Alkion teestit vedetään hädässä esiin. Nyt Suomenmaassa asialla on Vimpari

Anonyymi

2011 vaaleissa Timo Laaninen "ammensi voimaa alkiolaisuudesta" ja tuputti sitä joka tuutissa. No hän oli perehtynyt Alkion sielunmaisemaan kun teki gradunsa Alkiosta.

Santeri Alkion uskonnollinen maailma hänen päiväkirjojensa valossa 1914-1930

https://helda.helsinki.fi/handle/10138/163445


KesKustan puoluesihteeri Laaninen luokitteli puoli miljoona suomalaista kaljakuppiloitten istujoiksi!

Suomenmaa -lehdessä 26.5.2011, sivulla 3, vanha KesKusta-jäärä Timo Laaninen hehkutti kuinka olisi otettava "Alkiosta eväitä aatekeskustelulle".

Jo etusivun juttuvinkki lupasi herkullista antia tulevasta: "Alkion perinnössä monta aarretta". Puoluesihteeri Timo Laaninen esittää sivun 3 jutussa kuinka Alkion teoksissa riittää aihetta useisiin väitöskirjoihin. Omana kokemuksenaan Alkion tuotannosta hän vetää esiin mm. nuorena lukemansa Puukkojunkkarit.

Alkio omasi Laanisen mukaan jopa tulevaisuuteen näkijän kykyjä kun tuli kuvanneeksi tyypillisen perussuomalaisten prototyypin näin: "Alkio tuli piirtäneeksi yhteiskunnasta syrjäytyneen nuoren miehen muotokuvan tarkasti. Se sopisi täydellisesti myös lähiön kaljakuppilassa istuvan, ulkomaalaisia karsastavan ja perussuomalaisia äänestävän nuoren miehen kuvaksi." Tällä kommentilla KeKustan puoluesihteeri Laaninen luokittelee puoli miljoona suomalaista kaljakuppiloitten istujiksi!

Tämän Laaninen mielusti ohittaa, sillä nykymittapuun mukaan Alkio oli rasiti ja kenties fasistikin! Hän kannatti avoimesti sotaa Venäjää vastaan eli Suur-Suomea ja Pietarin hävittämistä!



Nyt kepun suuressa hädässä Anna-Mari Vimpari kaivaa Kepun pyhän isän, Alkion, teesit esiin. Kepun äänitorvessa, Suomenmaa -lehdessä, Vimpari esitellään aika suorasukaisesti politrukiksi!

"Anna-Mari Vimpari on järvenpääläinen perheenäiti ja pitkän linjan politrukki, joka toimii tällä hetkellä keskustan valtiosihteerinä. "

Hyssyttely Halla-ahon ympärillä saisi loppua

1.2.2021

https://www.suomenmaa.fi/anna-mari-vimpari/hyssyttely-halla-ahon-ymparilla-saisi-loppua/


"Varmasti on heitä, jotka ovat pettyneet keskustaan ja liukuneet lähemmäksi perussuomalaisia. Heitä kannustan pohtimaan omaa ihmiskäsitystään. Jos on joskus jakanut alkiolaiset arvot, voiko Jussi Halla-ahon johtama perussuomalainen puolue olla oma, uusi aatteellinen koti?"

Tähän loppuun on hyvä laittaa esimerkki Alkion aatemaailmasta:

Tässä oman aikansa KePulaisuuttaa äärimilleen vietynä: Santeri Alkion kannatti Pietarin hävitystä maan tasalle! Santeri Alkion, kepulaisuuden pyhän isän, mielestä tuo "aasialaisen kupan ja venäläisen mädätyksen haiseva pesä" oli hävitettävä maan tasalle!


Santeri Alkion päiväkirjat Valtiomies 1919-1921

Maanantai 10 maaliskuuta 1919 (Sivu 239 -240)

"Martti Pihkala kävi luonamme. Oli hauska kuulla hänen juttujaan ja strategisia suunnitelmiaan. Minä luulen, että hänellä on siinä oikein, että Pietari, aasialaisen kupan ja venäläisen (sivu 240) mädätyksen haiseva pesä on hävitettävä maan tasalle. Minä olin ajatellut vain sen valtiollisen merkityksen hävittämistä. Mutta kyllä se niin on, että vain siten se tehdään vaarattomaksi. Muuten kävivät ajatuksemme heimokansojen yhdistämisestä yhteen. Hänkin lähenee jo Maalaisliittoa."



Santeri Alkio oli myymässä suomalaisia punavankeja orjiksi Saksaan kalikaivoksille 1918

http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2010/08/30/vanrikki-nappulan-historiankurssi/

29

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Santeri Alkion kaveri, Martti Pihkala, oli Suomen johtava roturasisti ja etnisen puhdistuksen kannattaja 1918 putschissa.

      "Minkälainen Suomi meidän on luotava" kyseli rodunjalostaja Martti Pihkala vuonna 1918

      https://helda.helsinki.fi/handle/144336

      Lue kirja täältä.

      "Minkälainen Suomi meidän on luotava" kyseli rodunjalostaja Martti Pihkala vuonna 1918. No vastaus oli Spartalainen malli eli heikot oli lahdattava heti alkuunsa ja vähänkin epäilyttävät piti steriloida, ettei tulisi lisää "Gummeruksia".

      Ja velimies Tahko kehitteli pesäpalloa... Gummeruksia molemmat. Papin poikia vieläpä...

      Tässäkö oli oikea alkiolainen / Suomalainen Mies?

      Martti Pihkalan kirjoittamaa teosta Minkälainen Suomi meidän on luotava? Pihkala luonnosteli muutaman perusperiaatteen varaan ohjelmaa tulevaisuuden Suomelle. Hänen mukaansa kokonaisen Suomen pinta-ala oli noin 600000 neliökilometriä, koska osa tästä maasta oli Venäjän vallan alaisena. Tulevaisuuden elinkeinoista korostui mm. Muurmannin alueen ja Vienanmeren kalastus. Suomen tuli liittoutua vahvan Saksan kanssa, mutta solmia suhteita myös suomensukuisiin kansoihin Venäjän alueella. Pihkalan yhteiskuntakäsitys perustui yksityiselle omistusoikeudelle, jonka väärinkäytön tuli korkean moraalin ja etiikan estää.

      Kansakunnan perinnöllistä puhtautta tuli vaalia rajoittamalla lisääntymisoikeutta erilaisin, mm. moraalisin perustein, ja hän esitti esimerkiksi pakkolaitosten perustamista prostituoiduille. Kansakunnan ja sivistyksen vaarallisimpina uhkina Pihkala piti tapainturmelusta ja nautinnonhalua, jotka olivat turmelleet sivilisaatioita ennenkin. Siveellinen kuri oli kansakunnan kehittyneisyyden mitta.

      Kansakunnalla oli tehtävä, johon sen tuli jäseniään valmistaa. Ihmisen jalostaminen toisi tullessaan kehityksen, jonka seurauksena maailmaan syntyisi "uusi väkevä ihminen" ja "uusi ylimystö", jonka erottaisi alhaisosta terävä äly, korkea, puhdas sivistys, voimakas tahto, terve ruumis ja sielu. Hän kysyi suomalaisilta, olisivatko nämä valmiita "järjestelmällisesti ja tarkoituksen mukaisesti luomaan tällaista ylimystöä, koska me kerran olemme puhdistustyön alkuun päässeet?" Hän pohdiskeli, olisivatko suomalaiset kansa, joka "kerran vielä puhdistuneena, jalona ja väkevänä saa nähdä Jumalan?"

      • Anonyymi

        Tahko eli Lauri Pihkala lienee kunnostautunut yhtenä Harmoisten sairashuoneen teloittajana 1918.

        Siellähän haavoittuneet punikit smmuttiin sairassänkyihinsä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tahko eli Lauri Pihkala lienee kunnostautunut yhtenä Harmoisten sairashuoneen teloittajana 1918.

        Siellähän haavoittuneet punikit smmuttiin sairassänkyihinsä.

        Ei kyllä me keskustassa ollaan jo niin vasemmalla,että hävettää koko persulainen Alkio. Nyt meillä ollaan jo lehmät myytyinä lähinnä alkolaisia ja alholilaisia...ollaan meinaan muutettu cityyn


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tahko eli Lauri Pihkala lienee kunnostautunut yhtenä Harmoisten sairashuoneen teloittajana 1918.

        Siellähän haavoittuneet punikit smmuttiin sairassänkyihinsä.

        Ei ne olleet kuin punkkeja. Punikkejahan on vieläkin.


      • Anonyymi

        HEH! Kovan luokan rotuilija, mutta uskoi johonkin jumaliin ja satumörköihin. Ensimmäisenä voitaisi aloittaa sterilisoimalla evoluution kieltävät jumaliin uskovat kepulit.


      • Anonyymi

        Pihkalan paras luomus oli vientirauha porukat jotka tekivät työt 30 luvun
        kommarilakkojen aikana jotta maahamme saatiin vientituloja ja monet
        maataljen pojat pääsivät rahakkaisiin töihin satamiin ja teollisuuteen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne olleet kuin punkkeja. Punikkejahan on vieläkin.

        punikit murhasivat runsaasti omiaan rintamalla ja sairaaloissa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne olleet kuin punkkeja. Punikkejahan on vieläkin.

        Aivan punkit leviää se pieni verenimijä voi jopa tappa..


    • Anonyymi

      Kepulaiset on sen verran hädissään, että nyt kelpaisi vaikka musta raamattu tai idän piru, kunhan vaan kannatus nousisi.

    • Anonyymi

      al-Holin asiat ovat nyt hallitukselle tärkeimmät...

    • Anonyymi

      Nyt otettiin Suomenmaan mukaan jo politrukki avuksi.

      "Anna-Mari Vimpari on järvenpääläinen perheenäiti ja pitkän linjan politrukki, joka toimii tällä hetkellä keskustan valtiosihteerinä. "

      • Anonyymi

        SDP suunnittelee Mariinin johdolla eläkkeitten leikkauksia. Sinne mänt vappusatasen jämätkin. VOIHAN PRKL PRKL


      • Anonyymi

        SDP SUUNNITTELEE ELÄKKEITTEN LEIKKAUKSIA.


    • Anonyymi

      Alkio kannatti venäläisten eli mamujen karkoittamista Suomesta. Karjakon johtama puolue on siis persujen linjalla?

    • Anonyymi

      Täältä voitkin muistaa köyhän asiaa...

      Maanant. 10. Maalisk.

      http://santerialkio.fi/maanant-10-maalisk/

      Martti Pihkala kävi luonamme. Oli hauska kuulla hänen juttujaan ja strategisia suunnitelmiaan. Minä luulen, että hänellä on siinä oikein, että Pietari, aasialaisen kupan ja -venäläisen mädätyksen haiseva pesä on hävitettävä maan tasalle. Minä olin ajatellut vain sen val-tiollisen merkityksen hävittämistä. Mutta kyllä se niin on, että vain siten se tehdään vaarattomaksi. Muuten kävivät ajatuksemme heimokansojemme yhdistämisestä yhteen.
      Hänkin lähenee jo maalaisliittoa! Ja niin vahvasti, kun hän on taistellut meitä vastaan.
      Lupasi ainoastaan meille Kalmin raportit. Tyytymätön Uuteen Suomen.

      • Anonyymi

        Nooh älähän nyt. Kepulit olisivat esimerkiksi ihmetelleet Lenskin hotellien sisävessoja, jos ei matka olisi tyssännyt mussikoihin. Huvittavaa miten nuorena Väyrynenkin piti turpansa kiinni Alkiosta juuri tuosta syystä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nooh älähän nyt. Kepulit olisivat esimerkiksi ihmetelleet Lenskin hotellien sisävessoja, jos ei matka olisi tyssännyt mussikoihin. Huvittavaa miten nuorena Väyrynenkin piti turpansa kiinni Alkiosta juuri tuosta syystä.

        Alkion mielipiteet ovat nykymitassakin perin faskisteille kalskahtavia.

        Suue-Suomi, avoin sota Venäjää vastaan ja Pietarin hävitys. Jopa Mannerheim asettui vastustamaan juuri Pietsrin hävityssuunnitelmia, EI hyökkäystä sinne tai sotaa. Sotaahan Mannerhein juuri halusikin!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkion mielipiteet ovat nykymitassakin perin faskisteille kalskahtavia.

        Suue-Suomi, avoin sota Venäjää vastaan ja Pietarin hävitys. Jopa Mannerheim asettui vastustamaan juuri Pietsrin hävityssuunnitelmia, EI hyökkäystä sinne tai sotaa. Sotaahan Mannerhein juuri halusikin!

        Alkion mielipiteet ovat nykymitassakin perin faskisteille kalskahtavia.

        Suur-Suomi, avoin sota Venäjää vastaan ja Pietarin hävitys. Jopa Mannerheim asettui vastustamaan juuri Pietarin hävityssuunnitelmia, EI siis hyökkäystä sinne tai sotaa. Sotaahan Mannerhein juuri halusikin! Hän halusi olla se bolshevikkien kukistaja ja vallankumouksen tyrmääjä: SANKARIKENRAALI!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkion mielipiteet ovat nykymitassakin perin faskisteille kalskahtavia.

        Suue-Suomi, avoin sota Venäjää vastaan ja Pietarin hävitys. Jopa Mannerheim asettui vastustamaan juuri Pietsrin hävityssuunnitelmia, EI hyökkäystä sinne tai sotaa. Sotaahan Mannerhein juuri halusikin!

        Alkion mielipiteet ovat nykymitassakin perin faskisteille kalskahtavia.

        Suur-Suomi, avoin sota Venäjää vastaan ja Pietarin hävitys.

        Jopa Mannerheim asettui vastustamaan juuri Pietarin hävityssuunnitelmia, siis EI hyökkäystä sinne, tai ylipäätään sotaa. Sotaahan Mannerheim juuri halusikin!
        Mannerheim halusi olla se valkoinen kenraali, joka "pelastaisi" tsaarien Venäjän.


    • Anonyymi

      On tämä melkoista peliä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Keskustan olen tuntenut Virolaisen ajoista asti ja aina he ovat olleet kieroja ja köyhästä kansanosasta vähät välittäviä. Väyrynen ja monet monet muut suharit kepussa ovat vain vieneet suurimmat tuet ja avut. Jos et kuulunut kepun kannattajiin ,niin jäit varmasti kaikesta mikä olisi kuulunut. Perussuomalaisten kannatukseen nyt nämä kierot seteliselkärankaiset yrittävät vaikuttaa kieroilun kautta. Veikko Vennamon SMP :kin saivat propakandallaan ja valehtelulla hajalle. Ei anneta nyt kepun rosvosakille periksi, sillä rehellisyys palkitaan.


    • Anonyymi

      kepustoliitto kaivaa isselle syvää kuoppaa

    • Anonyymi

      Santeri Alkio Pimeyden ytimestä?

      Ksenofobi ja populisti aikaansa seuraamassa

      Profeetta 1914-1918, 533 s. Valtiomies 1919-1921, 634. Santeri Alkion päiväkirjat, Edita. Helsinki 2012.

      Maalaisliiton ideologi ja ”Laihian profeetta” Santeri Alkio näyttää monesta itsenäistymisen alkuaikojen Mustalta Pekalta. Eduskunnassa hän oli kiivaasti ajamassa kaikkia ”ryssiä” pois Suomesta, armeijan hän halusi puhdistettavan ”ryssänupseereista” ja ”ruotsikoista”. Itä-Karjala piti liittää Suomeen.

      Alkion aitosuomalainen nationalismi ja ”värisokea venäläisviha” näyttävät, ainakin äkkiä katsoen, kumpuavan aidosta talonpoikaisesta typeryydestä, provinsiaalisesta uskonnollisuudesta ja ummehtuneesta nurkkakuntaisuudesta.

      Kun AKS:n perustajiin ja ideologeihin kuulunut Elmo E. Kaila 1920-luvulla vehkeili armeijan puhdistamiseksi ”ryssänupseereista” eli Venäjällä palvelleista suomalaisista, oli Alkio hänen paras liittolaisensa. Myös Suur-Suomi-aate oli Alkiolle läheinen. Alkion poliittinen hahmo näytti siis itse asiassa sitten Suurlakon päivien siirtyneen keskustasta äärioikealle. ”Kolmannen tien” etsijänä kapitalismin ja sosialismin välissä hän ei tässä suhteessa olisi mitenkään poikkeuksellinen tapaus. Sukulaisuudesta Saksan natseihin voisi kertoa myös maalaiselämän ihannointi.

      Kun tähän lisätään, että Alkio vuonna 1918 vielä kannatti punavankien lähettämistä Saksan kaivoksiin jopa kymmeneksi vuodeksi ja pohdiskeli, että sotilasdiktatuuri saattaisi joksikin aikaa olla Suomelle välttämätön, tulee mieleen ajatus, että nykyinen Suomen keskusta taitaa itse asiassa ihannoida oppi-isänään varsinaista obskuranttia ja demokratian vihollista.

      Toisaalta Suomen äärioikeistolle oli aina ominaista uskonnollisuus, mikä erotti sen esimerkiksi saksalaisista aatetovereista. Ehkä Alkionkin piti säädyllisyyden rajoissa vain hänen uskonnollinen traditionalisminsa?

      Alkio halusi karkottaa Suomen uudesta armeijasta vanhan ”ruotsalais-ryssäläisen” herrashengen, korruption, juopottelun ja muun siveettömyyden ja tehdä siitä nuorison kasvatuslaitoksen, eräänlaisen nuorisoseurojen jatkoluokan.

      Millaista oli Alkion russofobia? Kirjallisuudessa on sanottu, että se oli ”värisokeaa”. Kaikki ”ryssät” niin oikealla kuin vasemmalla olivat vihattavaa ainesta, jotka oli karkotettava Suomea saastuttamasta.

      -

      Alkiokin oli pohjimiltaan hurri, Filander

      • Anonyymi

        Hyviä huomioita.


    • Anonyymi

      alkio oli kauppias, mutta trokasikos pirtua
      kepunuoret vesaset ovat juho Vesasen innoittama joukkio

    • Anonyymi

      Köyhän asialla?

    • Anonyymi

      Täältä voi muistaa köyhän asiaa...

      Maanant. 10. Maalisk.

      http://santerialkio.fi/maanant-10-maalisk/

      Vähän huvittaa tuo "köyhän asia" vaalien alla... muulloin tahtoo unohtua!

      Maanant. 10. Maalisk.

      "Martti Pihkala kävi luonamme. Oli hauska kuulla hänen juttujaan ja strategisia suunnitelmiaan. Minä luulen, että hänellä on siinä oikein, että Pietari, aasialaisen kupan ja -venäläisen mädätyksen haiseva pesä on hävitettävä maan tasalle. Minä olin ajatellut vain sen val-tiollisen merkityksen hävittämistä. Mutta kyllä se niin on, että vain siten se tehdään vaarattomaksi. Muuten kävivät ajatuksemme heimokansojemme yhdistämisestä yhteen.
      Hänkin lähenee jo maalaisliittoa! Ja niin vahvasti, kun hän on taistellut meitä vastaan.
      Lupasi ainoastaan meille Kalmin raportit. Tyytymätön Uuteen Suomen."

    • Anonyymi

      Santeri Alkion päiväkirjat Valtiomies 1919-1921

      http://santerialkio.fi/maanant-10-maalisk/


      Maanantai 10 maaliskuuta 1919 (Sivu 239 -240)

      "Martti Pihkala kävi luonamme. Oli hauska kuulla hänen juttujaan ja strategisia suunnitelmiaan. Minä luulen, että hänellä on siinä oikein, että Pietari, aasialaisen kupan ja venäläisen (sivu 240) mädätyksen haiseva pesä on hävitettävä maan tasalle. Minä olin ajatellut vain sen valtiollisen merkityksen hävittämistä. Mutta kyllä se niin on, että vain siten se tehdään vaarattomaksi. Muuten kävivät ajatuksemme heimokansojen yhdistämisestä yhteen. Hänkin lähenee jo Maalaisliittoa."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2062
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      167
      1599
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1537
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1348
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1280
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      277
      1137
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      132
      1041
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1022
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1003
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      53
      857
    Aihe