Joka jäi poliittisesti lkiinni valtakunnansyyttäjä Toiviaiseen, joka ei suostu sitä avaamaan. Käsittämätöntä, jos oikeus ei tavoita terrorismia tukevia tahoja.
Nyt ei Toiviaisen aikana jossa yhtään Syyriaan matkustanutta ei ole tuomittu terrorismirikoksesta. Suomi on ainoa vierastaistelijailmiön laajemmin koskettama valtio, Suomessa ei ole kahden viime vuoden aikana avattu lainkaan terrorismia koskevia rikostutkintoja. Tutkintojen vähäisyys on luonut jännitteitä Supon ja valtakunnansyyttäjäntoimiston välille.
Kansanedustaja Joonas Könttä (kesk) pitää tilannetta huolestuttavana.
– Suomen turvallisuuspoliittinen tilanne on heikentynyt viime vuosina, sekä sisäisesti, että ulkoisesti. Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö on varoittanut liiasta naiviudesta. Sinisilmäisyyteen ei maallamme ole varaa. Lainsäädäntö ei saa olla esteenä terrorismin torjunnassa.
– Käsittämätöntä, jos joko viranomaisten välisestä heikosta yhteistyöstä tai vanhentuneesta lainsäädännöstä - tai pahimmassa tapauksessa molemmista johtuen - oikeus ei tavoita terrorismia tukevia tahoja. Terroristiseen toimintaan osallistuvien on kohdattava rikosoikeudellinen vastuu
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen mukaan Supon välittämät tiedot ovat olleet niin niukkoja, että esitutkintoja ei ole voitu lain mukaan aloittaa. Supo on asiasta eri mieltä: sen välittämät tiedot ovat olleet vähintäänkin riittäviä. Supo on toimittanut KRP:lle tietoja terrorismiasioissa yli 800 kertaa viimeisen neljän vuoden aikana.
Supon päällikön Antti Pelttarin mielestä käytännön kynnys terroristisen tarkoituksen näyttämiseksi on muodostunut Suomessa hyvin korkeaksi.
– Emme ole esitutkinnasta päättävä viranomainen, mutta mielestämme aika monessa tapauksessa olisi ylittynyt esitutkintakynnys, joka on Suomessa varsin matala. Jos esitutkintaa ei avata, jää saamatta tietoa, jonka perusteella voidaan päättää, pitääkö nostaa syyte, Pelttari sanoi
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5e852d8e-23d3-4ddb-a7b5-2d029de1f5df
Toiviaisella on omia kannattajia mm poliisissa -vihreä komissario, jolta tulee puuta heinää.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006204659.html
Keskustan kansanedustaja yrittää avata punavihreää nauhaa
7
148
Vastaukset
- Anonyymi
Mistä punavihreä kopattu valtakunnansyyttäjäksi, ei edusta kuin poliittista laitaansa.
- Anonyymi
Ei tuollaista äärilaistaista olisi saanut valita.
- Anonyymi
Kuin venäjällä oikeslaitos, jotkut.
- Anonyymi
Onko joku muuttunut näistä ajoista?
Suomi K-linjalla, (toim) Otava, 1974, 224 s.
Kirja alkaa kertomalla mikä Kurjensaaren mielestä oli Kauko Kareen näkemys K-linjasta.
"K-linja on salaliitto, se on Mafia, se on Camorra, se on bakteeri, se on syöpä, se jakaa ja vie virkoja, se on Musta Käsi, joka kaivoi Saimaan kanavan; se on kaikkialla, se on enemmän kuin kirjain, se on virus; siihen voi sisältyä Kekkonen, kapitalismi, kommunismi. K-linjan pyhin paikka on jossain, missä Urho Kekkonen polvistuneena nauttii ateistisen herranehtoollisen Kremlin kellojen soidessa ja puolisotilaalliseen asuun pukeutuneiden kommunismin pappien juhlallisesti hymistessä valittuja kohtia Marxin Pääomasta ja Leninin kootuista teoksista. Alttarin yllä kaatuu venäläisin kirjaimin teksti Finis Finlandie - Suomen loppu."- AITORehtiSOTILAS
Kekkonen teki kuitenkin kaikkensa Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden eteen mm tiivistämällä länsisuhteita.
Kauko Kareen näkemys on Kapi kovin kapea-alainen.
Nykyiset päättäjät, S Niinistö etunenässä ovat itsenäisyyden jo De facto luovuttaneet. - Anonyymi
AITORehtiSOTILAS kirjoitti:
Kekkonen teki kuitenkin kaikkensa Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden eteen mm tiivistämällä länsisuhteita.
Kauko Kareen näkemys on Kapi kovin kapea-alainen.
Nykyiset päättäjät, S Niinistö etunenässä ovat itsenäisyyden jo De facto luovuttaneet.Näitä yhäkin jotka olisi halunneet Neuvostoliiton yhteyteen, josta Kekkonen piti meidät erillään.
- Anonyymi
Toiviainen nyt syyttää Oulun entistä poliisijohtoa, punavihreät löytää aina syynsä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2304136Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122611Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382335Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1121372- 481159
- 761059
- 59933
- 45916
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58911
