Aihe

Venäläinen ydinvoimala on turvallisuusuhka

Anonyymi

Brit­ti­tut­ki­ja: Py­hä­joen ydin­voi­ma­la mah­dol­lis­taa Venäjän mo­nen­lai­set pei­te­ope­raa­tiot Suomen kautta.

Venäjään erikoistunut brittitutkija Mark Galeotti sanoo, että hanke on yksi Suomen pahimmista turvallisuusongelmista.

Galeotin mukaan ydinvoimala voi toimia peiteoperaationa Venäjän valtion muille tavoitteille vuosikymmenien ajaksi. Rosatom on Venäjän valtion omistama yhtiö. Se omistaa tytäryhtiönsä RAOS Voima Oy:n kautta 34 prosenttia Fennovoiman ydinvoimalasta.

Galeotin mukaan Venäjän tiedustelupalvelut iloitsivat Suomen päätöksestä valita Pyhäjoelle venäläinen laitostoimittaja.

– Venäjä sai loistavan tekosyyn lähettää Suomeen suuren määrän henkilökuntaa, joka kulkee nyt koko ajan rajan yli edestakaisin, Galeotti sanoo haastattelussa.

– Suurin osa heistä on varmaankin aivan aitoja insinöörejä, mutta jotkut heistä eivät ole.

Tutkijan mukaan on todennäköisestä, että Venäjän valtio käyttää Pyhäjoen työmaata ja ydinvoimalan suunnitteluprojektia omiin tarkoituksiinsa.

Lisäksi venäläiset saavat kontakteja työmaalla useisiin suomalaisiin yrityksiin, joiden kautta voidaan harrastaa muun muassa vakoilua.

– Ydinvoimalahankkeeseen tulee liittymään paljon alihankintaa. Suomalaiset yhtiöt kilpailevat pääsystä tekemään venäläisbisneksen urakoita, mikä tarkoittaa samalla Venäjälle lisääntyvää vaikutusvaltaa Suomessa, Galeotti toteaa.

Brittitutkijan kirja Venäjän poliittisen eliitin ja järjestäytyneen rikollisuuden yhteyksistä on julkaistu vastikään Suomeksi. Kirjassa kerrotaan, että Venäjällä järjestäytynyt rikollisuus toimii presidentti Vladimir Putinin hallinnon apuna. Rikolliset tekevät yhteistyötä esimerkiksi turvallisuuspalvelun, asevoimien, poliisin ja liike-elämän kanssa. Näin Venäjän valtion jälkien peittäminen on helpompaa, kun likaisen työn voi ulkoistaa rikollisille.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pyhäjoen ydinvoimalahanke pitää lopettaa välittömästi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työttömyyden loputtomasta piinasta eroon?

      Olen hyvin kouluttautunut . Omaan useita tutkintoja. Ikää on 56v. Jäin 3v sitten työttömäksi, sen jälkeen olen hakenut yli 150 työpaikkaa tuloksetta
      Yleistä mielenterveydestä
      272
      6717
    2. Stockmannista kirpputori

      Laatutavaratalosta kirppariksi, niin se maailma muuttuu. Pöly ja tunkkaisuus leijailee sieraimiin kun astuu Stockalle kirppariin, ennen tuoksui parfyy
      Maailman menoa
      100
      3899