Ovatko juutalaiset väärässä?

Anonyymi

Juutalaisten mukaan Pyhä Henki on nainen, feminiininen persoona. Kuitenkin kristillisen kirkon opin mukaan Pyhä Henki siitti Jeesuksen yhtymällä Mariaan ja on siten lapsen isä. Mutta jos Pyhä Henki on feminiininen, kuten juutalaiset opettavat, niin voiko nainen siten olla lapsen isä?

46

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei löydy Vanhasta Testamentista eikä juutalaisuudestakaan mainintaa, että Pyhä Henki olisi feministinen persoona, koska Hän on Jumalan kaikkivaltiaan Henki. Lainaan pätkän: VT:ssa esiintyy useita kertoja sanaparit ”Jumalan Henki” ja ”Herran Henki” tai pelkästään Henki (isolla alkukirjaimella). Pääsin laskuissani yli 40:n. Tällöin luonnollisesti puhutaan samasta Pyhästä Hengestä, josta on kyse Uudessa testamentissa (UT)." , Raamatunlukijain liitto.

      Jumala ei ole feministinen persoona, Raamatun tai tanakinkaan mukaan. Muutenkin eri kielten sanat kuvaavat erittäin huonosti sitä, mikä Hän todellisuudessa on. Siksipä Jumalan pukeminen sanoiksi ja käsityksiksi on hivenen ongelmallistakin, koska sanoilla voi olla ihan ristiriitainen maallinenkin merkitys ja sitten siitä tulee mielleyhtymiä ja mielikuvia, jotka eivät sovi Jumalan "kuvaan".

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyhä Henki eli ruach ha-kodesh on juutalaisille feminiini persoona joka mainitaan muun muassa Jesajan kirjassa ja Psalmeissa. Lue vaikka:

        https://en.m.wikipedia.org/wiki/Holy_Spirit_in_Judaism

        Samaa sanaa ruach käytetään Raamatussa 7307 kertaa, esim. tässä: "Mutta Jumala ei unohtanut Nooaa eikä villieläimiä ja karjaeläimiä, jotka olivat arkissa hänen mukanaan, vaan pani tuulen puhaltamaan maan yli, ja vedet lakkasivat nousemasta. "
        1 moos 1 kohdassa Jumalan puhaltama tuulenpuhallus liikkui vetten yllä. Sana tarkoittaa tuulta, ei pyhää henkeä.

        Pelkkä ruach voi tarkoittaa niin henkeä, hengitystä, puhaltamista kuin tuulenvirettäkin. Mutta kun siihen liitetään ha-kodesh niin se kääntyy kirjaimellisestikin Pyhäksi Henhehksi. Ellei sitä sitten haluais kääntää Pyhäksi Tuuleksi tai Pyhäksi Hengitykseksi. Joka tapauksessa juutalaiset itse opettavat että ruach ha-kodesh on Pyhä Henki.

      • Anonyymi

        Heprean subst. ruach on feminiini mutta juutalaisuudessa ei ole kristinuskon Pyhää henkeä eikä vastinetta sille koska Jumala juutalaisuudessa on yksi, ei osiin jaettava .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heprean subst. ruach on feminiini mutta juutalaisuudessa ei ole kristinuskon Pyhää henkeä eikä vastinetta sille koska Jumala juutalaisuudessa on yksi, ei osiin jaettava .

        Ei ole Pyhää Henkeä, mutta juutalaisuudessa ei myöskää uskota profeetyoihin, enkeleihin eikä messiaisiin. Näitä ei Mooseksen kirjoissa esiinny. Sitä ei kuitenkaan saa uppoamaan näihin typeryksiin vaikka kuinka yrittää takoa sitä heidän päähänsä.

        "Näitä ei Mooseksen kirjoissa esiinny."

        Mooseksen kirjassa esiityy kyllä Herran lähettämiä enkeleitä, esim. kun Aabraham oli aikeissa uhrata poikanasa Iisakin, tuli YHWH:n lähettämä enkeli estämään uhrauksen.

        1 moos 1 kohdassa käytetään vain sanaa ruach. Ha-kodesh sanaa siinä ei ole.
        Nei hom (syvyyksien yllä) ruach elohim, eli vetten yllä puhalsi jumalien puhaltama tuulenvire.

        Kaiken lisäksi siis Jumala on monikossa -Jumalat (elohim - jumala-sanan monikkomuoto). Onko siis kaikilla jumalilla, enkeleillä ja muilla henkiolennoilla vain yksi yhteinen kollektiivinen tajunta ("Henki") ei erillisiä tietoisuuksia, vai puhaltavatko jumalat vain yhteen hiileen maailmaa luodessaan.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heprean subst. ruach on feminiini mutta juutalaisuudessa ei ole kristinuskon Pyhää henkeä eikä vastinetta sille koska Jumala juutalaisuudessa on yksi, ei osiin jaettava .

        Ei ole ei koska Jeesuksen henki on uudessa liitossa ja todistaa Jeesuksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole Pyhää Henkeä, mutta juutalaisuudessa ei myöskää uskota profeetyoihin, enkeleihin eikä messiaisiin. Näitä ei Mooseksen kirjoissa esiinny. Sitä ei kuitenkaan saa uppoamaan näihin typeryksiin vaikka kuinka yrittää takoa sitä heidän päähänsä.

        Mooses kertoi jo edeltä Jeesuksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1 moos 1 kohdassa käytetään vain sanaa ruach. Ha-kodesh sanaa siinä ei ole.
        Nei hom (syvyyksien yllä) ruach elohim, eli vetten yllä puhalsi jumalien puhaltama tuulenvire.

        HA on pääte.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Näitä ei Mooseksen kirjoissa esiinny."

        Mooseksen kirjassa esiityy kyllä Herran lähettämiä enkeleitä, esim. kun Aabraham oli aikeissa uhrata poikanasa Iisakin, tuli YHWH:n lähettämä enkeli estämään uhrauksen.

        Ei ollut enkeli vaan Jahve itse joka tuli kasvotusten puhumaan Abelle. Samoin Iisakin kanssa, Isak joutui painimaan ja tappelemaan nyrkein Jahvea vastaan.

    • Anonyymi

      Teitä kaikkia uskovaidia niinkuin juutalaisia on jymäytetty. Jeesuskin pantiin alulle ihan samalla tavalla kuin me kaikki. Sukupuoliyhdynmällä miehen ja naisen välillä. Nyt järki käteen uskovaiset, ei kaikkea huuhaata tarvii uskoa.

      • Anonyymi

        Jeesus syntyi maailmaan lunastaakseen meidät takaisin NS.uuteen liittoon ,hän oli ja on täysin synnitön viaton ja tuli taivaasta. Älä saastuta toisia pahuudellasi . Pahat ajatukset on saatanasta.

    • Anonyymi

      Sä oot väärässä kristittynä.

    • Anonyymi

      Juutalaiset eivät usko Pyhään Henkeen, eivät myöskään messiaisiin, enkeleihin, enteisiin, ennustuksiin ja merkkeihin eikä profeettoihin kuten Raamatussa kerrotaan. Heillä on vain viisi Mooseksen kirjaa joihin he luottavatko ja uskovat ja juutalaisten uskonto perustuu vain yksin niihin.

      • Anonyymi

        Tooran mukaan enkeli esti Aabrahamia uhraamasta poikaansa Iisakkia. Juutalaiset siis uskovat enkeleihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tooran mukaan enkeli esti Aabrahamia uhraamasta poikaansa Iisakkia. Juutalaiset siis uskovat enkeleihin.

        Eikö se ollutkaan jumala joka esti ???

    • Anonyymi

      Juutalaiset ovat aina väärässä, kuten vaikka Jeesuksen suhteen. He hylkäävät Jeesuksen ja Jumalan ja palvovat ennemmin omia kirjojaan.

      • Anonyymi

        Vanhan testamentin versiota Jumalasta palvelevat!
        😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhan testamentin versiota Jumalasta palvelevat!
        😁

        Ei juutalaisilla muuta kirjaakan ole kuin Mooseksen viisi lakia. Ja siinä he seisovat eivätkä muutakaan voi. Siksi eivät esim usko enkeleihin, messiaisiin ja henkiin joita ei Mooseksen kirjoissa esiinny.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei juutalaisilla muuta kirjaakan ole kuin Mooseksen viisi lakia. Ja siinä he seisovat eivätkä muutakaan voi. Siksi eivät esim usko enkeleihin, messiaisiin ja henkiin joita ei Mooseksen kirjoissa esiinny.

        Pelkästään Mooseksen kirjoissa on 456 kohtaa, joissa puhutaan tulevasta profeettojen ennustamasta Messiaasta.
        Juutalaiset odottavat Messiasta edelleenkin, kristityt puolestaan odottavat Jeesuksen toista tulemista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelkästään Mooseksen kirjoissa on 456 kohtaa, joissa puhutaan tulevasta profeettojen ennustamasta Messiaasta.
        Juutalaiset odottavat Messiasta edelleenkin, kristityt puolestaan odottavat Jeesuksen toista tulemista.

        Nämä ovat kristittyjen omia tulkintoja, mutta historiantutkijat ja tekstianalyysi ovat kertoneet ettei näillä kohtaa ole mitään tekemistä messiaan kanssa toisin kuin krisuhihhulit uskishoureissaan väittävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä ovat kristittyjen omia tulkintoja, mutta historiantutkijat ja tekstianalyysi ovat kertoneet ettei näillä kohtaa ole mitään tekemistä messiaan kanssa toisin kuin krisuhihhulit uskishoureissaan väittävät.

        Ei, vaan juutalaisten rabbien tulkintoja. Kristityt eivät osaa tulkita VT:tä ja lukea hepreankielisiä tekstejä tuolla tavalla.

    • Anonyymi

      Israelia ei olisi enää olemassa jos Amerikka ei tukisi rahalla ja aseilla. Israelin Atomiaseet myös panevat vihamieliset tahot tarkoin miettimään kannattako hyökätä israelin kimppuun. Tietenkin Israelilla on oikeus olemassaoloonsa niinkuin Palestiinan kansallakin.

      • Anonyymi

        Se koko alue sodomaa Egyptiä. Synnin orjat.Ismail Esau itään.

    • Minusta Jumalasta ei voi sanoa että Hän olisi nainen tai mies. Sellainen vertailu ei tee oikeutta Jumalalle. Pyhä Henki voi olla feminiininen, neutraali tai maskuliini riippuen käytettävästä kielestä. Itse näen tämän puhun siitä että Jumala ei ole määriteltävissä feminiini-maskuliini akselilla kuten ihminen.

    • Anonyymi

      > Juutalaisten mukaan Pyhä Henki on nainen, feminiininen persoona. Kuitenkin kristillisen kirkon opin mukaan Pyhä Henki siitti Jeesuksen yhtymällä Mariaan ja on siten lapsen isä.

      Suosittelen lukemaan mitä Raamattu sanoo, ehkä häviää nuo pahimmat väärinkäsitykset.

      • Anonyymi

        Juutalaiset kirjoittivat vanhan testamentin kokonaan (kristityt leikkelivät) ja suurimman osan uudesta testamentista! 😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juutalaiset kirjoittivat vanhan testamentin kokonaan (kristityt leikkelivät) ja suurimman osan uudesta testamentista! 😁

        Juutalaiset kirjoittivat, ja myös leikkelivät vanhan testamentin. Septuaginta kirjoitettiin 300 vuotta aikaisemmin kuin leikelty versio Tanak.
        Kristittyjen VT perustuu Tanakiin ja siinä mukana oleviin kirjoihin, ja on huomattavasti suppeampi kuin Septuaginta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juutalaiset kirjoittivat vanhan testamentin kokonaan (kristityt leikkelivät) ja suurimman osan uudesta testamentista! 😁

        Juutalaiset puhuu venäjää ja etiopiaa ,Thaimaassa,Intiassa Kiinassa meditoimassa.Ne on hinduina huumeissa siellä.

    • Anonyymi

      Juutalaisten mukaan Pyhä Henki on nainen???

      Tooran mukaan alussa Jumala loi Paratiisienergialainalaisuuksiin (ei siis atomilainalaisuuksiin) soveltamansa maan ja taivaan.
      Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.

      Sen paremmin niin Jumalan kuin Hänen Pyhän Hengenkään sukupuolesta ei ole mainintaa.

      Samassa yhteydessä Toora toteaa Jumalan kutsuneen luomistyöhönsä myös Valkeuden, joka Valkeus juutalaisoppineiden mukaan on Messias, (Lähde. Pastori Risto Santala).
      Valkeus, eli juutalaisten Messiaskin on ilman sukupuolimainintaa.

      Mitä ihmiseen tulee, niin myöskään kaikki, jotka ovat Pyhän Hengen voimasta Elämän Kirjaan kirjoitetut, eivät Taivaan kotiin päästyään enää nai, eivätkä mene miehelle, joten ihminen vapautuu vihdoin täällä Maan päällä vellovista mies-/naisvastakkainasettelustressistään kuin myös muista ns. sukupuoli-identtiteettipaineistaan.
      -jeesusfani-

      • Anonyymi

        Jumala ei ole mies?
        Mutta hän loi miehen omaksi kuvakseen Jumalan kuvatukseksi hän loi 😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala ei ole mies?
        Mutta hän loi miehen omaksi kuvakseen Jumalan kuvatukseksi hän loi 😁

        Naista Jumala ei luonut omaksi kuvakseen eikä maan tomusta kuten miehen vaan Jumala loi naisen miehen kylkiluusta miehen avuksi ja turvaksi, palveemaan miestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naista Jumala ei luonut omaksi kuvakseen eikä maan tomusta kuten miehen vaan Jumala loi naisen miehen kylkiluusta miehen avuksi ja turvaksi, palveemaan miestä.

        Naiset valehtelevat ja paljon!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naiset valehtelevat ja paljon!

        Eeva valehteli Aatamille kielletyn hedelmän syömiseen johdatellen.
        Jumalan viha kohdistui kuitenkin myös Aatamiim, koko miessukukuntaakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eeva valehteli Aatamille kielletyn hedelmän syömiseen johdatellen.
        Jumalan viha kohdistui kuitenkin myös Aatamiim, koko miessukukuntaakin.

        "Eeva valehteli Aatamille kielletyn hedelmän syömiseen johdatellen."

        Eeva ei Raamatun mukaan sanonut sanaakaan Aatamille eikä valehdellut - ainoastaan antoi Aatamille omenan, ja Aatami söi sen. Aatami sen sijaan kuuli mitä käärme oli juuri Eevalle sanonut, koska oli koko keskustelun ajan ollut Eevan vieressä.

        Syväuskovaiset tietävät, että Lilith (nainen) puhui Eevalle.
        Naiset houkuttelivat viattoman miehen rikkomaan Jumalan käskyä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naista Jumala ei luonut omaksi kuvakseen eikä maan tomusta kuten miehen vaan Jumala loi naisen miehen kylkiluusta miehen avuksi ja turvaksi, palveemaan miestä.

        Ei vaan avuksi ja synnyttämään miehen pitää rakastaa vaimoaan.

    • Anonyymi

      Teologiassa on eroja. Siinä missä kristityille Pyjä Henki on oma persoonansa ja itsenäinen toimija niin juutalaisille Ruach Haqodesh on Jumalan metonyymi ja kiinteä osa Jumalaa.

      • Anonyymi

        Nykyisillä juutalaisilla on ihan erilainen teologia kuin Jeesuksen ajan juutalaisilla. Jeesus itse piti pyhää henkeä jopa korkeampana olentona kuin itse Jumalaa: "Joka pilkkaa Isää, saa anteeksi, ja joka pilkkaa poikaa, saa anteeksi, mutta joka pilkkaa pyhää henkeä, hänelle ei anneta anteeksi maassa eikä taivaassa."

    • Anonyymi

      4Moos.16:30-33 Mutta jos Herra antaa jotakin erikoista tapahtua ja maa avaa kitansa ja nielaiusee hedät kakkinensa, niin että he elävältä suitsuvat tuonelaan, niin tietäkää, että nämä miehet ovat pilkanneet Herraa. Tuskin oli hän saanut kaiken tämän sanotuksi, niin maa halkesi heidän altansa ja maa avasi kitansa ja nielaisi heidät, heidän asuntonsa, kaiken Koorahin väen ja kaikki heidän tavaransa. Ja he suitsuivat kaikkinensa elävältä tuonelaan, ja maa peitti heidät; ja niin heidät hävitettiin seurakunnan keskeltä. Ps.106:17

      • Anonyymi

        Synagogalla . Et kai mitenkään vertaa synagogaa kristittyjen kirkkoihin pois kirkoista Jeesuksen kieltävät.

    • Anonyymi

      Ne väärentää kaiken tekee kaikki synnit ja syyttää muita.Kieltää Jeesuksen eikä ole otollisia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2695
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      103
      2282
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2030
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1759
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1701
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1676
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1666
    8. 92
      1602
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1467
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1284
    Aihe