Trumpi ja äärioikeisto "kristittyinä itseään pitäville Ahvioille mietittävää

Anonyymi

Lainaus Yle:n Mikan Hentusen raportista USAsta:
https://yle.fi/uutiset/3-11769331

Republikaanijohto on kyllästynyt Trumpin johtamaan jatkuvaan valhehteluun ja perusteettoimien salaliittojen levittelyyn

Trump kiristää uuden puolueen perustamisen uhalla republikaaneja estämään hänen syytteiden läpimenon.

Äärioikeistolainen Ahvio Patmoksesta levittelee täällä edelleen niitä myrkyllisiä juttuja. Ei ole kristityn toimintaa.

Emme tarvitse Suomeen tämänkäänlaista haitallista maahanmuuttoilmiötä.

Ahvion kumppaneineen kannttaisi tehdä parannus ja keskittyä kristilliseen lähetystyöhön ja jättää joutava valheellinen yhteiskuntaamme hajottava ääritoiminta sikseen. Koko Patmoksen uskottavuus menee nykymenolla.

#WASHINGTON Yhdysvaltain kongressissa esitetään keskiviikosta alkaen republikaanipuolueen kärsimysnäytelmää. Puolue on tekemässä kipeää pesäeroa(siirryt toiseen palveluun) Donald Trumpin kaudella rehottaneeseen valehtelemiseen.

Vai onko? Tämä on kysymys, johon tuon näytelmän, republikaanien sisäisen kokouksen, odotetaan tuovan vastauksen. Republikaanit päättävät siinä intohimoisen trumpistin, kongressiedustaja Marjorie Taylor Greenen tulevaisuudesta valtakunnanpolitiikassa.

Kokousta varjostaa puolueen mahtimiesten välirikko. Neljä vuotta presidenttiä sietänyt ja häntä omiin poliittisiin tarkoituksiinsa hyväksikäyttänyt senaatin ryhmänjohtaja Mitch McConnell ei halua enää ikinä puhua Trumpin kanssa(siirryt toiseen palveluun).

McConnell on Greenesta tylyn mielipiteensä jo ilmaissut. Hänen mielestään Greenen ”typerät valheet ja salaliittoteoriat ovat republikaanipuolueen ja koko maan syöpä.”

McConnell on 78-vuotias ja ehkä viimeistä kauttaan kongressissa. Hän oli vuosikausia puolueen kiistaton ykköshahmo, mutta ei enää. Hänen riitansa Trumpin kanssa nosti paalupaikalle edustajainhuoneen ryhmänjohtaja Kevin McCarthyn, joka kävi viime viikolla Mar-a-Lagossa Floridassa tekemässä lehmänkauppoja.(siirryt toiseen palveluun)#

Tapaamisen tuloksena Trump päätti jäädä puolueeseen ja auttaa sitä voittamaan 2022 kongressivaaleissa. Vastapalveluksena Trump saa puolueen tuen ensi viikolla alkavassa virkarikosoikeudenkäynnissään. Hän tarvitsee sitä kipeästi.#

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jerusalem Postin eilinen artikkeli
      ttps://www.jpost.com/diaspora/do-jewish-conservatives-have-a-home-in-the-post-trump-republican-party-657489

      kertoo miten republikaanien juutalainen järjestö (The Republican Jewish Coalition) ja muut republikaaneja tukeneet amerikanjuutalaiset kokevat suhteensa vaikeaksi ”trumppilaiseen republikaanisuuteen” mm. siinä esiintyvän antisemitismin takia (Greene, Proud Boys ym. äärioikeistolaiset porukat, QAnon ym.). Yhtenä vaihtoehtona on mietitty jopa koko puolueen jättämistä.

      • Anonyymi

        Juutalaisten ylivallan arvostelu = antisemitismiä ☺️


    • Anonyymi

      Trumpilla ei siis ole mitään hätää. Koko virkasyyte on poliittista teatteria.
      Entä TOTUUS?
      Trump voitti viime vaalit ja ne voitto varastettiin häneltä historian laajimmalla petoksella. Todisteita tästä on valtavasti. Miksi sitten Bidenin presidenttiyttä ei mitätöidä? Koska pelätään vasemmiston aloittamaa sisällissotaa, terroria ym.
      Jumalaan uskova on totuuden puolella.

      • Anonyymi

        ” Todisteita tästä on valtavasti. ”

        Ei ole yhä edelleenkään.


      • Anonyymi

        Listaapa todisteet.

        Rebulikaanien johtokin myöntää että sellaisia ei ole löytynyt.


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä on sinulle kasapäin todisteita massiivisesta vaalivilpistä:

        https://mvlehti.net/2021/01/05/paivan-video-yhdysvaltojen-vaalipetos-sinulta-piilotettu-totuus-suom-tekstitys/

        EI ainuttakaan todisteisiin perustuvaa argumenttia.

        Perättömien salaliittoteorioitten pyörittelyä.
        Jopa republikaaneja hävettää koko Trumpin valhekampanja. Narsisit yritti väkisin pysyä vallalla.

        Petti kannattajansa. Yllytti ja käski Capitolille ottamaan vallan takaisin.
        Kun Trump tiesi joutuvansa syytteeseen syytti niitä jotka tottelivat hänen käskyjään.

        Monet Capitolin valtaukseen osallistuneet suuttuivat Trumpiin lopullisesti:
        #Hän käski meidän mennä Capitoliin ja sitten syytti meitä siitä eikä edes armahtanut virassa ollessaan.

        Monet aikovat kostaa Trumpille kun pääsevät vankilasta tai kostavat apureinsa kautta.


    • Anonyymi

      Dominion vaalikoneita valmistava yhtiö on haastanut oikeuteen Trumpin lakitiimin jäsenet Sidney Powellin ja Rudy Giulianin, vaatien molemmilta erikseen 1,3 miljardin dollarin korvaukset valheellisen tiedon levittämisestä yhtiöstä.
      Bluffi ei enää auta, nyt katsotaan kortit.

    • Anonyymi

      Eräs profeetta vuoden alussa: tämä USAn kansa on tienhaarassa, tämä on yksi vaikeimmista jaksoista tämän kansakunnan historiassa.

      Tulevina päivinä ja viikkoina tulee olemaan massiivinen ja ennennäkemätön paljastus, joka johtaa alueita hallitsevien lakien, menetelmien ja käytäntöjen suuriin muutoksiin ja uudistuksiin.

      Kansan edessä on pimeitä päiviä, koska se käy läpi suuren vitsauksen, joka kulkee maan läpi.

      Herran käsi ilmestyy, kun Hänen kirkkautensa ilmestyy ja Jumalan pojat tehdään tunnetuksi kaikkialla maailmassa.

      Ole hiljainen ja tiedä, että MINÄ OLEN Herra! "

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Patmoksen Juha Ahvio on kuin Ilmari Kiannon Punaisen viivan agitaattori Puntarpää joka pääpunaisena vaahtosi äärivasemmiston asioiden puolesta.

      Ahvio edustaa fanaattisesti äärioikeistoa ja on arvostteu blogisti äärioikeistolaisen Oikea Media porukassa.

      https://oikeamedia.com/blogit

    • Anonyymi

      Upi annalahan on äärimmäisen vihamielinen henkilö vihamielisine puheineen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1716
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1337
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      4
      1230
    4. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1230
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      142
      1198
    6. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      22
      1096
    7. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1075
    8. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1052
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      997
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      884
    Aihe