Jeesuksen työmoraali

Anonyymi

"Mnneinä vuosikymmeninä tätä teroitettiin ahkerasti nuorisolle, työteläisyyden ja kunniallisen elämän merkittävyyttä! Laiskuutta pidettiin yleisesti syntinä ja häpeänä. Kuinka on nykyään?"

Mielenkiintoista on verrata tällaista työteliäisyys-kulttuuria Jeesuksen opetukseen. Ja ehkäpä Jeesuksen esimerkkiin. Jeesus ei kyllä ollut tunnettu kovana työmiehenä, vaan ennemminkin illan pitkä istujana, syömärinä ja juomarina. Epäilemättä Jeesus töitäkin jossakin vaiheessa teki, ehkä rakentajana, vai oliko tunnettu sittenkin vain rakentajan poikana.

Martalle ja Marialle Jeesus teki selväksi, mikä on tärkeää, eikä se ollut ylenpalttinen häärääminen. Voisi ehkä myös ajatella, että osasyynä siihen, että Jeesus torjuttiin omassa kotikylässä ja oman perheen parissa oli tosiasia, että hän oli jättänyt työnteon ja vaikkapa äidistään huolehtimisen sisarustensa harteille.

pvv ei kirj (alun lainaus anonyymin palstalaisen)

13

88

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pappi sanoo seurakuntalaisille, että parempi antaa palkkarahat hänelle hengentyön tekijälle 🤣

    • Anonyymi

      "Ja ehkäpä Jeesuksen esimerkkiin. Jeesus ei kyllä ollut tunnettu kovana työmiehenä, vaan ennemminkin illan pitkä istujana, syömärinä ja juomarina."

      Aivan uskomaton ja perusteeton herjaus.

      • Anonyymi

        Joo tarinankertojanahan se itsensä ja poikaystävähaareminsa elätti. Välillä tosin joutui varastamaan ruokansa kun ei ihan mikä huttu tahansa kansaan uponnut.


      • Anonyymi

        Ehkäpä niinkin - ei kai se juoppo ollut. Jeesus kun tunnettiin paremmin pilviveikkona.


    • Anonyymi

      Tällaisia tarinankertojia kuten Jeesus oli suomessakin muinoin kulkivat kylästä kylään kertoivat tarinoita ja saivat taloista jotain syötävää ja yösijan .

      • Anonyymi

        Varsinkin naiset viehättyvät tälläisistä kulkureista ja Jeesuksen porukalla oli rikkaitakin naisia elättäjinä.


    • Kuinka JULKEATTE!!!???!!!

      • Kerromme sinulle huomenna.


      • Anonyymi

        Loinenhan Jeesus oli. Ja viihtyi poikien seurassa. Työtä hänen ei kerrota tehneen koskaan.


    • Anonyymi

      Se oli Jeesuksen maine Raamatun mukaan ainakin kriitikoiden parissa:

      Luukkaan evankeliumi:
      7:34 Ihmisen Poika on tullut, syö ja juo, ja te sanotte: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!'

      • Anonyymi

        Jeesus ilmeisestiKIN jätti naiset rauhaan, mutta voi opetusLAPSIA!


    • Anonyymi

      Se johtuu siitä, että Jumala laittoi ihmisen paratiisiin nauttimaan kaikesta kivasta. Ei raatamaan otsa hiessä. Mutta synti toi mukanaan työn ja kaiken muun, erityisesti rahan ja materian himon.
      Jumala antoi ihmisille täydellisen onnen, mutta kaikki ei mennyt kuin Strömsössä. Ihminen munasi oman onnensa kuullessaan sielunvihollista. No, nyt näemme tämän kaiken hedelmät. Elämä on pelkkää raatamista, viruksia ja vaivoja.

    • Anonyymi

      Ensimmäinen vaiva ei ollut tarkoitettu demokratiaksi asti vai kiusaako luterilaisia?
      Matteuksen evankeliumi:
      8:29 Ja katso, he huusivat sanoen: "Mitä sinulla on meidän kanssamme tekemistä, sinä Jumalan Poika? Oletko tullut tänne vaivaamaan meitä ennen aikaa?"

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1023
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      112
      960
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      758
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      547
    5. 42
      519
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      491
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      473
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      427
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      411
    10. Ulla Appelsin: Sari Essayahin kohtelu vs Nasima

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205897.html Mutta vaikuttaa siltä, että kun kyse on kristinuskosta, samat säännöt
      Maailman menoa
      157
      375
    Aihe