Kuntavaaleissa päätetään tuulivoimasta, nykyinen Kepu johtoinen kunta ajaa tuulivoimaloita saapasnevalle.
Ainut mahdollisuus estää voimaloiden tuleminen saapasnevalle on äänestää tuulivoimaan kielteisesti suhtautuvia perussuomalaisia. Missään nimessä kepua ei pidä äänestää mikäli vastustaa tuulivoimaloita. Ääni kepulle on ääni tuulivoimaloiden.
Kuntavaaleissa päätetään tuulivoimasta
70
887
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvä että Persut ilmoittaa hyvissä ajoin vastustavansa kunnan kehittymistä. Samoin Persut vastustaa kunnan talouden myönteistä paranemista.
- Anonyymi
Oon seurannut tuota keskustalaista kunnallispolitiikkaa vuosikausia ja pakko myöntää, ettei se ole edistänyt kunnan kehittymistä kovinkaan suuresti. Nyt on keskustan rivit ihan sekasin. Uskollisia äänestäjiä ei enää kuunnella. Mielenkiintoiset vaalit tulossa, ehkä jopa historialliset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Hyvin on kepulaiset onnistuneet torppaaaan kaikki hyödylliset hankkeet, ja hyväksytty kaikki idiootti hankkeet. Esim sähköyhtiön myynti,vimpeli piti sähköyhtiönsä työpaikat ja verotulot.
Tuulivoimasta ei tule kuin 140 000 euroa verotuloja vuodessa kunnalle Abo windin projektipäälikön mukaan. Todella pieni korvaus siitä että turmellaan asuinympäristö 30 vuodeksi vähintään. Myös alueen virkityskäyttö esim metsästykseen loppuu 2km säteellä voimaloista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin on kepulaiset onnistuneet torppaaaan kaikki hyödylliset hankkeet, ja hyväksytty kaikki idiootti hankkeet. Esim sähköyhtiön myynti,vimpeli piti sähköyhtiönsä työpaikat ja verotulot.
Tuulivoimasta ei tule kuin 140 000 euroa verotuloja vuodessa kunnalle Abo windin projektipäälikön mukaan. Todella pieni korvaus siitä että turmellaan asuinympäristö 30 vuodeksi vähintään. Myös alueen virkityskäyttö esim metsästykseen loppuu 2km säteellä voimaloista.Mitä hankkeita torpannut
- Anonyymi
Kyllä haet kaukaa esimerkkejä. Sähköyhtiön myynti tapahtui lähes 30 vuotta sitten.
ja tuon huonon päätöksen takana oli kaikki puolueet, ei yksin keskusta. Edes vähän rehellisyyttä olisi mustamaalaamisessa kohtuullista odottaa.- Anonyymi
Mitä muita puolueita teillä on, kokoomusko?
- Anonyymi
Ei taitanut muiden puolueiden mielipiteilä olla väliä. Kepu vei silloinkin, muiden vikistessä.
- Anonyymi
Ei keskustelu ole täällä tuosta asiasta.
- Anonyymi
Kyllä keskustella saa ihan mistä kukin haluaa. Sitäpaitsi noita kaikkia edellä esille tulleita asioita sanotaan politiikaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä keskustella saa ihan mistä kukin haluaa. Sitäpaitsi noita kaikkia edellä esille tulleita asioita sanotaan politiikaksi.
Jeesvaan vääntö on somessa tietenki n!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä keskustella saa ihan mistä kukin haluaa. Sitäpaitsi noita kaikkia edellä esille tulleita asioita sanotaan politiikaksi.
Niin, Jatketaan sitten vielä tuosta sähköyhtiön myynnistä . Alajärvi ja Vimpeli olisivat maksaneet saman kuin Lapuakin, ehkä enenmänkin. mutta ei käynyt lappajärvenkunnalle. Lapualaiset möivät välittömästi vaasalaisille hyvällä voitolla. Näin täällä Lappajärvellä.
- Anonyymi
Perus-suomalaiset on kaikkea kehitystä vastaan ,sehän on jo itsestään selvä asia,
kun katselee niiden toimintaa, siis ei kannata äänestää perussuomalaisia.- Anonyymi
Jos odotetaan ensin kaikkien puolueiden ja ehdokkaiden julkiset vaalilupaukset ja äänestetään vasta sitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos odotetaan ensin kaikkien puolueiden ja ehdokkaiden julkiset vaalilupaukset ja äänestetään vasta sitten.
Luuletko että keskustan ehdokkas voi äänestää tuulivoimasta oman mielen mukaan,ei voi ryhmä päättää kannan ja ehdokas äänestää ryhmän päätöksen mukaisesti. Nyt jo tiedetään että Kepu on tuulivoima hankkeen takana.
Jos tuulivoimaa vastustava äänestää keskustaa ja näkee myllyt saapasnevalla muutaman vuoden päästä, niin voi mennä katsomaan peilistä syytä miksi myllyt tulivat saapasnevalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuletko että keskustan ehdokkas voi äänestää tuulivoimasta oman mielen mukaan,ei voi ryhmä päättää kannan ja ehdokas äänestää ryhmän päätöksen mukaisesti. Nyt jo tiedetään että Kepu on tuulivoima hankkeen takana.
Jos tuulivoimaa vastustava äänestää keskustaa ja näkee myllyt saapasnevalla muutaman vuoden päästä, niin voi mennä katsomaan peilistä syytä miksi myllyt tulivat saapasnevalle.Näinhän se valitettavasti menee. Keskustan kanta on näkynyt selvästi kun hanketta on viety kiireellä läpi, tiedä vaikka olisivat koko hankkeen keksineetkin. Kovin hiljaisia ovat nyt vaalien alla nykyiset keskustalaiset valtuutetut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän se valitettavasti menee. Keskustan kanta on näkynyt selvästi kun hanketta on viety kiireellä läpi, tiedä vaikka olisivat koko hankkeen keksineetkin. Kovin hiljaisia ovat nyt vaalien alla nykyiset keskustalaiset valtuutetut.
Missä heidän mielipiteitään näkyy? Voisi tutustua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuletko että keskustan ehdokkas voi äänestää tuulivoimasta oman mielen mukaan,ei voi ryhmä päättää kannan ja ehdokas äänestää ryhmän päätöksen mukaisesti. Nyt jo tiedetään että Kepu on tuulivoima hankkeen takana.
Jos tuulivoimaa vastustava äänestää keskustaa ja näkee myllyt saapasnevalla muutaman vuoden päästä, niin voi mennä katsomaan peilistä syytä miksi myllyt tulivat saapasnevalle.Täyttä valhetta. Keskustan ryhmässä on jokaisella oikeus omaan mielipiteeseen. Ryhmän enemmistöpäätös ei sido valtuutettua. Eri mieltä olevan tulee ryhmän sääntöjen mukaan ainoastaan ilmoittaa eriävä mielipiteensä liitettäväksi pöytäkirjaan. Salissa saa olla silloin mitä mieltä haluaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täyttä valhetta. Keskustan ryhmässä on jokaisella oikeus omaan mielipiteeseen. Ryhmän enemmistöpäätös ei sido valtuutettua. Eri mieltä olevan tulee ryhmän sääntöjen mukaan ainoastaan ilmoittaa eriävä mielipiteensä liitettäväksi pöytäkirjaan. Salissa saa olla silloin mitä mieltä haluaa.
Keskustalaisia on lappajärvellä paljon, mutta läheskään kakki eivät ole tuulimyllyjen rakentamisen kannalla.
- Anonyymi
Elkää unohtakaa demareita joilla näkyy olevan kiire hävittää Lappajärvi, kaikki tulo mitä saadaan (tuulivoima) on tärkeää Lappajärvelle nyt ja tulevaisuudessa. Tuulivoiman tuleminen on tärkeää Lappajärvelle ja hyvä mainos matkailulle luonnonystävällisestä Lappajärvestä.
- Anonyymi
Juurikin näin on karmeaa seurata tätä tuulivoimakeskustelua jossa vain muutama harva äänekäs Itäkyläläinen ja yksi Kärnäläinen kirjoituksillaan vastustaa. Vaaleissa tavataan 😊
- Anonyymi
Voisiko käyttää sanaa kunnallisvaalit. Kuntavaalit sanalla on monikollinen kalskahdus ja se viittaa kuntaliitoksiin, joita tietyt poliittiset tahot Suomessa ajavat.
- Anonyymi
Mitä ne tänne Lappiin joka vaaraan niitä myllyjä laittaa
Tuulimyllyt kehä 3 sisäpuolelle että loppuis se hiilen poltto.- Anonyymi
Asutus halutaan keskittää kaupunkeihin, koska se on kustannustehokkaampaa. Tuulimyllyillä saadaan työikäinen väki maalta pois ja vanhempi väki poistuu luonnollista tietä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asutus halutaan keskittää kaupunkeihin, koska se on kustannustehokkaampaa. Tuulimyllyillä saadaan työikäinen väki maalta pois ja vanhempi väki poistuu luonnollista tietä.
Äänestän kuntavaaleissa tuulimyllyjen kannattajaa, Se on kiistatta pitkässä juoksussa kunnan etu.
- Anonyymi
Helsingissä hanasaaren hiilivoimala jauhaa sähköä ja ja tuottaa lämmön helsinkiläisiin koteihin
- Anonyymi
Tuulimyllyjen takia ei kenenkään tarvitse lähteä pois, eikä tarvitse pelätä tuulimyllyjä,ei ne ketään syö, eikä ne hyppää kenenkään päälle Onko tuulimyllyjen
muutama äänekäs vastustaja valmis maksamaan kunnalle sen summan rahaa ,mitä kunnalta jää saamata ,jos tyylimyllyjä ei rakenneta.- Anonyymi
Kerätään kunnalle kolehti ,niin ei tarvitse rakentaa tuulimyllyjä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerätään kunnalle kolehti ,niin ei tarvitse rakentaa tuulimyllyjä
Loistava idea. Ota sinä lakki kouraan ja ala ensimmäisenä keräämään kolehtia vaikkapa S-marketin aulassa. Esimerkkisi saa ilman muuta laajat joukot kolehtin kerääjiä liikkeelle. Kansan käsi on karttuisa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Loistava idea. Ota sinä lakki kouraan ja ala ensimmäisenä keräämään kolehtia vaikkapa S-marketin aulassa. Esimerkkisi saa ilman muuta laajat joukot kolehtin kerääjiä liikkeelle. Kansan käsi on karttuisa...
Minä en ole kunnalle mitään velkaa, jos kunnan talous kaatuu siihen, ettei myllyjä rakenneta niin kaatukoon sitten.
- Anonyymi
140t€ vuodessa. Tuulimyllyt tuhoaa koko Geopark idean. Metsästys loppuu alle kilometrin etäisyydellä myllystä. Kukaan ei osta esim nykälän taloista huoneistoa,joiden ikkunasta näkyy myllyt, kesämökkien hinnat romahtaa alueilla mistä myllyt näkyy. Metsäpeurojen vaelluellus talvehtimisalueeille vaarantuu.
Myllyistä on niin paljon haittaa että reilu satatuhatta euroa verotuloja on kärpäsenpaska verrattuna haittoihin.
Mutta tämä on sitä kepupolitiikka että yleisestä edusta viis kunhan hyvälle veljelle saadaan maanvuokraustuloja.
Toistan: älkää myllyjen vastustajat erehtykö äänestämään kepua vaikka olisitte aina äänestäneet, jos nyt äänestää KEPUa saatte olla varma että myllyt tulee saapasnevalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
140t€ vuodessa. Tuulimyllyt tuhoaa koko Geopark idean. Metsästys loppuu alle kilometrin etäisyydellä myllystä. Kukaan ei osta esim nykälän taloista huoneistoa,joiden ikkunasta näkyy myllyt, kesämökkien hinnat romahtaa alueilla mistä myllyt näkyy. Metsäpeurojen vaelluellus talvehtimisalueeille vaarantuu.
Myllyistä on niin paljon haittaa että reilu satatuhatta euroa verotuloja on kärpäsenpaska verrattuna haittoihin.
Mutta tämä on sitä kepupolitiikka että yleisestä edusta viis kunhan hyvälle veljelle saadaan maanvuokraustuloja.
Toistan: älkää myllyjen vastustajat erehtykö äänestämään kepua vaikka olisitte aina äänestäneet, jos nyt äänestää KEPUa saatte olla varma että myllyt tulee saapasnevalle.Metsästyksestä puheenollen ,eivat läheskään kaikki metsänomistajat ole vuokranneet maitaan metsästysseuralle ,ehkä puolet.Metsästäjät syyllistyvät usein rikokseen kun kulkevat ladatun pyssyn kanssa sellaisella maalla jolla ei ole vuokrasopimusta.
En ole perehtynyt ,miten on vapon mailla laki sanoo ,suurin osa Saapasnevaa on Vapon omistukssessa ,vaikka itäkylän kommunistit toisin ajattelevat ,luultavasti vapon mailla on sama laki kun muillakin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
140t€ vuodessa. Tuulimyllyt tuhoaa koko Geopark idean. Metsästys loppuu alle kilometrin etäisyydellä myllystä. Kukaan ei osta esim nykälän taloista huoneistoa,joiden ikkunasta näkyy myllyt, kesämökkien hinnat romahtaa alueilla mistä myllyt näkyy. Metsäpeurojen vaelluellus talvehtimisalueeille vaarantuu.
Myllyistä on niin paljon haittaa että reilu satatuhatta euroa verotuloja on kärpäsenpaska verrattuna haittoihin.
Mutta tämä on sitä kepupolitiikka että yleisestä edusta viis kunhan hyvälle veljelle saadaan maanvuokraustuloja.
Toistan: älkää myllyjen vastustajat erehtykö äänestämään kepua vaikka olisitte aina äänestäneet, jos nyt äänestää KEPUa saatte olla varma että myllyt tulee saapasnevalle.Äkkiä vaan myllyt pystyyn. Niistä ei ole kenellekään mitään haittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Metsästyksestä puheenollen ,eivat läheskään kaikki metsänomistajat ole vuokranneet maitaan metsästysseuralle ,ehkä puolet.Metsästäjät syyllistyvät usein rikokseen kun kulkevat ladatun pyssyn kanssa sellaisella maalla jolla ei ole vuokrasopimusta.
En ole perehtynyt ,miten on vapon mailla laki sanoo ,suurin osa Saapasnevaa on Vapon omistukssessa ,vaikka itäkylän kommunistit toisin ajattelevat ,luultavasti vapon mailla on sama laki kun muillakinHankepapereissa sanotaan, että 20 maanomistajaa on vuokrannut abo windille myllyjen rakentamista varten maata, eikö vapo lasketa tässä vain yhdeksi maanomistajaksi, mutta miten lasketaan esim. perikunta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äkkiä vaan myllyt pystyyn. Niistä ei ole kenellekään mitään haittaa.
No eipä niistä ole paljon hyötyäkään. Jotku vouhottaa niistä, niinkuin ne olis jotain rahasampoja. 140 000,00 euroa vuodessa tekee yhtä asukasta kohti alle 50 euroa vuodessa ja päivässä 13 senttiä. Mitä sill saa, ei mitään. Tavallinen tallaaja ei saa lappajärvellä mitään rahallista hyötyä myllyistä. Rahat menee muualle, meille jää vain melu ja pilattu maisema.

Oletpa raha-arviossasi kovin suurpiirteinen. Tuulimyllytuloilla kunta voi maksaa kunnan kovapalkkaisimpien virkamiesten, kuten mm. kunnanjohtaja ja hallintojohtaja, palkat.
Ei tuulimyllytuloja ole todellakaan tarkoitettu kuntalaisten kesken tasan jaettavaksi. Typerä
ajatusmalli sinulla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletpa raha-arviossasi kovin suurpiirteinen. Tuulimyllytuloilla kunta voi maksaa kunnan kovapalkkaisimpien virkamiesten, kuten mm. kunnanjohtaja ja hallintojohtaja, palkat.
Ei tuulimyllytuloja ole todellakaan tarkoitettu kuntalaisten kesken tasan jaettavaksi. Typerä
ajatusmalli sinulla.Hyvä huomio, kunnanjohtaja ja hallintojohtaja eivät edes asu lappajärvellä eivätkä maksa verojaan tänne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä huomio, kunnanjohtaja ja hallintojohtaja eivät edes asu lappajärvellä eivätkä maksa verojaan tänne.
Missä asuvat?
- Anonyymi
Lappajärvellä ei tuulivoimaa tarvi rakentaa. UNESCOn luonnon arvokas järvimaisema ja matkailu ovat tulevaisuudessa kunnan etu. Mökkeilyä on koronan jälkeen kasvussa, viime vuonna ostettiin eniten mökkejä Suomessa. Markkinointi ja kehittäminen kuntien yhteistyöllä tärkeintä. Kuntavaaleissa nyt äänestämään niitä ehdokkaita,jotka ovat tuulivoimaa vastaan ja niitä valtuustoon tekemään oikeita päätöksiä. Nykyinen valtuusto on tehnyt yhden hyvän päätöksen,kun rakennettiin uusi ala-aste asteen keskustaan koululaisille. Tulevat polvet eivät halua myllyjä pyörimään kauniiseen lakeus maisemaan. Muistutuksena Lappajärvi on Euroopan suurin kraateri järvi ,sen ainutlaatuinen arvon pitäisi merkitä alueen asukkaille ja Etelä- pohjanmaalle jotain .
- Anonyymi
Minä en äänestä kuin sellaista ehdokasta joka kannattaa tuulivoiomaa. Tervetuloa tuulivoima.
- Anonyymi
Viime vuonna Loviisan ydinvoimala tuotti yksinään saman verran sähköä (eli 7,8 terawattituntia) kuin Suomen K A I K K I 821 tuulimyllyä yhdessä - sillä erolla tietysti, että Loviisa hyrisi sähköä myös silloin, kun kaikki tuulimyllyt seisoivat tyynessä tyhjän panttina.
Loviisan 7,8 TWh tuotanto on itse asiassa vain 9,5 kuukauden tuotanto, koska vuosihuollot kestivät yhteensä yli 2 kk. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viime vuonna Loviisan ydinvoimala tuotti yksinään saman verran sähköä (eli 7,8 terawattituntia) kuin Suomen K A I K K I 821 tuulimyllyä yhdessä - sillä erolla tietysti, että Loviisa hyrisi sähköä myös silloin, kun kaikki tuulimyllyt seisoivat tyynessä tyhjän panttina.
Loviisan 7,8 TWh tuotanto on itse asiassa vain 9,5 kuukauden tuotanto, koska vuosihuollot kestivät yhteensä yli 2 kk.just näin
- Anonyymi
Jos ei pysty tuulimyllyjä katselemaan saa muuttaa vaikka helsinkiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ei pysty tuulimyllyjä katselemaan saa muuttaa vaikka helsinkiin.
Mahat asua niin kaukana ettet niitä näe. Laita omaan pihaan ja kato aamusta iltaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mahat asua niin kaukana ettet niitä näe. Laita omaan pihaan ja kato aamusta iltaan.
No ei ne myllyt tule sinunkaan pihaan. Ja yleensäkin pittäkö niitä muutenkaan yhtenään vahata. Typerää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei ne myllyt tule sinunkaan pihaan. Ja yleensäkin pittäkö niitä muutenkaan yhtenään vahata. Typerää.
Et varmaan ymmärrä mitään luonnon kauneudesta ja rauhasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et varmaan ymmärrä mitään luonnon kauneudesta ja rauhasta.
No, tuo on vain sinun mielipiteesi. Itse kyllä teen ihan ite omat johtopäätökseni siitä, mikä on lunnon kauneutta ja rauhaa. Omaan käsitykseeni ei vaikuta suolla olevat myllyt. Luontoa ja rauhaa kyllä riittää tässä maailmassa.
- Anonyymi
Tulevaisuudessa ihmiset todella arvostavat alueita, joissa ei ole tuulivoimaloita.
- Anonyymi
Saapasnevalta ei saa nostaa turvetta niin myllyjä täyteen vaan , turpeen piti olla todellinen rahasampo pitäjälle ,paljon meni rahaa vuosikymmenien mittaan jotenkin täytyy saada joutava neva tuottamaan .Kuka muuten viitsii lähteä upottavalle nevalle ,olen käynyt muutaman kerran olisin poiminut marjoja se on niin huonoa maata ei siellä ole edes marjoja puista puhumattakaan paikoin niin pehmeää ei kanna edes ihmistä ,kyllä suomeen jää nevoja ilman saapasnevaakin eikä itäkyläset mettää vahtaa järvelle ne kattelee ja kun kattelee itäkylästä järveä ei tuulimyllyt näy

Järven ympärillä asuu muitakin kun itäkyläläisiä ja heille ne myllyt näkyy. Evijärvelle ja vimpeliin näkyy vissin kans. Ei tykätä niistä yhtään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järven ympärillä asuu muitakin kun itäkyläläisiä ja heille ne myllyt näkyy. Evijärvelle ja vimpeliin näkyy vissin kans. Ei tykätä niistä yhtään.
Ei tuulimyllyistä Evijärveläiset eikä vimpeläiset päätä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tuulimyllyistä Evijärveläiset eikä vimpeläiset päätä.
Ei niin, mutta lappajärveläiset osoittavat huonoja yhteistyötaitoja naapurikuntiin, joka voi tulla vielä meitä vastaan. Myllyt on kauan asiasta muistuttamassa, jos joskus rakennusluvan saavat. Toivottavasti eivät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niin, mutta lappajärveläiset osoittavat huonoja yhteistyötaitoja naapurikuntiin, joka voi tulla vielä meitä vastaan. Myllyt on kauan asiasta muistuttamassa, jos joskus rakennusluvan saavat. Toivottavasti eivät.
Kunnat kilpailevat tuulimyllyistä ,ne on niille hyvä ja varma ja pitkäaikainen rahantulo
eikä niistä ole mitään haittaa, kuten Lestijärven pieni kunta se saa kaksi ja puolimiljoonaa euroa joka vuosi ,se hoitaa kunnan menoja sillä pitkälle tulevaisuuteen. Lappajärvelle on yritetty myös aikaisemmin saada työpaikkoja ,ja kunta on rakentanut yritykselle teollisushallin ,ja kunta lähti sitä yritystä takaamaan.Sehän meni konkurssiin ja kunta joutui
maksamaan takaukset ,ja muutama työpaikka hävisi pois.Tässä ei käy niin,, kunnan ei
tarvitse siihen laittaa omaa rahaa,eikä ne tarvitse kunnan takauksia,ne tekevät kaikki omalla rahalla,mikä sen parempi on.
- Anonyymi
Minä en äänestä ketään. En halua tuulimyllyjä, mutta en halua äänestää persujakaan.
- Anonyymi
En minäkään äänestä persuja,Mutta tuulimyllyjä kannatan.
- Anonyymi
Toivottavasti maitaan tuulivoimalle vuokranneilla on kukkaro kunnossa, kun sitten aikanaan saavat siivota tuulivoiman jäljet. Sinne ne katoaa vuosien vuokrarahat ja vielä omat päälle. https://yle.fi/uutiset/3-11742751
- Anonyymi
Onpa melkoista jossittelua, vieläpä Ylen jutussa. Siellä vihevasemmiston naiset ovat voimissaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa melkoista jossittelua, vieläpä Ylen jutussa. Siellä vihevasemmiston naiset ovat voimissaan.
"Suomen Tuulivoimayhdistys laskee purkukustannukset paljon pienemmiksi.
Sen mukaan 10 tuulivoimalan puistossa yhden voimalan purkukustannus on tapauskohtaisesti vaihdellen noin 60 000–120 000 euroa, kun kaikki voimalat puretaan samalla kertaa.
Tämä summa jää maksettavaa, kun kaikki kierrätettävä materiaali myydään pois. Kustannukset ovat huomattavasti korkeammat, jos perustuskin poistetaan. "
Eli itse tuulivoiman rakentajat (ei mitkään vihervassarit) antavat tuon arvion. Mahtaako sulla saldo riittää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Suomen Tuulivoimayhdistys laskee purkukustannukset paljon pienemmiksi.
Sen mukaan 10 tuulivoimalan puistossa yhden voimalan purkukustannus on tapauskohtaisesti vaihdellen noin 60 000–120 000 euroa, kun kaikki voimalat puretaan samalla kertaa.
Tämä summa jää maksettavaa, kun kaikki kierrätettävä materiaali myydään pois. Kustannukset ovat huomattavasti korkeammat, jos perustuskin poistetaan. "
Eli itse tuulivoiman rakentajat (ei mitkään vihervassarit) antavat tuon arvion. Mahtaako sulla saldo riittää?Valitettavasti asia ei ole noin yksinkertainen. Eihän jäljelle mahdollisesti jäävää
purkukustannusten osaa tarvitse kenenkään maksaa, jos sellaista ei kukaan tai mikään vaadi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valitettavasti asia ei ole noin yksinkertainen. Eihän jäljelle mahdollisesti jäävää
purkukustannusten osaa tarvitse kenenkään maksaa, jos sellaista ei kukaan tai mikään vaadi.Myllyt eivät tule koskaan nousemaan Saapasnevalle. Äänestäjät pitävät siitä huolen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myllyt eivät tule koskaan nousemaan Saapasnevalle. Äänestäjät pitävät siitä huolen
Sanotaan ei myllyille
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanotaan ei myllyille
Näin teemme. Eipä noita myllyjen kannattajia enää julkisuuteen ole ilmaantunut, täällä joku anonyymi vielä niitä puolustaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin teemme. Eipä noita myllyjen kannattajia enää julkisuuteen ole ilmaantunut, täällä joku anonyymi vielä niitä puolustaa.
Sanotaan kyllä tuuliomyllyille,ei persuille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanotaan kyllä tuuliomyllyille,ei persuille.
Vaadi ehdokkaaltasi tieto Mitä mieltä on tuulimyllyistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanotaan kyllä tuuliomyllyille,ei persuille.
Vaadi ehdokkaaltasi tieto Mitä mieltä on tuulimyllyistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myllyt eivät tule koskaan nousemaan Saapasnevalle. Äänestäjät pitävät siitä huolen
Juuri näin,kunhan ei äänestä kepua joka tunnetusti pettää aina.
Kiinteistövero tuotto on niin pieni ettei sen takia kannata uhrata luontoa.
Rakennusvaiheessa ainut mahdollinen tuotto tulee siitä jos mahdollisesti puolalaiset työmiehet hakevat eväänsä S-marketista.
Betoniasemaa Lappajärvellä ei ole nekin rahat valuu ulos,kaikki muu on tehdasvalmistetta.
- Anonyymi
Vihreän "unelman" kaaos Texasissa ... myllyt ei pyöri.
https://wattsupwiththat.com/2021/02/15/texas-frozen-wind-power-outages-ensue-electricity-now-at-unheard-of-9000-per-megawatt-hour/ - Anonyymi
Teksasin sähköverkon kaatuminen pääosin johtui siitä että tuulivoimalat eivät kyenneet toimittamaan tarvittavaa sähköä (mihin niitä oli odotettu/velvoitettu)
https://www.zerohedge.com/markets/cascend-data-shows-wind-power-was-chief-culprit-texas-grid-collapse/ - Anonyymi
Huomenna torstaina Abo Wind järjestää Nississä propagandatilaisuuden Lappajärven uusille valtuutetuille.
- Anonyymi
Laittakaa vastaan ja lujasti, niin kuin karhun kanssa painisitta.
- Anonyymi
Tuleva valtion budjetti takaa myllyjen tulon Lappajärvelle
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit264538Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3013622TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.332610Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372549- 1422157
- 551966
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201851Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:91554Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s31452Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi201378