Aihe

Helsingin kaikuja.

Anonyymi

Suomi ja varsinkin Helsinki on suistumassa ojaan näiden kansainvälisten viranomaisten, lääkärien, virkamiesten ja vastaavien takia. Kaunis ajatus, että etniset kansainväliset hoitaisivat omien ryhmiensä asioita ei vain onnistu.

Nämä etniset, kun hoitavat myös Suomalaisten asioita varsinkin Helsingissä ja omasta kulttuurisesta näkökulmastaan suhtautumisessaan Suomalaisiin ja heidän ongelmiinsa. Olen huomannut omalla kohdallani tämän ongelmaksi varsinkin lääkärissä asioidessani. Homma ei toimi . He tulkitsevat kaiken oman kulttuurinsa näkökulmasta ja heidän kanssaan seuraa sietämätöntä vääntöä koska he eivät halua ymmärtää Suomalaista kulttuuria eivätkä sopeutua siihen vaan haluavat sopeuttaa Suomalaiset omiin tapoihinsa ja odottavat meidän käyttäytyvän heidän tavallaan. Tästä ei valitettavasti mediassa puhuta mutta olen kantapään kautta oppinut kansainvälisten edellämainittujen kanssa asioidessani, että kaikki kirjoittamani on ikävää totuutta. Helsingissä Suomalainen voi joutua jo vaatimaan itselleen erikseen vaikka Suomalaisen lääkärin. Näin tässä saa jo Suomalainen tuntea itsensä entiseksi

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomeen julistettu poikkeustila

        Ulkonaliikkumiskielto pikapuoliin.
        Maailman menoa
        184
        3291
      2. Helsingin Itäkeskuksessa maskipakko, valvotaanko sitä?

        Itiksessä on nyt maskipakko mutta valvotaanko sitä mitenkään? https://www.itis.fi/fi/ajankohtaista/kauppakeskuksessa-maskipakko
        Maailman menoa
        140
        3062