Esikuvia

Pappi tai piispa on moraalinen esikuva puolelle suomalaisista.

Pappien ja piispojen arvostus moraalisina esikuvina on säilynyt Suomessa vahvana, vaikka julkisuuskriisit ovat koetelleet papistoa. Kotimaan TNS-gallupilla (entisellä Suomen Gallupilla) teettämään kyselyyn vastanneista suomalaisista peräti puolelle (49 prosenttia) pappi tai piispa on moraalinen esikuva. Vain 22 prosenttia suomalaisista ei pidä piispaa tai pappia lainkaan esikuvanaan.

Kotimaan gallup tehtiin maaliskuun lopussa ja siihen vastasi yhteensä 1001 yli 15-vuotiasta henkilöä eri puolilta Suomea. Tutkimuksen virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä.

Asiantuntijat yllättyivät tuloksesta: arvostus vaikutti pysyvän yllättävän tasaisena myös ikä-,
alue-, puoluerajoihin sekä ammattiryhmiin katsomatta. Helsingin yliopiston kirkkososiologian professori Eila Helander toteaa hämmästyneensä siitä, että niinkin moni suomalainen nuori koki piispat ainakin jossain määrin esikuvikseen: 15–24-vuotiaista nuorista 41 prosenttia piti pappia esikuvana.

(Kotimaa)
5152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ja muiden kirkon tutkimuskeskuksen palkkatyöläisten lobbaamalle jutulle.

Painotukset ja sanavalinnat ovat taas omaa luokkaansa.

Onneksi he jotka eivät kirjoita sanaa Lappeenranta tyyliin lappeen Ranta, osaavat tulkita tuollaistakin viestintää.

Mielestäni tuollainen viestintä on väärin niitä kohtaan jotka eivät osaa.

Äänestä
  • Sori vaan. Tutkimus oli tilattu Suomen Gallupilta. Et sentään lähtenyt heitä mollaamaan...vaan puhuit viestinnästä. Parempi niin. Tulokset ovat tuloksia ja niistä tehdyt tulkinnat erilaisia. Jutussa sanottiin mm. "Vain 22 prosenttia suomalaisista ei pidä piispaa tai pappia lainkaan esikuvanaan." Jos haluaa, voi sanoa "Jopa 22 prosenttia...." Ihan miten vaan. Sitä vaan on paha kiistää, että 22% on suhteellisen pieni lukema ja siihenhän tuo uutisarvo perustui.

    Äänestä

  • Kati kirjoitti:

    Sori vaan. Tutkimus oli tilattu Suomen Gallupilta. Et sentään lähtenyt heitä mollaamaan...vaan puhuit viestinnästä. Parempi niin. Tulokset ovat tuloksia ja niistä tehdyt tulkinnat erilaisia. Jutussa sanottiin mm. "Vain 22 prosenttia suomalaisista ei pidä piispaa tai pappia lainkaan esikuvanaan." Jos haluaa, voi sanoa "Jopa 22 prosenttia...." Ihan miten vaan. Sitä vaan on paha kiistää, että 22% on suhteellisen pieni lukema ja siihenhän tuo uutisarvo perustui.

    pitäisi saada lukea mitä on itseasiassa kysytty.
    Sanamuodot ja vastausvaihtoehdot yms.

    Riippuen mitä ja miten kysyy, vastausprosentit muuttuvat melkoisesti.

    Samoin kiinnostaisi tietää että kysyttiinkö muiden ammattien esikuvallisuudesta ja jos kysyttiin niin miten ne suhtautuvat tuohon 22 prosenttiin.

    Noista voisi vetää sitten ilman evlutlahkon tiedotustoimiston muotoiluja asialliset johtopäätökset.

    Äänestä

  • Nasse kirjoitti:

    Kuinka mä arvasinkin, jutussa siteerattu henkilö Professori Eila Helander toimii KIRKON TUTKIMUSKESKUKSEN (se Katin mesta) varapuheenjohtajana.

    BUAHAHHEHEHEBUAHHA Mirkaa siteeratakseni.

    Taaskaan kyse ei ole suoranaisesta valehtelusta mutta eettisen toimintatavan kannalta arveluttavista asioista.

    Äänestä

  • Nasse kirjoitti:

    pitäisi saada lukea mitä on itseasiassa kysytty.
    Sanamuodot ja vastausvaihtoehdot yms.

    Riippuen mitä ja miten kysyy, vastausprosentit muuttuvat melkoisesti.

    Samoin kiinnostaisi tietää että kysyttiinkö muiden ammattien esikuvallisuudesta ja jos kysyttiin niin miten ne suhtautuvat tuohon 22 prosenttiin.

    Noista voisi vetää sitten ilman evlutlahkon tiedotustoimiston muotoiluja asialliset johtopäätökset.

    erittäin samaa mieltä kanssasi. Jostakin syystä niitä kyselyjen sanamuotoja ja vastausvaihtoehtoja julkistetaan aika nihkeästi.

    Olen muuten jo jonkin aikaa ihmetellyt, miksei Verna ojenna sinua tuosta evlutlahko nimityksestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tarvitaan... kirjoitti:

Pappi tai piispa on moraalinen esikuva puolelle suomalaisista.

Pappien ja piispojen arvostus moraalisina esikuvina on säilynyt Suomessa vahvana, vaikka julkisuuskriisit ovat koetelleet papistoa. Kotimaan TNS-gallupilla (entisellä Suomen Gallupilla) teettämään kyselyyn vastanneista suomalaisista peräti puolelle (49 prosenttia) pappi tai piispa on moraalinen esikuva. Vain 22 prosenttia suomalaisista ei pidä piispaa tai pappia lainkaan esikuvanaan.

Kotimaan gallup tehtiin maaliskuun lopussa ja siihen vastasi yhteensä 1001 yli 15-vuotiasta henkilöä eri puolilta Suomea. Tutkimuksen virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä.

Asiantuntijat yllättyivät tuloksesta: arvostus vaikutti pysyvän yllättävän tasaisena myös ikä-,
alue-, puoluerajoihin sekä ammattiryhmiin katsomatta. Helsingin yliopiston kirkkososiologian professori Eila Helander toteaa hämmästyneensä siitä, että niinkin moni suomalainen nuori koki piispat ainakin jossain määrin esikuvikseen: 15–24-vuotiaista nuorista 41 prosenttia piti pappia esikuvana.

(Kotimaa)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu