Nainen pelkää ja ahdistunut tunteista

Minulla sellanen tilanne että olen tapaillut yli puoli vuotta naista. Mutta tilanne se että vietämme aikaa paljon ja nainen on välillä tosi läheinen ja päästää lähelle.välillä on todella kylmä eikä päästä lähelle minua, en saa koskea tai muutakaan. Hän sanoi minulle että olen hänelle rakas. Aina kun päästänyt lähelle hän on sen jälkeen tosi kylmä ja etäinen. Sanoo ettei ole tunteita ja haluaa olla kaveri vain. Hän suuttuu minulle asioista mistä tavallinen kaveri suutu. Hän kerran avautui tunteista minulle ja sanoi että häntä loukattu. Kun hän haluisi päästää mut lähelle häntä alkaa kiukuttaa ja ahdistamaan tunteet. Onko mahdollista että hänellä on voimakkaat rakkauden tunteet ja pelkää että menettää minut ja ei uskalla heittäytyä parisuhteeseen vaikka haluisi. Kun alan puhumaan tunteista hän ei halua puhua. Mutta kun en ota yhteyttä häneen niin hän haluaa aina muutaman päivän päästä minut luokseen. Mutta olemme kuulema vain kavereita. Miten tälläisessä tilanteessa kuuluisi tehdä, alkaa olemaan epätoivonen kun haluan hänet. Voiko todella olla niin että rakkaus pelottaa ja voimakkaat tunteet. Näen hänen päältä sen että hän todella haluaa minua. Mutta kun tulee puhe meistä tai riita niin hän ottaa kaveri aseen käyttöön. Hän tietää että haluan hänet. Miten minun kuuluisi miehenä toimia.lähteä pois kokonaan tästä jutusta vai antaa tilaa hänelle ja edetä rauhassa. En saa häntä puhumaan. Vai onko minun parempi olla vastaamatta hänelle puhelimeen kun soittaa tai yrittää tavoitella jospa hän silloin tajuaa että menettää minut. Hän ei luota minuun koska pelkää että minulla on muita naisia, koska olen komea mies. Nyt olis järkevät aikuisten vastaukset avuksi ja tietysti sellaisen kuka kokenut pelkoa rakadesta ettei ole pystynyt heittäytymään suhteeseen.
4131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuulostaa pelolta.

Omasta kokemuksesta sanon että älä tee siitä mitään peliä koska se alkaa vaan sotkea enemmän. Ja siis missään nimessä ei tarvitse antaa toiselle lisää kokemusta miltä tuntuu menettää sut. Kun pelkää niin koko ajanhan tuntee sen. Anna tilaa, ole oma itsesi ja edetkää rauhallisesti. Se on paras.

Äänestä
  • Kuulostaa siltä, että naisesi on asperger. Lue oireyhtymästä ja vertaa täsmääkö käytös.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuulostaa siltä, että naisesi on asperger. Lue oireyhtymästä ja vertaa täsmääkö käytös.

    Miksi aina pitäs olla joku diagnooosi?
    Ehkä hän on vain sitoutumiskammoinen? Ehkä huonoja suhteita menneisyydessä? Ehkä epävarma sinun tunteistasi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi aina pitäs olla joku diagnooosi?
    Ehkä hän on vain sitoutumiskammoinen? Ehkä huonoja suhteita menneisyydessä? Ehkä epävarma sinun tunteistasi?

    Aloituksessahan kerrottiin, että naista on loukattu. Kyllä sen tuoma kipu voi todellakin pelottaa. Älyvapaata tuo diagnosointi toisen muutaman rivin kertomuksen perusteella. Täällä on palstalla vissiin erittäin päteviä neurologeja, psykiatreja ja vieläpä selvänäkijöitäkin. Lähinnä vissiin tuota viimeistä porukkaa varsinkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Minulla sellanen tilanne että olen tapaillut yli puoli vuotta naista. Mutta tilanne se että vietämme aikaa paljon ja nainen on välillä tosi läheinen ja päästää lähelle.välillä on todella kylmä eikä päästä lähelle minua, en saa koskea tai muutakaan. Hän sanoi minulle että olen hänelle rakas. Aina kun päästänyt lähelle hän on sen jälkeen tosi kylmä ja etäinen. Sanoo ettei ole tunteita ja haluaa olla kaveri vain. Hän suuttuu minulle asioista mistä tavallinen kaveri suutu. Hän kerran avautui tunteista minulle ja sanoi että häntä loukattu. Kun hän haluisi päästää mut lähelle häntä alkaa kiukuttaa ja ahdistamaan tunteet. Onko mahdollista että hänellä on voimakkaat rakkauden tunteet ja pelkää että menettää minut ja ei uskalla heittäytyä parisuhteeseen vaikka haluisi. Kun alan puhumaan tunteista hän ei halua puhua. Mutta kun en ota yhteyttä häneen niin hän haluaa aina muutaman päivän päästä minut luokseen. Mutta olemme kuulema vain kavereita. Miten tälläisessä tilanteessa kuuluisi tehdä, alkaa olemaan epätoivonen kun haluan hänet. Voiko todella olla niin että rakkaus pelottaa ja voimakkaat tunteet. Näen hänen päältä sen että hän todella haluaa minua. Mutta kun tulee puhe meistä tai riita niin hän ottaa kaveri aseen käyttöön. Hän tietää että haluan hänet. Miten minun kuuluisi miehenä toimia.lähteä pois kokonaan tästä jutusta vai antaa tilaa hänelle ja edetä rauhassa. En saa häntä puhumaan. Vai onko minun parempi olla vastaamatta hänelle puhelimeen kun soittaa tai yrittää tavoitella jospa hän silloin tajuaa että menettää minut. Hän ei luota minuun koska pelkää että minulla on muita naisia, koska olen komea mies. Nyt olis järkevät aikuisten vastaukset avuksi ja tietysti sellaisen kuka kokenut pelkoa rakadesta ettei ole pystynyt heittäytymään suhteeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu