Aihe

Senor Enrique Marin Meksikosta _ Lahden kaupungin markkijoijana!

Anonyymi

Meksikon suurkaupunkien kasvatti Enrique Marín muutti Lahteen ja yllättyi: ”Täällä on paljon kahviloita pienissä paikoissa”
MAINOS Enrique Marín muutti Suomeen keskellä koronapandemiaa. Hän ryhtyi aktiivisesti tutustumaan lahtelaisiin ja löysi monia ilonaiheita.

SUOMALAISKAUPUNKI yllätti Enrique Marínin. Jopa poikkeusolojen aikana Lahti on tarjonnut enemmän palveluita ja aktiviteetteja kuin samankokoiset kaupungit hänen kotimaassaan.

”Sadantuhannen asukkaan kaupungissa Meksikossa ei ole oikein mitään tekemistä, edes elokuvia. Täällä on kahviloitakin vaikka kuinka pienissä paikoissa. Etenkin kesällä ihmiset ovat myös rentoja ja nauttivat oleskelusta puistoissa ja kahviloissa.”

Marín on kotoisin Pueblan Cholulasta, ”Meksikon Espoosta”, joka sijaitsee reilun sadan kilometrin päässä pääkaupunki Méxicosta. Siellä hän tapasi lahtelaissyntyisen puolisonsa Essi Niemelän, joka oli tullut kaupunkiin opiskelijavaihtoon.

Pariskunta ehti elää etäsuhteessa ja asua yhdessä sekä Cholulassa että Méxicossa. Meksikossa Marín valmistui insinööriksi ja ehti toimia Teslan palveluksessa aurinkosähköjärjestelmien suunnittelijana.

”Matka Helsinkiin ei ole pidempi kuin useimpien työmatka Meksikossa, ja täällä on paljon edullisempaa asua.”
SUURKAUPUNGIT jäivät kuitenkin taakse, kun Niemelä sai Lahdesta töitä. Hän halusi myös jatkaa opintojaan Suomessa.

”Ajattelimme, että minun olisi helpompi sopeutua suomalaiseen elämään täällä kuin esimerkiksi Helsingissä. Vaimoni perheestä ja ystävistä on tullut myös minun ystäviäni. Olen alkanut luoda omiakin ihmissuhteita.”

Integroitumisen Marín aloitti opiskelemalla kieltä Koulutuskeskus Salpauksessa. Lisäksi hän täydentää opintojaan yliopistojen verkkokursseilla.

MARÍNIN puolison työpaikka on nyt Helsingissä, ja myös Marín on valmis lähtemään muualle töihin. Pariskunta asuu kerrostalossa Aleksanterinkadulla, mistä on alle kilometri Lahden matkakeskukseen.

”Matka Helsinkiin ei ole pidempi kuin useimpien työmatka Meksikossa, ja täällä on paljon edullisempaa asua.”

Korona-aikana Marín on ottanut kompaktin kokoista Lahtea haltuun kävelemällä, viime aikoina koiranpennun kanssa.

”Meksikossa en koskaan kävellyt mihinkään, etenkään luonnossa. Täällä olen käynyt jopa telttailemassa ja laavulla. Löysin myös läheisen Möysän rannan ja pääsin pelaamaan koripalloa Kisapuistossa.”

YSTÄVIENSÄ kanssa Marín soittaa kitaraa, katsoo jalkapalloa ja kokkaa. Eniten hän kaipaa kotimaastaan ruokaa. Onneksi yksi ystävistä perusti Lahden matkakeskuksen lähelle taquerian eli tacoravintolan, jossa Marín on käynyt auttamassa.

Kuluva talvi lumen ja pakkasen keskellä on ollut Marínille positiivinen sokki.

”Olen yllättynyt, miten normaalisti elämä jatkuu, vaikka lunta on tullut valtavia määriä. Ja pulkkamäki, se oli huima kokemus. En yhtään ihmettele, miksi lapset ovat siitä niin innoissaan!”

Päivitä näkemyksesi Lahdesta!

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hurjaa! Sama nimi kuin Sannalla! (Melkein).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stockmannista kirpputori

      Laatutavaratalosta kirppariksi, niin se maailma muuttuu. Pöly ja tunkkaisuus leijailee sieraimiin kun astuu Stockalle kirppariin, ennen tuoksui parfyy
      Maailman menoa
      140
      6993
    2. Mistä ihmeestä te saatte voimaa

      En jaksa enää tätä koronaa. Tuskin olen ainoa ja voisi sitä pahemminkin olla, mutta en silti enää jaksa. Aloitetaan nyt vaikka sillä, että minulla on
      Maailman menoa
      195
      3390