Vaivaako Kiinaa ateismi?

Marttyyrien Ääni -järjestön nettisivulta 30.1.-21 luin alla olevan kirjoituksen.

Vaivaako Kiinaa ateismi?
Vai mikä ihmeen uskonnollisuus Kiinassa aiheuttaa tällaista painostusta?

”KIINASSA EI ELÄKETTÄ PASTORILLE, SAKKOJA JOULUNVIETOSTA”

»»»»>Pekingissä asuva kotiseurakunnan vanhin, joka on äänekkäästi puolustanut vainottuja kristittyjä, sai äskettäin tietää, että hänellä ei ole oikeutta eläkkeeseen. Toisaalla Kiinassa joulunvietto on tuonut uskovalle suuret sakot.

Pekingiläisen kotiseurakunnan vanhimmistoon kuuluva Xu Yonghai on saanut tietää, että hänellä ei ole oikeutta eläkkeeseen. Viranomaiset perustelevat asiaa hänen saamillaan tuomoilla. Tämä selvisi Xu Yonghaille, kun hän 60 vuotta täytettyään meni noutamaan ensimmäistä eläkettään.
Xuta syytettiin vuonna 2004 ”valtionsalaisuuksien vuotamisesta ulkomaille”, kun hän kampanjoi internetissä vangittujen kiinalaisten kristittyjen puolesta. Tämän jälkeen hän on ollut useasti pidätettynä lyhyitä aikoja.

”Mitä minun pitäisi tehdä nyt? Minulla ei ole rahaa elämiseen, eikä lääkkeisiin, jos tarvitsisin niitä”, hän kysyy.
”Suuri osa tuloistani työvuosinani annettiin valtiolle, työnantajalleni, käytettäväksi eläkkeisiini”, Xu lisää. ”Sen rahan pitäisi olla minun, ja nyt he ovat riistäneet sen minulta.”

Samaan seurakuntaan kuuluva asianajaja Ni Yulan on kokenut saman kohtalon: häneltäkin on evätty eläke.
Xun kotiseurakunta perustettiin vuonna 1996 ja siihen kuuluu useita ihmisoikeuksien puolustajia. Tämän vuoksi viranomaiset vakoilevat ja häiritsevät seurakuntalaisia usein.

Toisaalla Kiinassa, Lushanin maakunnassa, Henanin provinssissa, kristitty mies on saanut huomattavan suuret sakot osallistuttuaan uskovien kokoontumiseen viime jouluna.
Niu Guobao ja yli 40 muuta kristittyä kokoontuivat viettämään joulua 19. joulukuuta viime vuonna. Kesken kokoontumisen uskonnollisten asioiden viraston agentit suorittivat ratsian tilaisuuteen, kielsivät kristittyjä viettämästä joulua ja takavarikoivat kristilliset materiaalit.
Kaikkien paikalla olleiden piti antaa henkilötietonsa.
Kuukautta myöhemmin Niu Guobaolle ilmoitettiin, että tilaisuuden koolle kutsujana hänelle oli määrätty 160.000 yuanin (noin 20.300 euroa) sakot laittomasta uskonnollisesta kokoontumisesta.

Lähteet: RFA, ChinaAid<«««««««

22

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiinaa hallitsee yhden puolueen kommunistinen diktatuuri, jossa diktatuurien tapaan vainotaan kaikkea sellaista mikä koetaan uhaksi tai kilpailijaksi diktatuurille. Paljon julmemmin kuin kristittyjä ovat Kiinan viranomaiset vainonneet islaminuskoisia uiguureja ja myöskin Tiibetin buddhalaiset ovat saaneet oman osansa vainoista.

      Diktatuureissa ei tunneta ihmisoikeuksia eikä vapauksia ja kaikkia oikeita tai kuviteltuja "toisinajattelijoita" vainotaan armotta. Aivan yhtä julmasti, tai oikeastaan vieläkin paljon julmemmin on väärin ajattelevia vainottu niissä kristityissä maissa joissa diktaattorit ovat olleet kristittyjä, kuten esimerkiksi Espanjassa Francisco Francon aikana, Argentiinassa Augusto Pinochetin aikana, Zairessa Mobutu Sese Sekon aikana tai Dominikaanisessa tasavallassa Rafael Trujillon aikana. Ja nämä olivat vain muutamia esimerkkejä, lissää löytyisi vielä vaikka kuinka.

      Pinochetin aikana Argentiinassa pidätettiin, kidutettiin ja katosi kymmeniä tuhansia ihmisiä.

      "Trujillo vertasi itseään mielellään Jeesukseen, ja rakennutti pääkaupunkiin ison valaistun kyltin. "Jumala ja Trujillo", kuului sen hyväksi havaittu ja helposti omaksuttava sanoma. Kirkoissa piti olla näkyvästi esillä teksti "Jumala taivaassa, Trujillo maan päällä", Kun sokerin hinta vuonna 1937 laski, Trujillo syytti siitä plantaaseillaan orjina työskenteleviä haitilaisia. Hän teurasti joka ikisen, eri arvioiden mukaan 20.000-30.000 ihmistä. Kommunisteina tapettiin Dominikaanisessa tasavallassa yhtä lailla palkankorotusta vaatineita työläisiä kuin maidensa haltuunottoa vastustaneita viljelijöitä. Ihmisiä myös summittaisesti karkotettiin ja kidutettiin.

      "Sodan jälkeen Franco "puhdisti" Espanjan perusteellisesti. Kaiken kaikkiaan ehkä jopa noin 200.000 Francon vastustajaa - enimmäkseen vasemmistolaisia, mutta myös tasavallalle uskollisina pysyneitä älykköjä, ateisteja ja sotilashenkilöitä - murhattiin. Niitä, joita ei tapettu, vainottiin. Erottuaan fasismista Francon hallinnollisiksi teeseiksi jäivät konservatiivinen kristillisyys ja "espanjalainen" nationalismi. Franco kannatti naisen perinteistä roolia synnyttäjänä ja kotiäitinä ja Espanjassa kiellettiin homoseksuaalisuus ja avioerot."

      Millä tavalla kristitty diktaattori eroaa kommunistisesta diktaattorista? Ei niin yhtään millään - ehkä korkeintaan siinä että kristityt tuntuvat jostain syystä pitävän erityisesti julmasta kiduttamisesta, ennen murhaamista.

    • Anonyymi

      Kyllä Jumala huolii omistaan, jollei huolehdi maksakoon seurakuntien jäsenet osuuden siitä 10%:n osuudesta seurakunnallensa suoraan hänelle.

      Kristus on herra.

    • Anonyymi

      Jumala pitää lomistaan huolen. Hän on siis aina lomilla. Siksi uskovaiset joutuvat pakosti kärsimään.

    • Anonyymi

      Ei mikään ihme, että Kiina on länsimaiden johtajien suosikki. Mutta, mielenkiintosta on, miksi kommunismi (sosialismi) ja vapaus ei ole yhteensopivia. Luulisi, jos aate on hyvä, sitä ei tarvitsisi pakottaa.

      • Anonyymi

        Höpönlöpön. Ei Kiina ole mikään länsimaiden johtajien suosikki muualla kuin sinun kuvitelmissasi.

        "Kiinalaisille Yhdysvaltain uusi presidentti Joe Biden ei ole arvoitus. Hän on toistuvasti arvostellut Kiinan ihmisoikeustilannetta ja kauppapolitiikkaa, ja vaalikampanjassaan Biden lupasi kovaa linjaa maata vastaan. Biden on myös nimittänyt Kiinan autoritaarista johtajaa Xi Jinpingiä roistoksi."

        Mitä tulee tuohon aatteen hyvyyteen, niin miksi kristinuskoa on levitetty ristiretkillä ja uskonsodilla ja kolonialismilla, eli siirtomaiden sotaisalla ja verisellä valtaamisella. Mukaan lukien afrikkalaisten orjakauppa ja laivaaminen pois Afrikasta pakkokasteen saaneina kristittyinä. Luulisi että jos aate on hyvä, sitä ei tarvitsisi pakottaa.

      • Anonyymi

        Aikoinaan kristinusko pakotettiin myös suomalaisille.
        Kommunismi tarvitsee vain aikaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikoinaan kristinusko pakotettiin myös suomalaisille.
        Kommunismi tarvitsee vain aikaa!

        Kommunismi ei tarvitse aikaa, vaan vapautta, eli ihmisoikeuksia, sananvapautta ja demokratiaa. Joista mitään ei ole eikä suvaita kommunismissa. Kommunismilla on ollut aivan riittävästi aikaa näyttää miten se johtaa vääjäämättä hirmuvaltaan ja kaikkien ihmisoikeuksien kieltämiseen, kuten yhden puolueen diktatuureissa aina.

        Stalinistisessa venäläisessä kommunismissa on näin.
        Ehkä Kiinassa vapautuu hamassa tulevaisuudessa, jahka päihittää vanhamuotoisen kapitalismin.
        Toivotaan parasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpönlöpön. Ei Kiina ole mikään länsimaiden johtajien suosikki muualla kuin sinun kuvitelmissasi.

        "Kiinalaisille Yhdysvaltain uusi presidentti Joe Biden ei ole arvoitus. Hän on toistuvasti arvostellut Kiinan ihmisoikeustilannetta ja kauppapolitiikkaa, ja vaalikampanjassaan Biden lupasi kovaa linjaa maata vastaan. Biden on myös nimittänyt Kiinan autoritaarista johtajaa Xi Jinpingiä roistoksi."

        Mitä tulee tuohon aatteen hyvyyteen, niin miksi kristinuskoa on levitetty ristiretkillä ja uskonsodilla ja kolonialismilla, eli siirtomaiden sotaisalla ja verisellä valtaamisella. Mukaan lukien afrikkalaisten orjakauppa ja laivaaminen pois Afrikasta pakkokasteen saaneina kristittyinä. Luulisi että jos aate on hyvä, sitä ei tarvitsisi pakottaa.

        > Biden lupasi kovaa linjaa maata vastaan.

        Niin ja ensitöikseen teki allekirjoitti Kiinana hyväksi presidentin määräyksiä tms. Biden tekojen puolesta näyttää täysin Xi Jinpingin nukelta. Esim. "China virus" sanan kieltäminen on järjetön Kiinan hyväksi tehty päätös, joka on vastoin perustuslakia ja hyvä syy erottaa Biden virasta.

        > Luulisi että jos aate on hyvä, sitä ei tarvitsisi pakottaa.

        Ja, jos kristinuskolla tarkoitetaan Jeesuksen oppia, sitä ei edes saisi pakottaa. Jeesus sanoi mm:

        "Ja missä paikassa teitä ei oteta vastaan eikä teitä kuulla, sieltä menkää pois ja pudistakaa tomu jalkojenne alta, todistukseksi heille."
        Mark. 6:11

        On sääli, että kristittyjen sekaan on tullut paljon "raatelevia susia", jotka eivät todellisuudessa seuraa Jeesusta ja hänen opetusta. Mutta, ei mikään ihme, sielä mihin kerääntyy paljon hyvin vointia ja rikkautta, ilmestyy myös pahoja johtajia käyttämään omaksi hyväksi tilannetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stalinistisessa venäläisessä kommunismissa on näin.
        Ehkä Kiinassa vapautuu hamassa tulevaisuudessa, jahka päihittää vanhamuotoisen kapitalismin.
        Toivotaan parasta.

        > Ehkä Kiinassa vapautuu hamassa tulevaisuudessa,

        Niin kauan kuin siellä on kommunismi vallassa, vapautta ei ole tiedossa. Mutta, todennäköistä on, että kiinassa käy sama kuin Venäjällä. Kun nykyinen diktaattori kuolee, maa ajautuu sekasortoon, olikarkit vievät ihmisten omaisuuden ja kansa saattaa ehkä pyrkiä palauttamaan mieleen sen, mitä Kiina ennen kommunismia tarkoitti ja yksilönvapaudet saattaa edes hiukan palautua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        > Biden lupasi kovaa linjaa maata vastaan.

        Niin ja ensitöikseen teki allekirjoitti Kiinana hyväksi presidentin määräyksiä tms. Biden tekojen puolesta näyttää täysin Xi Jinpingin nukelta. Esim. "China virus" sanan kieltäminen on järjetön Kiinan hyväksi tehty päätös, joka on vastoin perustuslakia ja hyvä syy erottaa Biden virasta.

        > Luulisi että jos aate on hyvä, sitä ei tarvitsisi pakottaa.

        Ja, jos kristinuskolla tarkoitetaan Jeesuksen oppia, sitä ei edes saisi pakottaa. Jeesus sanoi mm:

        "Ja missä paikassa teitä ei oteta vastaan eikä teitä kuulla, sieltä menkää pois ja pudistakaa tomu jalkojenne alta, todistukseksi heille."
        Mark. 6:11

        On sääli, että kristittyjen sekaan on tullut paljon "raatelevia susia", jotka eivät todellisuudessa seuraa Jeesusta ja hänen opetusta. Mutta, ei mikään ihme, sielä mihin kerääntyy paljon hyvin vointia ja rikkautta, ilmestyy myös pahoja johtajia käyttämään omaksi hyväksi tilannetta.

        Biden joka on sanonut Kiinan johtajaa Xi Jinpingiä roistoksi, ei tietenkään voi olla tämän sätkynukke. Biden sentään yrittää tehdä jotakin koronaviruksen suhteen, toisin kuin edeltäjänsä Trump joka ei tehnyt mitään muuta kuin vähätteli sitä "mitättömäksi flunssaksi" josta ei tarvitse välittää eikä olla huolissaan, eikä tarvitse käyttää maskia. Trumpin kannattajatkin tunnisti siitä etteivät koskaan käyttäneet maskeja missään tilaisuuksissa ja joukkokokoontumisissa. Minkä seurauksena virus on levinnyt USA:ssa hallitsemattomasti ja yli 400 000 ihmistä on siellä kuollut, kiitos valehtelevan entisen roistopresidentin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        > Ehkä Kiinassa vapautuu hamassa tulevaisuudessa,

        Niin kauan kuin siellä on kommunismi vallassa, vapautta ei ole tiedossa. Mutta, todennäköistä on, että kiinassa käy sama kuin Venäjällä. Kun nykyinen diktaattori kuolee, maa ajautuu sekasortoon, olikarkit vievät ihmisten omaisuuden ja kansa saattaa ehkä pyrkiä palauttamaan mieleen sen, mitä Kiina ennen kommunismia tarkoitti ja yksilönvapaudet saattaa edes hiukan palautua.

        Ei se ole diktaattorin asemassa, vaikka pyrkyä on.
        Toivottavasti tappavat ajoissa jos siltä näyttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        > Ehkä Kiinassa vapautuu hamassa tulevaisuudessa,

        Niin kauan kuin siellä on kommunismi vallassa, vapautta ei ole tiedossa. Mutta, todennäköistä on, että kiinassa käy sama kuin Venäjällä. Kun nykyinen diktaattori kuolee, maa ajautuu sekasortoon, olikarkit vievät ihmisten omaisuuden ja kansa saattaa ehkä pyrkiä palauttamaan mieleen sen, mitä Kiina ennen kommunismia tarkoitti ja yksilönvapaudet saattaa edes hiukan palautua.

        Kiinan keisarivalta ja Kiinassa ollut vapaus. 😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinan keisarivalta ja Kiinassa ollut vapaus. 😁

        "ehkä pyrkiä palauttamaan mieleen sen, mitä Kiina ennen kommunismia tarkoitti"

        Mistä näitä oikein tulee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Biden joka on sanonut Kiinan johtajaa Xi Jinpingiä roistoksi, ei tietenkään voi olla tämän sätkynukke. Biden sentään yrittää tehdä jotakin koronaviruksen suhteen, toisin kuin edeltäjänsä Trump joka ei tehnyt mitään muuta kuin vähätteli sitä "mitättömäksi flunssaksi" josta ei tarvitse välittää eikä olla huolissaan, eikä tarvitse käyttää maskia. Trumpin kannattajatkin tunnisti siitä etteivät koskaan käyttäneet maskeja missään tilaisuuksissa ja joukkokokoontumisissa. Minkä seurauksena virus on levinnyt USA:ssa hallitsemattomasti ja yli 400 000 ihmistä on siellä kuollut, kiitos valehtelevan entisen roistopresidentin.

        > Biden joka on sanonut Kiinan johtajaa Xi Jinpingiä roistoksi, ei tietenkään voi olla tämän sätkynukke. Biden sentään yrittää tehdä jotakin koronaviruksen suhteen, toisin kuin edeltäjänsä Trump ...

        Ihan sama mitä biden sanoo, kun tekojen puolesta toimii täsmälleen Kiinan tahdon mukaan.

        Trump teki Koronan suhteen enemmän, esim. kertoi toimivasta lääkkeestä, jonka tump vihaajat sitten poliittisista syistä tyrmäsivät ja siis syyllistyivät kansanmurhaan oman turhamaisuuden vuoksi ja siksi, että tavoite saada ihmiset orjuutettua koronaviruksen varjolla. On järkyttävän suuri rikos ihmiskuntaa vastaan, että koronaviruksen on tahallaan annettu tappaa paljon ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinan keisarivalta ja Kiinassa ollut vapaus. 😁

        > Kiinan keisarivalta ja Kiinassa ollut vapaus.

        Niin siinä suhteessa ei ole eroa nykyiseen. Mutta, Kiinassa on ollut ennen kommunismia hyviäkin asioita.

    • Anonyymi

      Kiinalaiset ei anna idioottien vedättää itseään.

      • Anonyymi

        Yksityispääomien haltijat eivät lobbaile hallituksia, vetele naruista sätkynukkeja.

    • Anonyymi

      Kuitenkin kristinusko leviää Kiinassa. Kristin uskoisia on jo nyt enemmän,kuin Kiinan kommunisti puolueen jäseniä. Huhutaan, että Kiinan presidentti Xi Jinping: kin olisi piilo kristitty. Kiinalaiset ovat sitkeää ja käytännöllisen maltillista väkeä, joten kristinusko sopisi heille hyvin. Uskovathan tekevät työnsä kuin Jumalalle ja antavat veroista keisarille, mikä keisarille kuuluu. Joten ihmetyttää monen maan johtajan ylläpitämät vainot kristittyjä kohtaan.

      • Anonyymi

        Jos ne eivät halua Juutalaisia johtajiksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ne eivät halua Juutalaisia johtajiksi?

        Vetoan väitteeseni siihen, että Kristittyjen mukaan he ovat Jumalan omaisuuskansaa.
        Finanssi maailma, hollywood ja mm. hullu timantti kauppa sillä hiilellä on heidän hallussaan.

    • Anonyymi

      Täytyy katsoa esimerkkiä Israelista, kuinka suvaitsevia he ovat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2980
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1706
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1587
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1401
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      403
      1400
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1323
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1119
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1067
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      334
      908
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      258
      875
    Aihe