Hävetkää. Saatatte yhteisömme totaalisulkuun oman itsekkyytenne takia.
Haluaisin syyllistää Jyväskylän opiskelijabileiden taudinlevittäjät
Anonyymi
38<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Siitäpähän saitte. :p
Ei ole nyt mökkiläiset syyllisiä,kuten eivät ole ennenkään olleet.
Jyväskylän toimista voi syyttää myös eduskuntaa ja nimenomaan porvaripuolueita kokoomus, kepu, rkp, liike nyt, kristilliset ja jopa 24/7 heittoja heittänyttä persuja, joiden puolelta MaRan kapakka-juottolabisnes on erityissuojeluksessa, eikä hallituspuolueet sdp-vas-vihr ole saaneet sille tiukennuksia, vaikka muunmuassa STM:n Krista Kiuru sekä THL on niitä vaatinut.
Jyväskylän koronalinkoravintolan 550 asiakaspaikasta 275 sai olla käytössä. Humalaiset taustamelun takia toisissaan kiinni olevat ihmiset huutavat toistensa korviin ilman maskia 275 ihmisen (ja jopa suuremmissa) joukkotapahtumissa juottoloissa. Samaan aikaan kun jopa kirjastot ovat kiinni, joissa selvät hiljaa olevat ihmiset voisivat asioida maskeissa.
Porvarien bisneslähtöinen kaksinaismoralismi kukkii, kun samanaikaisesti vaaditaan "vihervasemmisto"hallitukselta toimia ja samaan aikaan sekä hallituksen sisältä käsin että oppositiosta eduskunnan ja valiokunnan päätöksillä että Helsingin pormestarinpallilta Suomen koronatoimia sabotoidaan talouslähtöisesti ja todennäköisesti jopa siksi ettei viime kevään onnistuminen -Euroopan parhaiten hoidettu koronaepidemian ensimmäinen aalto myös talouden puolesta toistu lisäten Marinin ja SDP:n suosiota. Mieluummin uhrataan koko kansa ja talous, kuin annetaan hallituksen ja Marinin sekä Kiurun loistaa onnistumisesta.
Juottolabisnes on saatava kuriin ja porvarien lopetettava elinkeinoelämän kumartelu!
Jyväskylän koronatilanne räjähti, opiskelijoiden baari-iltaan jäljitetty yli 100 tartuntaa – ”Terveydenhuollon kantokyky vaarassa”
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007774236.html
Eilen Jyväskylässä asetettiin karanteeniin tai eristykseen jälleen yli 500 ihmistä. Jo aiemmin viikolla karanteeniin on asetettu yli 1 000 ihmistä.
Kaupungin mukaan tartuntojen laajuutta kuvaa se, että karanteeneja kohdistuu tällä hetkellä yli 10 koululle.
– Tartuntoja ilmenee nyt jatkuvasti eri puolilla Jyväskylää ja tartuntojen määrä jatkaa voimakasta kasvua asetettujen karanteenien ulkopuolella. Tartuntojen suurista määristä johtuen jäljitys on hidasta ja lasten ja nuorten sekä harrastustoiminnan kohdalla asetettavat karanteenit ovat laajoja, tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä sanoo tiedotteessa.
Sairaalahoidon tarve ei ole vielä ole kasvanut, sillä tartuntamäärät lähtivät nousuun vasta viikko sitten ja tartuntoja ilmenee nyt erityisesti lapsilla ja nuorilla.
– Pelko on, että tauti lähtee leviämään ikääntyvämpään väestöön. Sen jälkeen on selvää, että näillä tartuntamäärillä sairaalahoidon tarve kasvaa jyrkästi, Käsmä sanoo.
Merkittävä osa kaupungissa tällä viikolla ilmi tulleista tartunnoista oli lähtöisin yhdestä ravintola-altistuksesta viime viikon torstailta, jolloin paikalla oli tiettävästi opiskelijoita. Baari-iltaan on jäljitetty peräti 101 koronatartuntaa, kaupungin tiedotustilaisuudessa kerrottiin.
Kirjastot suljetaan ja baarit saa olla avoinna, ei mitään järkeä
Mutta eihän se korona baareista tule. Vai miten se oli?
Onko tossa mitään järkeä, baarit auki muut kiinni...? Sitten kun taas avataan, tartunnat levii.
Kannattaisi kirjoittaa syyllistäminen englanniksi, niin menisi ehkä paremmin periksi heille.
Taidat olla ulkomailta.
Tai espanjaksi. Hacer sentir culpable. Joukossa paljon lattari neitoja.
Onko näiden älyköiden holtiton käytös opittu kotoa ?
Mitäs luulet kun järjestäjät ja suuri osa bilettäjistä vaihto-opiskelijoita. Kai olet lukenut koronatilanteesta ja lockdowneista heidän kotimaissaan?
Ei muuta kun kahdeksi viikoksi jalkapuuhun Nurmoon kirkon portahille..
Hallitus puuttuisi asiaan, alaikäisiä ulkona kello 20 jälkeen! Kohta 39090909090142942420740014272047902420 miljoonaa hehtokiloa Euroja
kriisiapua kaupungille
tonnin seteleinä etttei lapsille olisi paha olo :/(
"Ei muuta kun kahdeksi viikoksi jalkapuuhun Nurmoon kirkon portahille"
Oikein! Tässä on tilanne, jossa aivan selvästi tarvittaisiin pohjalaisuuden ja kristillisyyden yhdistelmää eli SELKÄRANKAA!
Miksi hallitus ei puutu näiden opiskelijoiden tekemään Suomalaisten terveyttä ja henkeä vaarantavaan biletysterroriin ? Terroriahan tuo tuollainen toiminta on.
Lapsille pitää olla vapaus ja liikkumista!
Sehän olisi kiusaamista jos setä tai täti tai isäs vaikka käskis
esim. lopettamaan seiniin spRAY piirtely.
Hallitus lopetti RAYn ja veikkauksekin miksei lasten iloja sitte?
Mitä hallitus voi kun Eduskunta ja valiokunnat eivät halua poikkeustilaa ja valmiuslakeja eikä sen puolen toimivia muutoksia tartuntatautilakiinkaan saati pandemialakeja, jotka jopa Ruotsi nuiji voimaan ennätysajassa.
Lapset voi harrastaa ulkona lenkkeillen, hiihtäen, pyöräillen, luistellen jne. mikä siinä on niin vaikeaa?
Pakottaminen, lapsia ei saa pakottaa?
No nyt osuit just asian ytimeen hyvä !
Eihän nuoria saa syyllistää, sehän onk oulukiusaamista
https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/kyselytunti-24.9.2020.aspx
Siten hallituksen aikakin menee sen selvitykseen
ja joku pikkukorona jää huomiotta.
Noh, helpottaako öyhötys oloa yhtään?
Ajattelitko aloittaa öyhötyksen, kun moisia kyselet ?
Kaikki nuorisoliikunta on öyhötystä Saatanasta ja Raamattu tuomisee
Nimet ja kuvat julki jokaisesta paikan päällä olleesta.
Jyväskylässä on tapahtunut kaksi joukkotartuntaa ja kumpikin on tullut ulkomailta. Siksi nyt kaikkea suljetaan.
Kai tuolle bilepaikalle jokin osoite on? Lähdetään perimään vastuuta sieltä. Pienen "jutustelun ja perusteellisen kättelyn jälkeen" tuon kämpän haltija laulaa taatusti kuin kanarialintu. Kertoo nekin synnit, joita ei vielä ehtinyt tekemään. Mikä on tuon viruksenlevittäjän käyntiosoite?
Korona on nuha. Ei ole ennenkään nuhaa testattu. Tuossa touhussa on oikeasti kyse ihmisten kiusaamisesta, kun nenää kovakouraisesti pakko rouhia. Hirveä testaus rantautumassa myös Kiinasta, jossa peräsuolen rouhinta, niin että hirveän vaivan jättää. Ei mielestäni edes kolonoskopia tee tuota. Mitä lie sitten poraavat suolen seinamät rikki?
Tai onko rantautumassa? Toivottavasti eikä sekä toivottavasti tulee ymmärrys, ettei nenääkään saa rouhia ja että nuhaa on ollut vuosittain talvikaudella varsinkin.
Juottolat ovat hallituksen erityissuojelussa, mutta jokaisen omassa harkinnassa vielä on, lähteekö dokaamaan ja levittämään tautia vai ei.
Vieläkö pidetään ravintolat auki että nuoret pääsee sinne tartuttamaan?!
Taas järeät keinot käyttöön, kirjastot ja museot kiinni?!?!
Oletteko tosissanne, näissä paikoissahan ne suurimmat altistumiset tapahtuukin.
Sulkekaa ne baarit. Sieltä lähti yks jättimäisen iso tartuntaketju ja muitakin on lähtenyt, ei kirjastosta.
Naurettavaa, että suljetaan museot ja kirjastot ja juottolat edelleen auki.Montako tartunta ketjua on lähtenyt museoista tai kirjastosta?
Kaupunki mikä tahansa, kapakoitsijat pesee aina kätensä😭😝😭Kun tilanne päivänselvä, missä toimet hyssyttelyn sijaan. Tilanne pahenee, pitkittyy ja loppua ei näy😝
Mitäpä+ne+häpeäisi.
90-95%+erasmus-vaihto-opiskelijoista+lähtee+vaihtoon+ensisijassa+bilettämään+ja+viettämään+irstasta+elämää.
Höpö höpö. Itteäs syyllistä pois. Kuka on viruksen tuonut. Todennäköisesti Helsingin herra käynyt tehtaan tarkistus reissulla ja samalla käynyt vähän ottaa bissee siinä paikallisessa samalla tartuttanut opiskelijoihin