Aihe

Ravintola-alalla vaihdetaan persuihin - äänivyöry!

Anonyymi

Ravintola-alalla on paljon demareita äänestäneitä mutta Marinin hallituksen jatkuvan päämäärättömän ja järjettömän tempoilun takia ravintolassa työskentelevä väki on saanut demareista tarpeekseen.

Tämä tyytymättömyys nykyisiin hallituspuolueisiin tulee näkymään kuntavaaleissa ja etenkin Halla-ahon viisas veto hallituksen hajoamisesta antaa toivoa ravintola-alan työntekijöille.

Nyt jo joku haluaa nostaa esiin ravintolat koronalinkona, mutta se on turhaa, koska koska hyvin huonosti ravintola-alan työntekijän vatsa täyttyy niistä puheista ja syyllistämisistä. Uurnilla numeroa piirtävää kättä ohjaa kurniva vatsa.

Yritysten lisäksi "työvenpuoluehallituksen" olisi pitänyt kohdistaa tukea työntekijöille ja muutenkin hoitaa eri tavalla ravintoloihin liittyvät asiat. Eihän se helppoa ole mutta jos hallitus on kyvytön tekemään sille kuuluvia tehtäviä, sen kuuluu erota ja antaa pätevämpien tehdä hommat.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      persuilla on kiire hajottaa hallitus, koska tietävät että koronan loputtua alkaa voimakas nousukausi ja se sataa hallituspuolueiden laariin. Hallitus ei kuitenkaan hajoa ja persut jäävät lehdellä soittelemaan.
      Nauttikaa tänä vuonna kuntavaalivoitosta, mutta hallitukseen teillä ei ole asiaa.

      • Anonyymi

        Marinin aiheuttama velkaantuminen ja rahan lahjoittaminen Italian mafialle pitää huolen että Suomessa ei nousukautta nähdä ainakaan sukupolveen ja jos vihreät pääsevät jylläämään, Suomi taantuu lopullisesti.
        Onneksi tuli korona jarruttamaan hallituksen tuhotyötä. Korona on paras asia joka Suomeen on tullut tällä hallituskaudella. Toivottavasti se pysyy nykyisen hallituksen loppuun asti.


    • Anonyymi

      Ravintolaväki on nuorta. Eivät nuoret mitään persu-ukkoja äänestä.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Persuja ravintola-ala kiinnostaa vain silloin, kun ovat saaneet kelalta rahaa ryyppäämiseen lähiökapakassa.

      • Anonyymi

        Menehän sinä suvakki tukkimaan vaikka jotain yleisiä teitä. Vai onko liian kylmä? Johtuu varmaan ilmastonmuutoksesta, mutta sehän korjaantuu veroja nostamalla?


    • Anonyymi

      Halla-ahon mukaan jopa 32 miljardia ravintola-alalta siirtyy persuihin. Vanhana tarjoilijana Jussi tietää.

      • Anonyymi

        Tässä on yksi hyvä syy miksi vassarien ei saisi päästää tekemisiin budjettien kanssa.


    • Anonyymi

      Ihmekös tuo. Persut ovat yrittäjäystävällisiä ja pitäneet ravintoloiden puolta.

    • Anonyymi

      Jokainen vastuuntuntoinen äänestää puoluetta joka sanoo: exit EU ja €
      Koska viikko sitten davos, issa puhunut world economic Forum, päätti,
      Uuden EU talouden suunnan, jossa, valkansa ja taloutensa hyvin hoitaneet maat velvoitetaan antamaan ikuista lainaa, jota ei koskaan makseta takaisin, EU maille jotka eivät maksa velkojaan ja tekevät 80% tuloistaan pimeänä, joten tilastoissa he ovat ruti köyhiä,
      mutta heillä on Mersu pihassa ja rahaa enemmän käyttöön koska veroja katolisessa kulttuurissa ei maksa kukaan, koska jokainen tietää, että kaikki vero raha menee lobbaukseen, kuten meilläkin menee, mutta koska olemme entinen protestantti maa Jumalan pelossa maksamme jokaisen valtion riisto veron suosiolla, vaikka tiedämmekin että ei veroilla kansa saa mitään vastinetta paitsi koulutuksen, jonka katoliset maat myös antaa
      mutta esim. Jos tarttet leikkauksen maksamalla itse saat sen, julkisella pyörit vuosia ympyrää, ja maksat omavastuu osuuksia +mtka ja aika laskettuna € ja enemmän julkisen pyörityksestä, kuin se että heti olisit mennyt yksitys leikkaukseen, se on halvempi myös valtiolle jos kansa pyörityksen sijaan hoidettaisiin suoraan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaiset eivät lähde mellakoimaan kaduille?

      Minä pitkän työuran ravintolayrittäjänä tehneenä ja kohta kotini, kesämökkini ja yritykseni menettäneenä, olisin valmis lähes mihin vain, seurauksista
      Maailman menoa
      746
      8729
    2. Dannyyn liitetty Helmi Loukasmäki täytti vasta 20 vuotta! Poseeraa "vanhuksen" kanssa...

      Voi että hän on vielä niin nuori: https://www.suomi24.fi/viihde/dannyyn-78-liitetty-helmi-loukasmaki-taytti-20-vuotta-poseeraa-vanhuksen-kanssa-kuin-m
      Kotimaiset julkkisjuorut
      209
      7742
    3. Yölintu : Matti Silmu on kuollut

      Matti Silmu, Yölintuorkesterin perustaja on kuollut. . . .
      Kotimaiset julkkisjuorut
      77
      5925
    4. Matti Silmu :(

      Matti Silmu kuollut:( osanotto läheisille.
      Yölintu
      19
      3461