Tokmannin hinnoittelu

Anonyymi

Olen jo monesti huomannut asiakkaiden kiistävän, kun kassa veloittaa isomman summan, kuin pitäisi, asia kyllä selviää, mutta kassajono pitenee. Olen itsekkin joutunut oikomaan useitakin kertoja.
Ihmiset menevät ostamaan tarjousta, siinä kyllä on tarjouslappu hyllyn reunalla, ja siinä pienellä tekstillä mitä tarjous koskee, voi olla ihan kahdesta numerosta tai kirjaimesta kyse, mitä tarjous koskee, siinä on hylly pitkänään tuotteita, ja saattaa olla sen tarj.lapun kohdalla myös muiden asiakkaiden siirtämiä tuotteita. Selkeyttä tähän toisi se, että tarjoustuotteet laitettaisiin omiin hyllyosatoihin/koreihin t.m.s.
Myös on ollut tilanteita, jossa tuotteelle on tullut uusi, jollain lisäyksellä tehty merkintä, jolloin uutta tuotetta on tarjottu edullisessti, mutta jos ei huomannut ottaa sitä uutta pakkausta, niin veloitus oli vanhan mukaan, (ei sen tuotteen ominaisuuksissa mitään eroa).
Onkohan tämä harkittua harhautusta? On ollut kyllä useamman vuoden.
Tänään lankesin tuohon hinnoitteluepäselvyyteen, vaikka noita kompia olen koittanut vältellä, pidänkin 6:n kuukauden Tokmannittoman vapaan . Katotaan Elokuussa sitten. Toivon tarj.merkintöihin selvyyttä, sekä tarj,ilmoituksissa, että hyllyissä.

1

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taitaa olla aika yleistä tokmannilla et hyllyllä oleva hinta on eri kuin kassalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2814
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      522
      2645
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1845
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1777
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1669
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1272
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      87
      1106
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1082
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      55
      1077
    Aihe