Symbolinen "112", puhutteleeko?
Ei ole hälyttänyt nykyistä porukkaa valtuustossa.
112-väkipaon vaikutus verotuloihin on lähes 500.000 euroa miinusta.
Soiko kellot?
Ei soi mitkään kellot.
Mutta grilllimakkaraa tarjolla torilla ja Vuorikadulla.
Hangon muuttosaldo vuonna 2020 oli -112
21
79
Vastaukset
- Anonyymi
...kuten ennenkin, as always.
- Anonyymi
toinen mokoma -500000e demareiden maccari jahdista
- Anonyymi
Kallis puolue hankolaisille.
- Anonyymi
Mitään muita toimenpiteitä ei tarvita kuin yhdistyminen Raaseporiin. Muilla keinoin ei hallinnon kuluja pysty leikkaamaan. Lähtisi monta päällekkäistä virkaa pois ja samalla tulisi putsattua tuo hapantunut viranhaltijakunta. "Uudessa Raaseporissa" toivottavasti tajuttaisiin myös laittaa Satama myyntiin. Siihen sijoitetut rahat eivät ole tuottaneet mitään muuta kuin lisää velkatakkaa kuntalaisille.
- Anonyymi
Kaupunginvaltuusto päättää toimista, millä kaupungista poismuutto saadaan loppumaan.
Nyt väki on vähentynyt vuodesta toiseen, eikä nykyiset valtaapitävät, rkp ja sdp olkaansa kohauta. Ingen problem, säger dem. Helvete! Stor problem.
Valtuutetut vaihtoon. Tästä äänestetään kuntavaaleissa.- Anonyymi
RKP lonkerot ovat syvällä hangon liikeelämässä ja sillä on saumaton yhteys poismuuttoon hangosta,RKP muurariveljet pitää huolta siitä että kun hangossa vapautuu työpaikkoja niin se paikka täytetään ulkopaikkakuntalaisella ruotsinkielisellä ja toiveena on että työttömäksi jäävä suomenkielinen hankolainen muuttaa pois tämä on yksi heidän tavoistaa roikkua epätoivoisesti vallankahvassa kuntapolitiikassa,tarkoitus on pyrkiä pitämään vähintään balanssi sdp/rkp voimasuhteissa.Suomessa on enää yksi puhdas RKP linnake suomessa ja se on pietarsaaressa ja tämä kauhistuttaa heitä he yrittävät jarruttaa epätoivoisesti vääjäämätöntä kehitystä ja se aiheuttaa myös hirvittäviä taloudellisia ongelmia hangolle mutta he elitisteinä eivät siitä välitä heitä kiinnostaa vain valta..kun puhutaan että hangossa ei ole koulutettua työvoimaa sen takia palkataan ulkopaikkakuntalaisia niin se on puhdasta fuulaa.
T:Turtapalli - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
RKP lonkerot ovat syvällä hangon liikeelämässä ja sillä on saumaton yhteys poismuuttoon hangosta,RKP muurariveljet pitää huolta siitä että kun hangossa vapautuu työpaikkoja niin se paikka täytetään ulkopaikkakuntalaisella ruotsinkielisellä ja toiveena on että työttömäksi jäävä suomenkielinen hankolainen muuttaa pois tämä on yksi heidän tavoistaa roikkua epätoivoisesti vallankahvassa kuntapolitiikassa,tarkoitus on pyrkiä pitämään vähintään balanssi sdp/rkp voimasuhteissa.Suomessa on enää yksi puhdas RKP linnake suomessa ja se on pietarsaaressa ja tämä kauhistuttaa heitä he yrittävät jarruttaa epätoivoisesti vääjäämätöntä kehitystä ja se aiheuttaa myös hirvittäviä taloudellisia ongelmia hangolle mutta he elitisteinä eivät siitä välitä heitä kiinnostaa vain valta..kun puhutaan että hangossa ei ole koulutettua työvoimaa sen takia palkataan ulkopaikkakuntalaisia niin se on puhdasta fuulaa.
T:TurtapalliKiitos Turtapalli. Järjen ääni. Oletko ehdolla?
Tavoite: yli puolet valtuustosta sitoutumattomia.
Se on ainut tapa lopettaa demareiden hölmöily ja kuvailemasi kielipolitiikka, millä ei ole mitään tekemistä hankolaisten hyvinvoinnin kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos Turtapalli. Järjen ääni. Oletko ehdolla?
Tavoite: yli puolet valtuustosta sitoutumattomia.
Se on ainut tapa lopettaa demareiden hölmöily ja kuvailemasi kielipolitiikka, millä ei ole mitään tekemistä hankolaisten hyvinvoinnin kanssa.Puolet valtuustosta Rolleja, Koleja ja Markoja! Anna mun kaikki kestää! Siitähän se vasta soppa syntyisi! 🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolet valtuustosta Rolleja, Koleja ja Markoja! Anna mun kaikki kestää! Siitähän se vasta soppa syntyisi! 🤣
Jos tuota velkataakkaa joka on tehty sdp/rkp koaliition toimiesssa kapellimestareina niin mikä se sitten on jos ei soppa??
T:turtapalli - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tuota velkataakkaa joka on tehty sdp/rkp koaliition toimiesssa kapellimestareina niin mikä se sitten on jos ei soppa??
T:turtapalliMenneiden valtuustojen ja virkamiesten syntejä, Strandellin aikakaudella on uusi vaihde pykälässä! Velkoja on pystytty jopa lyhentämään. Mennyt vuosi oli kakkien aikojen paras mitä talouteen tulee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menneiden valtuustojen ja virkamiesten syntejä, Strandellin aikakaudella on uusi vaihde pykälässä! Velkoja on pystytty jopa lyhentämään. Mennyt vuosi oli kakkien aikojen paras mitä talouteen tulee.
Velkaa on lyhennetty velalla. Saldo edelleen yli 60 miljoonaa, right?
Viime vuosi positiivinen koronan takia. Ihmiset kävi vähemmän lääkärissä ja valtiolta ylimääräiset korona-avustukset. Hallitus jakoi kunnille 3 miljardia velkarahoja, jotka lapsemme maksavat pois. Olivat kertaluonteisia. Tämä vuosi ja ensi vuosi menee Hangolla jo taas kuten ennenkin, plus miinus nolla. Sillä tuloksella ei velkaa lyhennetä. Se on totuus.
Ajatteleppa, jos ja kun korot nousevat 1%:n (yksiprosentti), mikä on aivan mahdollista, niin Hangon velanhoitokulut nousevat 600.000 euroa vuodessa. Hei haloo!
Velkavipu on köysi kaulassa. Naurattaa ensin, mutta voi kiristyä. Siinä on sitten vaihtoehdot vähissä. Velattomalla on vapaus tehdä, mitä haluaa. Velallisella ei.
- Anonyymi
Kyllähän se ennen pitkää käy niin, että viimeinen sammuttaa valot. Eli tällä vauhdilla ja laskenta tavalla n. 70 vuoden päästä Hangossa ei asu ketään.
Tai jos asuu vaan niin eläkeläiset, jotka ei ole vielä syntyneet. Eiku nekin on maahanmuuttajia. Siis... Laitetaan kaikki kiinni nyt jo, ja muutetaan Karibialle ottamaan aurinkoa. Kyllä se päivä sinne paistaa. 🤭😉- Anonyymi
Älkää kantako huolta kyllä pääkaupunkiseudulta kannetaan rahaa Hankoon, rantatalonne
ostaa Espoolainen jos on hyvällä paikalla. Kaupat pärjäävät ei niitä muutoin uusia rakenneta.
Kesällä mukava paikka ja talvella sopivan hiljainen, hörhöjä ei haitaksi asti missä lienee
huuhailevat. Kateellisia kyllä näyttää olevan, eräskin levitteli perättömiä puheita
mutta jäi kiinni lopulta puheistaan, otti itseensä kun palautin maan pinnalle kuvitteli
olevansa kylän pomo. Nyt kulkee taas nokka maassa monta vuotta. Vastaanotto
kaupungin taholta jopa ystävällinen, johtui kyllä siitä että olin ostamassa ja kaupunki
myymässä.
- Anonyymi
Sopan keittäneet ovat valtuuston päättävät ryhmät sdp ja rkp.
Velkaa on ennätysmäärä, kunnallisvero huipussa ja palveluissa tökkii.
Miten Tehtaanniemen rakentaminen, sataman laiturit ja rampit ja yli 1000 saastuttavaa rekkaa päivässä mennen tullen ovat lisänneet kaupunkilaisten hyvinvointia? Yhtä paljon kuin kaksi valokaapeliyhteyttä, jotka menevät Hangon läpi. Jopa Märsan kuntoportaat ovat suurempi ilo kuin koko Tehtaanniemen jo rakennettu asuntoalue tai vielä SPA-kolossin viereen suunnitteilla oleva kaksiokerrostalo.
Ei mitään poikkeulupia. Mennään lain ja asetusten mukaan. Till punkt och pricka. - Anonyymi
Kysyppä ehdokkaaltasi, saako hänen puolueessa äänestää aina omantunnon mukaan vai pitääkö valtuustossa ja lautakunnissa antaa valtakirja puolueelle. Siis luopua perustuslaillisesta sananvapaudesta,
Sitoutumattomat koulutetut ihmiset valtuustoon enemmistöksi, niin saadaan demareiden "talousviisaus" ja rkp:n Hangolle vahingollinen kielipolitiikka kuriin. - Anonyymi
Kyllähän se on niin, että sitä velkaakin olisi 10 milliä vähemmän ilman aiheettomia valituksia. Paikalliset palvelualanyrittäjät menettäneett myös ison siivun euroja valitusten takia. Maccarin irtisamomisen takana eivät olleet kuin puolet demareista. Kyllä tämä homma menee ihan jonkun muun tahon piikkiin.
- Anonyymi
Kaupunki rakennuttaa lisää vuokra-asuntoja ja laittaa niihin kaikkiin niin edullinen neliövuokra että se alittaa kunnolla koko Uudenmaan alimmat vuokratasot.
Eipä aikaakaan kun muuttotappio kääntyy voitoksi.
Lääke on yksinkertainen, mutta tehokas.- Anonyymi
Tietenkin esitettäneen kysymys, että millä varoilla tämä tehtäisiin? Vastaus on velaksi ja vapailta markkinoilta, sillä laina on vielä halpaa ja siksi tämä kannattaa tehdä nyt ennen tilanteen pahenemista tai peräti toivottomaksi muuttumista.
Asuntoihin muuton ehdoksi on syytä laittaa vakuuttavat todisteet vuokranmaksukyvystä ja moitteettomuudesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin esitettäneen kysymys, että millä varoilla tämä tehtäisiin? Vastaus on velaksi ja vapailta markkinoilta, sillä laina on vielä halpaa ja siksi tämä kannattaa tehdä nyt ennen tilanteen pahenemista tai peräti toivottomaksi muuttumista.
Asuntoihin muuton ehdoksi on syytä laittaa vakuuttavat todisteet vuokranmaksukyvystä ja moitteettomuudesta.Jos minulta kysyttäisiin muuttaako kaupunkiin jossa Terveydenhuolto on täysin retuperällä, virkavalta sekin huonosti saatavilla, koulutus lapsille vain lukioon asti HUOM: ammattikoulua ei ole! "eihän nyt porvariston lapsien suvaitse käydä muuta kuin lukiota (päiväkoti/ala-aste sekin käytävä homeisessa sellaisessa) Työttömyys nolla tasoa (ehkä satamat ja muutama tehdas) tai ellet ole miljonääri ja vaan huvikseksi asu ylihinnoitelluissa rantataloissa. Sisäänpäin lämpiävä pieni Hyvin kaunis kaupunki josta sen asukkaat ihan itse monissa muodoin tekevät siitä hyvin ruman .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos minulta kysyttäisiin muuttaako kaupunkiin jossa Terveydenhuolto on täysin retuperällä, virkavalta sekin huonosti saatavilla, koulutus lapsille vain lukioon asti HUOM: ammattikoulua ei ole! "eihän nyt porvariston lapsien suvaitse käydä muuta kuin lukiota (päiväkoti/ala-aste sekin käytävä homeisessa sellaisessa) Työttömyys nolla tasoa (ehkä satamat ja muutama tehdas) tai ellet ole miljonääri ja vaan huvikseksi asu ylihinnoitelluissa rantataloissa. Sisäänpäin lämpiävä pieni Hyvin kaunis kaupunki josta sen asukkaat ihan itse monissa muodoin tekevät siitä hyvin ruman .
Työhaluttomia ja eläkeläisiä löytyisi varmasti ympäri Suomen jotka mielellään muuttaisivat Hankoon jos tarjolla olisi edullisia asuntoja. Varsinkin pienituloisuudessa elämiseen tottuneet ovat tyytyväisiä kunhan saavat edes jonkinlaisia palveluja.
Syntyperäiset hankolaiset ovat kauniin kotipaikkakuntansa voimavara ja rikkaus! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos minulta kysyttäisiin muuttaako kaupunkiin jossa Terveydenhuolto on täysin retuperällä, virkavalta sekin huonosti saatavilla, koulutus lapsille vain lukioon asti HUOM: ammattikoulua ei ole! "eihän nyt porvariston lapsien suvaitse käydä muuta kuin lukiota (päiväkoti/ala-aste sekin käytävä homeisessa sellaisessa) Työttömyys nolla tasoa (ehkä satamat ja muutama tehdas) tai ellet ole miljonääri ja vaan huvikseksi asu ylihinnoitelluissa rantataloissa. Sisäänpäin lämpiävä pieni Hyvin kaunis kaupunki josta sen asukkaat ihan itse monissa muodoin tekevät siitä hyvin ruman .
Juu rkp on hoitanut, että suomenkielisille on toisen asteen koulutusta, lukio poislukien, Salossa tai Lohjalla. Ruotsinkielisille kyllä löytyy Raaseporista jopa AMK-tasoista tarjontaa. Varmaan haluaisivat, että suomenkielinen lukiokin lopetettaisiin?
Hei, nuorisoraati ehdotti, että koulujen kielikylpy pitää aloittaa jo alaluokilta. Se tapahtuu yhdistämällä koulut samaan rakennukseen. Hangonkylän alakoulut samaan rakennukseen, yläkoulut Haagapuistoon, lukiot Casinon lammen rannalle,
Raaseporin Novia AMK:n pitäisi aloittaa myös suomenkieliset linjat. Sillä tavalla varmistaisi opiskelijakannan ja lopettamisuhka pienenee.
Hei, Hangossa on yliopistokin. Tvärminnessä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113585MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691896Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768