Kun hallitus heikko hiiret hyppivät pöydällä

Tuntuu kuin nykyään tapahtuu noita asioita enemmän jo kuin tarpeeksi, kun vertaa entiseen aikaan. Se on tämä nettiaika ja siihen saadaan yhteydet mistä tahansa maalman kolkasta kuvana jopa suorana. Minua jäi ihmettytämään kotimaan uusi asia, miten valtakunnansyyttäjä asioitaan hoitaa huiskien. HÄNELLE NÄYTTÄÄ OLEVAN PUOLUESIDONNAISUUS JOKA RATKAISEE MITEN SYYTTÄJÄNÄ ASIAT KÄSITTELEE.
" Al-Taeen kirjoituksista ei syytettä
Kansanedustaja Hussein al-Taeen (sd.)
Facebook-kirjoituksista ei nosteta
syytettä, kertoo valtakunnansyyttäjä.
Häntä epäiltiin kiihottamisesta
kansanryhmää vastaan.

Al-Taeen oli epäilty kirjoittaneen
omalle Facebook-sivulleen eri kansan-
ryhmiä uhkaavia, solvaavia tai panette-
levia viestejä vuosina 2011-2016.
Valtakunnansyyttäjän mukaan suurimmassa
osassa viesteistä ei ole kyse kiihotta-
misrikoksesta. Yhdessä todennäköisesti
on, mutta syyttäjän mukaan oikeuden-
käynti olisi kohtuuton, koska al-Taee
on aktiivisesti pyrkinyt poistamaan
tekonsa vaikutuksia."

""Tutkintapyynnön mukaan Räsänen olisi tv-ohjelman jakson aikana sanonut, että "homoseksuaalisuus on psykoseksuaalisen kehityksen psykopatologinen häiriö" ja että "homoseksuaalisuudessa on kyse perversioista". MTV:n uutisten mukaan ohjelmassa ei sanottu näin (siirryt toiseen palveluun).

Toiviainen korostaa, että on hyvin poikkeuksellista, että syyttäjä alkaisi itse selvittämään taustoja eli tässä tapauksessa etsimään ja katsomaan ohjelman nauhoitusta.
– Tästä syystä olen laittanut ilmoituksen edelleen poliisille tutkittavaksi.
Poliisi päätyi esitutkinnassa siihen, että rikosta ei ole tapahtunut.""

https://yle.fi/uutiset/3-11448825

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7abc2c01-7bdd-4610-92ce-b30501594d63
-
Palaan myös kansanedustajan syyttämiseen, se tuossa ilmenee:
https://yle.fi/uutiset/3-11419637

"""Perussuomalaisten kansanedustaja piti viime kesäkuussa eduskunnassa puheenvuoron, jossa hän puhui ensin maahanmuutosta ja heti tämän jälkeen vieraslajien torjunnasta tavalla, joka rinnasti turvapaikanhakijat vieraslajeihin.
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen pyysi alkuvuodesta eduskunnalta suostumusta asettaa kanasaedustaja syytteeseen."""

Helsingin poliisilaitokselle kirjattiin puheenvuorosta neljä rikosilmoitusta ja poliisi teki aiheesta esitutkinnan. Poliisi epäili Mäenpäätä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Asia eteni valtakunnansyyttäjälle syyteharkintaan. Mäenpää on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. POLIISINA OLI VIHREÄ KOMISSARIO. IHAN PÖPIÄ OLI KUULUSTELUPÖYTÄKIRJANSA, EI NOIN SAISI TUOLLA TASOLL TOIMIA, EDES VIHREÄNÄKÄÄN.

Ikävää maallemme kun noin politiikka on sotketkettu syyttäjän toimiin, ja myös poliisia ovat politisoimassa. Eikö riittäisi meille kun katsomme rajan yli itään, siellä tämä meininki on arkipäivää.

Olemme menettäneet otteen hyvään eduskunta työhön joka heijastelee sitten uuden suunnan toimina, joille ei pyhää politiikan mukaan mm syyttäminen. Tasapuolisuus on kadoksissa kuten Venäjällä. Uusi suunta -punavihreät tuoneet omia toimijoitaan joissa tasapuolisuus kaukana.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu