Jeesus : ihminen: Jumala.
Olen miettinyt Häntä ja etsin Hänen
kasvojensa valkeutta. Kuka Hän on?'
Minkälainen Hän on?'
Kun kerromme toiselle ihmisestä, jonka ¨
tunnemme, että tämäkin saisi todenperäisen
kuvan tästä ihmisestä: kerrommeko
Jeesuksestakin samalla tavalla?
Kuka hän on Raamatun lehdillä kuvattuna? Hänkö on todellinen Jeesus?
Vai onko Hän sellainen, kuin itse olemme Hänet oppineet tuntemaan?
Onko Hän kaunis ja hempeä, aina armahtavainen ja avulias? Hän joka pää sirosti kallellaan katselee meitä ristiltä, tai pitkäpukuinen ja pitkätukkainen uljas ritari pieni lammas sylissään? Onko Hän kenties Suuri Väkevä Juudan Leijona, joka karjahdellessaan pelottelee ihmissukukuntia?
Onko Hän Mahtavia ihmeitä tekevä Jeesus?
Saako Hän aikaan maailman ihanimmat tunteet,
että kylminkin sydän myöntää uskon todella tuntuvan luissa ja ytimissä? Räiskyvä ja tottunut teatraalinen esiintyjä?
Onko Hän aina lähellä, valmiina toimimaan
ja vapauttamaan ja parantamaan, niin kuin moni
toivoo tosi Jumalan tekevän? Aina valmis ja aina apua antamassa, milloin ja missä vain?
Onko Hän Jeesus, jonka olet oppinut tuntemaan
seurakunnassasi? Rakkaitten uskonystäviesi parissa, niistä monista hyvistä teoista joita vain Jeesus voi tehdä? Tunnetko ihmeitä tekevän Jeesuksen? Toiveitten täyttäjän?
Onko Jeesus kirkkomme jalo Vapahtaja, aito
ja rehellinen, Jeesus joka ottaa tykönsä jo
pienokaisesta lähtien? Tämä Jeesus joka
ei hämää omiaan kielillä puhuen ja Hallelujaa
huutaen? Jaellen ihania lupauksia voimasta ja armoituksista, oikealle ja vasemmalle; Hän jolla on näyttöä kaikissa armoituksissa ja suuressa myötätunnossa? Hän joka tekee työnsä, eikä turhaan rahojakaan käytä?
Onko Hän Jeshua, kautta aikojen ollut ikuinen
Jumalan poika, jonka nimikin on aito alkuperäinen, Hän suloisimmista suloisin? Rehti ja reilu?
Onko Jeesus Mahtava kirkkoruhtinas,jota lähestyessä syntiset vapisevat ja tietävät
arvottomuutensa ja moraalittomuutensa; tämän Suuren Pyhyyden edessä?
Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Ihmiseksi tullut;
kuka Sinä oikein olet? Sinä valo joka loistit
ihmisen suureen pimeyteen, Sinä joka Golgatan
ristinpuulla uhrasit itsesi syntisen ihmiskunnan
tähden, ettemme hukkuisi?
Kuka Sinä olet, Sinä Ihminen ja Jumala?
Sinä, joka kuningasten kuninkaana et syntynyt
loisteliaaseen palatsiin, vaan navettaan?
Sinä Jeesus, ketä tavallinen maalaisneitonen
kantoi kohdussaan. Sinä, jonka kasvatusisäksi
tuli tavallinen puuseppä, joka opetti Sinullekin
oman ammattinsa.
Sinä Jeesus joka et saanut kuninkaallista koulutusta; että olisit oppinut hallitsemaan ja vallitsemaan ihmismassoja, ja että olisit oppinut etiketin mukaiset tavat ja seurustelu taidon.
Sinä Jeesus, joka valitsit mitättömältä näyttävät
ja mitään sanomattomat olosuhteet ja elämän,
sinäkö olet todellinen Jumala?
Sinä Jeesus, joka olit tavallinen hiljainen ja
mitään sanomaton ihminen, tavallisissa
vaatteissa kulkeva, etkä kuninkaan mantteli harteillasi.
Sinä Jeesus, jonka luokse lapset ja naiset saivat tulla,etkä Sinä heitä hätistellyt pois! Sinä; joka näit mielisairaat ja halvaantuneet, sokeat ja vammaiset, Sinä jolla on aikaa jokaista kärsivää varten.
Sinä Jeesus, joka annoit rauhan ja vapauden
Saatanan kahlitsemille ihmiselle, Sinä joka
otit synnit pois, ja annoit Elämän.
Sinä, joka kohtelet kieroilijoita ja
huonomaineisia oikeudenmukaisesti.
Sinä, joka annat arvottomalle ihmisarvon.
Sinä Jeesus, oletko Sinä sama, siltikin
vaikka enemmistö väittää vastaan, oletko
Sinä loppuun asti sama, ja annat tosi elämän?
Sinä Jeesus, joka et oikeastaan vaikuta olevan
mitään, vaan olet kuin kuka yksinkertainen
ihminen tahansa; Sinäkö olet Jumalan Poika?
Uskon sen, sillä korkea arvoisuus ei etiketin
tähden voisi kulkea siellä missä Sinä Jeesus kuljet tänäänkin, Sinä joka jopa vapaaehtoisesti annoit henkesi jonkun vanhan puolikuolleen rahattoman mummonkin takia!Ja jollekka huitova ja omiaan puhuva narkomaanikin on tärkeä! Ja joka näet hylätyt lapset kaikissa maailman kolkissa, etkä vain näe, vaan kuulet heidän huutonsa! Ja joka näet mielisairaat ja rikkonaiset ihmisrauniot kaikissa maailman oloissa! Sinä kuljet täällä.
Omiesi hahmossa,eivätkä hekään ole korkea arvoisia, vaan ovat Mestarinsa orjia ja menevät sinne minne heidän Mestarinsa sääli kulloinkin kutsuu!Ilman suuria eleitä ja mainoskampanijoita. Sinä Jeesus, joka olet Jumalan Voima; Jumalan Elävä Sana, ja vapautat ihmiset heidän kahleistaan, Sanasi kautta, ihmistä kunnioittaen ei halventaen; niin että itseäsi mainostaisit ja esittelisit suurin elein ja äänin.
Sinä Totuus; joka uskallat sanoa ja nähdä synnit syntinä, etkä anna etuoikeuksia hienoille ja rikkaille ja miellyttäville ihmisille, etkä heikoille ja surkeillekaan, vaan ilmoitat kaikille Totuuden, että kaiki voivat pelastua synneistään!
Sinä olet Jeesus; Jumalan Poika; joka annoit henkesi Golgatalla maksuksi kaikkien kurjimmankin ihmisen synneistä, että ei enää kenenkään tarvitstst maksaa Elämästä; joka Sinä olet!
Se,on Suurin Ihme.Sitä ei kukaan voi matkia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.