Kun kirkkoon kuuluu nyt kirkon tiedotteen mukaan 67,6 %, se tarkoittaa siis 67,55 - 67,65 %. Meneekö 2/3-osan raja rikki tänä vuonna?
Veikkaan itse että menee, mutta ei se kovin paljon vaadi että siirtyy vuoden 2022 alkuun.
2/3-osan raja rikkotunee 2021
5
64
Vastaukset
Ja tähän ehkä sopii "vanhus muistelee" -osio perään.
Kun tulin mukaan vapaa-ajattelijoihin viime vuosituhannen lopulla, oli evlut kirkkoon kuuluvia noin 85 % ja ennenkaikkea osuus laski vain prosenttiyksikön kymmenyksen verran vuodessa. Oli jopa ihan siinä ja siinä ettei yhtenä vuonna liittyjien määrä ylittänyt eroajien määrää.
Miettikää: sitä vauhtia 75 % raja olisi saavutettu vuonna 2100, ja nykytilanne jossain 2180-luvulla. Ja nykyiset 60-vuotiaat tottuivat siihen, että eropiikit ovat korkeintaan lama-ajan ohimeneviä ilmiöitä. Sen ajan mittareilla nyt on eletty 15 vuotta rajua eropiikkiä!- Anonyymi
2/3 raja prosenteissa on 66,66%. Eli alle 1 prosenttiyksikön kirkon jäsenosuuden lasku riittää. Aika vahvasti näyttää että alitus tulee tapahtumaan 2021 joulukuun puolella.
Jep. Paljon riippuu siitä, miten koronarokotteiden kanssa käy, ja siitä miten tästä palataan normaaliurille ylipäänsä. Yleisesti kevät lienee rajoitusten aikaa, kesä joka tapauksessa hiljaista erojen suhteen ja loppuvuodesta ei sitten tiedä.
- Anonyymi
Pidän varsin todennäköisenä, että vuoden lopulla kolmannes kansasta ei kuulu kirkkoon. Jo aivan normaalilla erovauhdilla, sekä kasteiden jatkuvalla laskulla tuohon määrään päästään todella helposti.
- Anonyymi
Alentava tekijä on myös se, että kirkon jäsenten kuolinluvut kasvavat vuosi vuodelta.
Onko näistä luvuista jokin hyvä lähde?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5914071Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483418Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662959- 382901
Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192234- 322171
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni122107- 291935
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171930Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471879