tapasi sukua, ja korona lähes kaikkosi joulun jälkeisinä viikkoina. Vaikka toimittiin hallituksen toiveiden vastaisesti.

      • Anonyymi

        Höpöti höpöti. Marinin hallitus johti ja antoi ohjeistuksia ja määräyksiä asiantuntijoiden avulla ja sillä saavutettiin hyvä tulos. Maskit olivat tärkeä yksittäinen tekijä. Nythän tuo nähtiin kun vertaillaan tilannetta ruotsiin jossa koronan hallinta meni totaalisesti päin persettä. Syystäkin kadehtivat suomen tapaa toimia.

        Kepulit ja persut ja kokkarit olisivat halunneet pitää yhteiskunnan normaalisti pyörimässä. Silloin vasta oltaisiinkin kusessa.

        Totuus on, että korona pidettiin viime vuonna aisoissa nimenomaan Marinin hallituksen antamilla toimintaohjeilla joita kansa noudatti.

        Tämä tulee poikimaan suuren vaalivoiton hallituspuolueille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna ettei käyttäämaskeja, ja sinä sen käänsit toisin ? HASSU TYYPPI ! olet.
        Ei Sanna ole mitään tehnyt, kehoitanut vain maskien kyttämättömyyteen, kansalaiset tekee toisin ja käyttää maskeja. Maalaisjärkikin sanoo kun ei suu auki kuljeta vaan suojattuna ei se pöpö niin tartu. Sanna on totaalisen väärässä, vain sosialisti näkee tässä Sannan hyvyyden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöti höpöti. Marinin hallitus johti ja antoi ohjeistuksia ja määräyksiä asiantuntijoiden avulla ja sillä saavutettiin hyvä tulos. Maskit olivat tärkeä yksittäinen tekijä. Nythän tuo nähtiin kun vertaillaan tilannetta ruotsiin jossa koronan hallinta meni totaalisesti päin persettä. Syystäkin kadehtivat suomen tapaa toimia.

        Kepulit ja persut ja kokkarit olisivat halunneet pitää yhteiskunnan normaalisti pyörimässä. Silloin vasta oltaisiinkin kusessa.

        Totuus on, että korona pidettiin viime vuonna aisoissa nimenomaan Marinin hallituksen antamilla toimintaohjeilla joita kansa noudatti.

        Tämä tulee poikimaan suuren vaalivoiton hallituspuolueille

        Hyvä kommentti! Samaa mieltä.

        Ei niin suurta valetta tässäkään tapauksessa, ettei puolet totta. Mitä kirjoittaja unohti mainita? Eiköhän ohjeet tulleet THL:ltä , eikä päinvastoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöti höpöti. Marinin hallitus johti ja antoi ohjeistuksia ja määräyksiä asiantuntijoiden avulla ja sillä saavutettiin hyvä tulos. Maskit olivat tärkeä yksittäinen tekijä. Nythän tuo nähtiin kun vertaillaan tilannetta ruotsiin jossa koronan hallinta meni totaalisesti päin persettä. Syystäkin kadehtivat suomen tapaa toimia.

        Kepulit ja persut ja kokkarit olisivat halunneet pitää yhteiskunnan normaalisti pyörimässä. Silloin vasta oltaisiinkin kusessa.

        Totuus on, että korona pidettiin viime vuonna aisoissa nimenomaan Marinin hallituksen antamilla toimintaohjeilla joita kansa noudatti.

        Tämä tulee poikimaan suuren vaalivoiton hallituspuolueille

        Älkää suomalaiset valittako. Marin on antanut ohjeet. Teillä menee nyt ja tulevaisuudessa helskutin hyvin. Nykyisessä hallituksessa on maan parhaat osaajat, jotka puolueet on valinneet. Kansalaiset, jos teillä menee huonosti niin olette ilmeisesti tyhmiä.

    • Anonyymi

      Koska kepulit on sitä VAALIKARJAA, joka kodittomana vaeltaa odottaen ottajaansa!

      Pyhä isä kuoli kauan sitten ja vaalikarja on ilman paimenta!

    • Anonyymi

      Arska kuin vasemmisto nainen, ulkona asioiden okeasta tolasta. Ei Sanna ole mitään tehnyt, kehoitanut vain maskien kyttämättömyyteen, kansalaiset tekee toisin ja käyttää maskeja. Maalaisjärkikin sanoo kun ei suu auki kuljeta vaan suojattuna ei se pöpö niin tartu. Sanna on totaalisen väärässä, vain sosialisti näkee tässä Sannan hyvyyden.

    • Anonyymi

      Halla-aholla on suuret luulot itsestään.
      Maaseutuyhteisöt taistelevat tällä hetkellä olemassaolonsa puolesta eikä heillä ole varaa käyttää sellaisen puolueen "palveluja" jotka on aluetukien ja maaseututukien poistamisen kannalla.

      • Anonyymi

        Halla-ahon persut on hajaannuksen tilassa. Kaupunkipersuja pitää mielistellä maaseutuvihamielisillä lausunnoilla maaseudun asukkaiden kustannuksella.

      • Anonyymi

        Miks ei Ossi? Kepu tappoi vähänkin elinvoiman noista läãvöistä poistamalla turpeen. Putin kiittää vanhoja ruplakassan kavereita, hakkeet tuodaan nykyään Venäjältä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halla-ahon persut on hajaannuksen tilassa. Kaupunkipersuja pitää mielistellä maaseutuvihamielisillä lausunnoilla maaseudun asukkaiden kustannuksella.

        Politiikoille mielipiteet on työtä.
        Huonoista mielipiteistä kuten maaseututukien väheksymisestä ei kunnian kukko laula Halla-aholle.

      • Anonyymi

        Maaseudun tukiralli poistuu automaattisesti kun kepun kannatus painetaan alle 10 prosentin.
        Miksi pitää väkisin kepukuntia hengissä , kuntaliitos lähimpään kaupunkiin ja sillä selvä.

    • Anonyymi

      Halla-Aho on siinä oikeassa, että kepusta on tullut eniten persuihin kannattajia ja sieltä vielä on saatavissa helpolla lisää. Kovaa taktiikkaa, mutta ainakin toistaiseksi hyvin toiminut persujen kannalta. Keskustassa on ehkä tyytymättömimmät jäsenet.

    • Anonyymi

      Jarmo Korhonen kertoo. Keskustan ex- puoluesihteeri Jarmo Korhonen esitti tilanteesta täysin oikean analyysin. Jos keskusta romahtaa vahvimmassa linnakkeessaan, eli kunnissa, sen taival punavihreän hallituksen aisankannattajana päättyy.

      • Anonyymi

        Sen jälkeen kun Korhonen potkittiin pellolle Keskustan puoluesihteerin paikalta
        on katkeransävyisiä "ennustuksia" riittänyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen jälkeen kun Korhonen potkittiin pellolle Keskustan puoluesihteerin paikalta
        on katkeransävyisiä "ennustuksia" riittänyt.

        Potkittiin sen jälkeen, kun kepu kärähti laittomasta vaalirahoituksesta ja kepulle tuli hätä saada syyllinen. Vanhanen pesi kätensä, vaikka järjesti siitä myös vihreille vaalirahoitusta, tosin piparin toivossa, mutta holkkipolvi pakeni paikalta ja Jarmo Korhonen kantoi vastuun. Koko kepun sen aikainen johto oli syyllinen ja KMS raha maistui... Ei ihme, että holkkipolvi tulee niin hyvin toimeen vihreiden kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen jälkeen kun Korhonen potkittiin pellolle Keskustan puoluesihteerin paikalta
        on katkeransävyisiä "ennustuksia" riittänyt.

        Kepusta on toki Hoskosen tapaisia järkimiehiä potkittu pois ja otettu Aisamaita tilalle. Hoskosen ja sinun ero toki on se että Hoskonen tietää puhuvansa typerää paskaa selittäessään maa-aatelille Apollonkadun tukea turvepäätökselle.

    • Anonyymi

      Varmaan siksi, että ilman Keskustaa Suomessa ei voitaisi harjoittaa tuhoisaa vasemmistopolitiikkaa.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista! Luuleeko Halla-aho kannattajiensa olevan tyhmiä vai tietääkö sen?
      Uskotella nyt äänestäjilleen kuntavaaleissa olevan kyse hallituspolitiikasta.
      Ja naurettavuuden huippu: maahanmuutosta!
      Kylillä kerrotaan, että torilla jo joku persu lupaa laittaa Haaviston vankilaan, jos pääsee valtuustoon! Kuntatalouden ja veroäyrin kannalta oleellisin asia!

      • Anonyymi

        Halla-aho voittaa Tumpin valehtelun määrässä.

    • Anonyymi

      Sanassa sanotaan. Helpompi on kamelin päästä neulansilmän läpi kuin ra hakkaan lestapoliitikon valehtelematta suojatien yli Tsadissa

      MoniSen tännekutsumanrais kaajan kynsiin joutunut nainen olisi mieluummin ottanut vain tönäisyn selkään

    • Anonyymi

      Ymmärräthän syyn ! Kepun pitää ottaa loparit hallituksesta , näin päästään mahdollisesti eroon tyttöpändistä .

    • Anonyymi

      Jos kepu tekee tahallaan väärää politiikkaa niin silloinhan on aivan oikein kertoa vaihtoehto sille

    • Anonyymi

      Jussi siis kilpailee siitä saako luvattua kepupummeille varsinaista puoluetta enemmän? 12 413 ihmisen asukkaan kepukunta Kalajoki sai vuosina 2015-2017 yritystukea 76,3 miljoonaa euroa. Mikä olisi persujen mielestä kohtuullinen määrä, 32 miljoonaa per isäntäkö?

    • Anonyymi

      Kansa ei unohda sipilää

      • Anonyymi

        Kempeleen ketku pälvikalju rottaa.

      • Anonyymi

        Kauhu jatkuu suojatiekorokkeella

    • Anonyymi

      Naurettava se persujen kuntavaaliohjelma! Kännissä ja läpällä tehty, vai mitä?
      Liikennemerkitkin on nyt persuvastaista! Persut on opettajien vainoamisen jälkeen laajentanut vainoa liikennemerkkeihin! Entä lyhtypylväät? Oletteko huomanneet, niistä saattaa löytyä persuvastausuutta!
      Se, joka sanoi, että persujen poliittinen uskottavuus meni kesän 2017 puoluekokouksen jälkeen, oli todella oikeassa!

      • Anonyymi

        Mitäs sitä skinimustalle muuta?

      • Anonyymi

        Onko olemassa palstaa missä sinä et itkisi persujen perään?

    • Anonyymi

      Todellisuudessa PERSUT ovat Kokoomuksen kelkassa vahvasti, lisäksi ajatusmailma sinisestä rirjasta . Ovatkin oikeassa paikassa eduskunnassa ääri oikealla eli enempi oikealla kuin kokomus .

      Vaan duunari porukka vielä jos äänestää näitä!populisteja

      Kunta vaaleissa oltava tarkkana

      • Anonyymi

        Ei vaan perussuomalaiset ovat täyttäneet ,sekä keskustan että kokoomuksen poliittisen kentän. Perussuomalaiset ovat maaseutuväestön ,työläisten,yrittäjien ja köyhien puolue, joka hakee oikean keskitien suomalaisuuden parantamiseksi. ANNA SINÄKIN TUKESI PERUSSUOMALAISILLE

    • Anonyymi

      "Miksi PS hyökkää Keskustaa vastaan?"
      Keskustan politiikka tuhoaa suomen hyvinvoinnin.

      • Anonyymi

        Halla-aho valehtelee typerille persuille että hallitus kaatuu jos keskusta lähtee hallituksesta. Näin ei tietenkään tapahdu, vaan tilalle otetaan kokoomus. Valehtelemalla Halla-aho vaan yrittää saada äänestäjiä persuille.

    • Anonyymi

      Sipilän keskusta yritti painaa PS täysillä lokaan aikanaan

      maahanmuutto

    • Anonyymi

      Eikös kepulaiset osaa vastata?

    • Anonyymi

      hyökkää?

      kysyppä Tynkkyseltä kuka hyökkäsi ketä vastaan

    • Anonyymi

      sipilä 2015

    • Anonyymi

      Saa nähdä miten moni taas antaa Halla-ahon kusettaa itseään? Muka hallitusvaalit!
      Höpö, höpö. Halla-aho itse istunut 12 vuotta tuppisuuna Helsingin valtuustossa. On taas ehdolla. Moniko hesalainen haluaa tuppisuun jatkavan? Varmaan aika moni. Tyhmien määrä on ääretön. Valitettavasti.

    • Anonyymi

      sipilä lahjoitti 2015 alkaen äänet PS

    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6396
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2019
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1241
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1235
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1143
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      50
      991
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe