Missä sirkat?

Joku vuosi sitten höyryttiin heinäsirkoista, mutta en ole nyttemmin kuullut niistä mitään. Taisivatpa jotkut sirkkojen tuotantolaitokset mennä konkkaankin. Onko havaintoo?
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Niidenhän piti olla hirveän hyvää ruokaa, mutta taisi sekin vouhkaus kuihtua olemattomiin.

Äänestä

Loppuu omaan mahdottomuuteensa kuten kaikki vihreät hössötykset. Ihmisillä on vielä makuaisti ja arvostavat kunnon ruokaa.

Äänestä
  • Niin on. Lihaa syödään jatkossakin ja sille ei vihreät mahda mitään.

    Äänestä

Ei sirkkoja kukaan täysiaikainen syö edes suurista rahasummista.

Äänestä

Kävi samalla tavalla, kuin vesisängyille. Aluksi hehkutettiin, kuinka helvetin hyviä ne ovat. Sitten niistä luovuttiin vähin äänin. Joku kertoi, että sirkkojen erittämä paskaliuos vei monelta mielenkiinnon. Vieläköhän heinäsirkkaleivät kuuluvat Fazerin repertuaariin? En ole enää pitkään aikaan kuullut niistä mitään.

Äänestä
  • Sirkkaleivät hävisivät hyllyistä jo pari vuotta sitten.

    Äänestä

Minäkään en ole kuullut heinäsirkkoja enää ainakaan kymmeneen vuoteen. On vissiin tullut korvat vanhoiksi.

Äänestä
  • Mene korvahuuhteluun. Itselläni yllätti kuinka diskanttiäänet aukenivat huuhtelun jälkeen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mene korvahuuhteluun. Itselläni yllätti kuinka diskanttiäänet aukenivat huuhtelun jälkeen

    Tämä muuten totta, jokunen vuosi sit kävin eka kerran korvahuuhtelussa niin ihan nauratti kun lähdin sitten kotiin, mm. kuulin kun kävellessä housuista lähti sellainen kahiseva ääni :D

    Äänestä

Fazerin uuden polven repertuaariin kuuluu kauramaito.
Entisen maitosuklaan sijaan tulee maailman pelastava kaurasuklaa.
Tai jos se ei loikkaa sen paremmin kuin heinäsirkat, onhan tukena perinteinen tuotanto. Vanhan hyvän brändin varassa voi hiukan aina sekoilla.

Äänestä
  • Fazerin on haahuillut noissa erinäisissä tempauksissa.
    Syrjintä- ja kiusaamissuklaa, tökeröitä markkinakikkoja.
    Nyt on tosiaan kaurahehkutus menossa.
    Suklaata kaurapuuron makuisena...
    No, eipä tarvinut heinäsirkkaleipääkään maistaa.

    Äänestä

Tosiaan ne sirkat...aivan kuin maailmassa olisi jokin proteiinipula.

Äänestä

Eipä muovikaan enää jaksa kiihottaa. Hampurilaisravintolan suuri ympäristöteko, pahvipillin luttanat, taisivat jäädä vain yhden mättölän hyveposeeraukseksi.

Äänestä

Sirkka hössötys samaan kategoriaan ilmastonmuutos hössötyksen kanssa. Huuhaata molemmat

Äänestä

Näitä järjettömyyksiä tulee tasaisin välein,apurahat loppuu,loppuu touhukin.

Äänestä

Kuvottaa jo kun katsoo sirkan muotoakin. Ai ,että tuota pitäisi vielä syödä. Tiedä sitten menisikö paremmin esim.jauhettuna vaikka burgerin välissä,siinäpä Heselle uusi kokeilu tuote,sirkkaburgeri. Jos alkaa mennä ,kohta McDonalds ja muut tekee myös.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Joku vuosi sitten höyryttiin heinäsirkoista, mutta en ole nyttemmin kuullut niistä mitään. Taisivatpa jotkut sirkkojen tuotantolaitokset mennä konkkaankin. Onko havaintoo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu