Valtakunnansyyttäjä ja valtionsyyttäjä, niin meillä olisi oikeus kaukana, he voisivat sanella halumallaan tavalla syytekohdat, kuin Putin diktatuurissa. Tuli niin selvästi ilmi Räsäsen tapauksessa, ja onko heillä muitak…
SDP ja vasemmistoliitto saa vielä taistella kukkulan herruudesta Stalin myönteisissä puolueissa. Vihreät menetti paikkansa ilmasto vouhotuksellaan ja energian vaatimuksillaan nostaa hintoja. Seta piireistä nyt nuo pari …
Ammattiliitto Pro jätti UPM:lle lakkovaroituksen. Lakko alkaisi Pron mukaan uudenvuodenpäivänä ja kestäisi kolme viikkoa. Myös Paperiliitto varoitti aiemmin tällä viikolla UPM:ää vuodenvaihteessa alkavasta lakosta, joka…
perustamatta. Pääministerin vastuksesta. Nyt olisi oikealla asiantuntija nyrkillä korona paremmin hoidossa. Presidentti olisi ollut koordinoiva osapuoli asiaan, olisi siihen tulleet asiantuntijat asiaa edistämään. Olisi…
Suuriin kaupunkeihin on syntymässä alueita, joilla suomen kielen taito rapistuu – koulun johtaja kuvailee lasten puhuvan ”varissuomea” Vantaalaisopettajan noin tuhannen oppilaan koulussa enemmistö oppilaista on vieraski…
Pitää jo ollaa huolissaan, miten he toimivat. Olkoon Valtakunnansyyttäjä esimerkkinä. Kansalaisen oikeustaju saa syvän kolauksen, kun oikeuslaistosta käytetään omiin aktivisti tarkoituksiin. Entinen Keskusta mallinen oi…
Mitä mieltä demarit, kun ainakin vielä hehkutatte puheenjohtajaanne ? Kolmioraama mitä ilmeisimmin. Mitä mieltä näistä työläisjohtajista ? Onko työläisten arvojen mukaista tulla keikareiden puolueen johtoon ! Mitä sanoo…
Kolmioraama mitä ilmeisimmin. Mitä mieltä näistä työläisjohtajista ? Onko työläisten arvojen mukaista tulla keikareiden puolueen johtoon ! Mitä sanoo vanhemmat demarit, ovatko sopivia puoleenne johtoon ? Sanna yritteli …
Kesärannan bileisäntä on palkittava –Tampereen Ilmarista tehtävä musiikkineuvos! Kesärannan tilaisuus oli nimenomaan Ilmari Nurmisen idea. Myös Tampereen valtuustoa johtava Nurminen on tuttu hahmo nykyisissä pop-piireis…
Valtio syötti ja juotti... En voi olla ajattelematta, olivatko sunnuntaiset tapahtumat Marinin ja hallituksen epätoivoinen yritys.
Neuvostoliitto kykeni luomaan Suomeen vahvan Yhdysvallat- ja Nato-vastaisen ilmapiirin, joka ei edelleen hellitä edes osassa poliitikkoja ja kansaa EU-jäsenyysvuosien jälkeenkään.
Älkää nyt toverit kovin hakeko kauempaa, yksi pesee kaikki haaskuussa. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000387538.html Eikä siinä suinkaan kaikki myös presidentti eläkkeensä haki kierosti, josta ollut nyt 200 000 € lii…
mm Hassin ilmastokokoukset pelkkää huuhaata. Kuin Halosen ulkomaan matkat.. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000387538.html (Taistolaiset vedättelee kun saaneet siihen mahdollisuuden) Saa siinä ohella lämpimien maiden …
Saa siinä ohella lämpimien maiden lomia, jotka valtio maksaa, ILMASTOKOKOUSTEN nimellä. Vielä sai LENTOPISTEITÄ jotka otti omaan käyttöön. Rehvasteli Tulimaan uintibongauksillaankin jotka maksoi FINNAIR -pisteillä, tois…
Meidän pääministerin Sanna Marinin mielestä johtuu. https://www.youtube.com/watch?v=ETbm6EK1h98 Jos siis taudit johtuvat ilmastonmuutoksesta, niin siinä tapauksessa satoja vuosia sitten ei olisi pitänyt olla ruttoa, iso…
Sanna Marin tunnista osaamisesi ydin tai mene kotiin – pääministerin rooli tuo painetta kehittää osaamista, sitä ei nyt ole. Turha pitää osaamatonta järjestönsä asianajajaa, Seta ym, joka ei kuulu maanjohtamiseen. Vaikk…
kuin elokapinallisia... https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008183803.html https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001170202.html
Hella Vuolijoku ja Manna Sariini, siihen sarjaan vielä Tavja Havonen. Veronmaksajalla on tässä teatterissa päärooli - ilman repliikkejä. On siinä meillä Trio kerrakseen.
Rakennusmateriaalit ovat jo niin kalliita, että asuntorakentaminen vähenee ja seurauksena voi olla asuntojen hintojen yhä kiihtyvä nousu Rakennusteollisuuden kesäkuun kyselyssä 95 prosenttia vastaajista katsoi kustannus…
Vasemmiston ja vihreitten valtakautta, jossa Halosellakin näppinsä. Halonenkin toi Marinin tapaan mallin, jossa voi vapaasti varastaa yhteiskunnan varoja. Myös valtakunnasyyttäjä näistä leireistä, näytti jo monesti mite…