Armahtakaa yli 55v pitkäaikaistyöttömät

Päästäkää hyvänen aika sentään jo nuo yli 55 työttömät jotka olleet työttöminä useita vuosikymmeniä, ei mitään koulutusta eikä mitään työhistoriaa/kokemusta, ja jotka ei koskaan tule työllistymään yhtään minnekkään, sille eläketuelle.
Vapautuu nuorille yms joilla vielä mahdollisuus ja halu työllistyä ne kuntouttava työtoiminta paikat yms ja säästyy miljoonia.
30<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Näin joudutaan joka tapauksessa tekemään kun on ensin lyöty taas kuukausia päitä seinään

Äänestä

Yksi kirjoittelija esitti tavattoman paljon ihan kaikkea ja paljon muuta silkalla työllisyydellä. Se oli hieman viettelevää kyllä kaikessa outoudessaan.

Äänestä

Hallitus on päättänyt, että työuria pitää pidentää. Se tehdään loppupäästä. Ei tässä ketään eläkkeelle tai putkeen päästettä. Ehei.

Äänestä
  • Onneksi kaikki sataa persujen laariin. Femakkodemareiden tavoite on syrjiä ja kurjistaa iäkkäitä miehiä. Työuria olisi ollut helpompi lakkauttaa demareiden kannattama miesten pakollinen asevelvollisuus ilman palkkaa ja siirtyä Natoon ja palkka-armeijaan mutta se ei demareille käy. Lisäksi oppivelvollisuuden pidentäminen olisi pitänyt jättää tekemättä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi kaikki sataa persujen laariin. Femakkodemareiden tavoite on syrjiä ja kurjistaa iäkkäitä miehiä. Työuria olisi ollut helpompi lakkauttaa demareiden kannattama miesten pakollinen asevelvollisuus ilman palkkaa ja siirtyä Natoon ja palkka-armeijaan mutta se ei demareille käy. Lisäksi oppivelvollisuuden pidentäminen olisi pitänyt jättää tekemättä.

    Jos persut on seuraavassa hallituksessa, alkaa niiden alamäki, niinkuin viime kerrallakin Soinin kera.

    Äänestä

  • Elinkeinoelämä sitä vaatii, työurien pidentämistä, kun väkiluku ei ole nousemassa riittävästi ja huoltosuhde pettää. Työllisiä on n. 2,5 miljoonaa, eläkeläisiä n. 1;7 miljoonaa.

    Tietysti, jos Persut haluaa, tuodaan työntekijöitä ulkomailta niin paljon, että eläketulot riittää ja talous pyörii!

    Äänestä

Näinhän sen pitäisi olla, kun lapsilisä loppuu niin eläke alkaa.
Ja ei muuta kuin raveihin lestinheittoon.

Äänestä

Kyllä 55 vuotias on työkykyinen, jos ei ole sairas. Ei eläkkeelle voi alkaa työntää ihmisiä noin vain.

Äänestä
  • ei, mutta nille iäkkäille, joilla ei ole minkäänlaista realistista mahdollisuutta enää työllistyä, pitäisi antaa mahdollisuus halutessaan jäädä vaikkapa jollekkin alennetulle tuelle eläkeikään asti ja pois kortistosta, nyt he vievät aina paikkoja nuorilta ja niiltä joilla vielä oikeasti mahdollisuus ja halu työllistyä, näin säästyisi miljoonia ja miljoonia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei, mutta nille iäkkäille, joilla ei ole minkäänlaista realistista mahdollisuutta enää työllistyä, pitäisi antaa mahdollisuus halutessaan jäädä vaikkapa jollekkin alennetulle tuelle eläkeikään asti ja pois kortistosta, nyt he vievät aina paikkoja nuorilta ja niiltä joilla vielä oikeasti mahdollisuus ja halu työllistyä, näin säästyisi miljoonia ja miljoonia

    Kokemuksesta tiedän ettei edes monisairasta päästetä tässä maassa eläkkeelle , kuten vaikka läntisissä naapurimaissa , ihan lääkärin suusta kuultua kun asiaa ihmetteli.Kelalla on semmosia selvännäkiä lääkäreitä jotka vastaa mennen tullen 5:ttä kpl muita lääkäreitä , eikä sitä pidä epäillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei, mutta nille iäkkäille, joilla ei ole minkäänlaista realistista mahdollisuutta enää työllistyä, pitäisi antaa mahdollisuus halutessaan jäädä vaikkapa jollekkin alennetulle tuelle eläkeikään asti ja pois kortistosta, nyt he vievät aina paikkoja nuorilta ja niiltä joilla vielä oikeasti mahdollisuus ja halu työllistyä, näin säästyisi miljoonia ja miljoonia

    Väitteesi on pahasti ristiriitainen; väität et iäkkäät vievät nuorilta työt, ja kuitenkin sanot etteivät iäkkäät työllisty millään.

    Äänestä

  • Ja nythän maataloudessa taimitarhoilla ja mansikkapelloilla tarvitaan työvoimaa. Kausityöhön vaan. Talvella lumitöihin, keväällä renkaanvaihtajiksi ja syksyllä.
    Ei tarvis rahdata Ukrainasta porukkaa, työllistetään omaa reipasta reserviä. Oi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väitteesi on pahasti ristiriitainen; väität et iäkkäät vievät nuorilta työt, ja kuitenkin sanot etteivät iäkkäät työllisty millään.

    Varmaankin pekkapuupää

    Äänestä

Näinä vaikeina aikoina kun me Suomalaiset olemme sitoutumassa mm. siihen että Espanjassa voivat pilotoida 4-päiväistä työviikkoa täydellä palkalla meidän tuella NIIN tarvitsemme kaikkien Suomalaisten työpanoksen - Joten jaksaa, jaksaa...

Äänestä
  • Sanna marinin hallitus poisti eläkeputken,jakaa rahaa miljardeja ulkomaille ja toi isisterroristit suomeen.kiitos sdp eläkeläisten rahat veitte.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanna marinin hallitus poisti eläkeputken,jakaa rahaa miljardeja ulkomaille ja toi isisterroristit suomeen.kiitos sdp eläkeläisten rahat veitte.

    Älä valita! Omat miehet/naiset ovat asialla!!! Muistele Sipilää ja hauku mitä hävittömämmin Sipilä ja kepu. Taidat ola trolli rukki?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä valita! Omat miehet/naiset ovat asialla!!! Muistele Sipilää ja hauku mitä hävittömämmin Sipilä ja kepu. Taidat ola trolli rukki?

    Kyllä,+todellakin+Sipilän+aikana+saatiin+valtion+velanotto+laskevalle+uralle+ja+työllisyysaste+72%:iin+-+Tätä+voidaan+tällä+hetkellä+vain+kaiholla+muistella!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä,+todellakin+Sipilän+aikana+saatiin+valtion+velanotto+laskevalle+uralle+ja+työllisyysaste+72%:iin+-+Tätä+voidaan+tällä+hetkellä+vain+kaiholla+muistella!

    Sipilän kutsumat kymmenettuhannet pakolaisseikkailijat tulevat niin kalliiksi veronmaksajille, et miinukselle menee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilän kutsumat kymmenettuhannet pakolaisseikkailijat tulevat niin kalliiksi veronmaksajille, et miinukselle menee.

    No sehän jouduttiin tekemään vain jotta saatiin vasemmisto tyytyväiseksi joten sinunhan kuuluisi taputtaa tälle asialle eikä kritisoida sitä - Vai etkö itsekään tiedä että mitä oikein haluat?

    Jaa, kun Sipilä mokaa, se on vasemmiston syy? Heureka!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilän kutsumat kymmenettuhannet pakolaisseikkailijat tulevat niin kalliiksi veronmaksajille, et miinukselle menee.

    Mitenkäs Marin, Ohisalo ja Andersson olisivat tilanteen ratkaisseet?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitenkäs Marin, Ohisalo ja Andersson olisivat tilanteen ratkaisseet?

    Sipilä esitti pääministerinä yleisen kutsun, jota siteerattiin maailman medioissa, ja Suomeen tuli 30.000 miestä hakemaan rahaa ja oleskelemaan.
    Marin, eikä kukaan muu esitä niin tyhmiä kutsuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilä esitti pääministerinä yleisen kutsun, jota siteerattiin maailman medioissa, ja Suomeen tuli 30.000 miestä hakemaan rahaa ja oleskelemaan.
    Marin, eikä kukaan muu esitä niin tyhmiä kutsuja.

    Ahaa, siis väität että samassa tilanteessa tänne ei olisi tullut yhtään turvapaikan hakijaa?
    Mutta miksi he (Marin, Andersson, Ohisalo) eivät halunneet päästää tulijoita pois?
    Ja miksi he eivät vastustaneet turvapaikanhakijoiden ryntäystä jos olivat sitä vastaan?

    Äänestä

  • Persuvalhetta pukkaa taas.

    Meillä ei ole mitään tekemistä minkään maan omien kansallisten päätösten kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanna marinin hallitus poisti eläkeputken,jakaa rahaa miljardeja ulkomaille ja toi isisterroristit suomeen.kiitos sdp eläkeläisten rahat veitte.

    Kerro nyt mistä Suomi jakaa miljardeja? Tämäkin on sitä persujen paskapropagandaa.

    Persuilla on tarve levittää nyt disinformaatiota, normaalit ihmiset kyllä huomaa mikä on valetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahaa, siis väität että samassa tilanteessa tänne ei olisi tullut yhtään turvapaikan hakijaa?
    Mutta miksi he (Marin, Andersson, Ohisalo) eivät halunneet päästää tulijoita pois?
    Ja miksi he eivät vastustaneet turvapaikanhakijoiden ryntäystä jos olivat sitä vastaan?

    Persuilla ja kokoomuksella oli kaikki valta Sipilän hallituksessa puuttua tilanteeseen, ihan samalla tavalla kuin nytkin vaativat, sulkemalla rajat.

    Nämä kolme puoluetta eivät uuden tilanteen edessä osanneet torjua uhkia, kuten nykyhallitus tekee koronan leviämisen estämiseksi.

    Persikan poikkauslakia ei nähty käytössä. Minkä taakseen jättää sen edestään löytää Persut!!!

    Äänestä

Sotaa ja vainoa henkensähädässä paenneille on turvattava ilmainen täysylöspito ja maksettava päivärahaa etteivät syrjäydy ja radikalisoidu. Vaikka kysymyksessä olisi terroristi tai ihmis-syöjä heidän oikeutensa menee kantaväestön edelle.

Äänestä
  • Tuskinpa Euroopassa mitään palolaisongelmaa olisikaan eikä tarvetta kansallismielisille puolueille jos nämä "pakolaiset" olisivat ihan oikeasti KAIKKI "sotaa ja vainoa henkensä hädässä pakenevia"!

    MUTTA kun ovat pääasiassa ihan muuta porukkaa ja suvakkihallitukset ovat menneet halpaan myöntäessään näille turvapaikkoja omien kansalaistensa etujen vastaisesti NIIN ei ole mikääm ihme että rehelliset kasalaiset nousevat barrikaadeille!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskinpa Euroopassa mitään palolaisongelmaa olisikaan eikä tarvetta kansallismielisille puolueille jos nämä "pakolaiset" olisivat ihan oikeasti KAIKKI "sotaa ja vainoa henkensä hädässä pakenevia"!

    MUTTA kun ovat pääasiassa ihan muuta porukkaa ja suvakkihallitukset ovat menneet halpaan myöntäessään näille turvapaikkoja omien kansalaistensa etujen vastaisesti NIIN ei ole mikääm ihme että rehelliset kasalaiset nousevat barrikaadeille!

    Kaikki ei ole turvaa hakemassa, mut ei kaikki ole lusmuilijoitakaan.

    Äänestä

Täällähän tiedetään varmasti,toisten työhistoriakin,haha!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Päästäkää hyvänen aika sentään jo nuo yli 55 työttömät jotka olleet työttöminä useita vuosikymmeniä, ei mitään koulutusta eikä mitään työhistoriaa/kokemusta, ja jotka ei koskaan tule työllistymään yhtään minnekkään, sille eläketuelle.
Vapautuu nuorille yms joilla vielä mahdollisuus ja halu työllistyä ne kuntouttava työtoiminta paikat yms ja säästyy miljoonia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu