Nyt ne lennot ja maahantulot jäihin.

NYT ne lennot ulkomaista jäihin että tätä koronaa ei enää levitetä. Olette hallituksesta vastuussa THL:n kanssa kun ette näköjään tee sitä mitä ihmiset odottavati

Ei toimi lääkkeetkään kun tauti muuttuu riittävästi.
869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hallitus tekee parhaansa, jotta covid-19 virus ei leviä. Valitettavasti porvaripuolueet oppositiossa haluavat, että ihmisten on päästävä huvittelemaan, liikuntasaleihin ja etenkään lasten ja nuorten harrastuksia ei saa rajoittaa sulkemalla liikuntapaikkoja.

Jyväskylässä olutravintolassa bailattiin viikko sitten ja yli sata nuorta sai tartunnan. Ravintolassa oli omistajan mukaan noudatettu kaikkia turvamääräyksiä kuitenkin yli sata sai tartunnan ja yli 1000 joutui karanteeniin. Kaikkia tartunta ketjuja ei ole vielä tarkistettu. Toinen tartuntarypäs Jyväskylässä läksi kuntosalilta, ja ilmeisesti myös siellä on turvaohjeita noudatettu. Eli virus elää ja leviää turvaohjeita huolimatta.

TARTUNTATAUTILAKI ei anna hallitukselle eikä paikallisille viranomaisille nykyisellään riittävästi mahdollisuuksia määrätä täsmällisiä, alueellisia määräyksiä taudin kiihtymisvaiheessa.

TALOUS ENNEN MÄÄRÄYKSIÄ vaativat monet, jotka asettavat yritysten tuloksen tärkeämmäksi kuin terveyden. Ne yritykset, joista tulee viruslinkoja, menettävät asiakkaansa, joten järkevää olisi noudattaa hallituksen ja asiantuntijoiden ohjeita, eikä vedota perustuslain "vapaaseen liikkumiseen", josta korona pandemian aikana tulee "vapaata tartuttamista".

Nyt korona leviää ja myös entistä tarttuvampi ja helpommin leviävä muuntovirus leviää.
Valitettavasti hallitukselta ja viranomaisilta puuttuu keinot, kun UUSI TARTUNTATAUTILAKI, jota hallitus on esittänyt jo syyskuussa on yhä edelleen PÄIVITTÄMÄTTÄ.

Äänestä
  • Hei, tulin just ulkomailta. Oli hienoa käydä välillä tuulettumassa.
    Kaikki koneessa ja lomakohteessa olija oli testattu.
    Takaisin tullessa vielä kaksi testiä.

    Nyt enää pelottaa liikkua Suomessa, kun täällä on niitä tautisia ihmisiä.

    Äänestä

Lentokielto rokotetuile, veritulppa ei ole leikin asia.
Varsinkaan kesken lennon, jollon apua ei vältämättä heti ole saatavilla.

Äänestä
  • Tyhmyys on myös vaarallinen asia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyhmyys on myös vaarallinen asia.

    On hienoa, että kohta pääsee taas Kanarialle! Ei tarvitse olla Suomen koronapesässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On hienoa, että kohta pääsee taas Kanarialle! Ei tarvitse olla Suomen koronapesässä.

    Ei se korona, mutta kaikki kyttääjät ja demariankeuttajat ajavst itsemurhaan.

    Äänestä

Yhdenvertaisuus toteutuu leipäjonoissa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

NYT ne lennot ulkomaista jäihin että tätä koronaa ei enää levitetä. Olette hallituksesta vastuussa THL:n kanssa kun ette näköjään tee sitä mitä ihmiset odottavati

Ei toimi lääkkeetkään kun tauti muuttuu riittävästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu