Raamattuun pohjautuvalla puheella on vahva pohja

Olin taan­noin seu­rois­sa Si­mon Ala­nie­men kou­lul­la. Pal­ve­le­mas­sa oli Vil­le Suu­ta­ri. Sana avau­tui hä­nel­le. Ihai­lim­me hä­nen hy­vää muis­ti­aan ja per­soo­nal­lis­ta mur­ret­taan sekä pit­kiä ja sa­na­tark­ko­ja raa­ma­tun­lai­nauk­sia. Nuo­ruu­des­saan Suu­ta­ri oli lu­ke­nut Raa­ma­tun lä­vit­se usei­ta ker­to­ja.

Saar­na kes­ti yh­den tun­nin ja 45 mi­nuut­tia. Se ei tun­tu­nut lii­an pit­käl­tä. ”Si­nun sa­nas on mi­nun jal­kai­ni kynt­ti­lä ja val­keus teil­lä­ni” (Ps. 119:105).

Eri­seu­ran tais­te­lui­den ai­koi­hin 60 vuot­ta sit­ten isä­ni et­si Raa­ma­tus­ta vas­tauk­sia opil­li­siin ris­ti­rii­toi­hin. Apos­to­li kir­joit­taa kir­jees­sään Ju­ma­lan sota-aseis­ta. Niis­sä on vain yk­si lyö­mä­a­se, hen­gen miek­ka, Ju­ma­lan sana. Kun us­ko­vai­nen pu­huu ar­mos­ta osat­to­mil­le pa­ran­nuk­sen tar­peel­li­suu­des­ta, pu­heel­la on vah­va poh­ja, kun se poh­jau­tuu sii­hen, mi­ten Raa­mat­tu asi­as­ta opet­taa.

Olen leik­ki­säs­ti sa­no­nut, et­tä olen am­ma­til­ta­ni saar­no­jen kuun­te­li­ja. Kant­to­rin teh­tä­väs­sä olen kuun­nel­lut tu­han­sia saar­no­ja. On ol­lut ilo kuun­nel­la saar­no­ja, joi­ta oh­jaa Ju­ma­lan Pyhä Hen­ki.

Lap­ses­ta läh­tien olen naut­ti­nut Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa pi­de­tyis­tä saar­nois­ta, kun Raa­mat­tua se­li­te­tään ja se­li­tys­tä vah­vis­te­taan toi­sil­la Ju­ma­lan sa­nan pai­koil­la. Tämä val­ta­kun­ta on vah­val­la pe­rus­tuk­sel­la.

”Te et­te siis enää ole vie­rai­ta ja muu­ka­lai­sia, vaan kuu­lut­te Ju­ma­lan per­hee­seen, sa­maan kan­saan kuin py­hät. Te olet­te ki­viä sii­nä ra­ken­nuk­ses­sa, jon­ka pe­rus­tuk­se­na ovat apos­to­lit ja pro­fee­tat ja jon­ka kul­ma­ki­ve­nä on it­se Kris­tus Jee­sus. – – Ja hän liit­tää tei­dät­kin Hen­gel­lään ra­ken­nus­ki­vi­nä Ju­ma­lan asu­muk­seen.” (Ef. 2:19–22.)

Sil­loin kun ei ol­lut vie­lä kir­joi­tet­tua sa­naa, van­hem­mat ker­toi­vat lap­sil­leen Ju­ma­lan luo­mis­töis­tä ja ih­meis­tä, kun­nes kir­joi­tus­tai­to ke­hit­tyi ja Ju­ma­lan il­moi­tuk­sia alet­tiin saat­taa kir­jal­li­seen muo­toon.

Pyhä Hen­ki on kai­ken ai­kaa val­vo­nut, et­tei Ju­ma­lan il­moi­tus, Sana, ole muut­tu­nut.

Apos­to­li Pie­ta­ri tii­vis­tää tä­män sa­no­maan: ”Sik­si me voim­me en­tis­tä lu­jem­min luot­taa pro­fee­tal­li­seen sa­naan. Ja hy­vin teet­te te­kin, jos kiin­ni­tät­te kat­seen­ne sii­hen kuin pi­me­äs­sä lois­ta­vaan lamp­puun kun­nes päi­vä sa­ras­taa ja koin­täh­ti syt­tyy tei­dän sy­dä­mis­sän­ne. En­nen muu­ta tei­dän on ol­ta­va sel­vil­lä sii­tä, et­tei­vät py­hien kir­joi­tus­ten en­nus­tuk­set ole ke­nen­kään omin neu­voin se­li­tet­tä­vis­sä. Yk­si­kään pro­fee­tal­li­nen sana ei ole tul­lut jul­ki ih­mis­ten tah­dos­ta, vaan ih­mi­set ovat pu­hu­neet Py­hän Hen­gen joh­dat­ta­mi­na sen, min­kä ovat Ju­ma­lal­ta saa­neet.” (2. Piet. 1:19–21.)

Kun Jee­sus ai­ka­nan­sa teki tiet­tä­väk­si Ju­ma­lan tah­toa, hän ve­to­si usein Moo­sek­seen ja pro­feet­toi­hin ava­ten us­kon nä­kö­a­lo­ja niin omil­le ope­tus­lap­sil­leen kuin epä­us­koi­sil­le kuu­li­joil­leen. Pie­ta­rin saar­na oli voi­mal­lis­ta ker­ron­taa sii­tä, mi­ten Ju­ma­lan suun­ni­tel­mat ovat to­teu­tu­neet Jee­suk­ses­sa ja hä­nen so­vin­to­työs­sään. Mo­net kuu­li­jat, jot­ka us­koi­vat Py­häl­tä Hen­gel­tä vai­ku­te­tun saar­nan, pää­si­vät sa­mas­ta Hen­ges­tä osal­li­sek­si ja sai­vat syn­tin­sä an­teek­si.

Ai­nut­ker­tai­nen ih­me oli myös se, kun eri kie­li­kun­nis­ta ole­vat ih­mi­set kuu­li­vat Pie­ta­rin saar­nan omal­la äi­din­kie­lel­lään ja tu­han­net ih­mi­set us­koi­vat sen. Sil­loin tuli us­ko kuu­los­ta ja kuu­lo Ju­ma­lan sa­nan kaut­ta. Tämä Ju­ma­lan sää­tä­mä ar­mo­jär­jes­tys on voi­mas­sa vie­lä­kin. Vaik­ka tai­vas ja maa huk­kuu, Ju­ma­lan sana ei mil­loin­kaan hä­viä.

Pek­ka Syr­jä­nie­mi