Näin keväällä sitä ei aina ole

Hei

Kirjoitan sinulle tänne, koska en oikein keksinyt mitään muutakaan paikkaa, minne tätä asiaa hieman purkaisin.

Sätin tunnelma on liian levoton, jotta siinä kaiken hälinän keskellä voisi saada ajatuksiaan sellaiseen muotoon, että sinä niitä voisit ymmärtää.

Taikka, enhän minä edes tiedä, haluatko sinä niitä ymmärtää. Ihminenhän ymmärtää vain, jos hänellä on halu ymmärtää.

Haluan siis pyytää anteeksi parin viime päivän käyttäytymistäni. Anteeksi.

Sinäkin tiedät, että kevät ei ole kaikille ihmisille helppoa aikaa. Jotkut kärsivät syysmasennuksesta, kaamosmasennuksesta ja joidenkin ristiksi on annettu vähäinen kyky sietää heräävän luonnon riemuja. Ikäväkseni minä kuulun tähän viimeisimpään kastiin.

Keväthän on toivon aikaa, heräämisen aikaa, uudistumisen aikaa, rakastumisen aikaa... Mutta minä en koe jaksavani tehdä mitään noista.. en toivoa, en herätä, en uudistua, enkä ainakaan rakastaa. Samalla tunnen suunnatonta haikeutta tehdä kaikkia noita asioita, mutta silti linnoittaudun yhä syvemmälle kuoreni sisään - turvalliseen ja kuolettavan tylsään bunkkeriini.

Kun tähän kevätmasennukseen lisätään muutama mojovanpuoleinen henkilökohtainen vastoinkäyminen, niin kaltaiseni tunneihminen on hetkessä syösty pois raiteiltaan. Viime yöni ovat olleet täynnä katkeria kyyneleitä, vaikka mitään oikeasti katastrofaalista ei olekaan tapahtunut. Elämä jatkuu ja muutaman päivän kuluessa olen taas saanut itseni koottua entiselleni.

Olen vain sellainen ihminen, että kun menen alas, menen sinne rytinällä ja kun nousen ylös, olen sitten kunnolla korkeuksissa. Tunneihmisenä ymmärtänet, mitä tarkoitan.

Olisin todella ollut halukas keskustelemaan kanssasi, mutta takavasempaan vetäytyminen on leipälajini silloin, jos/kun huomaan toisen olevan kiireinen. Eli kun sinulla on ylellä aina monta rautaa tulessa, koen varsinkin näinä alakulon päivinä olevani riesaksi. Ja kyllähän sinulla sitä kaappiseuraakin riittää.. mukavaakin, luulisin. Miksi siis tunkisin siihen väliin itseäni murheineni...

Tuosta huumoristasi sitten vielä.. Se on useimmiten aika kekseliästä, vaikka toistatkin joskus itseäsi aika pahasti. Tällaisina päivinä vain leikinlasku tietyntyyppisistä asioista tuntuu rienaamiselta. Jotkut asiat liippaavat kait liian läheltä...

Sinussa on paljon hyvää. Olet älykäs, sanavalmis ja sydäntäkin sinulla on. En kirjoittaisi tätä, ellen olisi hieman pahoillani tästä kaikesta.

Olisin ehkä halunnut tutustua sinuun hieman syvällisemminkin, mutta niin ei tainnut olla tarkoitettu. Minä en ole riittävän hyvä ihminen siihen. Kun huomaisit, miten haavoittunut ihminen siellä muurien sisällä piileksii, kääntäisit selkäsi. Olisit kuin kaikki toiset.. Ainakin on helppo uskoa näin...

Tuskin saan koskaan mitään anteeksi, mutta olenpahan ainakin pyytänyt.

Toivon sinulle pienestä repaleisesta sydämestäni kaikkea hyvää. Toivon, että elämäsi polulla on vain vähän mutkia ja vain pieniä koloja. Toivon, että ylittämäsi sillat ovat ehyitä ja että polkusi varrella on runsaasti ilon aiheita, kauneutta ja positiivisesti hämmästyttäviä asioita.

On aina ilo saada muistutus siitä, että virtuaalimaailmassakin voi olla Ihmisiä...