universumeita ja taas edellisen versumin jumala loi tämän versumin alkupamauksen hienosäädetyt arvot. Taas sitä edellisen versumin jumala loi tuon edellisen versumin ja niin päin pois, tuhannen ziljoona kertaa, eikä riitä nämä vielä alun lähellekään. Eipä tarvitse olla mikään ruutijarkko, tajutakseen että tämmöinen päättely ei johda yhtään minkään, ainakaan olevaisen alkusyyn tunnistamiseen. Olevaisen alkusyytä onkin turha pohtia, parempi lienee pohtia tulevaisuutta, joka sekään ei lopu periaatteessa koskaan. Pystymmekö me ihmiset kehittymään teknisesti että henkisesti sellaisiksi, että luomme uusia versumeita, ilman uskomuksia tai pelkoja, tehdään oma versumi, vaikka virtuaalinen, jos se lohduttaa, ihan niinkuin taivas- ja helvettityyliin on jo aika pitkälle kehiteltykin, että oikein iankaikkisia, joojoo. Tässähän sitä ollaan ja mennään vaan, turha kysyä miksi, koska sen alkualkualkualkuperäisimmän olevaisen alkusyy ei ole enää kenenkään tiedossa, ei edes meidän kotoisen ns. jumalan, hää kun on samassa veneessä meidän kanssa ja mitä ilmeisimmin tarvitsee meitä johonkin projekteihinsa, koska niin kovasti tykkää ja raamattuja kirjuuttelee.
Tästä hyvin nähdään mihin uskonnollinen ajattelu johtaa, maailmaa pitää selittää selittämästä päästyäänkin, sen sijaan että itse vaivautuiseimme ottamaan siitä selvän ja sitä kautta myös vastuun olemisestamme ja kaikenmaailman säätämisistämme. Olisiko jo aika kehittää jotain muuta huitsinneivaalan jännää, kuin mitä nuo näkymättömät ja mauttomat jumalat ovat, jotka pitävät usein ihmistä pilkkanaan ja pelottelevat pientä ensikertalaistan reppanaa helveteillä ja vaikka millä mauttomuuksilla, kuten karieksella ja hypotermialla.
Anywäy, ihminen on tulkinnut täällä aikansa tapahtuneita ja todennäköisesti isommat pääasiat päin persettä, ei missään ole mitään muuta vaaraa tai pelottavaa, kuin toinen ihminen ja sekin on ihan samanlainen kuin sinä, ainakin periaatteessa ja siitä pitää vaan tykätä, tykkäämästä päästyäänkin, koska ei meillä reppanoilla muutakaan ole, voi rähmä sentään. JEPS, kivaa on aiheuttaa myrskyjä vesilasissa, katsos kun ei isompaan pysty, tälläinen ihmisenrääpäle, jonka elämä on niin mahottoman kovaa, että sitä ei kukaan muu ole koskaan ennen yrittänyt. Kiitos ja hyvää matkaa galaksin vapaamatkustaja, missä on seuraava pysäkki ja kuka muuten ohjaa, miksemme itse sitä tee, onko siihen jotain isompia esteitä, uskonnotko esmes?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.