PS-mollaaminen jatkuu, joten vihapuhutaan sitten:

PS:n vertaaminen Trumppiin ja jopa 40-luvun natseihin näkyy valtalehtiin haalittujen kaikenlaisten liberaalien ja luusereiden mielipiteissä.

Tässä voikin vetää johtopäätöksen, että antaa palaa sitten vaan ja puhutaan vaan asioista niiden oikeilla nimillä:

Perinteiset valtapuolueet vihervasemmisto koostuvat maanpettureista, kansanpettureista kirjaimellisesti:

He ovat jakaneet mineraalit ulkomaalaisyritysten kaivettaviksi, he ovat päästäneet ja haluavat yhä päästää Afrikan ja Lähi-idän miehet lisäämään julkisen sektorin menoja, lisäämään rikollisuutta ja aiheuttamaan lisää turvattomuutta maahamme ja häviävät jatkuvan nettomaksannan vuoksi miljardeja myös EU:hun.

Olemme heidän mukaan varakas maa :)

Mitä noista siis voi muuta sanoa kuin Vetoavat jopa kansainvälisiin sopimuksiin, että on oikein velvollisuus jakaa maailmalle veronmaksajien varoja. Jos niitä ei ole, niin sitten viedään valtion velkaa kohti konkurssia, että saadaan lopulta varautua siihen, että EU auttaa ja hehkutetaan sitten sitä, että miten olisi käynyt...hah hah.

Miettikää, miten Norjalle on käynyt, kun ei jakanut öljykenttiään ulkomaalaisten porattaviksi !

T: Folio Mulder
2477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Norja onkin suhteellisesti ottaen ehkä maailman rikkain maa. Velaton. Juuri tästä politiikasta johtuen jonka aloittaja sanoi.

Äänestä

Vihervassujen tahtotila on saattaa maa konkkaan ja näin ollen kätevästi liittovaltion holhouksen alle.

Äänestä
  • Voidaan elää kuin pellossa, tuoda miehiä rajattomasti, ja mikä parasta, siinä toteutuu unelma samalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voidaan elää kuin pellossa, tuoda miehiä rajattomasti, ja mikä parasta, siinä toteutuu unelma samalla.

    Pahinta tässä on että Suomen kansa tässä häviää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pahinta tässä on että Suomen kansa tässä häviää.

    Ette te perspölöt ole yhtä kuin Suomen kansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ette te perspölöt ole yhtä kuin Suomen kansa.

    Sinäkin häviät siinä hommassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinäkin häviät siinä hommassa.

    Siinä häviää juutalaiset ja kaikki. Ainoa joka selviytyy ja voittaa, on eräs uskonnollispoliittinen systeemi teidän punaisten suosiollisella avustuksella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä häviää juutalaiset ja kaikki. Ainoa joka selviytyy ja voittaa, on eräs uskonnollispoliittinen systeemi teidän punaisten suosiollisella avustuksella.

    Te punaiset toimitte kuin ihminen joka laskee lemmikin sateesta sisälle. Se ravistaa vedet silmille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinäkin häviät siinä hommassa.

    Ei suinkaan. Elämäni ei perustu nihilismille ja pessimismille, kuten teillä persuilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ette te perspölöt ole yhtä kuin Suomen kansa.

    Ollaanhan. Perussuomalaiset on suomalaisten puolue. Muut puolueet eivät ole suomalaisten puolueita. Niihin ei voi luottaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei suinkaan. Elämäni ei perustu nihilismille ja pessimismille, kuten teillä persuilla.

    Luuleeko tyhmä että kriittinen ihminen on nihilisti? Nihilisti on juurikin kriittisen ihmisen vastakohta, koska nihilisti ei usko mihinkää eikä välitä mistään. Nihilisti on luovuttanut taistelun

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ollaanhan. Perussuomalaiset on suomalaisten puolue. Muut puolueet eivät ole suomalaisten puolueita. Niihin ei voi luottaa

    Eli logiikkasi mukaan suomalaiset ovat Suomessa parinkymmenen prosentin vähemmistö :)

    Äänestä

He vihapuhuvat itse kokoajan. Syrjivät varsinkin kristittyjä miehiä systemaattisesti

Äänestä
  • Mitenkähän sinua on syrjitty uskontosi vuoksi ja kenen toimesta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitenkähän sinua on syrjitty uskontosi vuoksi ja kenen toimesta?

    No kokoajan herjataan että olen mielisairas ja uskon satukirjaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitenkähän sinua on syrjitty uskontosi vuoksi ja kenen toimesta?

    Todennäköisesti siten että laki kieltää tuota ääliötä potkimasta naisia ja homoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No kokoajan herjataan että olen mielisairas ja uskon satukirjaan

    Estääkös se sinua uskomasta satukirjaasi että joku pitää sitä satukirjana?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No kokoajan herjataan että olen mielisairas ja uskon satukirjaan

    Lääkärit tekevät vain työtään. Raamattu nyt vain sattuu olemaan satukirja.

    Äänestä

Näiden maailmanhalaajien takia hengenvaarassa olevat sairastuneet eivät saa enää hoitoa säästöjen vuoksi?

Äänestä

Ainakaan persut ei yritä pitää Suomea valkoisena.

Äänestä
  • Sanotko aina kaiken takaperin?

    Äänestä

Persut ja nimenomaan johtavat persut, itse ovat ilmaiseet ihailunsa Trumppia kohtaan, taisipa itse Halla-aho jopa sanoa Trumpin olevan parasta mitä USAlle on tapahtunut, ja hyvin muistetaan Huhtamäen ihailevat kommentit Trumpista ja myös ahkerat vierailut Trumpin nk aamiaiskokouksissa.

Sekin muistetaan, että persuilla on tavattoman vaikeaa tuomita rasismi, natsismi, muukalaisvastaisuud ja omien joukoissa hyvin yleinen näiden julkinen kannattaminen, jopa osallistuminen niiden toimintaan. Ihan kansanedustajia myöden.

’Maahamuuttotulvasta ’ v 2015 ja sen vastuusta kyllä hallituksen toiseksi suurimpana puolueena persut pyrkivät pyristelemään irti jokavälissä. Vastuunpakoilu tässä on kovasti silmiinpistävää.

Norja muuten on antanut porauslupia öljykentilleen. Mm Nestekin on siellä ollut ja ehkä vieläkin, en tiedä.

Ei siis mitenkään tarvi ihmetellä, että persut helposti liitetään noihinääriainesten kuvioihin mukaan.

Äänestä
  • Mitä sitten? Olettehan tekin ilmaisseen ihailunne Bidenia kohtaan. Biden on korruptoitunut sotarikollinen

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

PS:n vertaaminen Trumppiin ja jopa 40-luvun natseihin näkyy valtalehtiin haalittujen kaikenlaisten liberaalien ja luusereiden mielipiteissä.

Tässä voikin vetää johtopäätöksen, että antaa palaa sitten vaan ja puhutaan vaan asioista niiden oikeilla nimillä:

Perinteiset valtapuolueet vihervasemmisto koostuvat maanpettureista, kansanpettureista kirjaimellisesti:

He ovat jakaneet mineraalit ulkomaalaisyritysten kaivettaviksi, he ovat päästäneet ja haluavat yhä päästää Afrikan ja Lähi-idän miehet lisäämään julkisen sektorin menoja, lisäämään rikollisuutta ja aiheuttamaan lisää turvattomuutta maahamme ja häviävät jatkuvan nettomaksannan vuoksi miljardeja myös EU:hun.

Olemme heidän mukaan varakas maa :)

Mitä noista siis voi muuta sanoa kuin Vetoavat jopa kansainvälisiin sopimuksiin, että on oikein velvollisuus jakaa maailmalle veronmaksajien varoja. Jos niitä ei ole, niin sitten viedään valtion velkaa kohti konkurssia, että saadaan lopulta varautua siihen, että EU auttaa ja hehkutetaan sitten sitä, että miten olisi käynyt...hah hah.

Miettikää, miten Norjalle on käynyt, kun ei jakanut öljykenttiään ulkomaalaisten porattaviksi !

T: Folio Mulder

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu