Pelkkä työllisyysaste ei kerro talouden tilasta juurikaan mitään, koska sosiaalituella eläviäkin lasketaan (temppu)työllisiksi.
Tärkeämpi luku olisi sosiaalitukimenot per työikäinen. Sen luvun pienentäminen vaatisi lisää palkanmaksajia.
Pitäisi mitata myös sosiaalitukimenoja per työikäinen
13
64
Vastaukset
- Anonyymi
Suomessa olisi melko edullista saavuttaa hyvä työllisyystilanne esim. yritysten tietynkaltaisen verovapauden avulla.
Esimerkkinä Irlanti, joka oli pitkän aikaa köyhin eurooppalainen maa. Taloutta muutettiin niin, että yritysveroa ei käytännössä ole ollenkaan (nimellinen 12,5%, jonka saa erilaisilla vähennyksillä vedettyä lähelle 0%).
Jos yrityksille tarjottaisiin porkkanaa, yritysvero 0%, jos työllistää suomessa ja suomalaisilla ihmisillä teettää työtä.
Tämä maksaisi nopeasti itsensä takaisin, eikä haittaisi ketään, työllisyysasteen noustessa myös muita veroja voitaisiin laskea ja elintaso nousisi. Ongelmana on, että vasemmistoleirille se ei käy. Pitää olla hurjan kovat verot ja kaikki tasa-arvoisia.
Lopputulema on juuri tämä, mikä suomessa nyt on. Kovat verot, yritykset kuitenkin ulkomaisessa omistuksessa, jota kautta rahaa pumpataan ulos suomesta. Kaikkien elintaso riittävän heikko.- Anonyymi
Ajatus on hyvä, mutta samalla pitäisi lisätä myös edullista asuntotuotantoa, joka olisi kenties julkisessa omistuksessa. Ettei käy Norjaa, jossa öljy on vaurastuttanut kaikkia, mutta myös asumisen pakolliset kustannukset on saman asian seurauksena tapissa. Oslossa 3h/k-asunnon vuokra voi olla 2000eur.
Ruotsin mallia asumiseen samalla. Suuri osa asunnoista on yleishyödyllisten yhteisöjen omistuksessa, eikä niillä pääse järjestämään vuokrakikkailua, joten iso osa asunnoista on kohtuu vuokraisia.
Tämä siis vastauksena tuohon Irlannin malliin, joka on kyllä kannatettava ratkaisu. - Anonyymi
Valtioiden välinen verokilpailu on epätervettä, kuten myös veroparatiisien salliminen.
Jostain verovarat on kuitenkin kerättävä.
Poliittisesti olisi mielenkiintoista ryhtyä tekemään säästöjä karsimalla hyväpalkkaista virkamieskuntaa, joka kokee olevansa suojassa ja äänestää usein kokoomusta, jonka kannatustasoa ei voi järkisyin perustella. Kokoomushan ajaa nimenomaan suurpääoman asiaa, ei yksinyrittäjän, eikä etenkään palkansaajan, kuten virkamiehen.
Nimittäin kun ihminen irtisanotaan hyväpalkkaisesta suojatyöpaikasta, niin todennäköisyys sille, että hän siirtyy kannattamaan vasemmistopuolueita kasvaa, mikäli uudelleen työllistyminen ei ota onnistuakseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtioiden välinen verokilpailu on epätervettä, kuten myös veroparatiisien salliminen.
Jostain verovarat on kuitenkin kerättävä.
Poliittisesti olisi mielenkiintoista ryhtyä tekemään säästöjä karsimalla hyväpalkkaista virkamieskuntaa, joka kokee olevansa suojassa ja äänestää usein kokoomusta, jonka kannatustasoa ei voi järkisyin perustella. Kokoomushan ajaa nimenomaan suurpääoman asiaa, ei yksinyrittäjän, eikä etenkään palkansaajan, kuten virkamiehen.
Nimittäin kun ihminen irtisanotaan hyväpalkkaisesta suojatyöpaikasta, niin todennäköisyys sille, että hän siirtyy kannattamaan vasemmistopuolueita kasvaa, mikäli uudelleen työllistyminen ei ota onnistuakseen.Oletko huomannut, että vasemmistopuolueet eivät juuri halua parantaa ihmisten asemaa yhteiskunnassa. Sen polttoaineena on kurjuuden ylläpito.
Kun asiat menevät tarpeeksi huonosti, se nostaa vasemmiston äänestystuloksia. Sitä ylläpidetään, eikä tavallisen ihmisen aseman parantaminen sen takia kiinnosta ollenkaan.
Pitäisi tehdä äkkiä ratkaisuja, joilla muutettaisiin pitkässä juoksussa suomea paremmaksi. Pelikoneet pois kaupoista, positiivinen luottotietorekisteri, alkoholikortti ym.
Mutta, vasemmisto haluaa kurjistaa elämää, siksi sitä ei tehdä, nuo vain alkuun esimerkkinä.
Vähän sama asia vihreiden kanssa, kaikkein yksinkertaisimmatkin keinot on yhteiskunnassa tekemättä, LED-valot kaikkialle, lämmöntalteenotot, energiansäästö. Ei, vaan ajatetaan erittäin kalliita sähköautoja kaikille, jotka eivät ratkaise mitään, koska jostain se sähkö on tultava.
Kysymyksessä on vain rahan puhaltaminen kansalta ja kaikki edistys jää saamatta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko huomannut, että vasemmistopuolueet eivät juuri halua parantaa ihmisten asemaa yhteiskunnassa. Sen polttoaineena on kurjuuden ylläpito.
Kun asiat menevät tarpeeksi huonosti, se nostaa vasemmiston äänestystuloksia. Sitä ylläpidetään, eikä tavallisen ihmisen aseman parantaminen sen takia kiinnosta ollenkaan.
Pitäisi tehdä äkkiä ratkaisuja, joilla muutettaisiin pitkässä juoksussa suomea paremmaksi. Pelikoneet pois kaupoista, positiivinen luottotietorekisteri, alkoholikortti ym.
Mutta, vasemmisto haluaa kurjistaa elämää, siksi sitä ei tehdä, nuo vain alkuun esimerkkinä.
Vähän sama asia vihreiden kanssa, kaikkein yksinkertaisimmatkin keinot on yhteiskunnassa tekemättä, LED-valot kaikkialle, lämmöntalteenotot, energiansäästö. Ei, vaan ajatetaan erittäin kalliita sähköautoja kaikille, jotka eivät ratkaise mitään, koska jostain se sähkö on tultava.
Kysymyksessä on vain rahan puhaltaminen kansalta ja kaikki edistys jää saamatta.En ole huomannut. Huomasin tosin vasemmistopuolueiden nostaneen heti ensi töinään pienempiä eläkkeitä ja sosiaalietuisuuksia, kun Rinteen hallitus pääsi vauhtiin ihmisten asemaa kurjistaneen Sipilän porvarihallituksen jälkeen.
Uskallan olla siis asiasta täysin eri mieltä. Kaiken lisäksi kaikkein pienituloisimpien lisäeurot palautuvat välittömästi talouden kiertoon, koska niistä ei jää ylimääräisiä sukan varteen säästettäväksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole huomannut. Huomasin tosin vasemmistopuolueiden nostaneen heti ensi töinään pienempiä eläkkeitä ja sosiaalietuisuuksia, kun Rinteen hallitus pääsi vauhtiin ihmisten asemaa kurjistaneen Sipilän porvarihallituksen jälkeen.
Uskallan olla siis asiasta täysin eri mieltä. Kaiken lisäksi kaikkein pienituloisimpien lisäeurot palautuvat välittömästi talouden kiertoon, koska niistä ei jää ylimääräisiä sukan varteen säästettäväksi.Sosiaalitukien, kuten alimpien eläkkeiden nostaminen ei tuo kansantalouteen yhtään lisää rahaa. Saat euron siitä, että se otetaan jostain muusta pois.
Suomalaisista ihmisistä 60% on nettosaajana verotuksessa jo muutenkin. Jokaiselle syntyvälle ihmiselle pumpataan 300 000eur edestä yhteiskunnan palveluita, ennenkuin henkilö on edes työelämässä. Siihen lisäksi perustasoiset kunnan/valtion tarjoamat palvelut päälle, ollaan jossain 500 000 euron hujakoilla.
Olisi ihan kohtuullista tajuta ns. tavallisen kansankin, että mikään ei ole ilmaista. Jos jotain veroa lasketaan, sitä jossain nostetaan. Kyseessä on nollasummapeli.
Nollasummapeli ei tuo lisää bruttokansantuotetta, eikä sillä makseta valtion, tai kuntien velkaa.
Aikaisemmin kommunistit oli työläisiä, nyky-kommari on niin röyhkeä, ettei se käy töissä, eikä maksa edes omia aiheuttamiaan kuluja yhteiskunnalle, kun jo vaaditaan vielä lisää.
Surullista tässä on se, että ihmiset eivät ymmärrä taloudesta juuri mitään, eikä sitä ymmärrystä aiota lisätä mitenkään.
Fakta vaan on se, että ihmisten erilainen taloudellinen käyttäytyminen, tai työtaidot vaikuttaa hyvinvointiin. Ahkera kaveri tekee itse talon ja hyötyy siitä. Toinen elää nuukasti ja ostaa osakkeita, tai jotain muuta rahanarvoista.
Lopputuloksena on aivan erilainen taloudellinen asema, kuin sillä, joka hupuloi rahansa ja käyttää ehkä päihteitäkin. Kaikki ihmiset eivät lopulta olekaan tasa-arvoisia ja sen aiheuttaa ihmisen oma taloudellinen käyttäytyminen.
Kaikki ihmiset eivät ole yhtä hyviä työläisiä, yhtä ahkeria, eikä yhtä älykkäitä, tai taitavia.
Se vaikuttaa aina ihmisten välisiin taloudellisiin suhteisiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sosiaalitukien, kuten alimpien eläkkeiden nostaminen ei tuo kansantalouteen yhtään lisää rahaa. Saat euron siitä, että se otetaan jostain muusta pois.
Suomalaisista ihmisistä 60% on nettosaajana verotuksessa jo muutenkin. Jokaiselle syntyvälle ihmiselle pumpataan 300 000eur edestä yhteiskunnan palveluita, ennenkuin henkilö on edes työelämässä. Siihen lisäksi perustasoiset kunnan/valtion tarjoamat palvelut päälle, ollaan jossain 500 000 euron hujakoilla.
Olisi ihan kohtuullista tajuta ns. tavallisen kansankin, että mikään ei ole ilmaista. Jos jotain veroa lasketaan, sitä jossain nostetaan. Kyseessä on nollasummapeli.
Nollasummapeli ei tuo lisää bruttokansantuotetta, eikä sillä makseta valtion, tai kuntien velkaa.
Aikaisemmin kommunistit oli työläisiä, nyky-kommari on niin röyhkeä, ettei se käy töissä, eikä maksa edes omia aiheuttamiaan kuluja yhteiskunnalle, kun jo vaaditaan vielä lisää.
Surullista tässä on se, että ihmiset eivät ymmärrä taloudesta juuri mitään, eikä sitä ymmärrystä aiota lisätä mitenkään.
Fakta vaan on se, että ihmisten erilainen taloudellinen käyttäytyminen, tai työtaidot vaikuttaa hyvinvointiin. Ahkera kaveri tekee itse talon ja hyötyy siitä. Toinen elää nuukasti ja ostaa osakkeita, tai jotain muuta rahanarvoista.
Lopputuloksena on aivan erilainen taloudellinen asema, kuin sillä, joka hupuloi rahansa ja käyttää ehkä päihteitäkin. Kaikki ihmiset eivät lopulta olekaan tasa-arvoisia ja sen aiheuttaa ihmisen oma taloudellinen käyttäytyminen.
Kaikki ihmiset eivät ole yhtä hyviä työläisiä, yhtä ahkeria, eikä yhtä älykkäitä, tai taitavia.
Se vaikuttaa aina ihmisten välisiin taloudellisiin suhteisiin.Kyse ei ollut eurojen tuomisesta kansantalouteen, vaan eurojen kiertämisessä kansantaloudessa. Aina kun raha kiertää, on myös taloudessa aktiviteettia.
Rikkaan pankkitilille unohtama lisäeuro on passiivinen, eikä hyödytä kansantaloutta mitenkään.
Kansantalouden kannalta on siis järkevämpää tukea kaikkein pienituloisempia kuin suurituloisimpia. Etenkin kun yhteiskunta alkaa olla hyvin pitkälti palveluyhteiskunta. Vielä viime vuosisadalla rikkaat suvut investoivat kotimaiseen teollisuuteen, mutta nykyään nostelevat lähinnä pääomatuloja, joiden eteen eivät yksilöinä ole tehneet yhtään mitään.
Velkarahallahan nykyinen kuplatalous pyörii joka tapauksessa. Olennaista olisi vaan saada mahdollisimman paljon jo olemassa olevaa rahaa kiertämään. Onhan aika hämmästyttävää, että covid lockdownin vuoksi Suomessakin piti yhtäkkiä nostaa 20 miljardia euroa lisää velkarahaa, kun raha ei enää kiertänytkään normaalisti. Johonkinhan ne miljardit ovat kertyneet. Ei niitä kukaan ole roviollakaan julkisesti polttanut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse ei ollut eurojen tuomisesta kansantalouteen, vaan eurojen kiertämisessä kansantaloudessa. Aina kun raha kiertää, on myös taloudessa aktiviteettia.
Rikkaan pankkitilille unohtama lisäeuro on passiivinen, eikä hyödytä kansantaloutta mitenkään.
Kansantalouden kannalta on siis järkevämpää tukea kaikkein pienituloisempia kuin suurituloisimpia. Etenkin kun yhteiskunta alkaa olla hyvin pitkälti palveluyhteiskunta. Vielä viime vuosisadalla rikkaat suvut investoivat kotimaiseen teollisuuteen, mutta nykyään nostelevat lähinnä pääomatuloja, joiden eteen eivät yksilöinä ole tehneet yhtään mitään.
Velkarahallahan nykyinen kuplatalous pyörii joka tapauksessa. Olennaista olisi vaan saada mahdollisimman paljon jo olemassa olevaa rahaa kiertämään. Onhan aika hämmästyttävää, että covid lockdownin vuoksi Suomessakin piti yhtäkkiä nostaa 20 miljardia euroa lisää velkarahaa, kun raha ei enää kiertänytkään normaalisti. Johonkinhan ne miljardit ovat kertyneet. Ei niitä kukaan ole roviollakaan julkisesti polttanut.Siitä rahan kiertämisestä pitäisi olla jotain etua, tai hyötyä myös sille, joka sen rahan laittaa kiertämään.
Pienituloiset ovat lähinnä työttömiä, tai kansaneläkkeellä, jotka eivät itsekään tee mitään rahansa eteen. Kaikki tulonsiirrot ovat keskiluokan, tai siitä ylöspäin, maksamia.
Ja niihin käyttäytymisen häiriöihin ja virheisiin ei edelleenkään kukaan ole puuttumassa millään tavalla.
Vasemmistolaisten masinoima yhteiskunta olisi kauhistus. Lopulta kaikki on köyhiä ja kun kukaan ei omistaisi yrityksiä, ne olisi myyty suomesta ulos ja se ei ole kovin hyödyllistä.
Myös vihreät teot jäisi vasemmistounelmassa toteuttamatta, sitä poltettaisiin, mitä voitaisiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse ei ollut eurojen tuomisesta kansantalouteen, vaan eurojen kiertämisessä kansantaloudessa. Aina kun raha kiertää, on myös taloudessa aktiviteettia.
Rikkaan pankkitilille unohtama lisäeuro on passiivinen, eikä hyödytä kansantaloutta mitenkään.
Kansantalouden kannalta on siis järkevämpää tukea kaikkein pienituloisempia kuin suurituloisimpia. Etenkin kun yhteiskunta alkaa olla hyvin pitkälti palveluyhteiskunta. Vielä viime vuosisadalla rikkaat suvut investoivat kotimaiseen teollisuuteen, mutta nykyään nostelevat lähinnä pääomatuloja, joiden eteen eivät yksilöinä ole tehneet yhtään mitään.
Velkarahallahan nykyinen kuplatalous pyörii joka tapauksessa. Olennaista olisi vaan saada mahdollisimman paljon jo olemassa olevaa rahaa kiertämään. Onhan aika hämmästyttävää, että covid lockdownin vuoksi Suomessakin piti yhtäkkiä nostaa 20 miljardia euroa lisää velkarahaa, kun raha ei enää kiertänytkään normaalisti. Johonkinhan ne miljardit ovat kertyneet. Ei niitä kukaan ole roviollakaan julkisesti polttanut.Siinä vaiheessa saavutetaan tasa-arvo ja taloudellinen tasa-arvo, kun ihmisten oma menettely ja työn tulos on tasa-arvoista.
Jos ei ole, syntyy elintasoeroa siitä, että joku on taitavampi, ahkerampi, tai älykkäämpi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siitä rahan kiertämisestä pitäisi olla jotain etua, tai hyötyä myös sille, joka sen rahan laittaa kiertämään.
Pienituloiset ovat lähinnä työttömiä, tai kansaneläkkeellä, jotka eivät itsekään tee mitään rahansa eteen. Kaikki tulonsiirrot ovat keskiluokan, tai siitä ylöspäin, maksamia.
Ja niihin käyttäytymisen häiriöihin ja virheisiin ei edelleenkään kukaan ole puuttumassa millään tavalla.
Vasemmistolaisten masinoima yhteiskunta olisi kauhistus. Lopulta kaikki on köyhiä ja kun kukaan ei omistaisi yrityksiä, ne olisi myyty suomesta ulos ja se ei ole kovin hyödyllistä.
Myös vihreät teot jäisi vasemmistounelmassa toteuttamatta, sitä poltettaisiin, mitä voitaisiin.Tuollainen tympeä lokerointi ei ole hyvä. Ihmiset ovat yksilöitä, pienituloisetkin. Kaikkien tukien tarve enemmän yksilölliseksi. Eläkeläisetkin voivat pyrkiä eteenpäin. Vaivaa olen nähnyt joka killingin eteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuollainen tympeä lokerointi ei ole hyvä. Ihmiset ovat yksilöitä, pienituloisetkin. Kaikkien tukien tarve enemmän yksilölliseksi. Eläkeläisetkin voivat pyrkiä eteenpäin. Vaivaa olen nähnyt joka killingin eteen.
Se on vaan tässä yleisessä keskustelussa, että faktat unohtuu. Todellisuudessa kaikki ihmiset eivät ole yhtä tuottavia yhteiskunnalle. Paha ongelma on ne käyttäytymisen häiriöt ja virheet, jolle ei edes haluta tehdä mitään.
Pitäisi äkkiä kärrätä kaikki pelikoneet pois kaupoista ja laittaa estot pelisivustoille. Positiivinen luottotietorekisteri käyttöön, jotta ihmiset eivät pääse ylivelkaantumaan.
Alkoholikortti, joka rekisteröi kaikki ostot, ei vaikuta tavanomaiseen käyttöön, mutta jos yksi juo keskiarvona 100% enemmän kuin muut ja aiheuttaa häiriötä, johon esim. poliisi puuttuu, lähtee kortti pois.
Aivan tälläisiä yksinkertaisia asioita alkuun, mutta sitä ei haluta tehdä. Vasemmisto elää/hengittää pahasta olosta ja nämä mm. toimii hyvänä polttoaineena sille.
Tavallinen kansalainen on melko huono veronmaksaja. Jos jokaiselle pumpataan yhteiskunnan palveluita 500 tonnin edestä, ei siinä saa kovin suurta epätahtia olla, että sen tuen saa maksettua työuransa aikana takaisin.
Tästä päästään siihen, että vähän viinaan menevä, heikosti työtä tekevä, eikä kovin ahkera kaveri vetää jo tuon tukijumpan pakkasen puolelle. 500 tonnia oli vain ne tyypilliset palvelut, siinä ei ole mitään asumistukia, tai mitään kelan korvauksia.
Yksi tuollainen ei-tehokas henkilö saattaa vetää 20 keskituloisen ihmisen tuottaman verotuoton pakkasen puolelle.
Ja näihin käyttäytymisen virheisiin ei kukaan puutu... - Anonyymi

Ja näihin käyttäytymisen virheisiin ei kukaan puutu...Aika monesta asiasta olen samaa mieltä.
- Anonyymi
On aika mitata, ja olla mittaamatta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72528- 1211801
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1241513Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill391497Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1741327Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1611302- 1481275
- 521208
- 591148
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.651091