Kaikki menee päin honkia

Anonyymi

Sairastuin viisivuotta sitten ammatti tautiin entisen työn antajan hyvin hoidetussa työ tiloissa..... erittäin ärhäkkään ja pahaan astmaan leikkuunesteistä johtuva ja iholla nikkeli allergiaan. Sain diagnoosin keuhkojen osalta että paluuta entiseen ei ole, ja oireet pahenevat iän myötä. No aluksi kun ammatti tautia epäiltiin minut laitettiin sairaslomalle, josta työn antaja ei suostunut maksamaan sairas ajan palkkaa ylläri ylläri ja kela ei maksanut, koska ei ollut kuulemma todettu kansan tauti, vakuutus yhtiölään ei maksanut, koska varmaa ammattitautia ei vielä ollut. Eli meni siinä 6 ja puoli kuukautta ilman mitään tuloa, taistellessa pankin kanssa asuntovelkajärjestelyistä, jotka sain paikattua pikavipeillä. No kun ammattitauti diaknosoitiin, niin vakuutusyhtiö alkoipainostamaan heti sairaalassa, jo uuteen koulutukseen. Olin aivan sekaisin ammattitauti diagnoosista ja kaikesta kohtelusta, mitä olin joutunut kokemaan sairaslomallani. Minulle oli ihansama mitä teen tai tapahtuu, kunhan saan saamatta jääneet rahan jostain. Niinpä vakuutus yhtiö yksimielisesti rummutti minut saman alan insinööri opintoihin kovalla kiireellä, heti syksyllä piti aloittaa. No, kun olin join kuin selvinnyt ekasta vuodesta koulua ja samalla astman ja ihotauti ongelmien jatkotutkimuksista ja vakuutus yhtiön maksu päätöksistä ja hankalasta entisestä työn antajasta. Niin hain ensimäistä kesätyö harjoittelu paikkaa konetekniikka aloilta sain jokaisessa haastattelussa hylyn ja oletko oikeasti miettinyt, nyt alasi oikein. Ei insinöörikään sentään aina voi näissä hommissa olla käymättä, tuotannossa saatikka vierailuilla tehtaan puolella, ja lisäksi olet sairautesi puolesta meille jätti potti riski. Otin yhteyttä vakuutus yhtiöön, mutta ei auttanut asiantuntijat olivat päättäneet, että olen oikealla alalla. No näin jatkui kaikki kolme kesää en päässyt mihinkään. Hakemuksia ja eri paikkoja tuli käytyä kaiken kaikkiaan 87, hylsyjä kaikki en kelvannut. No nyt jouduin suorittamaan harjoittelut 41vuotiaana opiskelija poikana koululla ja koulunkautta sain myös tämän opinnäytetyö paikan, jota nyt olen syksystä asti tehnyt. Nyt, kuitenkin jälleen vakuutus yhtiön edustaja vaatii tietoa miksen ole vielä saanut opintoja päätökseen ilmoitin että maaliskuun loppuun saisin opinnotkuntoon, koska komponenttien toimittaja, joka toimittaa työhön osat on aika taulusta myöhässä noin kolme kuukautta aikataulun on ilmoittanut minulle työn tilaava konepaja ja tämän kun ilmoitin vakuutus yhtiöön niin ei ole minun opinnäyte työ tekemiselle kuulemma mikään este ollut suorittaa syksyn aikana opparia kuntoon. Jaha No mitäs sitten teen jos laitteistoon ei saada lopullisia osia ja en pysty yrityksen kanssa toimittamaan sitä (en voi laittaa aihetta paremmin esille). Nyt joudun koululta ja työn antaja yhtiöltä toimittamaan lausunnot vakuutus yhtiöön miksi olen aikataulusta myöhässä. Ilmottivat myös, että maksu katkeaa seuraavan kuun jos en saa opoaria valmiiksi taas ollaan puilla paljailla. Tämän jälkeen kuulemma minut siirretään johonkin työ kokeiluihin työkkäriin työttömäksi. Huh huh en tiedä koulu on viittä vaille valmis ja tällaista sotkua. Mietinkin että mahdanko kaivaa itselleni hautaa tällä kouluttautumisella, kun ei työ paikastakaan ole mitään tietoa. Yhteenvetona tämän ammatti taudin jälkeen. Elämä on mennyt ihan sekaisin, kahden lapsen isänä ja velkasen asunnon omistajana, on aikas rankkaa käydä koulua, tapella vakuutus yhtiön kanssa, ja jatkuvasti hakea töitä ja kuula, että olet liian suuri riski työn antajalle. Nyt sitten ollaankin tämän ammatti taudinkanssa menossa kohti avioeroa. Jokseenkin vois sanoo, et ensin meni terveys sitten loppu rahat sitten meni elämä ja nyt lähtee perhe ja oma rakentama talo alta. Ei mitenkään enää pysty sanoon niinkun, Olavi Virta, et mitäs näistä kyl otta pannuun.

5

235

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joku laulu sanoi että myydään volvo. Materialistisia tappioita tulee ja menee. Ota se mitä elämässä saat ja ole onnellinen. Mitä elämä muuta voisi olla? Muista hymyillä.

    • Anonyymi

      haistakaa vittu koko astmainen sakki. menkää pellolle piehtaroimaan ja syökää kuvia heinä ja nukkukaa homeisissa kellareissa. se kasvattaa asman vastustuskykyä'
      astma on ihan puhdas ylihygienian oire ja siksi sitä ei esiinny esimerkiksi naapureillamme karjalassa venään puolella, ei juurikaan keskieuroopan homeisissa huoneistossa eikä muuallakaan missä ei ole maailman parasta ja puhtainta ruokaa. se on teidän vitun astmojenne syy. olkaa edes vittu rehellisiä itseillenne

      • Anonyymi

        Leikkaa iteltäs pää irti


    • Anonyymi

      Kyllä ihmiset joutuu kivaan välikäteen terveytensä kanssa ,siellä Venäjälläkin ja se ontotta et ei silä oo astmoja sillä kuollaan niihin , koska ei siellä ole sairailla oikeuksi, jos näin asioiden haluaa olevan niin Karjalaan vaan. Mutta totta on, että jos ammatt tautiin sairastut niin se on niin suuri sääntöjen pyrokratia , et et sinä juuri enää mihinkäänkelpaa ja astma ja ihottuma allergiat on näissä teollisuus töissä aika yleisiä ,korkeista nikkeli ja kemikaali pitoisuuksista johtuen ne on ihan eri kun pehkut ja kellarit ymmärrän kirjoittanutta toivottavasti ei elämäsi päädy kuin miehelläni keuhkoahtaumaan 72 vuotiasna ammatti astmantakia oli happi laitteissa viimeisen puolitoista vuotta elämästään. Koita pärjätä.

    • Tosi harmi kuulla, mikä koet!
      Korona ei o autanut, ei varmakaan.

      Suosittelen, etä saat tuki jostakin esim. coach, mentori. Laitaa kaikki sun ponniskeluja perheeseen ensiksi. Jos toi ydinasia tulee taas vaaka asentoon , mieli voi hiemän rauhoitua . Se tarkoitaa aika paljon työtä sinussa , puolisolta ja perheessä. Kaikki tarvitsee olla rehellisiä ja katsoa, mikä pitää muutua.
      Sitten, yritää järjestää aikataulusi niin että pystyt keskitymään opoariin. Pyydä neuvoa tekstin kirjoittamisen opettajalta ja ystäviltä. Yritä rakentaa pieni tukiryhmä.

      Toivottavasti tilanne on jo erilainen kesäkuussa. Onnea !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      175
      1209
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      644
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      562
    7. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      231
      551
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      529
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      510
    Aihe