Aihe

Kotimaista vai käännöskirjallisuutta?

Kumpaa luette mieluummin?
Etsin hyvää luettavaa rokotuksia odotellessa. Mukaansa tempaavaa, viihteellistäkin, kunhan ei ihan kioskitasolle mene. Poliittinen thrilleri sopisi myös tai hyvä murhamysteeri. Elämänkerrat ovat aina kiinnostavia jos ne on tarpeeksi hyvin kirjoitettuja.
Lukuvinkkien toivossa, lumen saartamalla alajuoksulla.

52

262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä en lue paljon kirjoja enää.
      Paperilta ainakaan.

      Ensinäkin:

      John P. Marquand
      Vilpittömästi teidän.

      Toiseksikin sitä laadukasta sota-kirjaa:
      Wolf H. Halsti
      Talvisodan päiväkirja.

      H.

    • Noinko olet tuumaillut, että kun saat rokotuksen, niin sitten sinusta ei enää ole lukemaan mitään.
      Aika pessimistisrealistinen ajatus sinänsä.

      • Anonyymi

        Odottavan ajan sanotaan olevan pitkä, sen voi käyttää vaikka lukemiseen. Odotuksen päätyttyä lukemista voi jatkaa.

    • Anonyymi

      Kannattaisi varmaankin kysellä asiaa niiltä Facebook-ystäviltäsi.
      Ei me moukat osata ehdotella tarpeeksi laadukkaita ja sisällöltään henkeviä teoksia.
      Hyvä, kun osataan edes Aku Ankkaa tavata.

      • Anonyymi

        Voi hettiläinen! Miksi itse alennat itsesi?

        Siksikö että on aihetta? Älä ihmeessä, lopeta jo se kasan pohjalle tunkeminen
        ja käyttäydy niinkuin aikuiset ihmiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi hettiläinen! Miksi itse alennat itsesi?

        Siksikö että on aihetta? Älä ihmeessä, lopeta jo se kasan pohjalle tunkeminen
        ja käyttäydy niinkuin aikuiset ihmiset.

        Se oli sarkasmia, ei mennyt jakeluun uunolle tosikolle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se oli sarkasmia, ei mennyt jakeluun uunolle tosikolle.

        Ei mennyt jakeluun kun ei ollut oikeaa osoitetta, vaan palautettiin lähettäjälle

    • Molempia, kunhan ovat kiinnostavia.
      Huonoihin ja jo heti alkuun kiinnostamattoman vaikutelman tuoviin kirjoihin en aikaa tuhlaa.
      Nyt luen ruotsalaiskirjailijan esikoisteosta, trilleriä, Bo Svernström - Uhri ja pyöveli.
      Melko raakaa toimintaa, mutta hyvin kirjoitettua ja sujuvaa tekstiä.
      Kirjailija on entinen Aftonbladetin toimittaja, hänellä on tohtorintutkinto ruotsalaisesta kirjallisuudesta.
      Tätä ennen luin suomalaisesta muusikosta kirjoitetun elämänkerran, siitä pidin paljon.

    • Anonyymi

      "Kauhukirjailija Stephen King yllättää toiveikkaalla novellikokoelmalla
      "Mitä enemmän verta"

      Yllätyin: Neljästä novellista koostuvat koostuva kirja on toiveikas, tulevaisuudenuskoinen ja elämänarvojen tärkeysjärjestystä korostava kirja.
      King on lyhyissä tarinoissa mestarillinen jännityksennostattaja,
      eikä sorru lavertelemaan asian vierestä kuten romaaneisssaan.

      Amerikkalaista pikkukaupunki- ja lähiöarkea hän kuvaa edelleen hienosti
      Kyllä, mukana on muutamia yliluonnollisia elementtejä haudan takaa,
      ympäristökatastrofia ja aavemaisia etiäisiä, mutta piinavimmat demonit
      syntyvät ihmisten arkisista valinnoista, siitä, toimiiko oikein vai väärin".

      Näin arvioi Petri Korhonen "Viikon kirjaa" Seura-lehdessä.

      Ei ole hajuakaan Kingin kirjasta, olen yhden lukenut jossain hämärässä menneisyydessäni eikä se ollut ollenkaan minun lajiani, mutta tämäkään kirja
      ei ole ilmeisesti tyypillistä Kingiä.

      Satuin tämän arvostelun lukemaan tänään naapurilta saamastani lehdestä
      ja "heitän" sen sinulle vinkiksi, vaikka olen ollut huomaavinani, että historialliset romaanit ovat lempilukemistasi.

    • Anonyymi

      Dekkareita sun muita murha- tms. rikossysteemejä ei lue, koska luen usein illalla ennen nukkumaan menoa ja kirjojen tapahtumat saattavat hyvinkin pitää hereillä tai tulla uniin.

      Ruotsalaistakin olen lukenut, joskin harvoin. Luin jokin aika sitten Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet, ja nyt sain kirjastosta A.S:n Unohda minut. Kokeilen ainakin lukea sitä seuraavaksi. Sitten olen varannut Tommy Orangen Ei enää mitään. "Ei ole kovin kiva juttu olla intiaani" kertoi nuori (nojoo, alle 40) kirjailija haastattelussa. Sitä kirjaa odotan mielenkiinnolla, mutta jonoa sille tuntui kirjastossa olevan.

      Mrs.W

    • Anonyymi

      Mitä genreä Stephen King on ? Onko kioskikirjallisuutta ?

      • Anonyymi

        Mikä on genre?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on genre?

        ""genre, 'laatu, laji, suku'; genre artistique 'taidelaji') eli lajityyppi tai laji tarkoittaa jonkin taiteenalan laatua, lajia, luokkaa, tyyppiä tai esitystapaa. Genren kriteerit ovat tavallisesti väljiä. Niitä laaditaan kategorisoinnin tai lajittelun takia.""

    • Anonyymi

      Mart Laar: "Viro vuonna nolla".
      Vauhdikas kirja siitä miten pieni valtio nousi kehityksessä noin 30 vuodessa
      lähes Suomen ohi monessa asiassa
      N-L:n romahdettua,
      vaikka Viron valtion kassa oli tyhjä silloin
      eikä sillä ollut omaa armeijaa eikä poliitikkojakaan.

      Kaikki alkoi alusta, vuodesta nolla.
      Sellaista reipasta otetta ja tekemisen meininkiä toivoisi Suomeenkin,
      laajasti. Piristävä kirja.

      Sen luettuaan tuntuu, että Suomessa vaan nyhjätään ja nyhrätään
      ja valitetaan kaikesta ja väänneellään ja käännellään asioita, kun naapurimaassa on pistetty ennakkoluulottomasti ja raikkaasti tuulemaan.

      Arkadianmäki ja suomalainen yhteiskunta tuntuu jämähtäneeltä tämän kirjan jälkeen.

    • Uusi yritys

    • Anonyymi

      Kotimaista. Olen yrittänyt ulkomaisia, mut ku ei nappaa.
      Mainitkaa hyviä elämänkerttoja,joissa kerrotaan ihmisen jokapäiväisestä elämästä. Ei siis sellaista, kun jotkut ovat, tyyliin, esim muusikot, että esiintyi siellä ja täälllä , sen ja niiden kansaa tai ajoi / kilpaili siellä ja sijoitus oli se ja se. Vaan myös perhe-elämää jne.

      • Kotimaista minullakin useimmin on luettavana, mutta kausittain maailmankirjallisuuutakin, mielenkiinnon kohteet vaihtelevat. Elämäkerroista minunkin mielestäni kiinnostavimpia ovat myös arkielämää kuvaavat, inhimillisessa valossa esitetyt henkilöt. Pidin Minna Rytisalmen Minna Canthista kertovasta elämäkerrasta nimeltä Rouva C. Siinä on faktaa ja fiktiota, kirja valottaa myös yleisemmin 1800-luvun naisen asemaa. Voimanaisena, kirjailijana ja feministinä tunnettu Minna Canth esitetään epävarmana nuorena naisena, suuren perheen huolekkaana äitinä ja rakastavana vaimona, joka jää nuorena leskeksi.
        Rytisalon esikoiskirja nimeltä Lempi kuvaa rakkautta Lapin sodan varjossa. Siinä on samoja teemoja kuin Tommi Kinnusen kiitetyssä uutuuskirjassa. Kinnusta joutuu kirjastosta jonottamaan, Rytisaloa varmaan löytyy.
        Elämäkerroista kysyttäessä mainitsen myös Raija Orasen kirjan Manu, Mauno Koiviston elämä fiktiivisin lämpimin maustein. Risto Rytistä kirjoitettu oli hyvä myös.

        Paloma kyseli kevyempää, mutta laadukasta . Olen ennenkin suositellut Enni Mustosen sarjaa Sivustakatsojan tarinoita, alkaen pikkupiika Idasta satusetä Topeliuksen taloudessa, viimeisessä osassa tyttärentytär on Armi Kuuselan Amerikan kiertueella pukijana.
        Pirjo Rissasen Kevätniemi-sarja on äidin ja tyttärien elämää kuvaava, rakas vanha talo kuin yksi kirjan henkilöistä. Meidän ikäisille naisille helppo samastua tarinaan. Kaikki Rissasen kirjat ovat hyvin suosittuja.
        Paula Havaste on monipuolinen historian kuvaaja, hänen tarinoidensa parissa ei takuulla pitkästy.

    • Hienoa, lisää kiinnostavia nimiä muistilistaani. Kiitos!

    • Anonyymi

      Mart Laar: "Viro vuonna nolla"

      Laar kävi Viron vapautuksen jälkeen luentokierroksilla Suomessa ja hänellä oli erikoisia kuvasarjoja ylläolevasta aiheesta
      Silloin oli kova halu sijoittaa Viroon Toinen Aalto Trigon ...

      Laarilla oli virolaisen ruokakaupan kuva, kaupassa hyllyt tyhjiä

      paitsi keskellä lattiaa pinottu kasa armenialaista ararat -brandya
      ei muuta ruokakaupassa

      • Anonyymi

        Sofia Andrejevna Tolstaja Päiväkirjat 1862-1919

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sofia Andrejevna Tolstaja Päiväkirjat 1862-1919

        Ne päiväkirjat ovat mielilukemistoani heti William Bennettin El Libro de las Virtudes kustantaja Viagra eikun Vergara jälkeen

      • Anonyymi

        Se oli äärettömän vaikea, mutta myös äärettömän onnellinen vaihe Viron historiassa.

        Miehittäjät eli venäläiset olivat lähteneet. He olivat olleet kaikkialla päättäjäportaissa
        ja ylivoimainen enemmistö virkakoneistossa.
        Venäjän valtiollinen poliisi ja KGB valvoi Virossa.

        Kaupoissa ja kaikissa mahdollisissa paikoissa venäläisillä oli esimiesasemat.
        Monissa kaupoissa myytiin vain venäjää puhuville.
        Virossa oli Venäjän armeija ja rahaa venäläishallinnolle tuli Moskovasta.

        Viro sai vapauden, mutta maassa oli tyhjiö.
        Piti äkkiä koota hallitus ja käynnistää yhteiskuntaa toimivaksi.

        Viroon tuli suurtyöttömyys. Ei ollut kolhooseja eikä muitakaan kommunismin aikaisia
        työpaikkoja enää. Valtion kassa oli tyhjä.
        Kaupoissa ei ollut mitään, eikä ihmisillä rahaakaan.

        Ehkä se mainitsemasi Aratat-brandy oli vahingossa jäänyt venäläisiltä viemättä
        heidän lähtiessään...

        Unohtuihan joku Venäjän armeijan pieni yksikkökin Tallinnan kasarmeille
        ja Laarilla ja ministereillä oli pähkinä purtavaksi miten päästä heistä eroon.

        Kirja on samalla Mart Laarin ja hänen aikalaistensa elämänkerta
        ja valtavan mielenkiintoinen kirja, miten Viron valtio saatiin toimivaksi
        ihan ruohonjuuritasolta alkaen.

        Intoa ei puuttunut keltään.
        Viron nousu tyhjästä EU:n kehittyneimpien maiden joukkoon
        on ihmeellinen ja uskomaton tarina.
        Koska tunnen virolaisia, vielä enemmän ajatus lämmittää minua,
        että virolaiset saivat itsenäisyytensä takaisin ja maa kehittyi nopeasti
        alkuvaikeuksien jälkeen moderniksi demokraattiseksi maaksi.

        Unkarin ja Puolan johtajat käyttivät tilaisuutta omaksi hyväkseen,
        he valitsivat toisen suunnan, taantumisen ja korruption,
        jonka mahdollistaa käytännössä yhden puolueen diktatuuri.

        EU ei ole valtio joten se ei voi puuttua Unkarin jne. asioihin ei myöskään tukipaketteihin miten ne käyttävät jne.
        USA on valtio ja sen keskushallinto voi puuttua osavaltioiden puuhiin

        Se on ihan selvä, eikä ole kysymystäkään siitä, etteikö toisilla valtioilla ole
        kansan tahtoa kunnioittavat johtajat, jotka antavat kansalle kansalaisoikeudet oikeissa rehellisissä vaaleissa,
        kun taas toisissa valtioissa pyrkivät johtajiksi rahan- ja vallanahneet henkilöt
        päästäkseen taloudellisesti hyötymään asemastaan.
        He eivät kunnioita demokratiaa eikä ihmisarvoa.

    • Eikö kukaan huomaa suositella sitä uutuuskirjaa, johon Paloma tähtää ja innolla odottaa mainostettavan?

      Pirjo Marjut Vega-Brandt "Kuolema Tuhannen nuolen lahdella".

      • Anonyymi

        Jos hän ei pidä kioskikirjallisuudesta?
        Tai ei enää ymmärrä omaa tekstiään oikolukijan jäljiltä.
        Kirjan nimi kylläkin viittaa johonkin intiaanitarinaan.
        Seuraava kirjoitelma on varmasti jatko-osa;
        "Elämä Sadan puukon poukamassa"

      • Jokos sinä olet ehtinyt lukemaan sen?

      • Paloma01 kirjoitti:

        Jokos sinä olet ehtinyt lukemaan sen?

        Ajattelin vain, että varmasti melkoinen määrä niistä sinullakin on vielä lukematta.
        Että jos nyt rokotukseen asti riittäisi niissä lukemista.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Ajattelin vain, että varmasti melkoinen määrä niistä sinullakin on vielä lukematta.
        Että jos nyt rokotukseen asti riittäisi niissä lukemista.

        Milloinkas ne häät? Ei kantsi ottaa rokotusta just ennen hääpäivää, jos vaikka tulee sivuvaikutuksia. Mutta eikö nyt ole kädet täynnä hääjärjestelyjä, miten morsian ehtii kirjoja lukemaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloinkas ne häät? Ei kantsi ottaa rokotusta just ennen hääpäivää, jos vaikka tulee sivuvaikutuksia. Mutta eikö nyt ole kädet täynnä hääjärjestelyjä, miten morsian ehtii kirjoja lukemaan?

        Monia juttuja mietittävänä hääparilla: hääyö , häämatka ja kuherruskuukausi .
        Monenlaista mietittävää näin koronan keskellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monia juttuja mietittävänä hääparilla: hääyö , häämatka ja kuherruskuukausi .
        Monenlaista mietittävää näin koronan keskellä.

        Kaaso, vieraat, ruoka, kirkko, orkesteri, kukat. Hääpuku.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloinkas ne häät? Ei kantsi ottaa rokotusta just ennen hääpäivää, jos vaikka tulee sivuvaikutuksia. Mutta eikö nyt ole kädet täynnä hääjärjestelyjä, miten morsian ehtii kirjoja lukemaan?

        Minulla oli korvatulehdus viikkoa ennen häitäni. Sain jodipitoisia korvatippoja. Korvani turposivat, olivat kuin nyrkkeilyhanskat; ) lääkäri totesi jodiallergian. No, lääke vaihdettiin ja astelin Kajaanin kirkon alttarille korvat parantuneina.

        Ihan hyvä huomautus. Mistäpä tuon tietää jos jonkun ikävän väliaikaisen ihoreaktion saisi koronarokotteestakin.

        Onnea toivottaen Korppis 💞

        Kiitos korppis.
        Tänään kävimmekin liikenteessä kun tiet oli taas auki ja kelit hyvät. Sormukset, morsiuskimppu ja kampaajalla käynti (latvojen trimmaus, ei kampausta) valmiit tai tilatut. Hommat hyvin hanskassa ja koska tilaisuus on hyvin vaatimaton niin järjestelyt pienet. Skoolaamme kotona shampanjalla ja sitten ajelemme paikan parhaimpaan lounasravintolaann jonne olen tilannut pöydät. Aikaakin on vielä yli viikko. Niin, se rokotuskutsu kun tulee niin onitse buukattava aika, eli otan sen häiden jälkeen, jos tarjotaan.
        Lukemiseen jää silti paljon aikaa.
        Ja päinvastoin kun pahat kielen kilkattaa, en ole mainostamassa kirjaani tässä ketjussa. Teen muistilistaa kirjoista joita aion etsiä e-kirjoina.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaaso, vieraat, ruoka, kirkko, orkesteri, kukat. Hääpuku.

        Nythän ne tulee häät halvemmaksi pitää ennenkuin rajoituksia puretaan.

        Ei tarvitse kutsua, syötellä ja majoittaa kummankin koko sukua, ystäviä ja tuttuja, kun on 8 hengen kokoontumisrajoitus. Saa nuori lemmenparikin viettää hääyönsä rauhassaa.

      • Tellukka kirjoitti:

        Olet ajatellut väärin. Tarkoituksenamme ei ole koskaan ollut pitää mitään varsinaisia häitä, vaan ainoastaan vihkiminen todistajien läsnäollessa.
        Mutta koska tämä aloitus on kirjoista ja kirjallisuudesta, ei minun häistäni, niin voimme lopettaa tähän.
        Kirjavinkkejä otan mielelläni vastaan, sinulta myös.

        Johan minä annoin vinkin.
        Kunhan nyt nekin kaikki ensin luet.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Olet ajatellut väärin. Tarkoituksenamme ei ole koskaan ollut pitää mitään varsinaisia häitä, vaan ainoastaan vihkiminen todistajien läsnäollessa.
        Mutta koska tämä aloitus on kirjoista ja kirjallisuudesta, ei minun häistäni, niin voimme lopettaa tähän.
        Kirjavinkkejä otan mielelläni vastaan, sinulta myös.

        Niinpä, mitäs niistä häistä enää, kun jo tuolla kerroit kaiken niistä ja ihan omasta vapaasta tahdostasi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, mitäs niistä häistä enää, kun jo tuolla kerroit kaiken niistä ja ihan omasta vapaasta tahdostasi.

        Olen kertonut vain puitteista. Valokuvat tulevat sitten aikanaan. Ja anekdootit. Ei tarvi lukea, ei tarvi katsella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, mitäs niistä häistä enää, kun jo tuolla kerroit kaiken niistä ja ihan omasta vapaasta tahdostasi.

        Jotkut lavertelee ihan utelematta ja kiusallisuuksiin asti omia yksityisiä asioitaan palstoilla. Sitten kun niitä ei ihan toivotulla tavalla kommentoida, alkaakin kauhea haloo ja syyttely. Vähintäänkin morkataan ilon pilaajaksi, jos ei koko ajan hihhuloi jotain ruokaa tai jonkun vierailua.

        Nyt jäämme uteliaina odottelemaan yksityiskohtia nuorenparin hääyöstä.

        Aikaisemminhan hän on kertonut sulhonsa räpläävän tietskarilla alakerrassa, kun hän itse jo nukkuu yläkerrassa. No niinhän sitä siveän neitosen pitää ennen vihkimistä.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Nyt jäämme uteliaina odottelemaan yksityiskohtia nuorenparin hääyöstä.

        Aikaisemminhan hän on kertonut sulhonsa räpläävän tietskarilla alakerrassa, kun hän itse jo nukkuu yläkerrassa. No niinhän sitä siveän neitosen pitää ennen vihkimistä.

        Se varmaan kahteleepi sitä nettipornoa?

    • Anonyymi

      Ploma Hienoa, lisää kiinnostavia nimiä muistilistaani. Kiitos!

      Oranen on vanha taisto. En tunne mutta olen keskustellut hänen persoonastaan taistolaisten kanssa ja hän on ollut sellainen kovan linjan. Hän näyttää käyttävän väärää nimeä Koivistosta joten kyse lienee näissä kirjoissa namedroppauksesta

    • En juuri lue, mutta olen äänikirjojen suurkuluttaja. Kirjastosta olen lainannut jo kaikki varmaan pariin kertaan vähänkään kuunneltavat.
      Olen ostanut äänikirjoja, niitä saa aika edullisesti.
      Kristiina Ohlsson, Lars Kepler, Henning Mankel ja tietysti Jo Nesbö on juuri nyt yöpöydälläni.
      Aika kuluu kuin siivillä äänikirjaa kuunnellen virkkaustyö meneillään.

      • Henning Mankellia olen lukenut aika paljon. Yleensä kun innostun jostain kirjailijasta niin luen melkein koko tuotannon, minkä saan käsiini. E-kirjat ovat myös halvempia kuin painetut ja ajan mittaan lähes ilmaisia. Äänikirjoja kuuntelin ennen paljon, etenkin ajaessani pitkiä työmatkoja mutta jos alan kuuntelemaan äänikirjaa sängyssä nukahdan yleensä jossain vaiheessa ja en kuitenkaan muista paljon mitään siiitä, mitä kuulin juuri enne nukahtamista, joten jouduin aina kelaamaan taaksepäin.

    • Anonyymi

      Hyvää huomenta sinne "Ylläpitoon" ! Kylläpä olette aikaisia ja ahkeria.

    • Anonyymi

      Ploma saat lahjaksi selityksen
      ymmärtänyt vertaustani aikamadosta. Kuvittelit sen kohdistuneen palstalle kirjoittajiin. Kysymys on sci fissa

      Se on gravitaatioteoriassa esiintyvä topologinen ominaisuus Einteinin yhtälön teoreettisessa ratkaisussa jonka empiiristä olemassaoloa ei tiedetä ja suomeksi madonreikä
      Se sitten on innoissaan otettu peleihin tms

      • Pintapuolin olin perillä käsitteestä, koska se esiintyy usein sci fi-kirjallisuudessa johon olin nuorena innostunut. Niitä madonreikiä sitten matkustettiin uusiin ulottuvaisuuksiin viuuhh. Kiitos tieteellisestä selityksestä.

    • Anonyymi

      Arte-kanavalta tulee Ruben Darion elämästä palanen hänen Santiagon ajaltaan kun Valparaisossa julkaistiin hänen kirjansa Azul, tietysti painotetaan ranskalaisuuden merkitystä kanavan tyyliin, tertulioita kuppilassa Confiteria Torres en la Alameda vanhin kuppila jne.
      Ploma kertaa teille miten satamakaupunki Valparaiso äännetään oikein
      Keskeisellä paikalla Madridissa on linjalla 5 metroasema Ruben Dario

      • Anonyymi

        Ei meitä kiinnosta eikä dementikkojen jutut 100 kertaa kerrottu jutut muutenkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei meitä kiinnosta eikä dementikkojen jutut 100 kertaa kerrottu jutut muutenkaan.

        Mitä sä sitten täällä teet? Painu muualle.

      • "Valparaíso" aksentti i:n päälle, kuin myös "paraiso" (paratiisi)
        Ruben Dario on upea romanttinnen viime vuosisadan alun runoilija, nica.
        "Margarita, está linda la mar y el viento lleva esencia sútil de azahar, tu aliento....

    • Samaa mieltä edellisen kanssa

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kohujulkkis Maisa Torppa ja erosekoilu räjäytti somen: "Valehtelee viimeiseen asti" "Työtön äiti..."

      Maisa Torpan ja Mikko-rakkaan erospekulointi saa tunteet kuumenemaan: https://www.suomi24.fi/viihde/kohujulkkis-maisa-torppa-ja-erosekoilu-rajaytti-so
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      4702
    2. Kohusopassa keitetty Roope Salminen palaa itsevarmana julkisuuteen: "Olen erittäin hypeissä"

      Mitäs mieltä olet Roopen paluusta? https://www.suomi24.fi/viihde/kohusopassa-keitetty-roope-salminen-palaa-itsevarmana-julkisuuteen-olen-erittain-hype
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      2878
    3. Johanna Tukiainen menetti vauvansa Solnan sosiaalihuollolle - myös vuokra-asunto liipasimella!

      Tänään 4.3. ilmestynyt Seiska tietää kertoa saman minkä näädät ovat tienneet jo 3 viikon ajan. Näätien tiedothan koskivat Tukiaisen vauvan huostaanot
      Kotimaiset julkkisjuorut
      304
      2729