Loppusijoitus

Kävin reilu kymmenen vuotta sitten tutustumiskäynnillä lähellä Äänekoskea sijaitsevalla mahdollisella loppusijoituspaikalla, jossa geologit suorittivat silloin koekairauksia ym. kallioperän tutkimusta.

Jäi vain mieleen geologien kanta loppusijoituksen ehdottomaan turvallisuuteen, joka oli, että todennäköisesti on kyllä turvallista, mutta täysin varmasti sitä voi tietää kukaan.

En ainakaan muista julkisuudesssa tällaisia mielipiteitä kerrotun.

Juotiin muuten tuhansia vuosien ikäistä vettä siellä :)
13554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

"Jäi vain mieleen geologien kanta loppusijoituksen ehdottomaan turvallisuuteen, joka oli, että todennäköisesti on kyllä turvallista, mutta täysin varmasti sitä voi tietää kukaan."

Ajanjaksot on niin pitkiä, että oikeastaan ei oo mitään väliä mitä ennustelee. Tärkeintä on, että se moska pysyy siellä piilossaan niin kauan, kuin sen tuottamisesta ja piilottamisesta vastuulliset henkilöt jälkeläisineen ovat jo vaipuneet niin syvälle unholaan, että sen moskan aiheuttaman onnettomuuden vuoksi häpeää joutuu kantamaan vain muutamat vuosituhannen vaihteen pöljät, vastuuttomat sukupolvet.

Säteilyturvakeskuksen sanoin:

"Vaikka käytetyn ydinpolttoaineen aktiivisuus vähenee nopeasti, se säilyy pitkään hyvin vaarallisena. Yhden vuoden jäähtyneessä käytetyssä polttoaineessa aktiivisuuspitoisuus on lähes 100 biljoonaa becquerelia polttoainekiloa kohden (100 terabecquerelia kilossa). Tämä korkea-aktiivinen ydinjäte ei saa joutua kosketuksiin elollisen luonnon kanssa ja on eristettävä siitä sadoiksi tuhansiksi vuosiksi."
http://www.stuk.fi/ydinturvallisuus/ydinjatteet/ydinjate/fi_FI/korkea/

Äänestä
  • Nytkö sinä vasta keksit tämän asian, minkä muut ovat tienneet jo niin kauan kuin ydinvoimaa on käytetty?

    Minkä takia luulet että niitä ydinjätteitä sinetöidään syvälle kallioperään?

    Suosittelisin Vastaajalle edes jonkuntasoista teknillistä tai luonnontieteellistä peruskoulutusta. Ehkä nuo aiheettomat pelot sitten karisisivat kokemuksen myötä. Melkoista myötähäpeää joutuu kyllä kärsimään kun näkee Vastaajan nolaavan itsensä kerta toisen jälkeen milloin milläkin palstalla. Ja vain tietämättömyytensä tähden.

    Ihmisissä on monta piirrettä, joille ei välttämättä voi mitään. Tietämättömyydelle voi, ja verraten helposti: opiskelemalla ja tutkimalla. Nyt olisi helppo kerätä pisteet kotiin ja pistää yhteishakupaperit vetämään, kohta on jo myöhäistä ja joudun häpeämään puolestasi ainakin yhden lisävuoden.

    Äänestä

  • Tätä STUK ja Greenpeacen pelottelemat ei kerro:

    ---------------------------------------------
    TIEDE2000 1/1987 s.39 "Ydinjäte"
    "Säteily-Suomessa kallioperän suurimmat aktiivisuudet ovat
    2,5 MBq/m3, mistä noin 10% pääsee ulos kivestä."
    Ko. artikkelissa myös ydinjätteen säteilykäyrä, josta taulukoin
    suuruusluokat:
    10 v kuluttua 10^10 MBq / tonniU
    100 v kuluttua 10^9 MBq / tonniU
    1000 v kuluttua 10^8 MBq / tonniU
    10000 v kuluttua 10^7 MBq / tonniU
    ----------------------------------------------
    MrKAT päättelee:
    Toisin sanoen 100 vuoden kuluttua 1 tonni ydinjätettä säteilee
    Beqcuerelleinä likimain yhtä paljon kuin 10^9 kuutiota kalliota, joka
    säteilee 1MBq/m3 eli 1000m*1000m*1000m kalliota eli 1 kuutiokilometri.
    Ja niitä säteilykallioita ei Helsingin allakaan ole kukaan kupariin
    kapseloinut vaan 10% pääsee karkuun.

    Äänestä

  • hannes kirjoitti:

    Nytkö sinä vasta keksit tämän asian, minkä muut ovat tienneet jo niin kauan kuin ydinvoimaa on käytetty?

    Minkä takia luulet että niitä ydinjätteitä sinetöidään syvälle kallioperään?

    Suosittelisin Vastaajalle edes jonkuntasoista teknillistä tai luonnontieteellistä peruskoulutusta. Ehkä nuo aiheettomat pelot sitten karisisivat kokemuksen myötä. Melkoista myötähäpeää joutuu kyllä kärsimään kun näkee Vastaajan nolaavan itsensä kerta toisen jälkeen milloin milläkin palstalla. Ja vain tietämättömyytensä tähden.

    Ihmisissä on monta piirrettä, joille ei välttämättä voi mitään. Tietämättömyydelle voi, ja verraten helposti: opiskelemalla ja tutkimalla. Nyt olisi helppo kerätä pisteet kotiin ja pistää yhteishakupaperit vetämään, kohta on jo myöhäistä ja joudun häpeämään puolestasi ainakin yhden lisävuoden.

    H.K.

    Äänestä

"Jäi vain mieleen geologien kanta loppusijoituksen ehdottomaan turvallisuuteen, joka oli, että todennäköisesti on kyllä turvallista, mutta täysin varmasti sitä voi tietää kukaan."

Minkä asian sitten voidaan tietää olevan täysin varmasti turvallista? Ei kai kukaan tiedemies voi väittää tuollaisen olevan TÄYSIN varmasti turvallista. Riittää, että siihen liittyvät riskit todetaan riskianalyysissä riittävän pieniksi. Sitä varten asiaa tutkitaan sekä teoriassa että loppusijoituspaikassa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että loppusijoitus voidaan toteuttaa turvallisesti suhteessa niihin ehtoihin joita sille on asetettu.

Äänestä

"Juotiin muuten tuhansia vuosien ikäistä vettä siellä :)"

Eikös suurin osa vedestä ole aika vanhaa?

Se kun kiertää...

"Jäi vain mieleen geologien kanta loppusijoituksen ehdottomaan turvallisuuteen, joka oli, että todennäköisesti on kyllä turvallista, mutta täysin varmasti sitä voi tietää kukaan. "

Miten mitään voi tietää ehdottoman varmasti?

Olen ymmärtänyt asian niin, että tiedemiehet välttävät ehdottomuutta, sillä ehdotonta varmuutta ei kuitenkaan ole olemassakaan. Yleensä tämänhetkinen totuus on se tarkin totuus mitä on. Mutta sekään ei välttämättä ihan täydellisen oikeassa.

Ja toisaalta pitäisi myös punnita niitä seikkoja, mitkä tekevät jostakin "ehdollista"... Eli mitkä tapahtumat olisivat sellaisia mitkä saattaisivat jotenkin nostaa sen jätteen sieltä satojen metrien syvyydestä päivänvaloon.

Yksi vaihtoehto olisi varmaan meteoriitti, mutta jos sen kaivama kraatteri olisi satojen metrien syvyinen, niin se kyllä hävittää pari miljardia ihmistä, jo kauan ennenkuin kukaan ehtii edes altistumaan sille jätteelle.

Jääkausi saattaa myös hioa kiveä pois, mutta ei sekään ihan haitaton.

Äänestä
  • "Eikös suurin osa vedestä ole aika vanhaa?

    Se kun kiertää..."

    Tarkoitin tässä satojen metrien syvyyteen kallionperään "savitaskuihin" jäänyttä vettä, joissa olevan veden arvioitiin olevan jopa tuhansien vuosien ikäistä.

    Lähinnä tarkoitin tuossa tekstinpätkässä ristiriitaisesta kuvasta, joka minulle jäi (sikäli kuin sitä enää muistan) julkisesta tiedotuksesta ja keskusteluista geologien kanssa.

    "Yksi vaihtoehto olisi varmaan meteoriitti...."

    Realistisempikin vaihtoehto jäi mieleen, "betonibunkkereiden" hidas rapautuminen ja säteilyn leviäminen siten luontoon.

    Kallioperä kuin ei kuitenkaan ole ollenkaan tiivis, vaan täynnä halkeamia. Tätä tuolla oli demostroitu pumppaamalla kairausreikiin vettä ja pintaanhan se vesi sieltä nousi. Tosin tämän vaihtoehdon toteutuminen ei olisi akuutti kriisi.

    Äänestä

  • tpk_68 kirjoitti:

    "Eikös suurin osa vedestä ole aika vanhaa?

    "Tätä tuolla oli demostroitu pumppaamalla kairausreikiin vettä ja pintaanhan se vesi sieltä nousi."

    Niin?

    Eli kun kallion sisään pumpattiin lisää materiaa, niin se tuli sitten jostain ulos... Eikös tuo ole itsestään selvää?

    "Realistisempikin vaihtoehto jäi mieleen, "betonibunkkereiden" hidas rapautuminen ja säteilyn leviäminen siten luontoon. "

    Itse säteily ei ole ongelma, vaan ne säteilylähteet, jos vähän pilkkua viilataan... Mutta takaisin asiaan.

    Entä sitten vaikka ne kapselit ja muut systeemit hajoaisivat, se ydinjäte olisi edelleen syvällä maan alla.

    Ero tuohon vedenpumppaus/pinnallenousu-ilmiöön on se, että materia ei itsekseen lisäänny siellä kallion sisällä.

    En myöskään jaksa uskoa että jotkut pohjavesivirtaukset tms. toisivat uraania pinnalle... Eikä vähiten asiaan vaikuta se, että uraani on muistaakseni lyijyäkin tiheämpi aine.

    Ja sitten jos sitä jotenkin sieltä tulisikin ylöspäin, niin tuskin sellaisia määriä, että siitä olisi jotain haittaa...

    "Lähinnä tarkoitin tuossa tekstinpätkässä ristiriitaisesta kuvasta, joka minulle jäi (sikäli kuin sitä enää muistan) julkisesta tiedotuksesta ja keskusteluista geologien kanssa."

    Ristiriitaisuus saattaa johtua vaikkapa siitä, että geologit ovat kuitenkin tiedemiehiä, tieteilijät käyttävät usein hieman toisenlaista kieltä kuin tavalliset maan tallaajat. Viranomaiset taas muotoilevat tiedotteensa siviiliväestölle.

    Entä jos niihin reikiin olisi heitetty vaikka lyijykuulia? olisivatko nousseet pintaan?

    Äänestä

  • tpk_68 kirjoitti:

    "Eikös suurin osa vedestä ole aika vanhaa?

    Se kun kiertää..."

    Tarkoitin tässä satojen metrien syvyyteen kallionperään "savitaskuihin" jäänyttä vettä, joissa olevan veden arvioitiin olevan jopa tuhansien vuosien ikäistä.

    Lähinnä tarkoitin tuossa tekstinpätkässä ristiriitaisesta kuvasta, joka minulle jäi (sikäli kuin sitä enää muistan) julkisesta tiedotuksesta ja keskusteluista geologien kanssa.

    "Yksi vaihtoehto olisi varmaan meteoriitti...."

    Realistisempikin vaihtoehto jäi mieleen, "betonibunkkereiden" hidas rapautuminen ja säteilyn leviäminen siten luontoon.

    Kallioperä kuin ei kuitenkaan ole ollenkaan tiivis, vaan täynnä halkeamia. Tätä tuolla oli demostroitu pumppaamalla kairausreikiin vettä ja pintaanhan se vesi sieltä nousi. Tosin tämän vaihtoehdon toteutuminen ei olisi akuutti kriisi.

    STUKin mukaan ydinjätteiden tulee olla eristetty elollisesta luonnosta satojen tuhansien vuosien ajan.

    TVO:n oman, VTT:n kokoaman dokumentin mukaan radioaktiivisia aineita voi päästä elolliseen ympäristöön 10 000 vuoden kuluessa.

    Tietenkin aikaisemminkin, jos tarkkoja ollaan.

    Homma on törkeästi kestävän kehityksen vastaista. Sukupolvi,joka on luonut ongelman, ei saisi siirtää sitä seuraavien ratkaistavaksi. 100 000 vuottakin tarkoittaa ydinjäteeongelmaa monelle sukupolvelle.

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    Nykymeiningillä ei mene sataakaan vuotta, kun olosuhteet täällä pallollamme käyvät ihmiselle kestämättömäksi.
    Lämpötila nousee, ilma pilaantuu jne.

    Äänestä

  • Jocu_ kirjoitti:

    Nykymeiningillä ei mene sataakaan vuotta, kun olosuhteet täällä pallollamme käyvät ihmiselle kestämättömäksi.
    Lämpötila nousee, ilma pilaantuu jne.

    Minusta näyttää siltä, että katastrofin edessä antsutuvat, eli luovuttajat, ovat enimmäkseen ydinvoiman kannattajia (sinun olisin odottanut vähän pistävän kampoihin). Tavallaan se on ymmärrettävääkin: suurimmat saastuttajat löytyvät sieltä mistä ydinvoimalatkin.

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    Minusta näyttää siltä, että katastrofin edessä antsutuvat, eli luovuttajat, ovat enimmäkseen ydinvoiman kannattajia (sinun olisin odottanut vähän pistävän kampoihin). Tavallaan se on ymmärrettävääkin: suurimmat saastuttajat löytyvät sieltä mistä ydinvoimalatkin.

    Mutta kun katselee tätä maailmanlopunmeininkiä suruttomine öljytuotteiden yms. fossiilisten käyttöineen, ei voi tulla kuin yhteen päätelmään.

    Kirjoitan parhaillaan selvitystä asumusteni jätevesiasioista. Aion vedota harrastamaani ympäristönsuojeluun, mutta tuskinpa kunnan virkamies sille korviaan lotkauttaa.

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    Minusta näyttää siltä, että katastrofin edessä antsutuvat, eli luovuttajat, ovat enimmäkseen ydinvoiman kannattajia (sinun olisin odottanut vähän pistävän kampoihin). Tavallaan se on ymmärrettävääkin: suurimmat saastuttajat löytyvät sieltä mistä ydinvoimalatkin.

    "Minusta näyttää siltä, että katastrofin edessä antsutuvat, eli luovuttajat, ovat enimmäkseen ydinvoiman kannattajia"

    Ehkäpä he ovatkin keskimääräistä älykkäämpiä.

    Sen sijaan ydinvoiman vastustajilta puuttuu kokonaan realismi. Leikitellään vaan lapsellisilla fantasioilla, eikä ymmärretä tosimaailman realiteettejä.

    Yksi tämmöinen (valitettava) tosiasia on, että fossiilisilla tuotetaan jotain 90% kaikesta energiasta. Jos nyt uusiutuvilla on saavutettu muutaman prosentin osuus pelkästä sähkön tuotannosta, niin se ei ole vähentänyt fossiilisten käyttöä paljon (anteeksi suora kielenkäyttöni) paskaakaan.

    "Tavallaan se on ymmärrettävääkin: suurimmat saastuttajat löytyvät sieltä mistä ydinvoimalatkin."

    Ellet sitä ole jo aiemmin huomannut, niin voin kertoa semmoisenkin pikkuseikan, että ne suurimmat saastuttajat ovat olleet suurinpiirtein samoilla paikoillaan jo ennen ydinvoiman keksimistä.

    Ydinvoiman käyttöönotto on hillinnyt fossiilisten käytön kasvua jonkin verran. Mutta valitettavasti ydinvoiman rakentamisessa on nyt pidetty pitkää taukoa, toivottavasti ei liian pitkää taukoa.

    Todennäköisesti myös suurin osa uusiutuvia energian lähteitä käyttävistä voimaloista sijaitsee siellä missä suurimmat saastuttajatkin.

    Ns. ympäristön suojelijat tuntuvat olevan sitä mieltä, että energian kulutusta tulisi vähentää ainakin 50%, ja samaan aikaan lisätä uusiutuvia, että jättää metsiin lahoamaan noin 80% kasvusta. Samalla kuitenkin pitäisi edistää tasa-arvoa, ja sallia kehitysmaiden kehittyminen, mikä taas lisää länsimaiden energian säästötavoitteita.

    Peltojen lannoitukset yms. tulisi lopettaa, ja siirtyä luomuun, mutta toisaalta lannoitusten tuomaa tehokkuutta ei saisi korvata lisäämällä viljeltävää alaa. Ja maan eliöstön, ja muokkauksessa vapautuvan hiilidioksidin vuoksi kyntää ei saisi, mutta toisaalta ei saa myöskään käyttää torjunta-aineita, mitkä olisivat välttämättömiä nk. "suorakylvö" menetelmälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tpk_68 kirjoitti:

Kävin reilu kymmenen vuotta sitten tutustumiskäynnillä lähellä Äänekoskea sijaitsevalla mahdollisella loppusijoituspaikalla, jossa geologit suorittivat silloin koekairauksia ym. kallioperän tutkimusta.

Jäi vain mieleen geologien kanta loppusijoituksen ehdottomaan turvallisuuteen, joka oli, että todennäköisesti on kyllä turvallista, mutta täysin varmasti sitä voi tietää kukaan.

En ainakaan muista julkisuudesssa tällaisia mielipiteitä kerrotun.

Juotiin muuten tuhansia vuosien ikäistä vettä siellä :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu